Olen omasta mielestäni ihan söpö, hauska ja älykäs, 31-vuotias nainen. Olen etsinyt seuraa niin ravintoloista kuin harrastuksistakin - turhaan. Itsetuntoni alkaa olla täysin pirstaleina, kun en mistään löydä sitä miestä, jolle minä olisin se tärkein ja ihanin nainen maailmassa. En ole mielestäni missään suhteessa vastenmielinen, silti joudun vain katsomaan vierestä kun muut ovat onnellisia.
Jos tämä kirjoitus herätti jossain ajatuksia, meilaa: [email protected]
Jos tämä kirjoitus herätti jossain ajatuksia, meilaa: [email protected]
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla täysin sama erolla etten enään ole jaksanu edes etsiä, ja masennuksen myötä hommauduin eroon lopuistakin kavereista. olen 34 vuotias mies. ja itse tunto on ollu jo pitkään nolla tai negatiivinen.
mistään syystä erityisesti. Sanoi jo muinoin itäinen runoilija. Minusta muuten kuulostaa hyvältä, että luonnehdit itseäsi noin... ja vielä Suomessa :-) Ei se elämä vielä liene ohi!! Älä uskokaan etten tietäisi miltä tuntuu (34 minäkin, miesluonnos)
Kiitos kovasti viestistä. Uskomatonta, että ihan tuntemattomalla ihmisellä riittää myötätuntoa tällaiselle epätoivoiselle kotisinkulle. Elämä jatkuu, pakkohan sen on.
Oletko vaan sattunut törmäämään vääriin miehiin, vai onko ne kriteerit liian korkealla? Ehkä olet itsekin särkenyt sydämiä.
ole muita kriteerejä kuin se, että olisi helppo olla jonkun ihmisen seurassa.
Pilkan kohteena olen vaan ollut, enkä minään sydäntensärkijänä.
Yksinäisyys ei aina välttämättä lopu, vaikka löytäisitkin elämänkumppanin. Onhan se alkuun ihanaa kun rakastetaan ja palvotaan, mutta arki tulee eteen ja kaikki muuttuu jokapäiväiseksi. Esimerkiksi rahahuolet,harratukset, omat kaverit yms. saatavat muuttaa kaiken täysin erilaiseksi kuin alkuhuuman aikoihin. En silti sano että on parempi olla yksin, koska yleisesti ottaen kumppanin kanssa eläminen on kuitenkin täysipainoisempaa. Uskon että sinullekin on olemassa se oikea, mutta se ei ole vielä osunut kohdallesi, mutta ehkä huomenna on se päivä!