Ohittaminen

Ajan isoa pakua. Sieltä liikennettä seuratessa syntyy vaikutelma, että yllättävän moni kuljettaja toimii ja elää autoillesssaan siinä uskossa, että taakse näkymättömiin jäävä todellisuus lakkaa olemasta olemassa. Naivi ajatus, mutta teot puhuu näkemyksen puolesta. Kolme esimerkkiä:

1. Ajaessani huonon, märän, talvikelin vallitessa moottoritiellä, ohitseni ajavat henkilöautot palaavat oikealle kaistalle aivan autoni eteen. Seurauksena on ensinnäkin kurat tuulilasiin ja usein myös pieniä irtokiviä ja pahimmassa tapauksessa irtoava nasta. Nastoja lentää tuulilasiin tosin harvoin, mutta aina niin tapahtuessa tulee vähintään pieni särö tuulilasiin. Erityisesti moottoritiellä on turvallisesti aikaa olla siellä vasemmalla ohituskaistalla niin kauan, ettei edellä kuvaamiani vaikeuksia aiheudu ohitettavalle.

2. Henkilöautoilija ajaa 80 rajoitusalueella 70 kilometrin tuntivauhtia. Hyvä niin, jokainen ajaa sitä nopeutta, minkä kokee turvalliseksi. Pakettiautoni kiihtyy hitaasti, joten ohittaminen kaksikaistaisella tiellä vaatii paljon aikaa, eikä yleensä onnistu muuten kuin ohituskaistan kohdilla. Yllättävän usein edellä kuvaamani varovaiset autoilijat tuntevat ilmeisesti ohituskaistan kohdalla olonsa sen verran varmemmiksi, että kiihdyttävät vauhtia, enkä pääse ylämäessä ohitse. Kun ohiotuskaista loppuu edellä ajavan auton vauhti laskee taas 70:iin. Kohteliasta olisi taas katsoa peiliin ja huomata, että maailma selän takana on olemassa ja sekin tulisi ottaa teoissaan huomioon.

3. Lähestytään risteystä, jossa kaista jakaantuu kääntyvään ja suoraan menevään. Suoraan meneville palaa punainen, mutta kääntyvälle nuolivihreä. Edellä matelee suoraan menevä autoilija odotellen valonsa vaihtumista, kun kääntyville palaa vihreä. Matelu estää kääntyvälle menevän vapaan kulun.

Muutakin olisi, mutta kyllä tämänkin sanominen helpotti.

Puut kaatuu, vaikka sitä ei kuule eikä näe.
5732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et kai pääse ohi jos olet niitä perseen nuolijoita, ajat aivan perässä. Jätäppä kunnon väli ja kiihdytä niin että ohituskaistan alussa sulla on vauhtia 110 ja ohitettavalla 80 niin ihme on jos et ohitse pääse. Eikä tarvii muidenkaan ohituksia silloin estää tukkimalla ohituskaista.

Äänestä

2. Olet törmännyt mitä ilmeisemmin "kotipoliisi-ilmiöön" He eivät halua päästää sinua ohi, koska heidänmielestä sinun ei kuulu ajaa lujempaa kun he haluavat

Äänestä

1. Jos kyseessä on moottoritie tai muuten vain 2 kaistaa samaan suuntaan, palaan vasta sitten takaisin oikeanpuolimmaiselle kaistalle kun oletan että et saa enää paskoja silmille.

Tavallisella valtatiellä en edes lähde ohittamaan jos näen että ohitus menee niin tiukaksi että joudun palaamaan omalle kaistalle nenäsi eteen.

2. En kiihdytä koskaan ohittaa häiritäkseni, mutta olen huomannut saman ilmiön usein itse ohittaessani jotain toista.

3. Enkä syyllisty tähänkään. Arsyttää ne matelijat jotka matelevat 100m 10-20km/h koska tietävät että sillä vauhdilla heidän ei tarvitse pysähtyä... mutta he eivät ajattele lainkaan että saavat kaaoksen aikaiseksi takanaan ja saavat aikaiseksi turhia ruuhkia.

Äänestä

Formula ohitukset on autoilun suola ja pitää kaikkien mielen virkeänä. Autoissa muuten on tuulilasin pyyhkijät jotta ne kurat saa pois siitä tuulilasista.
Ja jos ottaa niin kovasti luonnon päälle että joku sut ohittaa niin aja kovempaa, siirry julkisiin tai pysy pois kokonaan liikenteestä.

Äänestä

Vaihda autoa, jos ei tehot riitä. Tai jätä ohittamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perävalo kirjoitti:

Ajan isoa pakua. Sieltä liikennettä seuratessa syntyy vaikutelma, että yllättävän moni kuljettaja toimii ja elää autoillesssaan siinä uskossa, että taakse näkymättömiin jäävä todellisuus lakkaa olemasta olemassa. Naivi ajatus, mutta teot puhuu näkemyksen puolesta. Kolme esimerkkiä:

1. Ajaessani huonon, märän, talvikelin vallitessa moottoritiellä, ohitseni ajavat henkilöautot palaavat oikealle kaistalle aivan autoni eteen. Seurauksena on ensinnäkin kurat tuulilasiin ja usein myös pieniä irtokiviä ja pahimmassa tapauksessa irtoava nasta. Nastoja lentää tuulilasiin tosin harvoin, mutta aina niin tapahtuessa tulee vähintään pieni särö tuulilasiin. Erityisesti moottoritiellä on turvallisesti aikaa olla siellä vasemmalla ohituskaistalla niin kauan, ettei edellä kuvaamiani vaikeuksia aiheudu ohitettavalle.

2. Henkilöautoilija ajaa 80 rajoitusalueella 70 kilometrin tuntivauhtia. Hyvä niin, jokainen ajaa sitä nopeutta, minkä kokee turvalliseksi. Pakettiautoni kiihtyy hitaasti, joten ohittaminen kaksikaistaisella tiellä vaatii paljon aikaa, eikä yleensä onnistu muuten kuin ohituskaistan kohdilla. Yllättävän usein edellä kuvaamani varovaiset autoilijat tuntevat ilmeisesti ohituskaistan kohdalla olonsa sen verran varmemmiksi, että kiihdyttävät vauhtia, enkä pääse ylämäessä ohitse. Kun ohiotuskaista loppuu edellä ajavan auton vauhti laskee taas 70:iin. Kohteliasta olisi taas katsoa peiliin ja huomata, että maailma selän takana on olemassa ja sekin tulisi ottaa teoissaan huomioon.

3. Lähestytään risteystä, jossa kaista jakaantuu kääntyvään ja suoraan menevään. Suoraan meneville palaa punainen, mutta kääntyvälle nuolivihreä. Edellä matelee suoraan menevä autoilija odotellen valonsa vaihtumista, kun kääntyville palaa vihreä. Matelu estää kääntyvälle menevän vapaan kulun.

Muutakin olisi, mutta kyllä tämänkin sanominen helpotti.

Puut kaatuu, vaikka sitä ei kuule eikä näe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu