Onko kellään ylivilkasta tyttöä??? Olis kiva kuulla millaisia adhd:n oireet on tytöillä?
adhd TYTÖT
ä i p p ä
73317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta usein pojilla on oireet rajumpia ja näkyvämpiä kuin tytöillä. Varmaan siksi tuntuu, että pojilla on enemmän. Joku myös sanoi, että samasta syystä on tyttöjä hiukan vähemmän diagnosoitu. Itse tunnen perheen, jossa on kaksi adhd tyttöä, aikamoisia koheltajia molemmat. Ei käy heidän äitiään kateeksi, itselläni kun on jo yhden lapsen kanssa ihan tarpeeksi tekemistä. Heillä oireet ovat kyllä samantyyppisiä kuin meilläkin: kova vauhti koko ajan, impulsiivisuutta, sekä keskittymiskyky on heikko. Puhetta tuntuu tulevan ihan jatkuvalla syötöllä, ja pettymyksen sietokyky matala.
Joskus minusta on kuitenkin tuntunut, että pojilla tällainen käytös on kuitenkin ehkä enemmän hyväksyttyä ympäristössään.
Minkä ikäinen tyttö sulla on? Mun tyttö on viisi. Itse aloin epäillä ylivilkkautta,kun olen siitä alkanut lukea ja oireet sopii meidän tyttöön. Ja kun tää meidän vanhin tyttö on mun mielestä ollut aina vähän erilainen kuin muut. Ei ole hetkeäkään paikoillaan,katselee tv:tä pää alaspäin,tuntuu että se käy aina vaan ylikierroksilla,ei kestä epäonnistumisia,tulee huonosti muiden kanssa toimeen,haluaa määrätä leikkejä,autossa ei viihtynyt edes vauvana..kun muut vauvat nukkuu normaalisti autossa nii se vaan huusi. Edelleen automatkat yhtä tuskaa. Muutenkin arki on sen kans niin raskasta,kun vaatii niin paljon ja vaikka parhaansa yrittää niin mikään ei riitä tai kelpaa.
Neuvolassa ei olla huomattu mitään poikkeavaa meidän tytössä,itse vaadin tutkimuksiin ja ens viikolla onkin ensimmäinen haastatteluaika.
Pari tuttua juttua meiltä tuli tekstistä esiin. Meillä on yksi lapsi huutanut aina autossa ihan vauvasta asti, ja tällä hetkellä tuntuu olevan jatkuvasti pääalaspäin, joko seisoo päällään tai sitten roikuttaa sitä vaikkapa sängyn tai sohvan reunan yli. Mitään varsinaista diagnoosia ei ole, mutta on kärsinyt erilaisista aistiherkkyyksistä ilmeisesti vauvasta asti, silloin sitä ei vaan ole ymmärretty. Nyt on alkamassa tarkemmat tutkimukset, kun lapsi täyttää kolme. Itse pidän tätä lasta muutoin rauhallisempana kuin esikoista, mutta hänellä onkin jo tarkkaavaisuushäiriö diagnoosina. Muut kyllä kauhistelevat sitä, että onpa poika rämäpäinen ja villi, kun ei yhtään pysy rauhassa. Heidän vertailukohteensa vaan ovat kovin erilaiset. En tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kyllä tuo kolmevuotiaani on ainakin keskittymiskyvyltään ihan ikätasoinen. Ainakin silloin kun tehdään mieluisia juttuja. Jotenkin vaan tuntuu jatkuvasti hakevan erilaisia aistimuksia, hakkaa päätään, pyörii, jatkuvasti pitää kolistella jotain, hyppiä sohvilta tai keittiöjakkaralta, kiipeillä jne. Ulkona lumikasa viihdyttää aina, sitä kiipeilee, pyörii alas, mitä ikinä keksiikin. Kaverit ei kiinnosta, mutta onhan hän vielä pienikin, kovasti yritetään harjoitella kuitenkin. Itse olen ajatellut, että jokin tarve hänellä on tuollaiseen käytökseen, ja olen pyrkinyt antamaan hänelle tilaisuuksia turvallisessa paikassa riekkumiseen. Ei siitä varmaankaan haittaakaan ole. Sisällä kyllä yritän rajoittaa riehumista, ihan turvallisuussyistä. Myöskin kyllä kiellän ei-toivottuja juttuja, onhan lapsen kuitenkin tavoille opittava. Säännöt meillä on kyllä selkeät, ja jämptit, johtuen esikoisen ongelmista. Tämä lapsi tuntuu vaan tällä hetkellä uhmaavan ihan kaikkea vastaan.
Kannattaa yrittää miettiä, että mikä siinä autoilussa tuntuu pahalta; istuuko hän istuimessa, osaako kertoa yhtään, että mikä pahalta tuntuu. Olisiko vaikkapa korvatulpista ja aurinkolaseista apua? Jollekin lapselle voi tehdä pahan olon ihan maisemien vilinä, eli auttaisiko, jos lapsi lukisi vaikkapa kirjaa autossa. Ihan istumapaikkakin voi vaikuttaa. Lapsen voi tosin olla vaikea sanoa, että mikä tuntuu pahalta, jos asiat ovat olleet niin jo pienestä asti. Voi olla aikamoista salapoliisin työtä siis.
Jos asiat mietityttävät, käypäs kurkistamassa adhd-liiton sivuilta lisätietoa. Haepa tietoa myös sensorisesta integraation häiriöistä. Myös tällä palstalla on ollut siitä jotain keskusteluja taannoin. Myöskin ne tutkimukset voivat tuoda lisätietoa, vaikka prosessi saattaakin olla pitkä ja raskas. Voi olla, että kaikki on hyvinkin, mutta jos jotain outoa esiin tulee, saat varmasti hyviä vinkkejä arkeen, ja pääsette asioissa eteenpäin.
Onko tämä tyttäresi päivähoidossa? Usein huomaavat siellä, jos on jotain huolestuttavaa.
Meillä esikoinen onnistui huijaamaan neuvolassa jopa näkötestinkin, ei nähnyt juuri mitään, mutta heitti homman niin leikiksi, että terveydenhoitaja arveli, ettei juuri nyt huvita. Oikeanlaisten silmälasien saaminen viivästyi vuodella, ja nopeasti alkoi poikaa kiinnostamaan piirtäminen, kompurointi väheni, ja keskittymiskyky kehittyi huimaa vauhtia. Eli neuvolan testit ovat kyllä kai melko hyviä seulontoina, mutta eipä niissä kaikki kiinni jää.
P.S. minulla on siis vain poikia, nuo tuttavan lapset ovat saaneet itse diagnoosin varsin myöhään, kahdeksanvuotiaana ja toinen jo kuusivuotiaana, oli niin samantyyppisiä ongelmia kuin sisarellaan. Vanhemmalla on lääkitys, joka on myöskin auttanut hiukan. Meilläkin on kolmannen kohdalla tarkempi seuranta jo ihan vauvasta, koska usein näitä esiintyy saman perheen lapsilla useillakin. Lisäksi on sukurasitetta. Joskus on olo tosi vainoharhainen, kun kaikkea niin tarkkaan seuraavat neuvolassa, mutta hyvä tarkoitushan niillä on.
Ei adhd- diagnoosia vaan tarkkaavaisuushäiriö. Välillä tuntuu, että vois vaikka olla adhd. Tyttö on nyt 5-vuotias. Motorinen kehitys ollut aina hyvä. Kävelemään lähti vähän reilu 9kk ja siitä lähtien menoa on piisannut. Ei jaksa keskittyä, mikä huolettaa, kun koulujuttujakin pitäis alkaa miettiä. Joskus lyhyt pinna myös ja korottaa ääntä helposti. Ei kuitenkaan aggressiivisuutta, vaan on äärimmäisen hellä ja antelias tunteissaan. Ei välttämättä pahoja asioita tytölle. Yhteiskunnan odotukset kilteistä, hiljaisista ja hymyilevistä tytöistä ovat vain suuremmat.
Tytöllä myös kielellisiä hahmotushäiriöitä. Sanotaankin nyt näin, että tarkkaavaisuushäiriö diagnoosi ehkä tuli siitä syystä, ettei voi selkeästi osoittaa kumpi tuli ensin. (keskittymiskyvyn puute ja impulssiivisuus, kun ei ymmärrä vaiko se ettei ehdi riekkumiseltaan opetella asioita..). MM. seuraavia asioita testeissä. Muotoja piirrettäessä neliön piirtäminen ei tahdo onnistua (kolmio ja ympyrä kyllä), värit hieman hukassa ajoittain, ohjeet täytyy toistaa ja toistatuttaa, että käy ilmi ymmärsikö jne. Testeistä selviää kyllä, onko adhd vai rinnakkaisongelmia. Sieltä saa myös hyviä vinkkejä, miten auttaa lasta kehityksessä. Ihana mukelo mulla on, vaikka onkin hieman työläämpi. Me suomalaiset ollaan joskus vähän tasapaksuja muutenkin, joten on hyvä jos on mukana vähän räiskettäkin. Kunhan vaan ihmiset enempi ymmärtäis tukea ja kannustaa näitäkin lapsia eikä leimata häiriköiksi, niin saisivat vähemmän kolhuja ja sillä aktiivisuuden määrällä paljon aikaan.
Tytöillä on useammin muotoa ADD, eli keskittymisvaikeudet ilman ylivilkkautta (Hyperactivity), jolloin jää helposti huomaamatta. Pojilla ADHD huomataan helpommin, kun heillä useimmiten juuri se ylivilkkaus näkyvänä "oireena" (eli se luokan villi poika, joka höpöttelee omiaan tunneilla eikä tahdo pysyä penkissä välituntiin asti, pomppii sinne tänne..)
ADD-tytöt voivat olla hiljaisia, rauhallisia ja kilttejä, mutta tavallaan "alisuoriutujia" koko elämänsä, kun ei oikein riitä pitkäjännitteisyyttä mihinkään, esim. ammatin hankkimiseen (eaim. käydään vuosi koulua, pari vuotta toista jne..). Eli suoriutuvat huomattavasti heikommin, kuin vaikkapa älykkyys antaisi mahdollisuuksia. Jäävät huomaamatta, koska eivät ole häiriöksi kenellekään - paitsi itselleen.
Niin, sähän kysyitkin juuri YLIVILKKAUDESTA. Siitä en juuri osaa mitään sanoa. Ei kai se tytöillä ole sen erilaisempaa kuin pojilla..?
Sekä tytöillä että pojilla voi esiintyä ADHD tai ADD, mutta useammin pojilla tuota ylivilkkautta ja tytöillä tuota "hiljaisempaa" muotoa.