on pienimunainen paska.
Oma vapaus tärkeämpi kuin lapset ja vaimo.
Minusta perheensä hylänneelle miehelle pitäisi antaa ihan yleisesti nimitys: PIENIMUNAINEN.
Onko muita ehdotuksia?
Oma vapaus tärkeämpi kuin lapset ja vaimo.
Minusta perheensä hylänneelle miehelle pitäisi antaa ihan yleisesti nimitys: PIENIMUNAINEN.
Onko muita ehdotuksia?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Itsenäinen, itsepäinen, oman onnen seppä, kykenemätön parisuhteeseen - isäksi toki ihan mainio.
Moni mies välittää lapsistaan. Ymmärrän toki, et se niiden synnyttäny akka voi monasti tympästä.
Joka tekee miehestä yh.n? Turhaan meitä miehiä
haukut!! Aivan samanlailla naiset jättää lapset ja
miehensä.
koskaan edes tavata! He ovat pettureita, helpon elämän etsijöitä, raukkoja, lapsellisia hulttioita, miehiä, joille ei soisi koskaan tulevan lapsia.
Minä jäin yh:ksi pian lapsen synnyttyä.
Minä jätin ja mies lähti, hän teki valinnan olla pitämättä yhteyttä.
En minä häntä kyllä haukkumaan kävisi, mitä se minulle kuuluu mitä hän tekee.
Minä en voi hänen valintoihinsa vaikuttaa, voin vain elää omaa elämääni lapsemme kanssa.
Hän itse kantaa seuraukset teoistaan ja löytää vielä kaiken edestään, koska sen, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Minä olen onnellinen ja niin on lapsenikin, se on ainut mikä on tärkeää.
Turha katkeruus ja viha pilaa vain oman elämän lisäksi lasten elämät.
Niiden tunteiden yli pitää koittaa kasvaa.
"minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. "
Mitä tuolla meinaat?
Tarkoitin tuolla lauseella sitä, että mies jätti taakseen maailman ihanimman lapsen, mutta edestään hän vielä sen asian löytää joskus, ja silloin häneen sattuu.
Kuten valitettavasti varmasti tulee lapseenikin sattumaan, kun alkaa ymmärtämään isänsä poissaolon.
jos lapsi haluais nähdä isäänsä. Voin vain kuvitella ettet tekisi asian eteen yhtään mitään. Se on sun mielestäs vain ja ainoastaan isän tehtävä??
"jos lapsi haluais nähdä isäänsä. Voin vain kuvitella ettet tekisi asian eteen yhtään mitään. Se on sun mielestäs vain ja ainoastaan isän tehtävä??"
What?
Vaikken olekkaan sinulle tilivelvollinen, voin sanoa, että olen tehnyt kaikkeni, kaikkeni. Olen kirjoittanut kirjeitä, soittanut, käynyt tapamassa.
Musta ei todellakaan ole lapsen tehtävä juosta isänsä perässä vaan isän pitäisi tulla lapsen luokse, mutta mikä minä olen häntä pakottamaan? Pakko se on minunkin jo uskoa, että tilanne on nyt tämä.
Rakastan lastani enemmän kuin elämää, ja olen tehnyt kaikkeni hänen onnensa eteen. Tekisin mitä vain, jos isä kasvaisi aikuiseksi ja arvostaisi tuota pientä elämää, joka täällä vilisee.
Minä yritin, koska toivoin, ja toivon vieläkin (vaikka turhaa se on vielä vuosiin), että isä jonakin päivänä saisi itseään niskasta kiinni. Lapseni ansaitsee isän. Mutta rajansa silläkin.
Ikävä, ettei sulla ole tainnut lapsi-asiat mennä, kuten olet toivonut, mutta miksi väännät ihan vääriä johtopäätöksiä syyllistäen, kun olisit voinut kysyä asiallisesti? Ihmettelen sitä.
wi ole mennyt, mutta ei noista sun viesteistäs käyny selville että olet yrittänyt tehdä kaikkesi että lapsesi näkisi isäänsä. Mutta tältä puolelta sanottuna se on ihan helv... vaikeaa olla erossa lapsista. Ja jos exäs haluaa unohtaa kaiken menneen, niin on päättänyt samalla unohtaa lapsensa ettei tarvitsisi olla sinuun yhteydessä, valitettavasti. Omasta puolesta pitää sanoa että kyllä samat asiat ovat käyneet mielessä. Onneksi siitä on päässyt ylitse, ja tällä hetkellä nuo kaks isänpoikaa pötköttää tuolla seinän takana:) taas tämän viikonlopun. Onneks sentään senkin.
Teidän, ettei hänen olisi helppo olla kanssani tekemisissä, ja lapseen hän ei pidä yhteyttä, koska se on vaativaa. Minä olen vaativa, mitä lapseeni tulee, hän ei kestä sitä.
Juuri kuten sanoit, hän haluaa unohtaa menneen, minutkin. Hän ei vain ymmärrä, että vaikka vanhat suhteet unohdetaan ja ihmiset eroaa, ei lasta voi unohtaa tai lapsesta erota. Tuntuu vain niin pahalta, sattuu sydämeen ajatellakin, että miksei minun lapsellani ole isää? Ei se ole reilua.
Hän ei kestä sitä. Hän tekee niin kuin hän haluaa, ja hän on onnellinen, kun saa olla tekemättä mitään vaativaa ja juoda kaljaa kavereidensa kanssa.
Hän on jo aikuinen ihminen ja ihmettelen suuresti, miten hänellä on voi olla noin saatanan vaikeaa?
Mä en mitään muuta häneltä toivo, kuin että olisi lapsellemme isä.
Elatusmaksutkin olin valmis jättämään häneltä, jos yrittäisi. Mutta ei..
En vain ymmärrä, itse en voisi olla päivääkään ilman lastani, saati yli 3 vuotta.
Haluaisin vain, että joku mulle antaisi sellaisen syyn tälle, minkä voisin ymmärtää.
Miten joku voi, miten?
Miksi hänen on vaikea päästää menneistä irti ja jatkaa eteenpäin?
Kai hän vihaa minua, en kyllä ymmärrä miksi, mutta en näe muutakaan vaihtoehtoa.
Jos hänellä ei olisi tunteita ollenkaan mua kohtaan, hän voisi olla lapsen elämässä.
Mutta voiko viha olla noin vahvaa, vai mitä?
Ääh, voisin purkaa tätä koko yön. Ei auta kuin yrittää unohtaa ja tehdä parhaansa lapsensa eteen.
kyllä se viha voi kasvaa kohtuuttomaksi. Ainakin itsellä se viha on sitä ettei lapsilla ole ehjää perhettä, ja olen siitä itselle vihainen. Mutta exä on se ainoa kenelle sen voi osoittaa, tosin tyhmäähän se on, mutta kenelle muulle?? Mies on sellainen. Viha on kenties ainoa keino saada sun huomios, mutta väärällä tavalla. En tiedä, tällä hetkellä on taas helppo olla, viikon päästä voi olla toisin.
Hitto, kun kaikki voisi aina toimia, kuten toivookin.
Lapseni ei ole nähnyt isäänsä kolmen vuoden aikana kuin 2 kertaa, enkä minäkään.
Noh, ehkä hän vielä joskus jättää pikkupojan kengät taakseen ja hyppää miehen kenkiin.
mutta naisetkin voisi joskus kokeilla elävänsä ilman lapsiansa, enkä tarkoita mitään viikon juttuja vaan nyt aluksi vuosi. Sitten tietäisivät 'oikeasti' miltä se tuntuu olla lapsista erossa. Ja maksaakin vielä siitä. Ja kaikessa pitäisi aatella lasten etuja. Ja kuinka lapset tykkää niin siitä uudesta miehestä, kun se leikkii niiden kanssa. No onhan se enemmän niiden kanssa kuin oma isänsä. Välillä vituttaa...
Ikävä tosiasia on se, että naiset tosiaan saavat lapset helpommin, sitä minä en voi muuttaa.
Minä en aio kokeilla elämää ilman lastani, koska minä tein raskaaksi tullessani päätöksen rakastaa ja hoitaa tuota lasta läpi elämän, enkä minä siitä tingi. Meillä lapsen isä teki päätöksen elää ilman, enkä minä voi siihen vaikuttaa. Minä ainakin saan seurata lapseni kasvua ja elämää, onneksi.
Minä en voi sille mitään, ettei kaikilla mene asiat, kuten toivoo. Mutta aina voi yrittää.
Aikuisten pitäisi voida keskustella asioista, harvoin se vain on niin.
Ei se lapsi ihanaksi koskaan muutu. Kenties vanhetessa sitä alkaa itsekkäästi miettimään mitä ittestä jää jäljelle maailmaan, mutta yhtä paljon poissaolevasta kuin läsnäolevasta vanhemmasta tänne jää kun kuolema korjaa.
Maailman ihanin lapsi? Hm, mitä ne maailman muut kerset sitten on?
Odotatko tosissasi vastausta vai?
Koska en tajua sun ajatuksenjuoksua ollenkaan. Kenties yksin kuoleminen on seikka, joka on huomioitu ja hyväksytty asia jo ennen kuin päätös olla yhteydessä lapsiin tai lapsen ja lapsen/isän välistä suhdetta hankaloittavaan naiseen on tehty?
Sori, mutta mä en saa mitään tolkkua tuosta sun kirjoittelusta eli jos katsot hiukan miten kirjoitat, niin muutkin ymmärtää jooko?
Taidat kuitenkin olla mies, joka on hippasen verran turhan katkera ja lapsellinen? Veikö äiti lapset pois vai mitä?
Puhuit aiemmin jotain, että edestään löytää minkä taakseen jättää. En vain tuota tajunut ollenkaan.
Kaikkihan sen tietää ja tajuaa mitä on jättämässä tai jättänyt, ei se oo mikään seikka mikä tulee tulevaisuudessa yllätyksenä sitten.
Katkera ja lapsellinen, minä? Mistä niin päättelet ja vielä virheelliesti?
"Veikö äiti lapset pois vai mitä? "
Aaaa, vaikka laki on puolueeton, niin onneks se sentään tunnustaa LAPSEN oikeudet. Ei ole siis naisen omaisuutta.
"Puhuit aiemmin jotain, että edestään löytää minkä taakseen jättää. En vain tuota tajunut ollenkaan."
Se tarkoittaa sitä, että kun joskus järki pakenee päähän ja alkaa miettimään sitä jossain olevaa jälkikasvuaan, jolle ei kenties vuosiin ole ollut läsnä, tai koskaan, ja kun sitten yht`äkkiä alkaakin ajattelemaan ja haluaa ryhtyä isäksi ja olla läsnä lapselle, ei se välttämättä enää olekkaan niin helppoa.
Luottamusta ei voi ostaa, menetettyä aikaa ei saa takaisin. Silti on hyvä edes yrittää.
Minkä taaksesi jättää, edestään löytää.
Minulle tai meille on käynyt samoin kuin Sinulle. Lapsen syntymän jälkeen lapsen isä nähnyt lastaan vain 5-6 kertaa. Itse en painostanut, uhkaillut tai vaatinut. Yritin olla kypsä ja antaa isälle ja lapselle mahdollisuuden luoda oma suhteensa, vaan eipä näyttänyt isukkia kiinnostavan. Vaikka yhteydenpito hänen puoleltaan lakkasi tyystin, muutti toiselle puolelle maapalloa (perusti kai uuden perheenkin)
Minä lähettelin kuvia ja uutisia poikansa kehittymisestä. Lähetin kuvia isovanhemmilleen ja kirjoitin heillekin kuinka ihana ja reipas pojanpoika heillä on. Mitään en pyytänyt tai vaatinut, mutta odotin kiinnostusta, yhteydenottoa tai edes syttärikorttia pojalleni. Ei mitään, tai ehkä lyhyt tyly kirje kerran kolmessa vuodessa jossa kiitetään uutisista ja toivotetaan hyvää jatkoa. Se raastaa sieluani.
Kotona minulla on tämä nuori reipas miehenalku joka kyselee isästään ja kaipaakin kovasti aika-ajoin:
Olen yrittänyt kertoa hyviä asioista isästään, mutta olla maalailematta lupauksia joita hän ei ehkä koskaan lunastaisi.
Olen käynyt keskustelemssa tunnetun psykologian kanssa siitä miten voisin parhaiten käsitellä tätä isä asiaa lapseni kanssa ja samalla pyytänyt hänen näkemyksestään poikani kehityksestä isättömässä perheessä.
Onneksi apu ja neuvot joita sain auttoivat minut pysymään vakaalla linjalla olemaan aina valmis mahdolistamaan isän-ja-pojan suhteen alkamisen jos siihen vain joskus olisi mahdollisuus. Välillä raastaa niin sydämmestä kuin tuo ainutlaatuisen ihana lapsi ei ole saanut mahdolisutta tavata isäänsä, se tuntuu niin väärältä. Tekisin vaikka mitä, että hän sasi tutustua isäänsä ja oppia tuntemaan sukulaisensa siltäpuolelta....vaan ei.
Nyt se ainoa osoite joka minulla tuolle miehelle oli tallessa, ei ole enää voimssa. Hän on muuttanut, hävinnyt maailman kartalta, enkä tiedä mistäpäin hänet edes löytäisin.
Ja lapseni seuraa kotiin tulevia posteja; "jospa minun isäni aikoo kirjottaa minulle..." Se sattuu, haluaisin suoda hänelle isänsä, koko sen perheen kaikki ne ihmiset ja asiat maailmassa jossa hän tuntisi olevansa isomman perheen tai suvun rakastettu ja täysivaltainen jäsen. Tämä on niin vaikeaa ja niin surullista, meidän pienet isättömät lapset...
Onneksi olen kenties osannut esittää asioita pojalleni niin, ettei hänelle jää möykkyjä isättönyydestä - tai varmasti jää - mutta että hän ei ikinä miettisi tai ajattelisi että vika/ero se etteivät he tapaa johdu suinkaan hänestä, vaan että hänen isällään lienee sellaisia elämäntilanteita ja vaikeuksia jotka vivät hänen energiansa ja siksi hän ei juuri nyt pysty pitämään yhteyttä. Mutta katsotaan ajanmyötä kuika täsä käy. Yritän metsästellä herraa muutaman kerran vuodessa (jo liki 7-8 v ajan, mutta mitään ei näy eikuulu) Tämän isä-poika ihmissuhteen suuri kärsijä on myös isä, ei tiedä mitä on menettänyt, ei arvaa minkälaisen miehen kohtalonsa hänelle ehkä joskus eteen heittää... Ihastuu? Pelästyy?? ja Katuuu....
Entäs sitten nainen, joka tekee itsestään yh:n?
Sovitaanko heille yleiseksi nimitykseksi vaikkapa isopilluinen lahna?
Eiköhän niille yh-äideille löydy jo näiltä palstoilta ihan riittävästi nimityksiä, on hyvä välillä muistaa, että on olemassa se toinenkin osapuoli.
eli olisiko ehken teissäkin joskus vikaa...metrireva.
niele jo se katkeruutesi, minikulli. Juuri sen pienen kullisi koon takia sinut jätinkin.
Jättämällä e-pillerit pois?
Sanomalla miehelle, että ehkäisy on kunnossa vaikka se ei oo? (Hirvee ihquvauvakuume iski)
Joka vahinkoraskauden sattuessa pitää lapsen ja maksattaa sitä vielä miehellä, samalla toki painottaen toisessa tilanteessa että miehen haluama (ja naisen ei-haluama) lapsi ja sen abortiominen on naisen oma asia?
äläkä ruikuta, jos isäksi tuloa pelkäät.
Miehet ja munattomat ukot kaksi ihan eri asiaa.
isyyteen. Samalla lailla miehellä on vastuu ehkäisystä, jos ei lapsia halua! Ei kaikkea voi naisen vastuulle asettaa.
Vai että pakottaa...!!!
tekee abortin sitten, ja vielä vastoin miehen tahtoa?
Ai niin, mut sitten onkin kyse naisesta, naisen oikeudesta sekä omaan elämäänsä että huolettomaan seksiin... Silloin ei pidetäkään neuvoa "pidä vagina housuissa" enää hyvänä tai oikeudenmukaisena.
Tiedän muutaman tapauksen, jossa nainen on mitään sanomatta jättänyt pillerit pois, ja vain sen takia että iski se hirvee ihquvaavikuume. Useimmiten tämä tapahtuu kun joku läheinen tuttu on ollut raskaana ja saanut kersan.
Pakottaa voi hyvinkin; Ei edes kortsu ole 100-varma.
Että "hoh hoo" itelles vaan.
Musta on aivan naurettavaa, että täällä on isät vs. äidit. Isien mielestä naiset ovat paskoja ja pilaavat näiden mahdollisuuden olla lastensa kanssa ja äideistä isät on paskoja, kun jättävät naisen yksin. Kaikki on kaikkien mielestä paskoja, itsessään ei oo koskaan mitään vikaa, vaan siinä toisessa?
Eikö kukaan kaikessa yksinkertaisuudessaan tajua, että ihmiset on erilaisia, vai valliteseeko täällä niin jäätävä katkeruus vai mitä?
Ikävää, että me ollaan suuri osa jouduttu sietämään tarpeeton määrä lokaa elämässämme, mutta koitetaan silti elää sovussa ja antaa lasten elää kaiken tällasen älyttömyyden ulkopuolella.
Jos lapsella on mahdollisuus kahteen (kunnolliseen) vanhempaan, suokaa se lapselle. Älkää pilatko lapsen elämää.
Lapsella on oikeutensa.
me tiedetään, mutta jos toinen yleensä mies, ei halua tai jaksa enää lapsiaan, niin hänjätää muitta mutkitta! Sekään ei ole rangaistava teko, jos lapsensa jättää, ketään ei voi pakottaa rakastamaan lastaan!
Mutta kaikessa yksinkertaisuudessa, eikö aikuinen ymmärrä mitä on vastuu ja velvollisuus? Kaikilla meillä on vastuuta ja velvollisuutta, aikuisilla myös toisita, lapsista, eikävain itsestään.
Kun niitä lapsia tehdään, pitää se muistaa, että heistä on vastuu YHDESSÄ! Ei toinen voi luistaa tosta noin vain, mutta kaipa miehet eivät ymmärrä tai sitten eivät halua ymmärtää, tai kuvittelevat olevansa suurempia kuin ihminen!
"Ei toinen voi luistaa tosta noin vain, mutta kaipa miehet eivät ymmärrä tai sitten eivät halua ymmärtää, tai kuvittelevat olevansa suurempia kuin ihminen!"
Tämä on niin totta.
Mikä ihme saa toisen osapuolen luistamaan vastuustaan tuosta vain? Ja millä oikeudella hän sen tekee?
Oli sitten nainen tai mies.
Suomessakin tehdään 10.000 aborttia / vuosi, missä heidän oikeudet ovat? Ai niin, naisen oikeus menee senkin eteen joo... ja vielä jos nainen nyt sattumoisin haluaakin pitää lapsen, niin silloin tietty mieskin on vastuullinen kersasta. Vaikka abortin tehdessä nainen vetoaa siihen, että kyseessä on yksinomaan hänen keho ja päätös... Taas lapsen synnyttyä, asia kuuluu tietty miehellekin?
Tuossa teille naisille lukemista; http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000113&posting=22000000014724835 Etenkin kannattaa tutustua "roolit vaihtoon" kirjoitukseen.
Kaikki tiedämme, että ihminen voi olla vilpillinen.
On olemassa myös miehiä, jotka lupaavat raskaaksi tulleelle vaimolle tai tyttöystävälle pitävänsä huolta hänestä ja lapsesta, mutta eivät sitten teekään niin.
miksi kutsut. Kutsu vaikka pienimunaiseks, jos tuntuu hyvältä. Aloittajan kaltaisia naisia voisi kutsu säälittäviksi ja katkeriksi. Hyvää kevättä sullekin, tytön tyllerö
häntä taputellaan päähän rohkeasta ratkaisusta. Kun nainen haluaa vapaaksi puolisosta ja lapsesta, hän on rikkonut pyhän äitimyytin. Tasa-arvoa?
Kun nainen lähtee parisuhteesta, on vika miehessä ja nainen tekee rohkean ja itsenäisen teon. Mies lähtee aina muun hameväen takia... Tasa-arvoa?
Mies on sankari kun hyppii naisesta naiseen ja jättää tilaisuuden tullen, mutta jos sen tekee nainen, hän on huora ja häntä saa haukkua mielin määrin! Miestä kehutaan mutta naista haukutaan!
Kyllä se valitettavan usein tuntuu olevan niin, että perheensä jättänyt nainen on katala ämmä, joka ei ansaitse lapsiaan. Miestään pettänyt nainen ei ajattele perhettään vaan elää alapäällään.
Perheensä jättänyt mies on hyljätty, eikä miehellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä, koska kotona kiusattiin eikä hän saanut elää, kuten halusi. Naistaan pettänyt mies on rassukka, kun ei vaimo anna kotona, jostainhan se himo on saatava tyydytettyä.
Karkeaa yleistystä, mutta näin tämä yleensä tuntuu menevän, tiedä sitten mikä on todellisuus... :/
Eikö miehessä ole munaa sanoa naiselleen, että nyt loppuu?
Miksi antaa kohdella itseään kuin tiskirättiä ja sitten sanella, kuinka vituttaa.
Jokaista kohdellaan niin, kuin itseään antaa kohdella.
Ja väärinhän se on, että nainen saa aina pättää pitääkö lapsen vai abortoiko tämän, siinä pitäisi huomioida mies yhtä lailla, mutta koska se on mahdotonta, ei auta kuin antaa olla ja tyytyä siihen mitä saa.
Lapset kuitenkin ovat aina lahja, ja sitä kannattaa kunnoitaa.
miksi tälläistä feminististä paskaa levitetään internetissä??
Ihan samalla tavalla täällä voidaan levittää paskaa esim. yksinhuoltajista. Heitä huoritellaan ja pidetään moraalisesti arveluttavina naisina.
Jokainen joka tuntee yksinhuoltajia tietää, etteivät he sen kummempia perseenjakajia ole kuin muutkaan suomalaiset naiset.
Himot ne on hiirelläkin.
Tuskin kaikki yksinhuoltajat ovat siveyden sipuleita. Miksi niitä on olemassa muka yhdenlaisia?Sinkkuäitejä en hyväksy. Yh, joka on yh miehen kuoleman tai eron takia sopii. Muussa tapauksessa kyseessä on itsekkyys.
Lasten hankkiminen (poislukien vahinkoraskaudet) on aina, siis AINA itsekästä, oli sitten kyseessä avo/lesbo/homo/aviopari tai sinkkunainen. Myös lapsen adoptoivat henkilöt toimivat itsekkäin perustein.
Jos itse "teet" lapsia itsekkyydestä, niin miksi ajattelet, että kaikkien motiivi on sama. Lastenhankinta tulee lähteä epäitsekkyydestä. Jos ei voi taata lapselle 2 vanhempaa ja että itse ei voi elättää työntyöteolla lapsia, niin silloin ei lapsia tee ja se on epäitsekästä ja oikein lapsia ja itseä ja yht.kuntaa kohtaan.
"Jos itse "teet" lapsia itsekkyydestä, niin miksi ajattelet, että kaikkien motiivi on sama."
Miten lasten hankinta voi lähteä epäitsekkyydestä?
Sehän on nimeenomaan itsekästä.
Ajattele nyt hiukan. Dong.
Mitä tarkoittaa konkreettisesti itsekkyys lapsenhankinnassa?