paniikkihäiriö? -lääkkeistä

Olen huomenna menossa lääkärille paniikkihäiriöepäilyn takia.
On ollut ahdistusta jo monta kuukautta ja vaikeaa aikaa jo n. 8 vuotta, johon aikaan mahtuu aviokriisi, lapsen kuolema ym. läheisten kuolemia, lemmikkieläinten äkillisiä kuolemia,
kaikenlaisia vaikeuksia asumisen kanssa, taloudellisia vaikeuksia jne.
Nyt olen ollut pitkään ihan säikkynä, että taas jotain tapahtuu. Pelkään kokoajan nuorimmaiselle, taaperoikäiselle, sattuvan jotakin ja sitä, että itse sairastun vakavasti (tällä hetkellä se taas päällimmäisenä) ja yleensäkin kaikkea äkillistä.
Kaikenlaisia oireita on ollut: rytmihäiriöitä, pahoinvointia, huimausta, heikotusta, väsymystä, hengenahdistusta (jonkinlaista hyperventilaatiota ?), ihon kutinaa, kurkkuoireita ja kirvelyä rinnassa yms. (voi liittyä kyllä myös happovaivoihin).
Sydäntä on tutkittu (sydänfilmi ja Holter)ja mitään ei ole todettu, mutta en vain ota uskoakseni, että siinä ei mitään ole. Unenpuutetta on kyllä ollut pitkään ja niskat ihan jumissa, joista vaivat voivat osaksi myös johtua ja jos syö huonommin, niin heti huomaa oireiden pahenevan. Terkkarimme mielestä elimistöni on vaan alkanut käydä jotenkin ylikierroksilla.
Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan epämukavaa oloa myös kaupoissa, pelkään saavani siellä jonkun sairauskohtauksen.
Kaikenlisäksi olen alkanut pelätä sitä, että asunnossamme on jotain homekasvustoa (kosteusvaurioita on ollut vuosien varrella), joka mahdollisesti aiheuttaisi ainakin osan oireista ja johtaa astmaan ja sitä rataa...

Oireet tuntuu olevan oikein huipussaan varsinkin ennen kuukautisia. Olen yrittänyt syödä rautatablettejakin, kun hemoglobiini tuppaa usein laskemaan melko alas (joka sekin tietty aiheuttaa kaikenlaista). Kilpirauhanenkin on tutkittu useaan kertaan ja mitään ei ole löydetty.
Sokeriaineenvaihdunta on myös jollain lailla kiihtynyt tai vinksallaan (arvot heittää joskus syönnin jälkeen aika nopeasti johonkin 3:een).

Hieman mietityttää se mitä lääkettä minulle huomenna määrätään (jotain tässä kuitenkin on pakko alkaa napsia, olo on sellainen, tähän saakka olen pärjännyt pelkillä Betasalpaajilla, mutta en enää).
Nyt pelkään vaan noiden lääkkeiden sivuvaikutuksia.
En halua sellaista mikä lihottaa, koska sitten taas saan pelätä noita lihomista seuraavia sairauksia, mitä suvussa on pilvin pimein ja joiden estämiseksi juuri käsketään pitää paino kurissa (ja meikäläisellä on myös kolesteroli koholla) :(
Muutenkin on ollut ongelmia tuon syömisen kanssa. Varsinkin ennen kuukautisia tuntuu, että mikään ruoka ei riitä, tekee mieli hirveästi kaikkea makeaa jne.
Pahoinvointi ja joku päänsärky sivuvaikutuksena tuntuu myös ihan kamalalta, kun pelkään niitä muutenkin (ajattelen heti aina ensimmäiseksi johtuvatko ne NYT jostain verenkiertoelimistön häiriöstä...).
Sitäpaitsi yhtenä rajoituksena on myös se, että vielä imetän jonkinverran nuorimmaista.
Mitähän tässä sitten uskaltaa syödä ?
4887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

paniikkihäiriö ja siihen määrätään lääkkeitä ni mä ainakin söin koko odotusajan ja imetyksen Cipramilia. Nyttenminhän siitä on kehitetty halpisversioita, itellä tällä hetkellä Sitalopraami Sandox. Mutta ei lapselle koitunu mitään haittaa vaikka söinkin lääkettä.

Äänestä
  • Samankaltaisia oireita löytyi kirjoituksestasi paljon kuin minullakin esiintyi vielä loppuvuodesta 2005. Sitten erään aika rajun paniikkikohtauksen tapaisen tilanteen jälkeen varasin ajan psykiatrille koska tuntui etten mitenkään muuten enää kohta selviä esim työelämässä. Olen tosi kiitollinen itselleni sekä erittäin asiantuntevalle lääkärilleni siitä että olen nyt kunnossa ja elämä hymyilee jälleen! Sain kuulla asiantuntevaa opastusta siitä että kyseessä ns ahdistuneisuushäiriö joka on suositeltavaa hoitaa lääkityksellä jopa pitkäaikaisella sellaisella ja lisänä voi kokeilla psykoterapiaa. Lääkkeenä on ollut nyt kolmen kuukauden ajan serotoniinilääkitys nimeltä Sepram=Cipramil. Olin aika pelokas psyykelääkityksen aloittamisen suhteen mutta sitten päätin rohkaistua ja kokeilla koska rämmin aikamoisessa suossa vaivani vuoksi ja ajattelin että mikäli asiaa voi jollain konstin auttaa niin kokeillaan. Voin sanoa että kyllä kannatti! Olen löytänyt oman entisen itseni takaisin pikkuhiljaa ja työelämä yms sujuu jälleen! Niin paha oli aikaisempi olotila että sen unohtaminen on varmaankin mahdotonta mutta on hauska huomata kuinka silloinen olo tuntuu enää kuin aikaisemmalta painajaiselta joka on nyt ohi:) Suosittelen avun hakemista kaikille jotka sitä oikeasti tarvitsevat..sen nimittäin kyllä taatusti tuntee itse kun asiat ovat siinä pisteessä että omat sinnittelyt ei enää riitä!
    Onnea elämässäsi eteenpäin!!

    Äänestä

  • näkyvissä kirjoitti:

    Samankaltaisia oireita löytyi kirjoituksestasi paljon kuin minullakin esiintyi vielä loppuvuodesta 2005. Sitten erään aika rajun paniikkikohtauksen tapaisen tilanteen jälkeen varasin ajan psykiatrille koska tuntui etten mitenkään muuten enää kohta selviä esim työelämässä. Olen tosi kiitollinen itselleni sekä erittäin asiantuntevalle lääkärilleni siitä että olen nyt kunnossa ja elämä hymyilee jälleen! Sain kuulla asiantuntevaa opastusta siitä että kyseessä ns ahdistuneisuushäiriö joka on suositeltavaa hoitaa lääkityksellä jopa pitkäaikaisella sellaisella ja lisänä voi kokeilla psykoterapiaa. Lääkkeenä on ollut nyt kolmen kuukauden ajan serotoniinilääkitys nimeltä Sepram=Cipramil. Olin aika pelokas psyykelääkityksen aloittamisen suhteen mutta sitten päätin rohkaistua ja kokeilla koska rämmin aikamoisessa suossa vaivani vuoksi ja ajattelin että mikäli asiaa voi jollain konstin auttaa niin kokeillaan. Voin sanoa että kyllä kannatti! Olen löytänyt oman entisen itseni takaisin pikkuhiljaa ja työelämä yms sujuu jälleen! Niin paha oli aikaisempi olotila että sen unohtaminen on varmaankin mahdotonta mutta on hauska huomata kuinka silloinen olo tuntuu enää kuin aikaisemmalta painajaiselta joka on nyt ohi:) Suosittelen avun hakemista kaikille jotka sitä oikeasti tarvitsevat..sen nimittäin kyllä taatusti tuntee itse kun asiat ovat siinä pisteessä että omat sinnittelyt ei enää riitä!
    Onnea elämässäsi eteenpäin!!

    Minua kiinnostaa eräs asia: jotkut puhuvat siitä turtasta olosta ja, että seksi ei maistu ja orgasmia on vaikea saada ?? Onko tästä kokemuksia, miten on käynyt. Minulla itselläni ei ole mitään masennusta, olen vain jännittynyt ja erityisesti tietynlaisissa tilanteissa ja ajoittain enemmän, jonkin verran "jätän menemättä". Vaiva kiusaa minua ja häiritsee arkeanikin, mutta olen oppinut elämään vaivan kanssa. Nyt olen menossa lääkärille, olen käynyt keskusteluissa psykologin kanssa. Haluaisin päästä vapaammaksi, mutta se, että jos ole menee välinpitämättömäksi ja turraksi ja varsinkin se, että seksielämä latistuu, mietityttävät suuresti.

    Onko kokemuksia ? kiva jos vastaisitte :)

    Äänestä

Kärsin aivan vastaavanlaisista ongelmista, ehkä vielä pahemmista. Sain jo mielettömiä paniikkikohtauksiakin. fKävin kongnitiivisen terapian, sekä käytin SSRI-lääkkeitä noin puoli vuotta. Nämä toimet helpottivatkin oloa, lääkityksen alkuoireiden jälkeen. Kyllästyin kuitenkin lääkkeiden aiheuttamaan turtaan olotilaan, joten pikkuhiljaa vähensin lääkkeen pois (Seroxat 10-20mg). Oireet tulivat pikkuhiljaa takaisin, lievenpinä kylläkin kuin ennen. Päätin aloittaa luotaishoidot, josta olin lukenut Tohtori Tolosen sivuilta. Aloitin EPAn 1g/pvä ja karnosiinin 800mg/pvä ja todella tunsin jo parin viikon jälkeen niiden tehon. Ahdistus lieventyi ja paniikkikohtaukset jäi pois. Nyt olen käyttänyt näitä valmisteita noin 9 kk ja voin mainiosti. Olen terve ja niin onnellinen siitä! Kannattaa ihmeessä koittaa myös tämäkin vaihtoehto. Näillä tuotteilla ei ole sivuvaikutusia ja niiden teho on jo tieteellisestikin todistettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä uskaltaa syödä? kirjoitti:

Olen huomenna menossa lääkärille paniikkihäiriöepäilyn takia.
On ollut ahdistusta jo monta kuukautta ja vaikeaa aikaa jo n. 8 vuotta, johon aikaan mahtuu aviokriisi, lapsen kuolema ym. läheisten kuolemia, lemmikkieläinten äkillisiä kuolemia,
kaikenlaisia vaikeuksia asumisen kanssa, taloudellisia vaikeuksia jne.
Nyt olen ollut pitkään ihan säikkynä, että taas jotain tapahtuu. Pelkään kokoajan nuorimmaiselle, taaperoikäiselle, sattuvan jotakin ja sitä, että itse sairastun vakavasti (tällä hetkellä se taas päällimmäisenä) ja yleensäkin kaikkea äkillistä.
Kaikenlaisia oireita on ollut: rytmihäiriöitä, pahoinvointia, huimausta, heikotusta, väsymystä, hengenahdistusta (jonkinlaista hyperventilaatiota ?), ihon kutinaa, kurkkuoireita ja kirvelyä rinnassa yms. (voi liittyä kyllä myös happovaivoihin).
Sydäntä on tutkittu (sydänfilmi ja Holter)ja mitään ei ole todettu, mutta en vain ota uskoakseni, että siinä ei mitään ole. Unenpuutetta on kyllä ollut pitkään ja niskat ihan jumissa, joista vaivat voivat osaksi myös johtua ja jos syö huonommin, niin heti huomaa oireiden pahenevan. Terkkarimme mielestä elimistöni on vaan alkanut käydä jotenkin ylikierroksilla.
Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan epämukavaa oloa myös kaupoissa, pelkään saavani siellä jonkun sairauskohtauksen.
Kaikenlisäksi olen alkanut pelätä sitä, että asunnossamme on jotain homekasvustoa (kosteusvaurioita on ollut vuosien varrella), joka mahdollisesti aiheuttaisi ainakin osan oireista ja johtaa astmaan ja sitä rataa...

Oireet tuntuu olevan oikein huipussaan varsinkin ennen kuukautisia. Olen yrittänyt syödä rautatablettejakin, kun hemoglobiini tuppaa usein laskemaan melko alas (joka sekin tietty aiheuttaa kaikenlaista). Kilpirauhanenkin on tutkittu useaan kertaan ja mitään ei ole löydetty.
Sokeriaineenvaihdunta on myös jollain lailla kiihtynyt tai vinksallaan (arvot heittää joskus syönnin jälkeen aika nopeasti johonkin 3:een).

Hieman mietityttää se mitä lääkettä minulle huomenna määrätään (jotain tässä kuitenkin on pakko alkaa napsia, olo on sellainen, tähän saakka olen pärjännyt pelkillä Betasalpaajilla, mutta en enää).
Nyt pelkään vaan noiden lääkkeiden sivuvaikutuksia.
En halua sellaista mikä lihottaa, koska sitten taas saan pelätä noita lihomista seuraavia sairauksia, mitä suvussa on pilvin pimein ja joiden estämiseksi juuri käsketään pitää paino kurissa (ja meikäläisellä on myös kolesteroli koholla) :(
Muutenkin on ollut ongelmia tuon syömisen kanssa. Varsinkin ennen kuukautisia tuntuu, että mikään ruoka ei riitä, tekee mieli hirveästi kaikkea makeaa jne.
Pahoinvointi ja joku päänsärky sivuvaikutuksena tuntuu myös ihan kamalalta, kun pelkään niitä muutenkin (ajattelen heti aina ensimmäiseksi johtuvatko ne NYT jostain verenkiertoelimistön häiriöstä...).
Sitäpaitsi yhtenä rajoituksena on myös se, että vielä imetän jonkinverran nuorimmaista.
Mitähän tässä sitten uskaltaa syödä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu