miten autan ystävää ?

jossa ei oo muita ihmisiä,eikä kuulu autojen ääni,siellä iso kuiva puu poikki,ja nuotio,siis iso,kyllä luonto parantaa,siis jaa vielä ei saa olla kiirettä mihkää

Usea ihminen käy takomassa järkeä päähän kerralla lyhyen ajan aikana. Sillä on joskus saatu tuloksia. Todennäköisempää kuitenkin on se, ettei se tuota tulosta ja voi jopa pahentaa tilannetta.

Oma kokemukseni on se, että yleensä masennuslääkitus on vaikutukseltaan aika mietoa. Jotain Buranan luokkaa. Pitää olla todella rankka lääkitys, jotta se vain aiheuttaisi nukkumisen.

Paras vastaus ehkä on vain aika.

Jos nyt todella on se tilanne, että vain nukkuu, ei käy kaupassa, ei huolehdi hygieniasta, ei katso teeveetä. Silloin ollaan vielä sellaisessa tilanteessa, että lenkit ei kiinnosta. Eikä paljon soittelutkaan. Mene kylään, sano, että nuku vaan, tiskaa tiskit, vie roskikset, keitä kahvit ja juotte ne yhdessä ja sitten lähdet. Tätä pitäisi jaksaa, kunnes muutosta näkyy.
Mikäli ei olla noin pitkällä, käytä hänen kiinnostuksiaan hyväksi, vie vaikka lehti, jos jaksaisi selata, pistä se kahvi tippumaan ja sano, että nyt kierretään talo ja viedään roskikset yhdessä ja sitten juodaan kahvit.
Masentunut sanoo melkein aina kaikkeen ei, mutta jos tehtävä on siinä ja nyt eikä ylivoimainen, voi jopa suostua. Ei mitään lenkkiä vaan talon ympäri, eikä keskusteluseuraa vaan pienet tuokiot.
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta 15 min puhelimessa voi kuluttaa niitä vähäisiä voimavaroja monen tunnin edestä. Ihanaa jos hänellä olisi ystävä, joka pysyy rinnalla, mutta älä ota sitä pakkona vaan pienin askelin eteenpäin.

Niin masentuneelle henkilölle jo pelkkä sängystä ylösnouseminen voi olla suuri voimainponnistus puhumattakaan lenkkareiden jalkaan laittamisesta! Masentuneena jää loukkuun omaan maailmaansa, mikä on negatiivinen ainoastaan, eikä kykyne näkemään muita näkökulmia.

Löysin itselleni ihmisen, joka näki minusta asioita, joita en itse kyennyt näkemään. Itse asiassa kun tutustuin tähän ihmiseen, nykyiseen kumppanin, rakkaaseen mieheeni, uskalsin masentua syvemmin ja pudota ihan pohjalle asti. Hän oli minulle ihminen ihmiselle. Hän oli ensimmänen ihminen elämässäni joka otti minut ihmisenä, hyväksyi minut. Jouduin/uskalsin antautumaan tälle ihmiselle ja näyttämään heikkouteni. Siitä alkoi hidas paraneminen.

Eli on hienoa, että olet noin hyvä ystävä! Maentuneelle ihmiselle sinunlainen ihminen on elintärkeä! Ehkä masentunut ystäväsi ei ole tuntenut tulleensa hyväksytyksi sellaisenaan? Ihminen vieraantuu itsestään, kun yrittää muitten odotuksia täyttää kuitenkaan pystymättä siihen. Tavallaan kadottaa todellisen itsensä ja näkee vain huonoja asioita itsestään.

Jospa pystyisit omalla käytökselläsi, eleilläsi ja puheillasi ilmaisemaan ystävällesi, että hän on arvokas ihminen, vaikka nyt onkin masentunut. ja että sinä arvostat häntä yhtälailla kuin ennenkin. Ja vaikka tämä ystävä ei uskoisi, voisit kertoa miten tärkeä ihminen tämä ystäväsi on.
Tosin muista varoa, ettet liitä siihen mitään vaatimuksia siitä, että hänen pitäisi olla sinulle ystävä tms. Koska masentunut ei vain pysty, jos vaikka haluaisikin. Eli älä vaadi mitään ja tee hänelle asioita joita hän ei pysty tekemään. Tee se mitä jaksat ja muista huolehtia itsestäsi! Älä kuitenkaan "uhraa" itseäsi koska se ei palvele kumpaakaan teistä!

Tätä vain läsnäolemista ja auttamista kannattaa jatkaa niin kauan kuin on tarvis, kärsivällisyyttä siis! Odota ystävältäsi jotain merkkiä siitä, että hän voisi itse jotain tehdä.

Esim. jos hän sanoo, että haluaisi jotain tehdä muttei jaksa. Niin voisit, vaikka kysyä mitä mieltä hän on siitä, jos se tehtävä vaikka pilkotaan osiin ja tehdään vain vähän, sen verran kuin jaksaa. Ja sitten ollaan tyytyväisiä siihen mitä on pystytty. Vaikka se nyt olisi vain maakuuhuoneesta siirtyminen olohuoneeseen tai työttömyyspäivärahaanomuksen kirjoittaminen tms.

Tekemisestä ja onnistumisesta itsetunto kasvaa. Ehkä näin ystäväsi vähitellen huomaa, että vaikka on masentunut niin voi jotain pientä tehdäkin. Tämä todella vaatisi sinulta tilanteen tutkimista ja suurta kärsivällisyyttä. Pitää edetä masentuneen tahdissa. Ja välillä tulee takapakkia, se kuuluu asiaan!

Olin ollut jo mieheni kanssa jonkun aikaa..Muistan kun olin sulkeutunut itseeni, löi sellainen tila päälle, halusin päästä pois mutten kyennyt. Tässä vaiheessa oli ihanaa ja helpottavaa kuitenkin, että toinen ihminen oli läsnä. Vaikka hän ei pystynytkään minua saamaan pois maailmastani niin silti tiesin hänen olevan siinä vierellä. se oli tärkeää.

Joskus pelkkä läsnäolo riittää. Ja se että tämä ihminen joka on läsnä hyväksyy masentuneen ihmisen ja tämän tunteet. Näin ehkä masentunutkin voi ajanmittaan hyväksyä omat tunteensa. Ja kun ihminen hyväksyy omat tunteensa niin olo alkaa helpottua vähän jossain vaiheessa.

Masentuneen ihmisen kanssa oleminen voi olla turhauttavaa, koska kehitystä ei näe juurikaan. tai siis se on hidasta ja tapahtuu toisen päässä! Jossain vaiheessa tuli sellainen hetki, että mieheni väsyi, koska hän ei nähnyt/tiennyt/tajunnut miten paljon ajatukseni olivat muuttuneet. Itse tiesin ja koin tilani muuttuneen hyvinkin paljon.

Ehkä, jos olet ollut ystäväsi tukena jo vuoden on hänenkin tilansa muuuttunut? Ehkä hän vasta nyt uskaltaa näyttää kokonaan heikkoutensa? Ainakin itse piilotin masentuneisuuden todella hyvin. Ja sen näyttäminen toiselle ei ollut mitenkään helppoa.

Lääkkeistä en osaa sanoa mitään enkä lääkäreistä, en koskaan käyttänyt kumpaakaan.


"Olisin erittäin kiitollinen , jos saisin entisen ystäväni takaisin ystäväkseni "

Ymmärrän että sinusta tuntuu ettei tämä ihminen ole se sama ihminen. No onhan se varmasti tottakin kun on veiraantunut itsestään.. Mutta ehkä sinun tulisi kuitenkin pitää häntä edelleenkin samana ihmisenä ja sinun ystävänäsi?!

Ja kannattaa vaan mennä eikä ehdotella! Kunhan sitten kun olet tämän luona et vaadi mitään muuta kuin, että hän tulee avaamaan oven ellei sinulla ole avainta jo.. tai miten hänen asumisjärjestelynsä nyt menevätkin..