Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Orgasmin peikko ?

Orgasmi on elämän jatkumisesta kertova täyttymys, jossa tuntee ja kokee todella paljon kahden ihmisen tunteiden ollessa kohdallaan.
Näin on minunkin elämässä tällä hetkellä.
Olen elämää kokenut 50-kymppinen ja lapsenlapsiakiakin jo useita iloa tuottamassa. Olen uudessa suhteessa n.4 vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen ja syvästi rakastunut kumppaniini, joka on suht koht samoin lähtökohdin lähtenyt elämään kanssani. Seksi on ihanaa välillämme, todella viriiliä ja kivaa. Nautin siitä täysillä ja sinänsä ei ole mitään ongelmaa. Olen pari kertaa ottanut puheeksi aiheen ORGASMI, mutta se ei olekaan helppoa keskustella, vaikka muuten voimme puhua vaikka mistä. En osaa suhtautua asiaan, onko naiseni "saamaton" suhteessa orgasmiin ja sen aiheen käsittely on todella vaikeaa. En tiedä miten etenen, koska tiedän, että hän on elämäni nainen ja en halua loukata häntä millään tavalla, esim. hankalilla kysymyksillä. Minä tiedän, että hän nauttii meidän seksistä, mutta mulla ei olemitään tietoa hänen orgasmistaan vieläkään näin monen vuoden jälkeen. Minä osaan ja uskallan kertoa omat vajavaisuuteni taatusti, mutta tällaisen arkaluontoisen asian käsittely tuntuu todella vaikealta, varsinkin kun ei oikeastaan ole muuta ongelmaa kuin että minä "miehenä" en tiedosta naiseni ORGASMia, jonka hänelle haluaisin todella mieluusti suoda.

Jos olet kokenut samaa tai voit asiassa neuvoa, kiitän nöyrästi.
51090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tosiasiassa naisten on yleensa vaikea saada orgasmia. Miehiltahan tama helposti onnistuu. Oman kokemukseni mukaan naiseni saa ehka joka toisessa yhdynnassa orgasmin. Tama vaatii reilua panoaikaa, puolituntia-tunti vahintaan. Paras vaihdella asentoa jotta nainen voi itse maaritella tahdin. Ja tietysti hommassa taytyy olla tosissaan mukana. Kokeile naisesi panemista paaliasennossa ja paina hanet rintaasi vasten, puristele pehmeasti pakaroita ja lantionseutua ja anna sitten menna. Voisit myos itsekin hiljaisesti voihkia, koska se kiihottaa myos hanta. Suutele myos intohimoisesti pitkaan. Kylla se siita. Vaikka itsekin olen saanut vesiperan orgasmin suhteen joskus, vaikka olemme naineet koko yon.

Äänestä

Ainoastaan avoimesti keskustelemalla,
kumppanisi kanssa asiasta.
Voihan olla niinkin, että naisesi odottaa,
sinun aloittavan keskustelun?.
Rohkeasti keskustelemaan :)

Äänestä

iässä enää ole väliä orgasmi tai ei, sama se kun viiskymppiä on rikki niin kyllä on harvinaisia ja satunnaisia nuo kokemukset. Parempi pitää kädestä ja unelmoida nuoruudesta. Onneksi on Viagra ja naiselle hormoonilääkkeet.

Äänestä
  • Olen itse kokenut seksisuhteen 53v. miehen kanssa eikä ollut valittamista.
    Rauhallista, hellää seksiä, ilman turhaa hosumista. Eikä mitään erektio-ongelmia kun alkuun päästiin.
    Sain häneltä jotain mitä nuoremmilta ei saa...

    Alkuperäisen kysyjän ongelmaan. Ole rehellinen ja sano hänelle suoraan mikä asia sinua vaivaa ja mietityttää. Tuskin hän sitä puheeksi ottaa jos ei tähänkään asti ole ottanut.
    Ei suhteenne yhteen orgasmiin kaadu jos se vakaalla pohjalla on.
    Tai sitten sinun on totuttava siihen ettet vastausta koskaan asiaan saa.

    Onnea yritykselle !

    Äänestä

  • Nainen39 kirjoitti:

    Olen itse kokenut seksisuhteen 53v. miehen kanssa eikä ollut valittamista.
    Rauhallista, hellää seksiä, ilman turhaa hosumista. Eikä mitään erektio-ongelmia kun alkuun päästiin.
    Sain häneltä jotain mitä nuoremmilta ei saa...

    Alkuperäisen kysyjän ongelmaan. Ole rehellinen ja sano hänelle suoraan mikä asia sinua vaivaa ja mietityttää. Tuskin hän sitä puheeksi ottaa jos ei tähänkään asti ole ottanut.
    Ei suhteenne yhteen orgasmiin kaadu jos se vakaalla pohjalla on.
    Tai sitten sinun on totuttava siihen ettet vastausta koskaan asiaan saa.

    Onnea yritykselle !

    otan osaa jos 53v tyydyttää, et todella vaadi paljon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni Suuri Mies kirjoitti:

Orgasmi on elämän jatkumisesta kertova täyttymys, jossa tuntee ja kokee todella paljon kahden ihmisen tunteiden ollessa kohdallaan.
Näin on minunkin elämässä tällä hetkellä.
Olen elämää kokenut 50-kymppinen ja lapsenlapsiakiakin jo useita iloa tuottamassa. Olen uudessa suhteessa n.4 vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen ja syvästi rakastunut kumppaniini, joka on suht koht samoin lähtökohdin lähtenyt elämään kanssani. Seksi on ihanaa välillämme, todella viriiliä ja kivaa. Nautin siitä täysillä ja sinänsä ei ole mitään ongelmaa. Olen pari kertaa ottanut puheeksi aiheen ORGASMI, mutta se ei olekaan helppoa keskustella, vaikka muuten voimme puhua vaikka mistä. En osaa suhtautua asiaan, onko naiseni "saamaton" suhteessa orgasmiin ja sen aiheen käsittely on todella vaikeaa. En tiedä miten etenen, koska tiedän, että hän on elämäni nainen ja en halua loukata häntä millään tavalla, esim. hankalilla kysymyksillä. Minä tiedän, että hän nauttii meidän seksistä, mutta mulla ei olemitään tietoa hänen orgasmistaan vieläkään näin monen vuoden jälkeen. Minä osaan ja uskallan kertoa omat vajavaisuuteni taatusti, mutta tällaisen arkaluontoisen asian käsittely tuntuu todella vaikealta, varsinkin kun ei oikeastaan ole muuta ongelmaa kuin että minä "miehenä" en tiedosta naiseni ORGASMia, jonka hänelle haluaisin todella mieluusti suoda.

Jos olet kokenut samaa tai voit asiassa neuvoa, kiitän nöyrästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu