Äiti istuu tietsikan vieressä, syö karkkia ja potee huonoa omaatuntoa kummastakin. Lapset on perhepäivähoidossa ja äiti on kotona, kun on sairastunut. Isä lähtee aamulla töihin, herättää kaikki muut kolisteluunsa ja kiroiluunsa. Lapset pitää saada ajoissa ylös, syömään, pukemaan ja ulos. huh! Koko koti on sekaisin, tavaraa hujan hajan, likaisia sukkia sängyn alla, lehtiä lattialla, pölyä, roskaa. Tiskipöytä on kukkuroillaan. Roskis täynnä. Pesukone rotisee kummasti.
Mummi soittaa pirteästi ovikelloa, ei auta sammuttaa valoja, se on metelistä kuullut, että kotona ollaan.
Pitäisi päästä huomenna töihin, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, hankkia lapsille uusia saappaita, kurahousuja, kintaita, käsineitä, polkupyöriä. Sähkölasku on myöhässä ja tilillä 6ekee rahaa.
Mummille kerron, että hyvin meillä menee, terveet lapset ja kaikkee. Itsehän tätä halusin, halusin juuri tuon miehen, halusin lapset nuorena, silloin vielä jaksaa.
Mies tulee töistä, kysyy ruokaa, miksei ole? Koko päivän olet kotona maannut? Mikset ole hakenut lapsia hoidosta? Rojahtaa sohvalle, kääntää selkänsä ja makaa siinä sitten kunnes on aika lähteä katsomaan peliä.
Lapset mekastaa, pitäisi leikkiä niiden kanssa, ei jaksa. Pitäisi lukea niille, korjata haalarin kuminauhat, Pitäisi. Lapset tappelee jostain kynistä. Et tiedä kumpi on syyllinen, torut molempia, nyt ne itkee.
Kello on jo kymmenen illalla, lapset ei vieläkään nuku, mies kyllä nukkuu, kuorsaus kuuluu. Huomenna töihin, sairasloma loppuu.
Tätäkö se on se Tavallinen Suomalainen Perhe-elämä? Ja about 20 vuotta tätä sitten? Tätäkö minä halusin? Miksen tee mitään? Mitä sitten? Jätänkö miehen? Lapset? Itseni? Etsisin Romeon ja aloittaisin taas alusta?
Siivoaisin taloni? Olisin parempi äiti? Vielä parempi? Niinhän minä teenkin, en vaan taida pystyä tähän. Lapset tarvitsisivat aikaa. Minulla sitä ei ole. Minulla on kyllä huono omatunto, mitä se auttaa. Onko kellään samanlaista?
Mummi soittaa pirteästi ovikelloa, ei auta sammuttaa valoja, se on metelistä kuullut, että kotona ollaan.
Pitäisi päästä huomenna töihin, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, hankkia lapsille uusia saappaita, kurahousuja, kintaita, käsineitä, polkupyöriä. Sähkölasku on myöhässä ja tilillä 6ekee rahaa.
Mummille kerron, että hyvin meillä menee, terveet lapset ja kaikkee. Itsehän tätä halusin, halusin juuri tuon miehen, halusin lapset nuorena, silloin vielä jaksaa.
Mies tulee töistä, kysyy ruokaa, miksei ole? Koko päivän olet kotona maannut? Mikset ole hakenut lapsia hoidosta? Rojahtaa sohvalle, kääntää selkänsä ja makaa siinä sitten kunnes on aika lähteä katsomaan peliä.
Lapset mekastaa, pitäisi leikkiä niiden kanssa, ei jaksa. Pitäisi lukea niille, korjata haalarin kuminauhat, Pitäisi. Lapset tappelee jostain kynistä. Et tiedä kumpi on syyllinen, torut molempia, nyt ne itkee.
Kello on jo kymmenen illalla, lapset ei vieläkään nuku, mies kyllä nukkuu, kuorsaus kuuluu. Huomenna töihin, sairasloma loppuu.
Tätäkö se on se Tavallinen Suomalainen Perhe-elämä? Ja about 20 vuotta tätä sitten? Tätäkö minä halusin? Miksen tee mitään? Mitä sitten? Jätänkö miehen? Lapset? Itseni? Etsisin Romeon ja aloittaisin taas alusta?
Siivoaisin taloni? Olisin parempi äiti? Vielä parempi? Niinhän minä teenkin, en vaan taida pystyä tähän. Lapset tarvitsisivat aikaa. Minulla sitä ei ole. Minulla on kyllä huono omatunto, mitä se auttaa. Onko kellään samanlaista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskallat kertoa tällä palstalla noita asioita. Hyvä että kirjoitat tänne, saat toisen puolen vanhemmuudesta esiin, moni täällä maalailee ruusunpunaisia kuvia.
Myös vanhoilla äideillä ja iseillä on samanlaisia kokemuksia, ei koske pelkästään teitä nuoria!
Kyllä kaikkien pitäisi tajuta ettei se perhe-elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista! Asia nyt vaan on niin, että valintojensa kanssa on osattava elää!
Tosiasiahan on, että tämä aihe vaan on tabu nykyaikana. Ei siitä pahemmin ääneen puhuta. Ja uskon, että jokaisella on tuollaisia kausia aina välillä. Ainakin minulla ! Mutta kaikesta selviää!
Hienoa, että sait purettua tunteesi esille, nyt niitä on varmasti helpompi käsitellä.
Voisitko sanoa mummille totuuden asioista, tai ottaa yhteyden neuvolaan?
Kaipaat lomaa kaikesta, kaipaat piristystä.
Kannattaa hakea apua, ennen kuin on liian myöhä.
Ihan ensimmäiseksi: Mummille ei auta valehdella, kyllä se näkee miten asiat on! Varmasti saat häneltäkin apua, kun vaan pyydät ja täsmällisesti mitä toivot.
Ensimmäinen, mitä sun pitää tehdä, on pyytää, että lapset voisivat päästä vaikka sinne mummille kylään koko viikonlopuksi. Kun rauha on maassa, sun pitää alkaa selvittää asioita miehesi kanssa. Kyllä se ymmärtää, kun puhut normaalisti. Älkää alkako riidellä. Pitäkää asiat yksinkertaisina, jättäkää vanhojen kaivelu. Näytä vaikka alkuun sille tämä keskustelu, jollet muuten saa juttua käyntiin.
Teillä on luisunut asiat nyt siihen pisteeseen, että olette elämäänne tympääntyneitä ja paikallenne juuttuneita, eikä tuosta tule mitään ilman yhteistyötä.
Jos olette yhtä mieltä siitä, että tarttis tehdä jotain, pitäkää heti talkoot kaksistaan. Raivaatte ja siivoatte kämppää niin kauan kuin jaksatte. Sitten käytte suihkussa/saunassa tms ja lähdette yhdessä kävelylle, meette vaikka pizzalle jos maistuu. Eikä yhtään alkoholia (siis en luule, että dokaatte, vaan tarkoitan ettei tippaakaan nyt, jos vaikka joskus otattekin).
Anna myös miehelle puheenvuoro, ole pelkkänä korvana, mikä sitä nyppii. Rakastatte varmasti molemmat lapsianne, siinä on teille aika hyvä motiivi! Pikku hiljaa muuttelette elämäntyyliänne.
Jos teidän liitostanne ei enää tule mitään, niin sitten ei, mutta selvittely pitää aloittaa nyt heti. Uusia suhteita tai rakastajia on turha ajatella, niistä on sama hetken ilo kuin siitä karkkipussista. Elämäsi pitää olla ensin muuten raiteillaan, ennenkuin voit edes ajatella sellaista.
Kodin siivottomuus on varmaan toivottoman tuntuinen urakka, mutta yritä ajatella siinäkin niin, että ne nyt vaan on joskus hoidettava. Aina kun jaksat tehdä jotain ihan pientäkin, voit olla tosi tyytyväinen itseesi. Muista myös huomata miehesi tekemiset! Luolamiespsykologia tehoaa joskus, tyyliin "veisitkö nää matot ulos ja tamppaisit, kun mä oon niin pieni ja heikko ja kädet katkee ihan just". "Sähän jaksat imuroida tosi järjestelmällisesti", "oho sepäs kävi äkkiä, kyllä sä kerkeet" jne.
Unohda huono omatunto äläkä vertaa itseäsi muihin, joita pidät ehkä superäiteinä. Ei sellasia olekaan! Sitä paitsi sun perhe on sun perhe ja ainoa laatuaan. Eihän tämä elämä mikään koiranäyttely ole, vai mitä? Vain sinä ja miehesi määrittelette minkälaista elämää teillä vietetään ja minkälainen koti teillä on. Nyt on vaan niin, että selvästikään ette ole tyytyväisiä, joten...
Yritä kestää, ymmärrän sinua todella hyvin, aika saman kokenut. Asiat vaan ei muutu itsekseen. Kyllä se siitä lähtee. Ole vaan yhtä avoin läheisillesi kuin täällä palstallakin, nehän sinut parhaiten tuntee.
Ei taida olla se ikä mikään ratkaiseva tekijä, lapsiperheen elämältä kuulostaa.
Mutta kyllä kuitenkin neuvoisin mummolle tilanteesta puhumaan, teeskentely vie voimia paljon. Ja rahanpuute on inhottavaa, siitäkin on kyllä kokemusta.
Jo se saattaisi hyvinkin auttaa, että saisit kotiin siistiä, järjestä miehesi kanssa siivoustalkoot kahden kesken. Sekin voi nimittäin olla ihan kivaa vaihtelua. Jos hommat on päässyt kasaantumaan, laadi vaikka aikataulu: tänä viikonloppuna teen tuon, ensi viikonloppuna hoidan tuon, jne... Kehu itseäsi välillä. Nimittäin aivan varmasti olet jossakin hyvä, vaikka uupuneena ei ehkä siltä tunnukaan.
Puhukaa miehesi kanssa, rupatelkaa vaikkapa ihan hiitä näitäkin aluksi, kunhan puhutte. Meillä oli aika, jolloin parisuhde tuntui olevan umpisolmussa, emme puhuneet toisillemme oikeastaan mitään, mikä ei liittynyt ihan arkisiin asioihin. Jotenkin tuntui, että emme edes osaa sitä enää. Teimme ihan sopimuksen, että joka ilta käytämme aikaa rupatteluun. Aluksi oli tosi vaikeaa, mutta kyllä muutaman illan jälkeen alkoi niitä puheenaiheitakin löytymään. Meilläkin taisi vaan rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne olla tauolla, mutta palasi ennen kuin päädyimme eroon. Onneksi.
Lapset kasvaa, ja aika kuluu, älä anna periksi. Hae ammattiapua, jos tuntuu alavireisyys kauan jatkuvan. Neuvola on ihan hyvä paikka näidenkin asioiden purkamiseen.
Aurinkoista kevään jatkoa teille koko perheelle toivottaa yksi välillä uupunut kolmen pienokaisen äiti.