Mikä on sinun mielestä paras kotimainen leffa ?
Kerro !
Minusta on vaikea sanoa koska itse voin sanoa että kotimaisista ja hyvistä kotimaisista voidaan luetella ainakin 5 mutta yksi pitää sanoa niin pitkä, kuuma kesä.
Muita hyviä on esim Mombasa, levottomat, pahamaa, vares..
Paras kotimainen Leffa on ?
82
9783
Vastaukset
- ehdottomasti
Linnan Tuntematon sotilas!
- valkoinen peura
Ehdottomasti Erik Blombergin v.-52 ohjaama Valkoinen peura, sillä mikään muu suomielokuva ei ole vaikuttanut mystisyydellään yhtä paljon..
- Systeri
vaikuttava minustakin!
- masentavia leffoja,
ettei niitä oikein viitti kattoa. Iloa pitäis vähän löytyä enempi siinä hommasa. Joku... siitä puuttuu. Läsnä sellainen lopunajan meininki, tehdään vaikkei oikein tiedetä miksi, sellainen onttous, pieniä rakosia tilkittävinä vaikka muille jakaa. Itseluottamus puuttuu, tai sitten sitä on liikaa. Todellisia muurinmurtajia kaivattais, niitä tekijöitä joilla on voimaa mennä siitä mistä pitää mennä. Donnerilla on vähän oikeaa otetta kyllä. Ja Turkalla. Vai onko se edes tehnyt elokuvia...
- äksäys
Oletko katsonut milloin viimeksi kotimaista elokuvaa? Esimerkiksi "Tyttö sinä olet tähti" ei ole mitenkään synkkä, vaan ihan positiivinen tarina. Samoin äskettäin ilmestynyt "Saippuaprinssi" ei ole mikään tyypillinen kotimainen synkistely tai dokaamisleffa. Tosin tarina on hieman erikoinen.
Mars leffaan tutustumaan uusiin kotimaisiin!
- Saksalainen
myös Paha maa, Vares, Rentun ruusu ovat hyviä.
- kertokaas.....
Nuo on ! Unohdin itse nuo :D
Rentun ruusu, häjyt, katastus ym ovat hyviÄ! - pam
ja kivenpyörittäjän kylä, Talvisota, Pohjanmaa...
- katjakulta
pam kirjoitti:
ja kivenpyörittäjän kylä, Talvisota, Pohjanmaa...
on aitosuomalaisia elokuvia. Kyllä se on parhaimpia.
- Kobbarperg
katjakulta kirjoitti:
on aitosuomalaisia elokuvia. Kyllä se on parhaimpia.
Ruotsissa elokuvan nimi oli FINNJÄVLAR !
Meni ihan täydestä !
- monni
on hyväät näyttelijäät siinä.
- on huippu
Taneli Mäkelä on Suomen Humprey Bogart.
Tosi hieno elokuva ja hienot näyttelijät.
Kuvaa hienosti sitä rasittavaa elämäntapaa ja fatalistista suomalaista elämänasennetta, josta olemme niin ylpeitä.
En kyllä aina tiedä mitä siinä on ylpeilemistä. Mutta kossu, kilju ja makkara on Rock!
- potku
Komisario Palmun erehdys. Elokuu. -siinä pari hienoa,mitä tuli mieleen..
- Anonyymi
Näin on🛂
- Sakari
Tuntemattoman Sotilaan jälkeen mm. Lampaansyöjät!
- jurpo
tuntsan jälkeen toiseksi paras on maa on syntinen laulu
- emmy
Virtaset ja Lahtiset,
Suomisen perhe -elokuvat,
Vaimoke. - Rummukaisen veljekset
"Oletko koskaan nähnyt viisasta miestä?"
- ananias rummukainen
Oletko koskaan nähnyt OIKEIN viisasta miestä?
- Niskis
Mikko Niskasen 8 surmanluotia.(leikkaamaton versio)
- leffafani
Niitähän löytyy! Siivoton juttu, Katsastus, tuntematon sotilas, pohjanmaa, täällä pohjantähden alla, lakeuden kutsu, talvisota, ameriikan raitti, kun hunttalan matti suomen osti, kahlekuningas, akseli ja elina, veturimiehet heiluttaa jne.
- monni
joka ymmärtää taitewen päälle
- Maisteri
Mielestäni yhtä parasta ei voi nimetä, koska tekniikka yms. ovat kehittyneet. Joku juttu, joka oli aikoinaan huippua, näyttää nyt tahattoman koomiselta. Hyviä kotimaisia elokuvia on tehty kautta aikojen.
Tässä muutamia:
Erkki Karu: Nummisuutarit 1923
Valentin Vaala: Kaikki rakastavat 1935
Valentin Vaala: Vaimoke 1936
Valentin Vaala: Koskenlaskijan morsian 1937
T.J. Särkkä: Kulkurin valssi 1941
Valentin Vaala: Ihmiset suviyössä 1948
Hannu Leminen: Rosvo Roope 1949
Ilmari Unho: Sadan miekan mies 1951
Erik Blomberg: Valkoinen peura 1952
Edvin Laine: Tuntematon sotilas 1955
Matti Kassila: Elokuu 1956
Matti Kassila: Komisario Palmu -elokuvat 1960 - 1962
Mikko Niskanen: Pojat 1962
Rauni Mollberg: Maa on syntinen laulu 1972
Risto Jarva: Loma 1976
Tapio Suominen: Täältä tullaan elämä! 1979
Mika Kaurismäki: Arvottomat 1982
Aki Kaurismäki: Rikos ja rangaistus 1983
Mika Kurismäi: Klaani 1984
Rauni Mollberg: Tuntematon sotilas 1985
Pekka Parikka: Pohjanmaa 1988
Pekka Parikka: Talvisota 1989
Markku Pölönen: Koirankynnen leikkaaja
TV-elokuvista voisi mainita Kahdeksan surmanluotia, Siunatun hulluuden ja Simpauttajan.
Surullista, että Vaala, Kassila ja Mollberg epäonnistuivat viimeisissä elokuvissaan.- Maisteri
Tietenkin Mika Kaurismäki: Klaani. Sormet liikkuu vauhdikkaammin kuin ajatus.
- monni
tohon lisääsin viälä katsastuksen,poliisin pojan,kivenpyörittäjän kylään ja sutkin.
- parhaan Jarvalta
monni kirjoitti:
tohon lisääsin viälä katsastuksen,poliisin pojan,kivenpyörittäjän kylään ja sutkin.
Työmiehen päiväkirja
- klahti50
upeeta että sulla oli toi klaani- tarinna sammakoiden suvusta listallasi. Mutta missä oli Kahdeksan surmaluotia ja Jäniksen vuosi?
Omasta mielestä listalle kuuluu ainakin nämä elokuvat:
-Paha maa
-Tuntematon Sotilas (uusi)
-Täältä tullaan elämä
-Jäniksen vuosi
Kaikki noista ovat erinomaisia elokuvia.- takapenkki
Veturimiehet heiluttaa 90 on koskettavin.
Siinä on paljon nuoria koskettavia aiheita, antaa siten paljon ajattelemisen aihetta jo ennen itse opiskelua.
Näyttelijät myös hyviä !- hyvin
Vetururimiehet oli koskettava, ehkä liittyen omaan kasvuympäristöön.
Suosittelen - Nortamon Grilli
Täytyy muistaa että VH oli Kinnunen / Edelmanin ensimmäinen kokoillan elokuva yhdessä.
Vintiöt oli myös mukana Porissa, vaikka kaikki muut ovat ei porilaisia - paitsi Edelman.
Tämä oli varmasti tärkeä elokuva heille, vaikka ei mitään Pahat Pojat / Paha Maa katsojalukuja saavuttanutkaan ! - Olen kaapissa
Elokuva minusta ei kosketa pelkästää Lappeenrantaa - Poria, vaan kaikkia pieniä kaupunkeja Suomessa.
Kun hyvät kaverit lähtevät opiskelemaan, niin takaisin tullessaan he eivät enään ole samoja kuin lähtiessä.
Kinnunen oli oppinut vaikka mitä Stadissa ja yliopistossa, kun Edelman taas maalaili autoja ja kävi kotoaan amista - muut taas tuntuivat istuvan vain baareissa ?
Takaisin tuleminen oli väkinäsitä, ja kaverit pitivät Kinnusta jotenkin " yli ihmisenä ".
Kaverit eivät aina tienneet mitä Stadissa oli tapahtunut, ja siten he olivat " ulkona " Kinnusen elämästä - ja päinvastoin !
Erittäin opettavainen elokuva, ja jokaisen nuoren 16 - 22 olisi se nähtävä !
On kuin huippuurheilijan aktiivi aika, ja sitten kun joutuu lopettamaan jää " ihan tyhjän päälle ". - mieltä elokuvasta
Ihan samaa mieltä elokuvasta Vetumiehet heiluttaa!
Niminäyttelijoiden lisäksi elokuvasta löytyi muuten myös Suuren seikkailun yksi kilpailija, oliko se Ahti, sukunimeä en muista. En meinannut tuntea heppua! - asun autossa
mieltä elokuvasta kirjoitti:
Ihan samaa mieltä elokuvasta Vetumiehet heiluttaa!
Niminäyttelijoiden lisäksi elokuvasta löytyi muuten myös Suuren seikkailun yksi kilpailija, oliko se Ahti, sukunimeä en muista. En meinannut tuntea heppua!VH varmasti muutti monta asiaa hänenkin elämässä ?
Monelle nuorelle elokuvat toimivat ponnahduslautana " median pyörteisiin " ja siten monen lehden sivuille !
- Alik. Kine
Komisario Palmun erehdys, Täällä Pohjantähden alla, Akseli ja Elina, Klaani, Pölhölä.
- ja tuntematon
Pohjanmaa
Tuntematon originaalina
muita ei tuu mieleen - arvottomat
arvottomat
- katryl
Ihmettelen, kuinka kukaan ei ollut maininnut Raidia. Ihan loistava; mahtavaa huumoria mukana ja loistavat näyttelijät. Vaikka, leffanahan Raid on aika epärealistinen suomalaiseksi elokuvaksi, mutta eipä se menoa haittaa.
Muita suomalaisia mainitakseni..
Rentun ruusu - tätä parempaa elämänkertaelokuvaa ei varmaan voi enää tehdä, koskettaa joka kerta enemmän.
Pohjanmaa ja Lakeuden kutsu - Pohjalainen tykkää pohjammaan elokuvista ;)
Talvisota ja TUntematon- parhaat sotaleffat ikinä!
Häjyt on myös ihan kattottava..
Se Veturimiehet -leffa löytyy kasetilta, pitäis joskus sekin keritä kattomaan.
Mua harmittaa prkleesti, etten kattonut noin vuosi sitten tv:stä tullutta Romanovin kivet (ehkä väärin kirjoitettu).. kuulemma hyvä leffa, hyvät näyttelijät ainaki.
Suomesta kyllä löytyy sitten niin paskojakin.. Suuria pettymyksiä on ollut, esim. Vares, Matti, Badding, Paha maa... - monni
katryl kirjoitti:
Ihmettelen, kuinka kukaan ei ollut maininnut Raidia. Ihan loistava; mahtavaa huumoria mukana ja loistavat näyttelijät. Vaikka, leffanahan Raid on aika epärealistinen suomalaiseksi elokuvaksi, mutta eipä se menoa haittaa.
Muita suomalaisia mainitakseni..
Rentun ruusu - tätä parempaa elämänkertaelokuvaa ei varmaan voi enää tehdä, koskettaa joka kerta enemmän.
Pohjanmaa ja Lakeuden kutsu - Pohjalainen tykkää pohjammaan elokuvista ;)
Talvisota ja TUntematon- parhaat sotaleffat ikinä!
Häjyt on myös ihan kattottava..
Se Veturimiehet -leffa löytyy kasetilta, pitäis joskus sekin keritä kattomaan.
Mua harmittaa prkleesti, etten kattonut noin vuosi sitten tv:stä tullutta Romanovin kivet (ehkä väärin kirjoitettu).. kuulemma hyvä leffa, hyvät näyttelijät ainaki.
Suomesta kyllä löytyy sitten niin paskojakin.. Suuria pettymyksiä on ollut, esim. Vares, Matti, Badding, Paha maa...se lakeuren kutsu oli pohojanmaahan verrattuna aivan paska!
- ani-
Mun mielestä kanssa Pitkä kuuma kesä on paras kotimainen!
- Ikuinen Kakkonen
Minusta parasta oli - oliko se Varkauden kesäiset maisemat elokuvassa !
Ihan hyvä näyttelijät ! - Kakslauttanen
Ikuinen Kakkonen kirjoitti:
Minusta parasta oli - oliko se Varkauden kesäiset maisemat elokuvassa !
Ihan hyvä näyttelijät !Eiköhän elokuva ollut filmattu Joesuussa !
Miten muuten siinä olisi ollut se Hassisen Kone ? - Bassisen Kone
Pitkä kuuma kesä on minunkin suosikki !
- Maypayday
Romanovin jalokivet !
Ensimmäinen action elokuva Suomessa, ja ehkä paras Aleksi Mäkelä tuotanto tähän saakka !
Tutut ja hyvät näyttelijät Kinnunen & Edelman !- 80 alaa seuraava
Minusta ei ole kuuluisaa Aleksi Mäkelä tuotantoa ?
- Kanki Rautanen
Elokuva oli SPEDE tuotantoa !
Miksi Spede ko elokuvaan ryhtyi selviää hanen elmänkerrassaan
Spede " Kerrankin yksi hyvä kotimainen " kirjassa.
Tämä oli eräinen hyppäys julkisuuteen ja siten alalle.
- hata32
Kyllähän minä katson joka itsenäisyyspäivä "Tuntemattoman". Kuitenkin, ihan viime vuosien sarjasta "Levottomat", osa 3, "Kun mikään ei enää riitä", voisi olla viime vuosien parhaita kotimaisia.
- Noiruttu pohojammaa
Ehkä kuitenkin yksi parhaimmista suomalais filmatisoinneista ovat Pojat elokuva ja 8 surmanluotia ala Mikko Niskanen... Ei sovi kuitenkaan unohtaa maalaiskomediasarjaa (vain muutaman huijarin tähden, peräkammaripojat ja mooseksen perintö), jotka ovat kesäisine maisemineen aitoa suomalaista maalais miljöötä ja muutenkin hahmot ovat hauskoja. Kanttori Piiparisen valkoinen kypärä, mopedi ja tärisevät kossulta haisevat kädet on helppo muistaa, niiden tuomista sulosoinnuista puhumattakaan...
- paras..
paras leffa..nyt pitäs ostaa se mäkelä poksi ni siinä olis kaikki parhaat!! oikeestaa ihan kaikki on hyviä mut parhaat on missä on samuli edelman ja santeri kinnunen..sinä parivaljakko. ja veturimiehet heiluttaa on myös hyvä.
- Mannen utan Ansikte
Jos oikein muistan oli elokuvassa ensimmäiset -
kotimaiset stunt kohtaukset ?
- Kai fani
Siivoton juttu
Siinä karua kuvaa yrittämisestä Suomessa.
Hyvät näyttelijät ja nauraakin saa. Parasta
suomalaista komediaa.- ei se mittään
Olen nähnyt tämän yrittäjäkurssilla, ja nauroimme ihan sikana aamuun saakka !
- tätämieltä
Edvin Laineen paras ohjaus milloinkaan, tappajahai 1
- Vanhojen kotimaisten fani
Jo edellä mainittujen lisäksi ovat mielestäni katsomisen arvoisia esim. seuraavat:
SF-paraati, Rakas lurjus, Mieheke ja sen uudempi versio nimeltään Minä ja mieheni morsian, Isän vanha ja uusi, Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Niskavuori -elokuvat, Kovaa peliä Pohjolassa, Tulipunainen kyyhkynen, Älä nuolaise, Ei ruumiita makuuhuoneeseen, Minkkiturkki, Paksunahka, Kovanaama, Radio tekee murron, Pikku-Ilona ja hänen karitsansa, Justus järjestää kaiken, August järjestää kaiken, Pekka ja pätkä puistotäteinä jne, Rovaniemen markkinoilla, Vihaan sinua Rakas, Loma, Esa ja Vesa - auringon laskun ratsastajat, Lomalla, Uuno armeijan leivissä (leikkaamaton versio, tuli sarjana telkusta aikoinaan), Uuno Espanjassa, ..., ja monet monet muutkin olisivat maininnan arvoisia. - make
otsikossa vastaus. saippuaprinssikin on mainio.
- elok
Viitasaaren elokuvaviikolla Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot sai Kunniamaininnan, eikä syyttä. Janne Hyytiäinen on so cool!!!
- Jusu
-Raid
-Vares
-Tuntematon Sotilas
-Uuno Turhapurot
-Paha Maa
-Kummeli Kultakuume
-Matti
-Kummeli Stories
-Duudsoni Elämää Maailmankiertueet
-Rentun Ruusu
-Koirankynnen Leikkaaja
-Kummeli Jackpot
-Häjyt
-Levottomat
-Menolippu Mombasaan
Tos ny muutama - miquel
pitkä kuuma kesä! absolutely! kattonu noin 52 kertaa... :)
- järvisuo
Onko kaupunki Varkaus vai Joensuu ?
- ruusu
ehdottomasti!!
- Uncut Love
Tekisi mieli joskus nähdä leikkaamaton versio siitä !
Minustakin erittäin hyvä !
- asdfg
en kyl just muista ketkä oli pääosissa ja kuka ohjas...siin oli nainen ja kaksi tyttöä,jotka sitte pääty sirkukseen töihin ja ne eli sodan jälkestä aikaa...ku on jo aikaa ku näin ja nykyään asun ulkomailla. jos joku tietää miten voisin saada ton leffan nii kertokaa,pliis!
- Kyrvällinenjooseppi
Häjyt oli mielestäni todella hyvä- niin tarinaltaan kuin näyttelijöiltään onnistunut. Musiikki ja kaikki tehosivat muhun.
Leffaa en kattoisi moneen kertaan..niin ainakin luulin, mutta kyllähän tuo kerta toisesnsa jälkeen "vahingossa" kateltuna aina hyvältä vaikuttaa.
Lomalla leffasta tykkäsin myös, siinä oli sitä mustaa huumoria ja ajanvietettä parhaimmillaan.
Näyttelijät olivatkin aikalailla samat, ku Häjyissä ja eivät taaskaan pettäneet odotuksia.
Kukkia ja sidontaa oli mielestäni kiero ja omituisen hyvä leffa. Hauskat näyttelijät ja paljon puhetta eikä vain maisemaa ja musiikkia.
Pahamaa ja Pahat Pojat painivat aika samassa kastissa. Jasper Pääkkösestä en pidä näyttelijänä, joten hieman jää elokuvaan musta varjo. Hyvin "samantyyppiset elokuvat" siis paljon noudattaa samaa kaavaa vaikka aihe olikin aika erilainen molemmissa. En nyt julistaisi parhaaksi.
Vares..hmm.. hyvä! Reijo Mäen kirjat on saavuttaneet intohimoni ja mukava,kun leffoja tehdään kirjan perusteella ja yksi lempinäyttelijöistä eli Juha Veijonen on tässäkin pääosassa.
Täytyy tunnustaa, että vaikka arvostan vanhuksia, veteraaneja ja uhrauksia kotimaani eteen tehneitä niin en ole koskaan Tuntematonta sotilasta mieltänyt parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi, vaikka onhan se hyvin tehty, ihmiset hyvin kuvattuja ja miljöö oikeanlainen,kun ajattelee kuinka vanha alkuperäinen elokuva jo onkaan.
Minä ja Morrison oli myös hyvä.
Fc Venusta en ole vielä katsonut, uskon kuitenkin sen nousevan arvoasteikollani aika suotuisiin lukemiin.
Nykäsen leffaan en todellakaan aio katsoa. Mielestäni sankariaika on jo mennyt ja muukin kuin kohtalo liikuttaa Nykästä. Jatkuvaa julkisuudessa olemista, lööppejä vieraista naisista, puukotuksia, juomista, tappelua... ja nyt hänestä leivotaan suomeen jonkinlaista idolia. Matti-kuume ei siis vielä ole puraissut meikäläistä.. =)
Kummelin leffoja en osaa mieltää "elokuvaksi" vaan perus sarjaviihteeksi, mikä kyllä saakin hyvälle tuulelle. - viltteri x
paras on katsastus.
- katsastaja
Minnes unohditte kauhuklassikon "Linnaisten vihreä kamari"? Kyllä se ainakin Harlinin leffat voittaa 6-0!
- Pikku-Aleksi
Jos oikein hyvää harkintaa käytetään, niin suomalaiset rillumarei-elokuvat ovat 100 vuotta ulkomaalaisia vastaavia edellä!
- mika664
ja tähän ei ole mitään lisättävää!
- sakkeh
Ehdottomasti paras kotimainen on Jäätävä polte, kaikki muut ovat nitraattia!
- paluulippu
Itse en koskaan ole nähnyt ko elokuvaa !
Nyt huomasin että se on myynnissä Teboililla DVD versiona.
Minusta paras on kuitenkin road movie MENOLIPPU MOMBASAAN !
Siinä ajetaan Cadillac 83 läpi koko Suomen ja maisemat ovat mitä parhaat ja todella kaunis kesä !
Tarina on tavallaan hieman arka - mutta hyvin kaverit siitä selviää !
- rallityytö..
suomalaisia elokuvia on niin monia hyviä.. niitä katsoo mielellään jopa useampaan otteeseen.. parhaimpia on pahat pojat, pikä kuuma kesä, ja monet muut.. kaikki elokuvat jotka jotenkin koskettaa ovat mielestäni hyviä.. :)
- humanisti
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on lämmin, humaani ja koskettava elokuva. Sen voi katsoa kuinka monta kertaa tahansa ja aina se saa itkemään ilosta. Siitä tunnistaa todellisen suuruuuden.
- vaeno castle
Tosi hyvä fantasia elokuva, siinä henkka painaa raakkelia samalla kun veturimiehet heiluttaa tuntemattomille sotilaille jotka ratsastavat valkoisella peuralla katsomaan elokuviin niskasen kahdeksaa surmanluotia jonka väliajalla näytetään romanovien kivet ja ben hur directors cut versio.
- +++
Joka on tosin osittain ruotsalainen(?) kun ei sitä voitu ottaa Suomen Oscar-ehdokkaaksi sen takia.
Ja Äideistä parhain oli myös loistava.
Kaurismäki on kotimaisten elokuvien kasvot. - nimetön
kyllä paras on väinö linnan tuntematon sotilas
- on tietenkin
mombasa ja levottomat on myös hyviä!
- El Gringo
Aidankaatajat Ja Heidän Jälkeensä Vedenpaisumus
- petri vantaalt
kumi setä 3
- 50 luvun tunnelmia
Matti Kassila 1957 valmistunut on minun suosikki.
- gunnar
En oo Pohjanmaalta mutta elokuva on paras mitä tässä maassa on tehty:
- Osaatteko te vastata niihin kysymyksiin joita teille tullaan esittämään?
- Se riippuu täydellisesti.. Se riippuu täydellisesti esitetyistä kysymyksistä.
..
- Ekköss sä oo saanu mitään paperiis, voi Jesus nimismies, tuommonen sulla - pöytäkirjan pitäjänä. Eihän tästä mitään tuu, tämähän nyt on niin kun tuuleen huutaas.
- Oiskohan nyt nimismies niin, että Paavo on nyt liikaa juovuksissa kuulusteltavaksi?
- onko paras mut...
ehdottomasti hauska ja sika hyvät naurut sai aikaan Tyttö sinä olet tähti elokuva jossa ne räppäri hemmot oli tosi hyviä repliikeillään...
- aleksanteri suuri
mika kaurismäen klaana-tarina sammakoiden suvusta uskomattoman hyvä.harvoin elokuva on yhtä hyvä kuin kirja josta se on tehty.suosittelen kyllä tauno kaukosen kirjaa.loistavaa kesä luettavaa.
- kumppanit
Joulubileet
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569