Janin musiikki kolahtaa minuunkin, mutta minusta rehellisen suomalaisen musiikin esittäjän pitäisi olla muutenkin rehellinen. Janin julkinen imago esittää Janin justiinsa sellaisena, eli rehtinä ja rehellisenä suomalaisena perusmiehenä. Yleisöä pitäisi kumminkin kunnioittaa, valheellisen kuvan antaminen on ostavan yleisön pettämistä. Pitäisi tosiaan olla ihan julkisesti mitä on. Jani on totuuksia 'kaunisteleva', ailahtelevainen, mieleltään kun tuuliviiri. Ei siedä kritiikkiä, on palavasielunen kokoomuslainen ym...Ihan vaan ihminen se Jani on, ei mikään nöyrä Mr. Kohteliaisuus ilman mitään vikoja. On helppoa pettää yleisöä, kummiskin on asioita jotka pitäisi sanoa avoimesti jotta ihmiset voi päättää haluaako ostaa levyjä joltain artistilta vaiko ei.
Mitä mieltä olette Janin julkisesta imagosta te jotka kanssa olette herran elämää vähän lähempää seurailleet? Minusta tässä on yleisön kannalta paha ja tarkoituksellinen ristiriita olemassa, sori vaan.
Julki-imago väärä
37
6075
Vastaukset
- Arviointivirhe
Kuinka rehellinen artisti voi yleisölleen ja suurelle ihmisjoukolle olla? Veikkaan, että sinunkin pääparkasi sekoaisi alta aikayksikön, mikäli jakaisit kaiken yksityisyytesi koko maailmalle.
Miten Jani on antanut valheellisen kuvan? Ja mistä?
Eikö "ailahteleva" artisti voi olla rehellinen? Kenelle ja millä tavalla rehellisyyttä artistilta kaipaat? Anteeksi, mutta ainakaan minulle ei auennut, tuo varsin arvoituksellinen argumentointisi. Voisitko hiukan selventää, kiitos :) - Eturivissä
Mitä ihmeen imago propagandaa täällä viljellään?
Ehkä minulla on käynyt tuuri tai sitten Taustailija ei ole tavannut Jania livenä. Olen aivan eri mieltä.
Minä olen tavannut Janin. Useasti. Keikalla, keikan jälkeen ja ilman keikkaakin. Janin kohtaamiset ovat joka kerta olleet hyvin vilpittömiä. Hän on rehellinen suomalainen perusmies, jolla on myös luonnetta, eikä hän ole mikään narussa kuljetettava nyhverö.
Jotenkin tuntuu, että täällä on vallalla halu kirjoittaa pahaa, jostain toistaiseksi ilmi tulemattomasta syystä. Mikä ikinä tuo syy onkaan niin aivan kaikkea omaa fantasiaa ei kannata purkaa täälläkään.
Olen seurannut ja Jania läheltä ja kaukaa. Tunnen itseni lisäksi muitakin ihmisiä, jotka ovat Janiin tutustuneet ennen ja jälkeen idolsin. Ja jokainen heistä allekirjoittaa saman lauseen.
Jani on juuri sitä mitä julkinen imago antaa ymmärtää.
Reilu, mukava ja suoraselkäinen. Vilpitön.- Ei suinkaan
Tuntematta Jania henkiläkohtaisesti, voisin jonkinmoisena kotipsykologina allekirjoittaa "toisenlaisen mielipide" -viestin!
Ja sitten vielä:
Jos kundi osaa teeskennellä sympaattista,vilpitöntä jne niin
silloinhan hän on ilmiömäinen näyttelijä!
Laulajana hän on joka tapauksessa loistava!!!! - ...
Ei suinkaan kirjoitti:
Tuntematta Jania henkiläkohtaisesti, voisin jonkinmoisena kotipsykologina allekirjoittaa "toisenlaisen mielipide" -viestin!
Ja sitten vielä:
Jos kundi osaa teeskennellä sympaattista,vilpitöntä jne niin
silloinhan hän on ilmiömäinen näyttelijä!
Laulajana hän on joka tapauksessa loistava!!!!jättää kommentoimatta, jos ei edes tunne ko. tyyppiä henk.koht.
- Taustailija
Ei suinkaan kirjoitti:
Tuntematta Jania henkiläkohtaisesti, voisin jonkinmoisena kotipsykologina allekirjoittaa "toisenlaisen mielipide" -viestin!
Ja sitten vielä:
Jos kundi osaa teeskennellä sympaattista,vilpitöntä jne niin
silloinhan hän on ilmiömäinen näyttelijä!
Laulajana hän on joka tapauksessa loistava!!!!Näyttelijänlahjoissa tosiaan löytyy, on mennyt sen verta hyvin läpi tuo 'rehti ja rehellinen ja nöyrä'-imago. Hyvin on vielä mielessä sekin kuinka mies vääristeli asioita ex-basistin erotessa bändistä. Asiat ei mennyt ollenkaan niin kun mies lehdissä päästeli. Yritti tehdä syntipukkeja kaikista muista paitsi itestään. Ja läpi meni, sai taas kehuja että on siinä muusikolla asennetta, selkärankaa ja niin edelleen. Mutta hyvää musaa Jani esittää, ei siinä mitään. Levyt löytyy hyllystä mullakin. Seuraavaa en kyllä enää osta.
- mistäköhän säkin
Taustailija kirjoitti:
Näyttelijänlahjoissa tosiaan löytyy, on mennyt sen verta hyvin läpi tuo 'rehti ja rehellinen ja nöyrä'-imago. Hyvin on vielä mielessä sekin kuinka mies vääristeli asioita ex-basistin erotessa bändistä. Asiat ei mennyt ollenkaan niin kun mies lehdissä päästeli. Yritti tehdä syntipukkeja kaikista muista paitsi itestään. Ja läpi meni, sai taas kehuja että on siinä muusikolla asennetta, selkärankaa ja niin edelleen. Mutta hyvää musaa Jani esittää, ei siinä mitään. Levyt löytyy hyllystä mullakin. Seuraavaa en kyllä enää osta.
nää jutut noin hyvin oikeen tiädät?
NII??? - Eturivissä

Taitaa Taustailijalla tosiaan olla jotain henkilökohtaista hampaan kolossa. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitä Jani on tehnyt sinulle, kun harrastat näin laajamittaista mustamaalaamiskampanjaa!
Ei sentään, älä turhaan vaivaa mieltäni ongelmillasi. Olen tavannut Janin useasti ja ystäväni vieläkin useammin. Jos kaikki on näyttelemistä niin minkä tähden teatterimaailma menettääkään!
Mitä tuohon mainitsemaasi jupakkaan tulee, niin voitko edelleen naiivisti luottaa siihen, että kaikki mikä lehdessä lukee on totta? Jos minä olisin toimittaja pyrkisin totta kai kirjoittamaan mahdollisimman tarkkaan sen, mitä haastateltava sanoo, mutta realistisestikin on ymmärrettävää, ettei sitä voi niin tehdä. Vain kirjoittamalla omia sanomisiaan voi saada tarkasti sen, mitä sanoo. Vai uskotko niitä, jotka puolustavat toimittajaa? Hehän vetoavat tuntevansa toimittajan. Samalla se jääväävät itsensä. He ovat puolueellisia. Ja loppupelissä mitä väliä? Totuus on että basisti oli maistissa lavalla ja että hänet poistettiin kesken keikan. Lehtijutun perusteella nämä ovat ainoat tiedossa olevat faktat.
Ja lopuksi: tikulla silmään joka vanhoja muistelee! - moilanen
Eturivissä kirjoitti:

Ja lopuksi: tikulla silmään joka vanhoja muistelee!"Laajamittainen mustamaalaamiskampanja"???. Hehheh, hieman nyt suhteellisuudentajua peliin!
- hmmm
moilanen kirjoitti:
"Laajamittainen mustamaalaamiskampanja"???. Hehheh, hieman nyt suhteellisuudentajua peliin!
Kuinka monta positiivista avausta on tullut?
- miksi pitää aina haukkua
Etpä voisi olla kauempana totuudesta. Itse usein Janin tavanneena ja Janin kanssa jutelleena, en voi kuin totea kuinka väärässä olet. Kuulostaa siltä, että olet vetänyt herneen nenääsi jostain syystä(ja vielä luultavasti jostain hyvin mitättömästä syystä) ja nyt sitten koet paremmuutta haukkuessasi Jania netissä. Tuliko paljon parempi olo? Kai ymmärrät, että sinut se vaan saa näyttämään tyhmältä? Älyn lahjasi taitaa vain olla sitä luokkaa, että tuskinpa ymmärrät.
- paljon melua tyhjästä
Itsekin olen Janin nähnyt useampaan kertaan, sekä keikalla että keikan jälkeen. Ihan tavallinen kaveri Jani mielestäni on kokemani perusteella. Itse jokaisella on huononpia ja parempia hetkiä elämässään. Jos ei naama/musiikki miellytä, ei ole pakko käydä toiste keikalla! Netin välityksellä on niin helppo haukkua....
- myös ex-fani
"Älyn lahjasi taitaa vain olla sitä luokkaa, että tuskinpa ymmärrät"
Tällainen henkilökohtaisuuksiin meno on just tyypillistä määrätyille Wickholm-faneille, jotka sietää asiallista kritisointia yhtä vähän kuin Wickholm itse. Tämmöset kommentit kertoo näistä määrätyistä JW-faneista aika paljon ;) - kukakohan ei kritiikkiä kestä?
myös ex-fani kirjoitti:
"Älyn lahjasi taitaa vain olla sitä luokkaa, että tuskinpa ymmärrät"
Tällainen henkilökohtaisuuksiin meno on just tyypillistä määrätyille Wickholm-faneille, jotka sietää asiallista kritisointia yhtä vähän kuin Wickholm itse. Tämmöset kommentit kertoo näistä määrätyistä JW-faneista aika paljon ;)Taisinpa osua lähelle totuutta, kun tuosta suutuit. En mielestäni mennyt sen enempää henkilökohtasuuksiin, kuin ihmiset jotka kokevat tarvetta haukkua artistia keskustelupalstoilla. Mikä sitten on pahempi? Haukkua Jania keskustelupalstalla ties millä oman mielikuvituksen aikaansaannoksella, vai vastata kyseiselle haukkumisen aloittaneelle ihmiselle. Mitä riemua te haukkujat saatte irti tästä mustamaalaamisesta ja mollaamisesta?
Ja hei, kyllä me kestämme kritiikkiä. Itse et taida et taida kritiikkiä kestää.
- H.I.
Taustailijan viesti oli selvästi provo ja aika onneton sellainen.
Ei siis aiheuta tämän enempää kommentointia.- pahvi
"ei siis aiheuta tämän enempää kommentointia"
Ai ihanko totta?!?!?!?!Kiva ku kerroit!!!
sorry, mut sä kun et päätä, mistä, tai kuinka kauaa jostain puhutaan.
Eiks ota kupoliin?ja varmaan Oskuakin. - ex-fani
Totta joka sana. On se kumma kuinka niin monet Wickholm-fanit yrittävät leipoa hänestä enkeliä, jossa ei ole yhtään mitään vikaa. Itsekin olen ex-fani nimenomaan avauksessa mainituista syistä. Eikä tämäkään ole provo. On omakohtaista kokemusta Wickholmin epämiellyttävästä käytöksestä. Ja julkisempaakin kokemusta, fanisivujen juttufoorumin äkillinen sulkeminen omin luvin taannoin oli vain yksi esimerkkitemppu, joka loukkasi hyvin monia faneja. Wickholm sai levy-yhtiöltä satikutia, levy-yhtiö pani Wickholmin jopa rustaamaan anteeksipyyntökirjeitä loukatuille faneille ym..Mutta jotka haluaa nähdä Wickholmin itse Täydellisyytenä, niin siittä vaan, sano. Minun mielestäni artisti on kokonaisuuspaketti, ei pelkkä musa ratkaise, vaan muukin, kun tekee päätöstä ostaako levyä vaiko eikö osta.
- Sen saa mitä tilaa
ex-fani kirjoitti:

Että joka liian lähelle tulta kurottaa, polttaa sormensa? Jos yrittää saada tähdestä kiinni voi vain polttaa sormensa.
Pahaa sanaa en ole Janista kuullut kuin niiltä jotka ovat yrittäneet joko muuttaa tai vaikuttaa häneen.
Kuinka moni keskustelijoista suostuisi toisten ohjailtavaksi omassa elämässään? - moilanen
ex-fani kirjoitti:
Totta joka sana. On se kumma kuinka niin monet Wickholm-fanit yrittävät leipoa hänestä enkeliä, jossa ei ole yhtään mitään vikaa. Itsekin olen ex-fani nimenomaan avauksessa mainituista syistä. Eikä tämäkään ole provo. On omakohtaista kokemusta Wickholmin epämiellyttävästä käytöksestä. Ja julkisempaakin kokemusta, fanisivujen juttufoorumin äkillinen sulkeminen omin luvin taannoin oli vain yksi esimerkkitemppu, joka loukkasi hyvin monia faneja. Wickholm sai levy-yhtiöltä satikutia, levy-yhtiö pani Wickholmin jopa rustaamaan anteeksipyyntökirjeitä loukatuille faneille ym..Mutta jotka haluaa nähdä Wickholmin itse Täydellisyytenä, niin siittä vaan, sano. Minun mielestäni artisti on kokonaisuuspaketti, ei pelkkä musa ratkaise, vaan muukin, kun tekee päätöstä ostaako levyä vaiko eikö osta.
...JW:n virallisilla kotisivuilla oli kylläkin hyvä ja napakka veto Janilta:) Foorumilla loukattiin monia ja ikävästi hyökkäiltiin vähänkin eriäviä mielipiteitä esittäviä vastaan.
Foorumi olisi ansainnut lopetuksen jo paljon aikaisemmin. Onneksi levy-yhtiö viimeinkin älysi puuttua asiaan! - epätäydellinen
ex-fani kirjoitti:
Totta joka sana. On se kumma kuinka niin monet Wickholm-fanit yrittävät leipoa hänestä enkeliä, jossa ei ole yhtään mitään vikaa. Itsekin olen ex-fani nimenomaan avauksessa mainituista syistä. Eikä tämäkään ole provo. On omakohtaista kokemusta Wickholmin epämiellyttävästä käytöksestä. Ja julkisempaakin kokemusta, fanisivujen juttufoorumin äkillinen sulkeminen omin luvin taannoin oli vain yksi esimerkkitemppu, joka loukkasi hyvin monia faneja. Wickholm sai levy-yhtiöltä satikutia, levy-yhtiö pani Wickholmin jopa rustaamaan anteeksipyyntökirjeitä loukatuille faneille ym..Mutta jotka haluaa nähdä Wickholmin itse Täydellisyytenä, niin siittä vaan, sano. Minun mielestäni artisti on kokonaisuuspaketti, ei pelkkä musa ratkaise, vaan muukin, kun tekee päätöstä ostaako levyä vaiko eikö osta.
Kukaan ei ole niin täydellinen kuin epätäydellinen.
Kukaan muu kuin mollaajat eivät ole sanoneet Jania täydelliseksi.
Minä ostan musiikkia en ihmisiä. Se, että minulla on levy ja tykkään sillä olevasta musiikista, ei anna minulle oikeutta tuomita Jania minkään muun kuin musiikin suhteen. Tämä koskee kaikkia muitakin.
Minun puolesta voitte haukkua ja räksyttää niin paljon kuin sielunne sietää. Se ei kuitenkaan asioita muuta todeksi. Puhe on vain huulien liikettä äänellä varustettuna. Ja vaikka puheenne tänne kirjain riveiksi muuttaisitte, ne eivät silti muutu totuudeksi, vaikka sen sanan totuus kirjoittaisi sata kertaa.
Ainoa kysymys jonka epäilevä voi itselleen esittää on kehen tai mihin uskon? Omaan kokemukseen vai siihen mitä joku muu sanoo? Tätä pohtiessa kannattaa miettiä kysymystä hyppäisitkö kaivoon. - ...
moilanen kirjoitti:
...JW:n virallisilla kotisivuilla oli kylläkin hyvä ja napakka veto Janilta:) Foorumilla loukattiin monia ja ikävästi hyökkäiltiin vähänkin eriäviä mielipiteitä esittäviä vastaan.
Foorumi olisi ansainnut lopetuksen jo paljon aikaisemmin. Onneksi levy-yhtiö viimeinkin älysi puuttua asiaan!sulki kylläkin alunperin Wickholm.
- moilanen
... kirjoitti:
sulki kylläkin alunperin Wickholm.
...minä viestissäni sanoinkin.
- ja aamen
epätäydellinen kirjoitti:
Kukaan ei ole niin täydellinen kuin epätäydellinen.
Kukaan muu kuin mollaajat eivät ole sanoneet Jania täydelliseksi.
Minä ostan musiikkia en ihmisiä. Se, että minulla on levy ja tykkään sillä olevasta musiikista, ei anna minulle oikeutta tuomita Jania minkään muun kuin musiikin suhteen. Tämä koskee kaikkia muitakin.
Minun puolesta voitte haukkua ja räksyttää niin paljon kuin sielunne sietää. Se ei kuitenkaan asioita muuta todeksi. Puhe on vain huulien liikettä äänellä varustettuna. Ja vaikka puheenne tänne kirjain riveiksi muuttaisitte, ne eivät silti muutu totuudeksi, vaikka sen sanan totuus kirjoittaisi sata kertaa.
Ainoa kysymys jonka epäilevä voi itselleen esittää on kehen tai mihin uskon? Omaan kokemukseen vai siihen mitä joku muu sanoo? Tätä pohtiessa kannattaa miettiä kysymystä hyppäisitkö kaivoon."Se, että minulla on levy ja tykkään sillä olevasta musiikista, ei anna minulle oikeutta tuomita Jania minkään muun kuin musiikin suhteen."
mikä JW saarnamies täältä löytyy?lueppa puhees uusiksi, niin ehkä huomaat, miten huvittava se on!!HAH!
nyt taas pikku sädekehä hohtaa, ja JW taputtaa selkään, loistavaa.
koita nyt kässätä, et joillekkin fanittaminen on muutakin, kuin sen musan kuuntelemista.pitää pysytyä samaistuun, ja tukea "idolin" tekoja, tai asenteita.
tutkippa heebo vähän, mitä sanalla idoli tarkotetaan,ja itke vasta sitte. - AMor
ja aamen kirjoitti:
"Se, että minulla on levy ja tykkään sillä olevasta musiikista, ei anna minulle oikeutta tuomita Jania minkään muun kuin musiikin suhteen."
mikä JW saarnamies täältä löytyy?lueppa puhees uusiksi, niin ehkä huomaat, miten huvittava se on!!HAH!
nyt taas pikku sädekehä hohtaa, ja JW taputtaa selkään, loistavaa.
koita nyt kässätä, et joillekkin fanittaminen on muutakin, kuin sen musan kuuntelemista.pitää pysytyä samaistuun, ja tukea "idolin" tekoja, tai asenteita.
tutkippa heebo vähän, mitä sanalla idoli tarkotetaan,ja itke vasta sitte.On tainut pikku fanin sydän särkyä kun tarvitsee täällä saarnata messiastaan vastaan!
- blaa blaa itsellesi
ja aamen kirjoitti:
"Se, että minulla on levy ja tykkään sillä olevasta musiikista, ei anna minulle oikeutta tuomita Jania minkään muun kuin musiikin suhteen."
mikä JW saarnamies täältä löytyy?lueppa puhees uusiksi, niin ehkä huomaat, miten huvittava se on!!HAH!
nyt taas pikku sädekehä hohtaa, ja JW taputtaa selkään, loistavaa.
koita nyt kässätä, et joillekkin fanittaminen on muutakin, kuin sen musan kuuntelemista.pitää pysytyä samaistuun, ja tukea "idolin" tekoja, tai asenteita.
tutkippa heebo vähän, mitä sanalla idoli tarkotetaan,ja itke vasta sitte.Kenenköhän teksti huvittavaa on? Ettei vain sinun? Kyllä katkeruus paistaa tekstistäsi hyvin läpi. Ei fanittamisessa pitäisi olla muusta kyse kuin musiikista. Jos sinulla onkin kyse enemmästä, taitaa vika löytyä ihan sinun päästäsi. Et kai oikeasti kuvittele, että artisti toimisi aina sinun tahtosi mukaan? Kasva jo aikuiseksi sen sijaan, että haukut ihmisiä netissä, kun joku julkkis ei eläkään sinun standardejesi mukaan. Taidat saada aikamoisia kicksejä toisten mollaamisesta.
- Arviointivirhe
blaa blaa itsellesi kirjoitti:
Kenenköhän teksti huvittavaa on? Ettei vain sinun? Kyllä katkeruus paistaa tekstistäsi hyvin läpi. Ei fanittamisessa pitäisi olla muusta kyse kuin musiikista. Jos sinulla onkin kyse enemmästä, taitaa vika löytyä ihan sinun päästäsi. Et kai oikeasti kuvittele, että artisti toimisi aina sinun tahtosi mukaan? Kasva jo aikuiseksi sen sijaan, että haukut ihmisiä netissä, kun joku julkkis ei eläkään sinun standardejesi mukaan. Taidat saada aikamoisia kicksejä toisten mollaamisesta.
Aamen. Tekstissäsi oli asiaa.
- on...
Arviointivirhe kirjoitti:
Aamen. Tekstissäsi oli asiaa.
hauska ketju. aikuiset(?) ihmiset nälvii toisillensa ja kukaan ei suostu antamaan periks :D
- ava
blaa blaa itsellesi kirjoitti:
Kenenköhän teksti huvittavaa on? Ettei vain sinun? Kyllä katkeruus paistaa tekstistäsi hyvin läpi. Ei fanittamisessa pitäisi olla muusta kyse kuin musiikista. Jos sinulla onkin kyse enemmästä, taitaa vika löytyä ihan sinun päästäsi. Et kai oikeasti kuvittele, että artisti toimisi aina sinun tahtosi mukaan? Kasva jo aikuiseksi sen sijaan, että haukut ihmisiä netissä, kun joku julkkis ei eläkään sinun standardejesi mukaan. Taidat saada aikamoisia kicksejä toisten mollaamisesta.
>>>Et kai oikeasti kuvittele, että artisti toimisi aina sinun tahtosi mukaan?>>>
Keskustelusta...
Omalla kohdallani voisin ajatella esim. etten ryhtyisi valinnoillani tukemaan artistia (laulajaa/näyttelijää) joka näkyvästi puoltaisi mm. ketunmetsästystä englantilaisittain tai toimisi turkisteollisuuden mannekiinina/mallina julkisuudessa. Näin omalla kohdallani, koska en pidä ko. asioita paitsi turhaa kärsimystä tuottavina ja ympäristöä kuormittavina. Lakkasin tukemasta ostovalinnoillani ja näin tekivät monet ystävistänistänikin mm. taannoin erään ulkomaisaen miesnäyttelijän kohdalla, jota siihen asti suuresti kunnioitin ja jonka aatoksia eräitä elämän osa-alueita koskien arvostin, pidin häntä myös suurenmoisena näyttelijänä; ostin kaiken: elokuvat, kirjat, valokuvateokset ym. mitä häneltä/hänestä ilmestyi. Enää en, saatuani nähdä haastattelun ulkomaiselta kanavalta, jossa ko. henkilö hehkutti lähtevänsä ketunmetsästystä puoltaviin mielenosoitusmarsseihin jne. Minulle hyvin tärkeiden kysymysten kohdalla (koskien myös ihmissuhteita) hän edustikin aivan päinvastaista suuntaa kuin minä.
Kyllä minun mielestäni jokainen voi halutessaan suosikkiartistiaan valitessaan valita muutakin kuin artistin musiikin. Ja pakkokin taitaa olla: jotkin asiat ovat täysin ulkomusiikillisia, mutta vaikuttavat aina myös artistin suosioon tullessaan julki. Esim. artistien kannat politiikkaan ja sotiin (vaikkapa Vietnamin sotaan tai Dabljuun mittelöihin), rotukysymyksiin, tasa-arvoon (suosiiko naispappeutta jne.)rauhanaatteeseen, eläinsuojeluaatteeseen jne.. - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja yleisöllä, joka artistin leivän päälle särvintä välittää - olisi myös minun mielestäni oikeus tietää onko artistilla enemmän tai vähemmän ehdottomasti ehdottomia mielipiteitä tai toimintamalleja liittyen noihin mainitsemiini aiheisiin ja - monen monituisiin muihin.
Mutta joku meistä kuuntelee vain musiikkia, katsoo vain elokuvaa, lukee vain tekstiä miettimättä minkälaisten aatosten ja valintojen läpi ja kenen kautta taide on hänen nautittavakseen syntynyt - ja hänellä on siihen täysi oikeus totta kai :)
Kukin fanittaa tavallaan. - iki-Fani
ex-fani kirjoitti:
Totta joka sana. On se kumma kuinka niin monet Wickholm-fanit yrittävät leipoa hänestä enkeliä, jossa ei ole yhtään mitään vikaa. Itsekin olen ex-fani nimenomaan avauksessa mainituista syistä. Eikä tämäkään ole provo. On omakohtaista kokemusta Wickholmin epämiellyttävästä käytöksestä. Ja julkisempaakin kokemusta, fanisivujen juttufoorumin äkillinen sulkeminen omin luvin taannoin oli vain yksi esimerkkitemppu, joka loukkasi hyvin monia faneja. Wickholm sai levy-yhtiöltä satikutia, levy-yhtiö pani Wickholmin jopa rustaamaan anteeksipyyntökirjeitä loukatuille faneille ym..Mutta jotka haluaa nähdä Wickholmin itse Täydellisyytenä, niin siittä vaan, sano. Minun mielestäni artisti on kokonaisuuspaketti, ei pelkkä musa ratkaise, vaan muukin, kun tekee päätöstä ostaako levyä vaiko eikö osta.
niin tää ketju on ihan järjetöntä kinastelua!
Te jotka mollaatte muita täällä, nytkin Jania, olette ilmeisesti itse täydellisiä? Ettekä salli sitä, että muilla ihmisillä on virheitä, heikkouksia ja huonoja päiviä jolloin ajatus ei välttämättä oo ihan täysillä tekemisissä ja sanomisissa mukana. Janissa(kin) on omat vikansa, (voitte uskoo,tiedän kyllä) ja ne eivät ainakaan mua estä fanittamasta häntä ja hänen musiikkiaan. Hänessä on kuitenkin myös paljon upeita puolia niinku meissä kaikissa! Suvaitsevaisuutta ja taitoo hyväksyä ihmisten erilaisuus toivoisin ihmisille rutkasti lisää. Anteeks antamisen taitokaan ei olis pahasta, mielihän tommosessa vaan mustuu kun kaikista on pakko löytää jotain huonoo ja mälvätä niitä sitten pitkiä aikoja mielessään ja täällä netissä... - Hirvas
iki-Fani kirjoitti:
niin tää ketju on ihan järjetöntä kinastelua!
Te jotka mollaatte muita täällä, nytkin Jania, olette ilmeisesti itse täydellisiä? Ettekä salli sitä, että muilla ihmisillä on virheitä, heikkouksia ja huonoja päiviä jolloin ajatus ei välttämättä oo ihan täysillä tekemisissä ja sanomisissa mukana. Janissa(kin) on omat vikansa, (voitte uskoo,tiedän kyllä) ja ne eivät ainakaan mua estä fanittamasta häntä ja hänen musiikkiaan. Hänessä on kuitenkin myös paljon upeita puolia niinku meissä kaikissa! Suvaitsevaisuutta ja taitoo hyväksyä ihmisten erilaisuus toivoisin ihmisille rutkasti lisää. Anteeks antamisen taitokaan ei olis pahasta, mielihän tommosessa vaan mustuu kun kaikista on pakko löytää jotain huonoo ja mälvätä niitä sitten pitkiä aikoja mielessään ja täällä netissä...Kirjoitat ihan asiaa! Asiat on ihan just noin kuin kirjoitit.
Jani(kin) on ihminen, inhimillisine piirteineen. Kuten myös kaikki meistä, jotka seuraamme omalla tavallamme Janin uraa, ja toivomme sille uralle pitkää ikää ja menestystä! - janin fani,
Hirvas kirjoitti:
Kirjoitat ihan asiaa! Asiat on ihan just noin kuin kirjoitit.
Jani(kin) on ihminen, inhimillisine piirteineen. Kuten myös kaikki meistä, jotka seuraamme omalla tavallamme Janin uraa, ja toivomme sille uralle pitkää ikää ja menestystä!mutta kiva kun on saanut uran mukavasti käyntiin.paskan puhujia riittää aina.mitä paremmin menestyt ja mitä paremmin sinulla menee,sitä kovemmin sinua yritetään mustamaalata ja lannistaa.janille tsemppiä!
- salli mun nauraa
janin fani, kirjoitti:
mutta kiva kun on saanut uran mukavasti käyntiin.paskan puhujia riittää aina.mitä paremmin menestyt ja mitä paremmin sinulla menee,sitä kovemmin sinua yritetään mustamaalata ja lannistaa.janille tsemppiä!
Ura hyvällä mallilla. Heh, iskelmätaivaalla. Lisäksi viimeisimmät käänteet taisivat oll aurankin viimeiset.
- ''''''''''''''''''''
Sen saa mitä tilaa kirjoitti:
Että joka liian lähelle tulta kurottaa, polttaa sormensa? Jos yrittää saada tähdestä kiinni voi vain polttaa sormensa.
Pahaa sanaa en ole Janista kuullut kuin niiltä jotka ovat yrittäneet joko muuttaa tai vaikuttaa häneen.
Kuinka moni keskustelijoista suostuisi toisten ohjailtavaksi omassa elämässään?"Pahaa sanaa en ole Janista kuullut kuin niiltä jotka ovat yrittäneet joko muuttaa tai vaikuttaa häneen"
Paljon on silloin jäänyt kuulematta. Ja kylläpä se on aika monessa tapauksessa juuri Jani joka on yrittänyt muutta muita, koska muuthan on aina väärässä, ei Jani
- Forss Fagerström
Jani on Mannerheimin jälkeen Suurin Suomalainen - isänmaallinen soturi, joka kannattaa kokoomusta ja kovia, markkinahenkisiä arvoja.
Lisäksi hän on maamme kaikkien aikojen merkittävin musiikintekijä ja -esittäjä.
Janin miehekäs olemus on taltioitu moniin valokuviin ja julisteisiin, joilla olen täyttänyt asuntoni seinät.
Kunnioitan Suurta Jania ja hänen henkisiä arvojaan enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa tällä hetkellä. - siinä missä muutkin
kun käyttää vähän järkeä, niin tajuaa kyllä että kukaan ei poikkea siitä tavallisesta ihmisestä jolla on huonoja päiviä, joka äksyilee sillon tällön tai useammin ym ym.
mut oman kokemuksen mukaan jani on mukava, rauhallinen, sympaattinen ja tavallinen mies. silti pahat tapansa hänelläkin
sokeus on huono juttu.- ...
kyllä meidän jokaisen täytyy käyttäytyä duunissa asiallisesti. Ei asiakkaille voi laukoa päin naamaa ihan mitä huvittaa.
- daiju---
... kirjoitti:
kyllä meidän jokaisen täytyy käyttäytyä duunissa asiallisesti. Ei asiakkaille voi laukoa päin naamaa ihan mitä huvittaa.
empä niin sanonukkaan..lähinnä tarkoitin että kun jotkut pitää jania sokeesti täydellisenä ja sit petytään ankarasti ku ei saaha nimmaria, niin hahaa :D
ei tietenkään janilla(kaan) oo oikeutta tiuskia duunissaan.
jotkut fanit vaan on niin sokeita. sit suututaan oikeen urakalla ja julistetaan netissä ja tekstareilla janin kusipäisyyttä, ku ei mukama saada tarpeeks huomioo. haloo ihmiset. - myöskään
... kirjoitti:
kyllä meidän jokaisen täytyy käyttäytyä duunissa asiallisesti. Ei asiakkaille voi laukoa päin naamaa ihan mitä huvittaa.
työkavereille saa olla mikään mulkku. Kyllä kaikkialla yleensä työyhteisö määrittelee työn mukavuuden ja porukan pysyvyyden.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768