Missä mennään? Olen 25 v mies ja olen aina ollut sitä mieltä, että lapsia halua ja muutaman ainekin. Olenhan suvun ainut jatkajakin, joten paineita on :-) mutta oikeesti nyt on ruvennut mietityttämään, että mitäs sitten, kun ne kersat siinä jaloissa pyöriikin. Olen saanut kyllä tarpeeksi harjoitusta stressiin ja muuhun touhuun, kun siskolla on 3 tyttöä. Ei saatana mitä huutamista ja rähjämistä. Mä en kestä sitä. Melkein joka kerta rupee stereessaa, kun pitää kokoajan tehdä niiden kanssa jotain touhuta ja katsoa toisella silmällä, että juoko se kakara nyt tuon vesiväriveden vain ei. Voi sitä ihanaa tunnettaa, kun pääsee kotiin, jossa on rauhallista ilman lasten huutamista. Voi katsia telkkariakin, että joku ei kanna sitä lelua syliin jatkuvasti. Kumpi voittaa lopulta; stressi ja vitutus? Vai se, että nauttii omien lasten seurasta hyvinä päivinä ja saa katsella heidän kasvamistaan. Mikäs olisi sen mukavamapaa kuin herätä rakastamansa naisen vierestä sunnuntain aamuna ja ottaa se 60 cm pötkäle siihen viekkuun... vai onko sittenkään? Pallo jalassa! Tehdään vuorot, että kumpi menee sinne viihteelle, vai viedäänkö kakarat hoitoon ja mennään molemmat.... Aargh auttamaa!
Onko haaveeni murskattu?
Haluaa lapsen
92659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon takapuolessa.
Olen sinua kymmenen vuotta vanhempi joten en ainakaan voi haikailla kadotetun nuoruuteni perään lasta hoitaessani - se katosi jo aikaa sitten. Sitä vain muokkautuu uuteen elämäntilanteeseen. Kasvaa isäksi, niin sanoakseni. Rähjäämistä on mutta sitten on niitä herkkiä sylihetkiäkin. Penskat synnynnäisinä opportunisteina yrittävät saada jotain ylimääräistä etuutta kun vieras on paikalla. Muistan omasta lapsuudestani että se oli täydellinen tilaisuus pyytää äidiltä rahaa. Vieraan nähden hän ei kehdannut kieltäytyä.
Sunnuntaiaamuhetkesi on muuten realistinen paitsi että herätessäsi se pötkäle on jo siinä viekussa. Pari tuntia sitten se heräsi itkien ja rakastamasi nainen nosti sen väliinne. Sinä et havahtunut, käänsit vain tuhisten kylkeä.
Isyys menee nuppiin liiankin hyvin. Nyt lomasella tunnen itseni huonoksi isäksi kun istun kotona tietsikan ääressä ja lapsemme on hoidossa. Imurointia ja tiskaamista on luvassa, mutta ne voisi tehdä lapsenkin läsnäollessa. Lapselle tekee hyvää nähdä muitakin ihmisiä kuin vanhempansa mutta syyllisyys iskee silti päälle.
Onhan se vähän noin niinkuin sanoit. Itse olen sinua vuoden nuorempi ja meillä on 2 lasta. Ennen tykkäsin siitä yksinäisyydestä ja rauhasta. Nyt en niinkään, yhden yksinäisen päivän jälkeen alkaa ahdistamaan ja kaipaamaan lapsia ja vaimoa. Itse olen miettinyt sen niin että ainakaan minun ei ole hyvä olla yksin. Ajattele sitten vanhana jos/kun saat nauttia lapsenlapsista? Esim. Joulut ym juhlat.. Vai valitsetko yksinäisyyden. Ihminen on laumaeläin, mutta toki on niitäkin jotka viihtyvät paremmin yksin(tai paremminkin eivät vain "tiedä paremmasta")
Olen kanssasi samanikäinen, mieheni vuoden vanhempi. Meillä on kaksivuotias pikkuprinssi. Yksi asia on ainakin varmaa, omaan lapseen sitä ikään kuin suhtautuu eri tavalla.. tottakai lasten kanssa elämään tulee myös sitä epämukavaa, stressaavaa sisältöä, mutta ainakin meillä isovanhemmat ja kummit ovat auttaneet sen verran, että olemme yhdessä saaneet viettää vapaa-aikaakin ja lähteä vaikkapa viihteelle..
Nykyään sitä vain korostetaan niin kamalan paljon sitä itsenäisyyttä, että monelle menee luu kurkkuun, kun ajattelevat, minkä taakan vastuuta saavat nyyttinsä mukana..
Mutta itse olen ainakin huomannut, että lapsi on tuonut elämääni paljon enemmän positiivisia asioita kuin edes odotin.
Vai mitä teet isien palstalla?
alkaa mieli tehdä perhettä ja lapsia. Jos olet jotensakin fiksu, hyvätuloinen ja komea saat kyllä vaimon myöhemminkin. Sanoisin ettälapsella on oikeus syntyä toivottuna ja avioliiton pitää kestää. Jos tekee kovasti mieli viihteelle, kannatta lykätä.
Totta mutta kestääkö ne avio-/avoliitot? Turhan paljon on kyllä kaveripiirissäkin tapauksia, jossa vuosi lapsen syntymästä isä ja äiti ovat lähteneet eriteille... Hirveetä katseltavaa. Kyllä mä jaksan odottaa. Omituisia ajatuksia vaan tulee, että haluaako sittekään sitä lasta, vaikka siinä "toivossa" on elänyt.
Voi kun eilenkin näin isän menevän perheensä kanssa uimahalliin ja todella pieni poika juoksi perässä huutaen:" Isi saanko sitten jäätelöä, kun tullaan uimasta". Tähän taas sydämeni suli... voi voi. Kiitos vastauksista!
onhan jo sisarellasikin kolme...joten suku jatkuu ilmankin sinun panostamista lapsiin..
kannattaa harrastaa ellei aio ja halua sietää ihan mitä vaan. Meillä esim ei huudeta. Asiasta ei ole poikkeusta ja sillä siisti ja sen tietää kaikki tuttavienkin lapset.. ainoa poikkeus on lasten kutsut joilla meteliä on ihan toivoton yritys rajoittaa!
Kyllä ne lapset on aikalailla sellaisia kuin sinä niiden annat olla.. jos jotain ei siedä niin sille stoppi ja siinä se sitten on. Asia vaatii tietysti johdonmukaisuutta ja itselle silloin tiettyä kärsivällisyyttä.