Talousanomat

Viikonlopun Taloussanomissa on taas erinomainen
artikkeli eläkevakuutuksen ottamista harkitsevalle.

Kuvien mukaan korvasuojukset ovat eläkevakuutuksen
ostajan paras tavara. Valitettavsti voin itse vahvistaa entisenä myyjänä, että näin tosiaan
on.

Onneksi harhapolulta pois pääseenä voin omalta
osaltani sanoa, että niissä yrityksissä, joissa
minä olin sijoitusneuvonta oli lähinnä asiakkaiden
huijaamista.

Lähinnä kyse oli siitä, että puhumalla ikävät
asiat pyrittiin muuttamaan merkityksettömiksi.
Ja kustannukset niillähän ei tietenkään ole
mitään merkitystä. Tuotto ratkaisee. Yksinkertaisesti nämä "ulkoisen jakelukanavan"
veijariyritykset eivät voi tehdä bisnestä
myymällä asiakaille edullisimpia ratkaisuja.
Palkkiot niistä eivät vain ole riittävät
yksilöllisissä vakuutuksissa.

Siksi turvallista on hankkia vakuutus, joko
oikean meklarin kautta tai tylsästi pankista
tai vakuutusyhtiöstä. Saman yhtiön asiamis-
tuotteissa eläke jää ainakin 30 % pienemmäksi
kuin vakuutusyhtiön konttorista ostettavissa
tuotteissa tuotto-oletuksen ollessa sama.
Tämän johdosta teille tarjotaan erilaisia
"paremmin tuottavia" sijoituskohteita.
Valitettavasti parempi tuotto taitaa koskea
myyjää. Ei ole asiallista perustetta uskoa
muuta.
32635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et ole tainnut olla hereillä firmasi koulutustilaisuudessa. Niissä asiamiestuotteissahan on selkeästi paremmat rahastot ja tuplaten kovemmat tuotot. Ja kun on vielä se varainhoito ja korkeasti koulutettu sijoitusneuvoja jatkuvasti auttamassa ja neuvomassa, niin pitäähän sitä toki pikkuisen enemmän maksaakin.

Äänestä
  • säälittäviä!

    GET A LIFE!

    Äänestä

  • olette kirjoitti:

    säälittäviä!

    GET A LIFE!

    Sanavalinnoista ei voi erhtyä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


artikkeli 11.3 kirjoitti:

Viikonlopun Taloussanomissa on taas erinomainen
artikkeli eläkevakuutuksen ottamista harkitsevalle.

Kuvien mukaan korvasuojukset ovat eläkevakuutuksen
ostajan paras tavara. Valitettavsti voin itse vahvistaa entisenä myyjänä, että näin tosiaan
on.

Onneksi harhapolulta pois pääseenä voin omalta
osaltani sanoa, että niissä yrityksissä, joissa
minä olin sijoitusneuvonta oli lähinnä asiakkaiden
huijaamista.

Lähinnä kyse oli siitä, että puhumalla ikävät
asiat pyrittiin muuttamaan merkityksettömiksi.
Ja kustannukset niillähän ei tietenkään ole
mitään merkitystä. Tuotto ratkaisee. Yksinkertaisesti nämä "ulkoisen jakelukanavan"
veijariyritykset eivät voi tehdä bisnestä
myymällä asiakaille edullisimpia ratkaisuja.
Palkkiot niistä eivät vain ole riittävät
yksilöllisissä vakuutuksissa.

Siksi turvallista on hankkia vakuutus, joko
oikean meklarin kautta tai tylsästi pankista
tai vakuutusyhtiöstä. Saman yhtiön asiamis-
tuotteissa eläke jää ainakin 30 % pienemmäksi
kuin vakuutusyhtiön konttorista ostettavissa
tuotteissa tuotto-oletuksen ollessa sama.
Tämän johdosta teille tarjotaan erilaisia
"paremmin tuottavia" sijoituskohteita.
Valitettavasti parempi tuotto taitaa koskea
myyjää. Ei ole asiallista perustetta uskoa
muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu