ALUSSA OLI VAIN VASEMMISTO JA OIKEISTO
Käsityksemme Keskusta-aatteesta tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan Keskustasta saa tarkastelemalla sitä ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme keskusta-aatteen historiallisena jatkumona History and Continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Keskusta-aate muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.
Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena kehityksen pitkässä saatossa.
Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Keskusta-aate - todellinen Modern Movement, elää ja voi hyvin. Samanaikaisesti sen voi nähdä erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta - se ei kanna.
Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä esteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan aateympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet keskusta-aatteen ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.
HENKISEN KASVUN MYÖTÄ TULI TILAUS KESKUSTA-AATTEELLE
Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Keskusta-aatteen elähdyttämän yksilön kokemat merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu aate itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja aatteeseen samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä poliitikot että muut kansalaiset. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan punaisen konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
KESKUSTALAISUUS ON NYKYAIKAA JA EDISTYSTÄ
Sosialistiseen fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on ns. "kepukauna". Keskusta-aate tuo kuitenkin poliittiseen elämään siitä muuten puuttuvaa dynamiikkaa. Keskustan mukana olo on välttämätöntä, sillä ilman keskusta-aatteen tervehdyttävää vaikutusta ei kohta enää ole demokratiaakaan. Kannanotto on sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu henkisen turismin vaan kansalaisten arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Keskusta-aatteen kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarpeetonta korusanaisuutta ja jaarittelua, asia hukkui tieteenteoreettisen jargonin sekaan.
arvosana: 1 /5
Oletko ottanut huomioon, että vika saattaa olla sinussa?
Jos ei ymmärrä, ei kannata suuttua. Keskusta-aate valikoi kannattajansa - hyvä niin.
"Kanonisen notaation idea on keskeinen ontologian suhteellisuuden todistuksessa. Lisäksi eksistenssikvanttorin objektuaalinen tulkinta on tärkeä tekijä Quinen ekstensionalismissa"
Jos et ymmärtänyt, juttu ei ollut tarkoitettu sinulle.
Sivistyssanat ovat tunneasia
Sivistyssanoihin suhtaudutaan usein hyvin tunneperäisesti. Jotkut vastustavat niitä kielellisen puhdasoppisuuden takia: ei saa käyttää vierasperäisiä sanoja. Tällöin ei yleensä oteta huomioon, että hyvin suuri osa suomen sanoista on vierasperäisiä, joskin vanhimmat lainasanat (kuten "äiti" ja "sata") ovat täysin mukautuneet suomeen.
Jotkut taas erityisesti suosivat sivistyssanoja siksi, että ne tuovat kansainvälistä ilmapiiriä. Ja kun jonkin erikoisalan ihmiset puhuvat keskenään, niin oman alan termien käyttely luo tunnelmaa.
Sivistyssanojen käyttö valikoi lukijoita
Sivistyssanoilla voidaan tietysti keikaroida. Niitä voidaan käyttää, tietoisesti tai tiedostamattomasti, jonkinlaisen sisäpiiritunnelman luomiseen. Sanassa "boutique" on lumoavaa charmia joillekuille, ja lintuharrastajapiireissä tuskin pärjää, jos ei osaa kutsua kuikkaa Gaviaksi. Aina, kun käytät vähän tunnettua sanaa, lähetät lukijalle piiloviestin: jos et tunne tätä sanaa, tämä juttu ei ole tarkoitettu sinulle. Esimerkiksi latinankielisten lentävien lauseiden viljely on tehokas keino karkottaa latinaa osaamattomat. (Muinaiset roomalaiset käyttivät vastaavaan tarkoitukseen kreikkaa.) Vielä tehokkaampaa on ottaa juttuun mukaan kirjallisuussitaatteja alkukielellä, jota suhteellisen harvat osaavat, esimerkiksi nyky-Suomessa ranskaksi tai saksaksi. Joskus tällainen menettely voi olla ihan perusteltuakin, joskin on selvempää kertoa jutun esipuheessa tai alussa suoraan, keille se on tarkoitettu.
http://www.netn.fi/198/netn_198_kaup5.html
"Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Kaupungin merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu kaupunkikäsitys itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja kaupunkiin samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva arkkitehtuurin ja taiteen selittämisen filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa taiteen- tai tieteenalan ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat niin ammattimaiset suunnittelijat kuin tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä journalistit että muut harrastelijat. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäisestä poliittisuudesta äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Mielestäni kerääntyminen yhden ainoan konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
Fenomenologiseen käsitykseen, ainakin sellaisena kuin se suunnittelijoiden keskuudessa monasti tänään näyttää ilmenevän, sisältyy suvaitsemattomuuden siemen.
Itse luen omaa tekstiäni toisella tavalla. Missään ikävaiheessa en ole ollut ensisijaisesti yksilö vaan aina jonkun ryhmän jäsen, yhden tai useamman. Tulkinta on yhteisöllinen ja kulttuurinen.
Yhteiskuntaluokaltaan, taustaltaan ja historialtaan samankaltaisia lapsia ja nuoria oli paljon. Perheittemme arvot, tavoitteet, harrastukset, ihanteet ja pelot olivat yhteisiä, me nauroimme samoille asioille ja itkimme samoista syistä. Ja me käytimme kaupunkiamme, siis omaa osaamme siitä, samalla tavalla. Aikuisena omaksuin arkkitehtien maailmankuvan yhtä totaalisesti. Eikä nykyinen käsitykseni ole sekään ainutkertainen. Suomessa samoin ajattelijoita ei ehkä oli kovin paljon, mutta muualla Euroopassa sitäkin enemmän.
Meillä oli ja on siis omat osakulttuurimme ja muilla omansa. Mutta erilaisten kaupunkikäsitysten lukumäärä ei ole rajaton. Ne sitoutuvat aikaan, paikkaan ja historiaan. Kyse ei ole kaupungista tai kaupunkilaisista sinällään, vaan näiden urbaanien peruselementtien täydellisestä keskinäisestä integraatiosta.
Tämä on välttämätöntä, sillä ilman kaupunkia ei ole kaupunkilaista eikä ilman kaupunkilaista ole kaupunkia. Kannanotto sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta minun mielestäni juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu turismin vaan asukkaiden arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuuden siemen."
google paljasti.
prujuja riittää joka lähtöön