Minua on jäänyt mietityttämään mielipide, johon olen törmännyt tällä ja viereisellä vanhoillislestadiolaisuus-palstalla. Muutamissa viestiketjuissa on tullut esille, että jotkut uskovat taivaassa olevan erilaisia tasoja: mitä säntillisemmin tässä elämässä on noudattanut erilaisia sääntöjä, sen korkeammalle ja lähemmäs jumalaa sitten taivaassa pääsee. Kiínnostaisi tietää, onko tällainen tapa yleistä lestadiolaisten keskuudessa.
Voisiko tällaisella ajatuksella olla tekemistä sen kanssa, että jos itselle tuntuu vaikealta noudattaa tapoja (huom. ei sääntöjä) , joita lestadiolaisilla on melko paljon, on lohdullisempaa luopua asioista, jos uskoo saavansa tulevaisuudessa siitä palkkion?
Usein saarnoissakin armoa verrataan valkeaan vaatteeseen, joka peittää meidät niin, että Jumala ei näe syntisyyttämme. Olen käsittänyt sen myös niin, että Kristuksen sovitustyön vuoksi Jumala ei näe meitä "hyvinä kristittyinä" tai "huonoina kristittyinä" vaan katuvaisina, jotka saavat synnit anteeksi.
Voisiko tällaisella ajatuksella olla tekemistä sen kanssa, että jos itselle tuntuu vaikealta noudattaa tapoja (huom. ei sääntöjä) , joita lestadiolaisilla on melko paljon, on lohdullisempaa luopua asioista, jos uskoo saavansa tulevaisuudessa siitä palkkion?
Usein saarnoissakin armoa verrataan valkeaan vaatteeseen, joka peittää meidät niin, että Jumala ei näe syntisyyttämme. Olen käsittänyt sen myös niin, että Kristuksen sovitustyön vuoksi Jumala ei näe meitä "hyvinä kristittyinä" tai "huonoina kristittyinä" vaan katuvaisina, jotka saavat synnit anteeksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei lestadiolaisuudessa ole mitään sellaista opinkäsitystä, että hyvällä elämällä saisi paremman taivasosuuden. Päin vastoin, jopa juuri ennen kuolemaa tehty parannus vie kyseisen ihmisen "keskelle Taivasta" eli muitten vanhurskaitten joukkoon samanarvoisena.
Tätä asiaa kertoo Jeesuksen vertaus viinitarhan omistajasta, joka palkkasi miehiä viinitarhaansa töihin. Hän kävi toreilla palkkaamassa miehiä aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä ja jopa vähän ennen iltaa. Illalla hän antoi kaikille saman palkan, yhden dinaarin. Silloin aamusta asti töissä olleet nurisivat, että he saivat saman palkan kuin juuri ennen päivänloppua töihin tulleet. Jeesus taas vastasi, ettei se heiltä ollut pois, koska hän oli palkatessaan heidät aamulla luvannut tietyn palkan ja se on hänen asiansa, jos hän antaa saman palkan niille, jotka viimeisimmäksi tulevat töihin.
Hyvät työt ja pitkä kristityn "ura" eivät auta siis yhtään mitään. Olemme vain "päivän lapsia": jos tänä päivänä olemme uskomassa, ja kuolemme illalla, niin taivaaseen pääsemme, eilinen usko ei auta siihen yhtään lisää.
Niin. Tiesin sen, että kuvailemani ajattelutapa ei kuulu liikkeen viralliseen oppiin. Sen takia olenkin ihmetellyt näitä mielipiteitä...
on saarnoissaan ottanut pois puolitaivaan ja puolihelvetin. Hän on myös sanonut, että palkkaa ei maksa se, jota on kauemmin aikaa palvellut, vaan se,jota on viimeeksi palvellut. Kilvoituksemme onkin juuri tätä tärkeää hetkeä varten, nimittäin kuolemaa. Siitä on sanottu, että se on viimeinen vihollinen.
Laestadius halusi nähdä, että kestääkö hänen saarnaamansa oppi kuolemassa. Hän meni ensimmäisen kuolevan kristityn luo ja näki,että se kesti. Edelleen on nähtävänä esikoisuudessa, että heikkokin ja usein epäilevä usko vahvistuu kuoleman hetkellä.
Helvetistä on kyllä hyvinkin tarkkoja kuvauksia, sanallisia ja kuvallisia, raamatussakin. Kipu ja kuumuushan ovatkin kaikille samoja, mutta mitä on taivaassa? Eihän kaikki harpunsoitosta tykkää, mitä epämusikaalisemmille? Muslimien paratiisistahan kyllä on hyviä kuvauksia. Ja kuka sinne pääsee? Olipa kerran kaksi miestä, hurskas rovasti ja irstas ryöväri. Kumpikin olivat tapojaan harjoittaneet ainakin 40 vuotta. Sattui sitten syysliukkaitten aikaan kerran em. ryövärikin kirkkoon eksymään ja tuli em. rovastin saarnasta synnintuntoon ja päätti tehdä parannuksen. Lähtivät sitten menojen jälkeen kirkosta ja jäisissä portaissa kumpikin kompastuivat. Silloin pääsi papin suusta perkele, mutta hän löi päänsä ja ehti kuolla katumatta. Myös ryöväri löi päänsä ja kuoli, mutta hän ei puhunut mitään. Menikö nyt rovastilta neljänkymmenen vuoden hurskaus hukkaan ja joutui ikuiseen helvettiin? - ja palkittiinko ryövärin puolen tunnin hurskaus iankaikkisella paratiisilla?
niin vaan meni taivaaseen, että heilahti, tunsi syntinsä, katui niitä ja lopuksi uskoi syntinsä anteeksi. Näin ei käynyt sille toiselle, joka pilkkasi, eihän meistä kukaan tahdo olla sen asemassa, joten käydään seuroissa elävän Jumalan sanan kuulossa, näin meillä säilyy synnin tunto ja armon tarve...ja sitten kun saavumme sinne viimeisen virran rannalle meillä on siivet, jotka kantavat meidät sen virran yli taivaan kotiin. Voi kun jaksaisimme rukoilla niidenkin puolesta, jotka joskus ovat olleet elävässä uskossa, mutta sitten se suuri varas ja ryöväri on viennyt tältä taivaan tien matkamieheltä kaiken, tilalle on tullut syntielämä monine muotoineen.
On kiva lukea terveitä ajatuksiasi. Kirjoitit myös näin:
"Voi kun jaksaisimme rukoilla niidenkin puolesta, jotka joskus ovat olleet elävässä uskossa, mutta sitten se suuri varas ja ryöväri on viennyt tältä taivaan tien matkamieheltä kaiken, tilalle on tullut syntielämä monine muotoineen."
Sanoisin, että näillä onkin enemmän toivoa kuin niillä, jotka ovat eksyneet vääriin oppeihin ja kasvaneet niin suuriksi,että neuvovat jopa lapin vanhimpia.
Älä turhaan vaivaudu kaivelemaan.Arvelussasi ei ole mitään tekemistä vanh.lestd: den kanssa.Se on meille ihan sama ,kunhan vaan pääsemme vaikka taivaassa laidalle.En ole kenenkään kuullut noin arvioivan taivaan kunniaa ,sillä sehän tulee meille uskon kautta armosta