Olen huomannut,että monilla tytöillä on sellaisen keltaisenvaaleiksi värjätyt hiukset ja usein sieltä juuresta pilkottaa tumma juurikasvu. Tämä on aika pahan näköistä mielestäni..eikä varmaan ole hiusten kunnolle kovin hyväksi.
Nykyisin on tapana värjätä hiuksia kotiväreillä todella useita kertoja.Väriä värin päälle ja välillä värinpoistoa. Kohta on sitten kaksi karvaa päässä. Esimerkiksi eräällä ystävälläni oli kauniit,paksut todella tummat hiukset luonnostaan. No,hän halusi vaaleat ja sitten punaiset ja sitten mustat. Hiukset olivat monien käsittelyjen jälkeen kuin heinä pellolla helmikuussa.
Eihän hiusten värjäämisessä mitään pahaa ole tietenkään, mutta jatkuva värin päälle värjääminen vahingoittaa hiuksia.Ja pahasti. Kohtuus kaikessa,kuten sanotaan.
Itse suosisin panostamaan hiusten värjäämisessä siihen laatuun, en niinkään halpuuteen. Joten olisi ehkä parempi kuitenkin mennä kampaamoon värjäämään ne hiukset. Kampaajakin ehkä osaisi antaa jotain hyödyllisiä neuvoja.
Luonnollisen väriset hiukset ovat aina paremmat, kun sellainen huonokuntoinen takkupesä. Oli tukka sitten minkä värinen tahansa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse käyn ammattilaisella n. 2(-4) kertaa vuodessa.
Pilaavat hiuksensa kaupan halvoilla väreillä.
Nykyisin näkee aika rumia hiusmallejakin. On sellaisi rasvaisen ja ohuen näköisiä, vähän niin kuin revittyjä.
...mulle kai kampaaja sano "no älä nyt itseäs helposta hommasta kipeäksi maksa!"
...ja sitä olen noudattanu.
Ei kaupan värit hiuksia pilaa.
Ite oon kotona värjänny monta vuotta ja hiukset on kyl samas kunnos ku ennen värjäämist. Siin kyl oot oikees ettei liian monesti kannata värjätä hiuksia.
Tarkoitinkin lähinnä näitä,jotka vaihtavat väriä parin viikon välein. Ja tämä ei ole liioittelua.
Ja riippuu myös hiuslaadusta, miten huonoon kuntoon menevät värjäyksessä. Myös pitkät hiukset, varsinkin latvat, kärsivät pahasti värjäyksessä.
Ite käytän kevytväriä siks et siitä hiukset kiiltävät ja tyvikasvua ei tule ja saa tietty vaihtelua.
Luonnollisen väriset ei aina oo paremmat.Esim.mulla on luonnostaan sellaset keltasen vaaleet (MELKEIN VALKOSET)hiukset,oon niitä harvoja luonnonblondeja,ja kaikki luuli et värjään niitä kokoajan sen värisiks että oon joku ihme pissis joka haluu aina vaan pitää ihan epäluonnollisen vaaleet hiukset,joten värjäsin ruskeeks ja nyt oon tosi tyytyväinen :)Eikä hiukset muuten sen suuremmin kärsi jos värjää,se on vaan niiden kateellisten jotka ei saa /osaa värjätä ennakkoluuloja!Toki se voi riippua ihan hiustyypistä,mutta mä en ainakaan tunne ketään sellasta jonka hiuksista olis tullu ihan kauheet värjäämällä.
Tekeekö hiusten väri sinun mielestäsi ihmisestä pissiksen?
Olen 13-vuotias ja värjäilen koko ajan värin päälle. Olen kokeillut ensin mustia raitoja, sitten mustaa, sitten permanentti, sitten blondi, nyt punainen ja värjään pian takaisin blondiksi.
Ja mulle on sanottu, että tupeeraaminen haurastuttaa hiuksia. Tupeeraan hiukseni usein.
Mun hiuksilleni ei ole tapahtunut yhtikäs mitään, ainakaan vielä.
Vihaan oikeata väriäni, koska se ei sovi minulle. Tummanruskea, yök.
Mutta jokaisen oma asiahan se on, värjääkö vai eikö värjäile hiuksiansa.
Mutta itse kannatan värjäystä. On jännittävää kokeilla uusia värejä.
Aijon värjätä ylä-asteella lilaksi.
tottahan on että värjääminen rasittaa ja kuluttaa hiuksia todella paljon ETENKIN jos itse on oikeasti tumma ja värjää jatkuvasti vaaleaksi niitä..itse värjään ruskeat hiukseni ruskeiksi..se ei niitä hiuksia niin kauheen paljon kuluta...mitä lähempänä omaa väriä sitä enemmän säästää..mustathan myös sen että maailmassa on myös niitä ihmisiä jotka eivät ole blondeja..on olemassa muitakin värejä..