Rakastuin mieheen jolla on ollut erittäin riitainen avoliitto jo n. 16 vuoden ajan. Itse olen naimisissa mutta en onnellinen. Olemme pitäneet salasuhdetta yllä n 4 vuoden ajan, mutta koska olen naimisissa se ei ole voinut edistyä mihinkään. Viime syksynä mies vähensi yhteydenpitoa avovaimoonsa. Samassa yhteydessä miehen rappuun muutti uusi naapuri: nainen, johon mies rakastui. Heilläkin on suhteessaan ryppyjä, riitelevät ja nainen oikuttelee kaikin tavoin.
Nainen on vaatinut että minun ja miehen ystävyyden on loputtava.
Minä taas en ole pystynyt tekemään loppua omasta liitostani, ja mies taas ei halua elää elämäänsä yksin odotellessaan mihin minun liittoni johtaa. Olen monesti miettinyt että tästä pitää tulla loppu mutta järki ja tunteet kun eivät ole aina samoilla linjoilla..
Pari päivää sitten mies soitti minulle ja sanoi että nyt meidän yhteydenpidon pitää loppua, hän ei soita minulle enkä minä hänelle. Minä vastasin että jos hän niin haluaa. Toivotin hyvää loppuelämää hänelle ja hänen uudelle "rappuystävälleen" jonka ääni kuuluikin taustalta.
Minulle tuli vain helpottunut olo. En edes itkenyt. Olin niin kauan itse miettinyt lopettamista, koska miehellä on myös tapana kertoa minulle murheitaan, myös rakkausmurheitaan, joita minun ei tietenkään kuuluisi kuunnella kun itsekin häntä rakastan. Siksikin olen ollut ihan loppu.
Samana iltana mies kuitenkin soitti minulle. En vastannut. Sitten lähetti viestin, että kyseinen nainen oli pakottanut hänet soittamaan ja laittamaan välit poikki. Hän ei kuulemma sitä itse halua missään tapauksessa! Olen liian kiltti luonteeltani ja näin minua riepotellaan. Mikä olisi helpoin tapa tehdä kaikesta loppu, sitä olen miettinyt..
Nainen on vaatinut että minun ja miehen ystävyyden on loputtava.
Minä taas en ole pystynyt tekemään loppua omasta liitostani, ja mies taas ei halua elää elämäänsä yksin odotellessaan mihin minun liittoni johtaa. Olen monesti miettinyt että tästä pitää tulla loppu mutta järki ja tunteet kun eivät ole aina samoilla linjoilla..
Pari päivää sitten mies soitti minulle ja sanoi että nyt meidän yhteydenpidon pitää loppua, hän ei soita minulle enkä minä hänelle. Minä vastasin että jos hän niin haluaa. Toivotin hyvää loppuelämää hänelle ja hänen uudelle "rappuystävälleen" jonka ääni kuuluikin taustalta.
Minulle tuli vain helpottunut olo. En edes itkenyt. Olin niin kauan itse miettinyt lopettamista, koska miehellä on myös tapana kertoa minulle murheitaan, myös rakkausmurheitaan, joita minun ei tietenkään kuuluisi kuunnella kun itsekin häntä rakastan. Siksikin olen ollut ihan loppu.
Samana iltana mies kuitenkin soitti minulle. En vastannut. Sitten lähetti viestin, että kyseinen nainen oli pakottanut hänet soittamaan ja laittamaan välit poikki. Hän ei kuulemma sitä itse halua missään tapauksessa! Olen liian kiltti luonteeltani ja näin minua riepotellaan. Mikä olisi helpoin tapa tehdä kaikesta loppu, sitä olen miettinyt..
Vastaukset 7
Vanhimmat
saatanaa sitä tännekki kirjoitetaan.rasvaa naru ja poukase alas.hoh hoijaa.
sen miehen rauhassa "rappuystävänsä" kanssa eli älä vastaile viesteihin eikä kannata sinunkaan langeta miehelle soittelemaan niin eiköhän kyllästy ennen pitkää ja tajua itsekin ettei tuollainen suhde ole hyväksi kummallekaan.Toivotan jaksamisia ja voimia!!
Onko mitään järkeä junnata paikoillaan, odottaa ja laittaa toinen odottamaan, lyödä päätä seinään ja potea huonoa omaatuntoa/stressiä ja kaikkea sitä negatiivista, jota tilanne tuo tullessaan.
Mikä mies se on sellainen mies, joka tekee mitä rappuystävä pyytää? Tahdottomalta reppanalta kuulostaa (suo anteeksi, nämä ovat kovia sanoja), joka ei osaa omia valintojaan tehdä vaan muiden naisten pitää ne hänen puolestaan tehdä.
Ja entä sinä? Pidät miehen lähellä, mutta sinulla ei ole aikomustakaan jakaa elämääsi hänen kanssaan? Ei sinulla ole oikeutta sellaiseen! Käsittääkseni olette jo aika iäkkäitä? Missä vaiheessa mies jäisi yksin, silloin, kun vanhuus iskisi ja hän saisi sen yksinään viettää ilman kumppania?
Tilanne on varmasti vaikea sinullekkin, mutta vastausta et tule täältä saamaan. Se on löydettävä itsestään. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, niins inun on itse tehtävä päätös ja alettava elää sen mukaan.
Vastaukset ovat erittäin yksinkertaisia, mutta löytyykö rohkeutta toteuttaa niitä, se on asia erikseen.
Kyllähän näiltä palstoilta saattaa saada uutta näkökulmaa ongelmiinsa, eli kun sanoit että ei saa vastausta, niin kumminkin uusia raikkaita näkökulmia. Ne voivat auttaa lopullisessa päätöksenteossa.
Kumpa tunteitaan voisi ohjailla, silloin olisin varmaan jo tehnyt kaikesta lopun. Mutta vaikka kuinka järki sanoo että tästä ei tule tämän valmiimpaa niin en saa tätä suhdetta lopetettua. Mieskään ei omien sanojensa mukaan halua että suhteemme/ystävyytemme päättyisi. Joka päivä asia painaa ja välillä tulee itku..
Tunteita voi kyllä hallita, mutta vaikeatahan se on. Yhtä vaikeaa kuin ratkaisun tekokin.
Voisiko olla, että järkikin on vain tunnetta? Pelkoa nimittäin?
on se hyvä huomata et on muitakin suhdesotkuisia ihmisiä.Päättämättömyys pilaa lopulta oman elämän ja sen maineensa,mitä ei saa koskaan takaisin.