Tää rupee

kuiva palsta, kun kaikki movettajatkin on jo huomanneet tulleensa huijatuiksi!

Kellään ei riitä enään mitään sanottavaa.

Jos täälä vielä on movettajia, niin kertokaa ihmeessä, jos bisneksestäne löytyy jotain hyvää!
433207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Pakko se on todeta, että siltä kyllä välillä tuntuu.

"Keskustelu" on perusluonteeltaan usein, en voi kuitenkaan yleistää, yhden hypetysviestin jälkeisiä kysymyksiä, joihin ei enää asiallisesti palata.

Kaiketi organisaatiot tosiaan käyttäytyvät kuten ylälinjansakin: webadminhan on jo pioneeri lupauksissaan ja aktiivisessa yhteistyöhalukkuudessaan, mutta näiden lupausten jälkeen hän onnistuu kerta toisensa jälkeen taikomaan itsensä kadoksiin vähintään yhtä mullistavasti, kuin mitä Movestore/MovePlaza/S2E tulevat kyllä myöhemmin olemaan rokin soidessa, vaikka ne voivatkin kaikki olla juuri nyt satunnaisesti työn alla, ja hetkittäin jopa koko konseptin alusta lähtien.

Ei tarvita edes Jacques Clouseauta tutkimaan tätä mysteeriä. :-)

Äänestä

koko iltaa täällä istua. Toisilla näet on töitä, pizneksiä!

Äänestä
  • Tottakai bizznezzestä on väännettävä, jotta saisi tuloa.

    Sen edellytyksenähän on maksaa ensin 999€, jonka jälkeen palkan eteen saa pyytää tuntematonta pukumiestä/naista piirtämään omille läheisilleen tikku-ukkoja jostain, joka räjäyttää historian (laki)kirjan kannet selälleen myöhemmin tulevaisuudessa.

    Tämän jälkeen on itsestäänselvää, että kannattaa pakko-ostaa kuukausittain vähintään 60€ arvosta tuotteita ja saada sama mahdollisimman monistetuksi, jotta oman organisaation jalat pysyisivät tasapainossa, sillä muuten ei ole vielä palkkapäivä. Sitä ei olisi tietenkään silloin ansainnutkaan, sillä on tehnyt joko huonoa työtä tai tuonut vääriä kontakteja pöytään. On myös hyvin todennäköistä, ettei vaan yksinkertaisesti ole halunnut tai unelmoinut tarpeeksi suuresti.

    Kuten Tampereen Eventillä 15.10. todettiin,

    "Kaikilla yrityksillä on ongelmia. Kysymys kuuluukin, kenen kanssa sinä haluat niitä ratkoa."

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/uutiset.htm

    Tämän yrityksenkö kanssa sinä haluat niitä ratkoa? :-)

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Tottakai bizznezzestä on väännettävä, jotta saisi tuloa.

    Ei kaikkea kannata uskoa, mitä täällä kateelliset kirjoittelee.

    S2E on tullut jäädäkseen ja kehittyy hurjaa vauhtia.

    Itselläni ansaittu viikonloppu ystävieni kanssa, jotka eivät ole mukana pizneksissä. Maanantaina taas pari lyhkäriä. Jos haluaa menestyä, kannattaa jättää nämä kateellisten panettelut omaan arvoonsa.

    Kaikki eivät halua menestyä, mutta annetaan niille työrauha, jotka sitä haluavat!

    Äänestä

  • adsfafaas kirjoitti:

    Jos pahimmassa tapauksessa homma kusee täysin, eli tuomitaan laittomaksi rahankeräykseksi ja lopettaa toimintansa, palautatko ystävillesi suoraan saamasi sponsori ja helpperibonukset?

    Tämä oli siis ihan hypoteettinen kysymys, enkä väitä että näin kävisi, mutta haluaisin kuulla vastauksesi?

    Äänestä

  • kanta-siakas kirjoitti:

    Puhutte vaan lyhkäreistä,ja että hyvin porukka liittyy mukaan.Miksi ette puhu mitä olette suosittelemalla saaneet myytyä ja paljonko siitä kolahti OIKEAA rahaa tilillenne?Teidän puheista paljastuu toimintanne todellinen luonne,laiton pyramidipeli ja rahankeräys.

    Äänestä

  • adsfafaas kirjoitti:

    Ei kaikkea kannata uskoa, mitä täällä kateelliset kirjoittelee.

    S2E on tullut jäädäkseen ja kehittyy hurjaa vauhtia.

    Itselläni ansaittu viikonloppu ystävieni kanssa, jotka eivät ole mukana pizneksissä. Maanantaina taas pari lyhkäriä. Jos haluaa menestyä, kannattaa jättää nämä kateellisten panettelut omaan arvoonsa.

    Kaikki eivät halua menestyä, mutta annetaan niille työrauha, jotka sitä haluavat!

    Viestisi _ainoa_ perustelu kritiikkiä kirjoittaville ihmisille oli, että he ovat vain kateellisia.

    :-)

    Säännöllisyys tiellä pitää argumentoinnissakin, tuleehan hesarikin joka aamu.

    Äänestä

Eihän täällä ole enään, ku nämä puolikymmentä ressukkavastustajaa, joiden elämä on mennyt ihan sekaisin tämän elämäntehtävänsä kanssa.. Aiotteko tehdä joukkoitsemurhan, jos käykin niin, että move todetaan lailliseksi ja se jatkaa toimintaansa entistä ehompana??

Äänestä
  • toivoa sopii.

    Äänestä

  • Kuten jo vanhemmassa postissani kirjoitin, nostaisin kiiltävän lasillisen helmeilevän kuohuvaa ilmaan ja toteaisin, että vihdoin on raskasta työtä tehneiden alalinjalaisteni jatkuva odotus, jonka heille hypetimme, palkittu.

    Soittaisin myös muutamalle vanhalle läheiselle alalinjalaiselleni, jotka jäivät bisneksen pariin, ja toivoisin kuulevani samanlaisen äänensävyn linjan toisesta päästä. Ilmaisisin vilpittömän onnitteluni, ja muistuttaisin, että hän on ansainnut sen.

    Toivottavasti en joudu elämään ilman tämän päivän näkemistä, sillä he ansaitsevat sen. Heillä on oma sydän ja kaikki tahto mukana. Se into ja ilmainen työnteko ei saa jäädä palkitsematta oikeaoppisesti ja lainmukaisin keinoin.

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Kuten jo vanhemmassa postissani kirjoitin, nostaisin kiiltävän lasillisen helmeilevän kuohuvaa ilmaan ja toteaisin, että vihdoin on raskasta työtä tehneiden alalinjalaisteni jatkuva odotus, jonka heille hypetimme, palkittu.

    hieman hölmö, mutta välillä on joutunut miettimään, että oletko vastustaja vai puolustaja vai jotakin siitä väliltä, niin kuin minä?

    Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!! Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!! Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!! Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!! Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!! LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu! Jos taas onnistuu, niin....!!!!

    Äänestä

  • olla... kirjoitti:

    hieman hölmö, mutta välillä on joutunut miettimään, että oletko vastustaja vai puolustaja vai jotakin siitä väliltä, niin kuin minä?

    Hei,

    viestistäsi huokui positiivinen henki jollain lailla, en osaa sitä selittää. :-)

    Hyvä kysymys! Mikäli haet tavoitettani tai "tehtävääni", millä motiiveilla kirjoitan, voin vastata seuraavaa sen enempää pohtimatta.

    Itse, kuten monet muutkin ystäväni, kuulimme tästä mullistavasta liikeideasta luotettavan ystävämme kautta. Neitsyinä verkostoalalle se tunne, että voisimme olla kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan oli hyvin voimakas. Halusimme heti lähteä kertomaan uudesta ideasta, joka oli kuulemma tulossa piakkoin hyvin suureksi ja tunnustetuksi. Seurasimme ylälinjaamme, jonka edustajat kertoivat jo menestyneensä valtavan hyvin. Noudatimme heidän ohjeitaan päivittäisessä työnteossa hyvin tarkasti. Myös kirjoittamattomat "käyttäytymissäännöt" ja kannustetut "olemukset" oli käytännössä monistettava, jotta ylälinja noteeraisi meidät ja auttaisi meitä menestymään. Myös pukuihin tuli edustajien pukeutua, sillä "eihän liiketoimintaa kukaan esittele verkkareissa."

    Teimme todellisessa uskossa päivittäin Moven ja S2E:n eteen töitä, pohdimme yhdessä asian edelleenesittämistä, uusien edustajien sijoituspaikkoja ja heidän keskinäisiä kemioitaan luodaksemme parhaiten toimivia "tiimejä." Kuulimme jatkuvasti, että uutta on kohta tulossa, ja miksi olisimmekaan mitään epäilleet. Moveen liittyneet vanhat ystävät ja uudet läheiset bisnessystävät kertoivat, kuinka he haluavat vain juuri meidän parastamme, sillä olemmehan kaikki toisistamme välittäviä ihmisiä. Eivät ihmiset varmasti valehtelisikaan, ja juuri siihen luotimmekin.

    Erkanimme jatkuvan itseopiskelun myötä entisistä ystävistämme, sillä ajatusmaailmamme eivät enää kohdanneet. Halusimme opiskella alaa aina vain enemmän, sillä se kuulemma erottaa jyvät akanoista. Unelmoimme ylälinjan ohjein suurista kartanoista ja autoista sekä yhteisestä ajasta perheen kanssa, sillä unelmointi vei meitä kuulemma eteenpäin. Aika-ajoin meille kerrottiin, että nyt on taas tulossa uutta ja mahtavaa, jonka vuoksi kannattaa juuri nyt hetken ajan taas raataa. Raataminen käytännössä tarkoitti 100-listan koluamista, vanhempienkin tuttujen eli ns. "haastavien kontaktien" pöytääntuomista, sekä vieraiden prospektien hakemista pikaruokaloista yms.

    Jatkoimme tätä ahkerasti ja olimme todella alkaneet uskoa, että olisimme vihdoinkin löytäneet sellaisen mahdollisuuden jolla voisimme kerrankin antaa vanhemmillemmekin jotain suurta, jonka he ansaitsisivat, mutteivät voisi normaalilla työllä rahoittaa.

    Se kirjallisuus, jota meille annettiin, tuki myös sitä pohja-ajatusta, että muut eivät halua verkostojien menestyvän ja siksi he esittävätkin ikäviä kysymyksiä tai kritiikkiä. Emme siis loksauttaneet niille korviamme alkuunkaan.

    Myös forumeita, mukaanlukien tätä, mustamaalasimme järjestelmällisesti ja hoimme jatkuvasti itsellemme sekä muille, että näissä ei ole totuudensiementäkään. Sankarit tuhoutuvat, jos lukevat forumeita tai mediaa. Moni sankari "tuhoutuikin" forumeiden lukemisen jälkeen. Julistimme käytännössä sodan näitä forumeita vastaan "liiketoimintamme haittaamisesta."

    Nyt, on tarinassa saapunut nykyhetki. Se jatkuva työ ja tarmo, välillä jopa itkunkin jälkeen taas ylösnostettu energiataso jatkuvien lyhytesitelmien pitoa varten, on kadonnut tulosten ja yrityksen itsensä lupaamien asioiden jatkuvan puuttumisen takia.

    Sinulle, "olla...",

    vastaus siis "lyhennettynä" kysymykseesi on, että haluan tukea meitä edustajia ja kamppailla puolestamme, sillä me laitoimme sydämemme tähän liiketoimintaan kaiken sen hyvän toivossa, jota meille jatkuvasti luvattiin. Minun mielestäni yritys on paljon velkaa toiminnassaan ja meidän olisi jo aikoja sitten kuulunut saada ja nähdä paljon enemmän, kuin mitä ikinä todella toteutettiin tai saatiin toimimaan, vaikka niin useasti luvattiin ja hehkutettiin.

    Mielestäni meitä johdettiin tarkoituksellisesti harhaan.

    Yritimme tehdä työtä yrityksen kanssa, mutta siitä syystä ettemme saaneet markkinoida rehellisin mielin luvattuja asioita milloinkaan, nousen itse yritystä vastaan ja haluan sen vastuuseen useasti rikotuista lupauksistaan.

    Tulen puuttumaan perustellusti yrityksen epäkohtiin ja katteettomiin lupauksiin sekä heidän, että edustajien ylälinjalta opittuun harhaanjohtavaan tiedoituspolitiikkaan.

    Halusin ennen toimia yrityksen kanssa, mutta nyt se aika on ohi. Nyt haluan kertoa omien kokemusteni perusteella kaiken sen mitä tiedän, jotta uudet ihmiset voisivat mahdollisimman tarkasti tietää ennen edustajasopimuksen allekirjoittamista mikä heille juuri aikaisemmin kahvilassa piirrettiin paperille, ja miten se on käytännössä toiminut, tai ollut toimimatta.

    En tee sitä vahingoittaakseni tarkoituksellisesti kenenkään liiketoimintaa, vaan siitä syystä, että yritys joutuisi kerrankin vastaamaan lupauksistaan ja omille edustajilleen, jotka toivottavasti ovat alkaneet kysellä omalta yritykseltään enemmän.

    Jatka samaan malliin.

    Äänestä

  • olet!!! kirjoitti:

    Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!! Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!! Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!! Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!! Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!! LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu! Jos taas onnistuu, niin....!!!!

    Kas,

    no johan ne tunteet taas kuumentuivat. :-)

    "Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!!"

    - Eli toimisin oman alalinjani parhaaksi, jos olisin täysin hiljaa ja puhuisin aina vain parasta ja kauneinta Movesta, riippumatta mistään? En puhuisi kellekään mistään epäkohdista tai kysymyksistä, joita minulle herää? Sekö olisi kaikille parasta, hyssyttely?

    Asia on OK, emme kumpikaan usko, että olisit todella tarkoittanutkaan sitä. :-)

    "Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!!"

    - Toki! Olisiko kuitenkin myös yritykselläkin hieman osaa ja arpaa(lahtea) siinä, menestyykö kukaan? Oletko totaalisen eri mieltä? :-D

    "Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!!"

    - Kerrassaan mykistävää. Ei siis lisättävää. :-D

    "Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!!"

    - Välttyisinkö siis turpasaunaltasi, tai saisinko sinun helperinäsi pienemmän määrän väkivaltaa, jos hymyilisin sinulle ja muulle alalinjalleni jatkuvasti vakuutellen kaiken olevan täydellistä? Tyynnyttelisin, kuinka mitään negatiivista ei ole, ja rokki soi yhä täysillä öin ja päivin?

    Uskon, että haluaisit ilmeisen nyrkkeihin tarttuvana ihmisenä tanssia kanssani huomattavasti useamman kappaleen ajan jos huomaisitkin itse, että olisin vedättänyt sinua loppuun asti vain siksi, "ettei ollut hyvää toimintaa kertoa asian todellisesta laidasta." :-D

    "Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!!"

    Itseasiassa hyvin epäonneksesi, sillä mitä jos kävisikin niin, kuten kaikki kateelliset panettelijat ovat virheellisesti pahassa tahdossaan huomanneet, että Movea tutkittaisi rahankeräysrikoksesta ja laittomasta pyramidipelistä, sekä yritys olisi vielä ollut huomattavan vilpillinen omille edustajilleen, eli mm. sinulle? :-)

    No, moinen ajatteluhan on tietenkin pahasta ja se voisi haitata sinun liiketoimintaasi. Monet sinusta riippumattomat asiat tulevat kyllä haittaamaan liiketoimintaasi enemmän, kuin mitkä ylipositiivisella ajattelulla voidaan sivuuttaa.

    "LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu!"

    - Apropoo, se onkin jännä asia monissa suomalaisissa, erityisesti meissä miehissä, että emme usein osaa myöntää epäröivämme tai edes miettivämme mahdollisuutta, että olisimme erehtyneet. Sen sijaan kävelemme ehdottoman ylpeinä ja selkäsuoraisina vaikka jyrkänteeltä alas, kun olimme niin joskus luvanneet. Tämä sen takia, ettemme ainakaan perääntyneet!

    Jopas nyt jotakin, "olet!!!". :-)

    "Jos taas onnistuu, niin....!!!!"

    - Erinomaista! Voisit päästä Thaimaaseen tai mihin ikinä haluatkaan ja ostaa itsellesi juuri niitä asioita mistä unelmoit. Raskas työsi olisi palkittu. Varmasti lähtisit selkä suorassa, sitä en hetkeäkään epäile. :-D

    Vaikka niin kovasti haluat uskoa, ei, en toivo sinun epäonnistuvan.

    Vilkaise kuitenkin, vaikka tylsyyteesi ja todistaaksesi kaiken tämän vääräksi, mielenkiintoinen teksti aiheesta:

    http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/02/verkostoijan-mielenliikkeet.html

    Kaikkea hyvää sinulle, onnea ja menestystä!

    Äänestä

  • RAV-3 kirjoitti:

    Jatka samaan malliin.

    Totuus on monesti tarua ihmeellisempää.

    Kiitos.

    Ja siihen voit luottaa. :-)

    Kiitos teksteistäsi. Paljon tekstiä mutta silti aina täyttä asiaa. Näitä on mukava lukea.

    Äänestä

  • kanta-siakas kirjoitti:

    Kiitos teksteistäsi. Paljon tekstiä mutta silti aina täyttä asiaa. Näitä on mukava lukea.

    Tuhannet kiitokset, "kanta-siakas."

    Arvostan sitä, että vaivauduit kirjoittamaan moista ja toivottavasti tulen miellyttämään jatkossakin. :-)

    Äänestä

  • olet!!! kirjoitti:

    Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!! Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!! Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!! Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!! Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!! LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu! Jos taas onnistuu, niin....!!!!

    "Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!!"
    -Mistä sinun mukaasi pitäisi tällä hetkellä hehkuttaa ja hypettää? Credit-järjestelmästä joka ei toimi? Millä perusteilla sinä myyt liike-toimintaideaa eteenpäin?

    "Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!!"
    -Hah! Kaukana luovuttajasta. Et taida nähdä asioiden oikeaa laitaa vieläkään? Parempi olla realisti kuin pitää silmät ummessa.

    "Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!!"
    - Olet tosiaan ansainnut paikkasi näin upeassa liiketoiminnassa. Annatko id:si, haluan ostaa jotain turhaa tunnuksellasi ja palkita sinut näin upeasta artikulaatiosta.

    "LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI!"
    - Voi käydä huonostikin. Jos mennään oikeuteen asti sanotko sielläkin että teit kaiken tieten tahtoen? Kun raha siirtyy värväyksestä ylälinjaan on kyseessä laissa kielletty pyramidipeli.

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Kas,

    no johan ne tunteet taas kuumentuivat. :-)

    "Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!!"

    - Eli toimisin oman alalinjani parhaaksi, jos olisin täysin hiljaa ja puhuisin aina vain parasta ja kauneinta Movesta, riippumatta mistään? En puhuisi kellekään mistään epäkohdista tai kysymyksistä, joita minulle herää? Sekö olisi kaikille parasta, hyssyttely?

    Asia on OK, emme kumpikaan usko, että olisit todella tarkoittanutkaan sitä. :-)

    "Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!!"

    - Toki! Olisiko kuitenkin myös yritykselläkin hieman osaa ja arpaa(lahtea) siinä, menestyykö kukaan? Oletko totaalisen eri mieltä? :-D

    "Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!!"

    - Kerrassaan mykistävää. Ei siis lisättävää. :-D

    "Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!!"

    - Välttyisinkö siis turpasaunaltasi, tai saisinko sinun helperinäsi pienemmän määrän väkivaltaa, jos hymyilisin sinulle ja muulle alalinjalleni jatkuvasti vakuutellen kaiken olevan täydellistä? Tyynnyttelisin, kuinka mitään negatiivista ei ole, ja rokki soi yhä täysillä öin ja päivin?

    Uskon, että haluaisit ilmeisen nyrkkeihin tarttuvana ihmisenä tanssia kanssani huomattavasti useamman kappaleen ajan jos huomaisitkin itse, että olisin vedättänyt sinua loppuun asti vain siksi, "ettei ollut hyvää toimintaa kertoa asian todellisesta laidasta." :-D

    "Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!!"

    Itseasiassa hyvin epäonneksesi, sillä mitä jos kävisikin niin, kuten kaikki kateelliset panettelijat ovat virheellisesti pahassa tahdossaan huomanneet, että Movea tutkittaisi rahankeräysrikoksesta ja laittomasta pyramidipelistä, sekä yritys olisi vielä ollut huomattavan vilpillinen omille edustajilleen, eli mm. sinulle? :-)

    No, moinen ajatteluhan on tietenkin pahasta ja se voisi haitata sinun liiketoimintaasi. Monet sinusta riippumattomat asiat tulevat kyllä haittaamaan liiketoimintaasi enemmän, kuin mitkä ylipositiivisella ajattelulla voidaan sivuuttaa.

    "LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu!"

    - Apropoo, se onkin jännä asia monissa suomalaisissa, erityisesti meissä miehissä, että emme usein osaa myöntää epäröivämme tai edes miettivämme mahdollisuutta, että olisimme erehtyneet. Sen sijaan kävelemme ehdottoman ylpeinä ja selkäsuoraisina vaikka jyrkänteeltä alas, kun olimme niin joskus luvanneet. Tämä sen takia, ettemme ainakaan perääntyneet!

    Jopas nyt jotakin, "olet!!!". :-)

    "Jos taas onnistuu, niin....!!!!"

    - Erinomaista! Voisit päästä Thaimaaseen tai mihin ikinä haluatkaan ja ostaa itsellesi juuri niitä asioita mistä unelmoit. Raskas työsi olisi palkittu. Varmasti lähtisit selkä suorassa, sitä en hetkeäkään epäile. :-D

    Vaikka niin kovasti haluat uskoa, ei, en toivo sinun epäonnistuvan.

    Vilkaise kuitenkin, vaikka tylsyyteesi ja todistaaksesi kaiken tämän vääräksi, mielenkiintoinen teksti aiheesta:

    http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/02/verkostoijan-mielenliikkeet.html

    Kaikkea hyvää sinulle, onnea ja menestystä!

    Seura tuntuu tekevän tehtävänsä. Muutamassa päivässä sinä AY olet muuttunut kovasti vastustajaksi.

    Olet turusta? Ihanko todella?

    Puhut mielelläsi epäkohdista ja siitä, että yritys on ollut vilpillinen edustajilleen. Missä asiassa yritys on ollut vilpillinen edustajilleen?

    Kirjoituksistasi päätellen olet normaalijärjellä varustettu, ehkä hieman vietävissä, mutta miksi ihmeessä tänne latelet tyytymättömyyttäsi? Jos kerran turussa asut, niin mikset mene konttorille ja käy läpi johdon kanssa nuo asiat jotka sinua vaivaavat. Olen melkoisen varma, että saat sinua tyydyttäviä tietoja asioiden todellisista laidoista.

    Täällä forumilla jokainen asia käsitellään hyvin mustavalkoisesti ja valitettavasti aina mustaksi. Jos jokin asia ei heti ole niinkuin halutaan, niin sehän tarkoittaa sitä että taas on kustu silmään ja huijattu. Tiedän varmaksi, ettei edustajia ole kertaakaan huijattu yrityksen taholta.

    Äänestä

  • hivenen kirjoitti:

    Pakko olla...

    Äänestä

  • Mikkopa kirjoitti:

    Pakko olla...

    Ei ole. Ei ole tapana provoilla.

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Hei,

    viestistäsi huokui positiivinen henki jollain lailla, en osaa sitä selittää. :-)

    Hyvä kysymys! Mikäli haet tavoitettani tai "tehtävääni", millä motiiveilla kirjoitan, voin vastata seuraavaa sen enempää pohtimatta.

    Itse, kuten monet muutkin ystäväni, kuulimme tästä mullistavasta liikeideasta luotettavan ystävämme kautta. Neitsyinä verkostoalalle se tunne, että voisimme olla kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan oli hyvin voimakas. Halusimme heti lähteä kertomaan uudesta ideasta, joka oli kuulemma tulossa piakkoin hyvin suureksi ja tunnustetuksi. Seurasimme ylälinjaamme, jonka edustajat kertoivat jo menestyneensä valtavan hyvin. Noudatimme heidän ohjeitaan päivittäisessä työnteossa hyvin tarkasti. Myös kirjoittamattomat "käyttäytymissäännöt" ja kannustetut "olemukset" oli käytännössä monistettava, jotta ylälinja noteeraisi meidät ja auttaisi meitä menestymään. Myös pukuihin tuli edustajien pukeutua, sillä "eihän liiketoimintaa kukaan esittele verkkareissa."

    Teimme todellisessa uskossa päivittäin Moven ja S2E:n eteen töitä, pohdimme yhdessä asian edelleenesittämistä, uusien edustajien sijoituspaikkoja ja heidän keskinäisiä kemioitaan luodaksemme parhaiten toimivia "tiimejä." Kuulimme jatkuvasti, että uutta on kohta tulossa, ja miksi olisimmekaan mitään epäilleet. Moveen liittyneet vanhat ystävät ja uudet läheiset bisnessystävät kertoivat, kuinka he haluavat vain juuri meidän parastamme, sillä olemmehan kaikki toisistamme välittäviä ihmisiä. Eivät ihmiset varmasti valehtelisikaan, ja juuri siihen luotimmekin.

    Erkanimme jatkuvan itseopiskelun myötä entisistä ystävistämme, sillä ajatusmaailmamme eivät enää kohdanneet. Halusimme opiskella alaa aina vain enemmän, sillä se kuulemma erottaa jyvät akanoista. Unelmoimme ylälinjan ohjein suurista kartanoista ja autoista sekä yhteisestä ajasta perheen kanssa, sillä unelmointi vei meitä kuulemma eteenpäin. Aika-ajoin meille kerrottiin, että nyt on taas tulossa uutta ja mahtavaa, jonka vuoksi kannattaa juuri nyt hetken ajan taas raataa. Raataminen käytännössä tarkoitti 100-listan koluamista, vanhempienkin tuttujen eli ns. "haastavien kontaktien" pöytääntuomista, sekä vieraiden prospektien hakemista pikaruokaloista yms.

    Jatkoimme tätä ahkerasti ja olimme todella alkaneet uskoa, että olisimme vihdoinkin löytäneet sellaisen mahdollisuuden jolla voisimme kerrankin antaa vanhemmillemmekin jotain suurta, jonka he ansaitsisivat, mutteivät voisi normaalilla työllä rahoittaa.

    Se kirjallisuus, jota meille annettiin, tuki myös sitä pohja-ajatusta, että muut eivät halua verkostojien menestyvän ja siksi he esittävätkin ikäviä kysymyksiä tai kritiikkiä. Emme siis loksauttaneet niille korviamme alkuunkaan.

    Myös forumeita, mukaanlukien tätä, mustamaalasimme järjestelmällisesti ja hoimme jatkuvasti itsellemme sekä muille, että näissä ei ole totuudensiementäkään. Sankarit tuhoutuvat, jos lukevat forumeita tai mediaa. Moni sankari "tuhoutuikin" forumeiden lukemisen jälkeen. Julistimme käytännössä sodan näitä forumeita vastaan "liiketoimintamme haittaamisesta."

    Nyt, on tarinassa saapunut nykyhetki. Se jatkuva työ ja tarmo, välillä jopa itkunkin jälkeen taas ylösnostettu energiataso jatkuvien lyhytesitelmien pitoa varten, on kadonnut tulosten ja yrityksen itsensä lupaamien asioiden jatkuvan puuttumisen takia.

    Sinulle, "olla...",

    vastaus siis "lyhennettynä" kysymykseesi on, että haluan tukea meitä edustajia ja kamppailla puolestamme, sillä me laitoimme sydämemme tähän liiketoimintaan kaiken sen hyvän toivossa, jota meille jatkuvasti luvattiin. Minun mielestäni yritys on paljon velkaa toiminnassaan ja meidän olisi jo aikoja sitten kuulunut saada ja nähdä paljon enemmän, kuin mitä ikinä todella toteutettiin tai saatiin toimimaan, vaikka niin useasti luvattiin ja hehkutettiin.

    Mielestäni meitä johdettiin tarkoituksellisesti harhaan.

    Yritimme tehdä työtä yrityksen kanssa, mutta siitä syystä ettemme saaneet markkinoida rehellisin mielin luvattuja asioita milloinkaan, nousen itse yritystä vastaan ja haluan sen vastuuseen useasti rikotuista lupauksistaan.

    Tulen puuttumaan perustellusti yrityksen epäkohtiin ja katteettomiin lupauksiin sekä heidän, että edustajien ylälinjalta opittuun harhaanjohtavaan tiedoituspolitiikkaan.

    Halusin ennen toimia yrityksen kanssa, mutta nyt se aika on ohi. Nyt haluan kertoa omien kokemusteni perusteella kaiken sen mitä tiedän, jotta uudet ihmiset voisivat mahdollisimman tarkasti tietää ennen edustajasopimuksen allekirjoittamista mikä heille juuri aikaisemmin kahvilassa piirrettiin paperille, ja miten se on käytännössä toiminut, tai ollut toimimatta.

    En tee sitä vahingoittaakseni tarkoituksellisesti kenenkään liiketoimintaa, vaan siitä syystä, että yritys joutuisi kerrankin vastaamaan lupauksistaan ja omille edustajilleen, jotka toivottavasti ovat alkaneet kysellä omalta yritykseltään enemmän.

    "Erkanimme jatkuvan itseopiskelun myötä entisistä ystävistämme, sillä ajatusmaailmamme eivät enää kohdanneet. Halusimme opiskella alaa aina vain enemmän, sillä se kuulemma erottaa jyvät akanoista. Unelmoimme ylälinjan ohjein suurista kartanoista ja autoista s..."

    Miksi näin. Yksikään ihminen ei yksin pärjää. Miksi siis hylätä hyvät ystävät? Monen ura päättyy juuri tähän. Ystäviin pitää olla hyvät suhteet ja pitää niistä erityistä huolta varsinki kun lähtee isoon bisnekseen.

    Äänestä

  • hivenen kirjoitti:

    Seura tuntuu tekevän tehtävänsä. Muutamassa päivässä sinä AY olet muuttunut kovasti vastustajaksi.

    Olet turusta? Ihanko todella?

    Puhut mielelläsi epäkohdista ja siitä, että yritys on ollut vilpillinen edustajilleen. Missä asiassa yritys on ollut vilpillinen edustajilleen?

    Kirjoituksistasi päätellen olet normaalijärjellä varustettu, ehkä hieman vietävissä, mutta miksi ihmeessä tänne latelet tyytymättömyyttäsi? Jos kerran turussa asut, niin mikset mene konttorille ja käy läpi johdon kanssa nuo asiat jotka sinua vaivaavat. Olen melkoisen varma, että saat sinua tyydyttäviä tietoja asioiden todellisista laidoista.

    Täällä forumilla jokainen asia käsitellään hyvin mustavalkoisesti ja valitettavasti aina mustaksi. Jos jokin asia ei heti ole niinkuin halutaan, niin sehän tarkoittaa sitä että taas on kustu silmään ja huijattu. Tiedän varmaksi, ettei edustajia ole kertaakaan huijattu yrityksen taholta.

    kyllä se näyttää tuo AY_425 olevan ihan särmällä ajattelukoneistolla varustetun vaikkakin se on ollut vähän vietävissä, silloin alussa kun se tuohon muuviin mukaan on lähtenyt.

    ehdottomasti palstan valopilkku hienoine kirjoituksineen.

    kiitos siitä

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Kas,

    no johan ne tunteet taas kuumentuivat. :-)

    "Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!!"

    - Eli toimisin oman alalinjani parhaaksi, jos olisin täysin hiljaa ja puhuisin aina vain parasta ja kauneinta Movesta, riippumatta mistään? En puhuisi kellekään mistään epäkohdista tai kysymyksistä, joita minulle herää? Sekö olisi kaikille parasta, hyssyttely?

    Asia on OK, emme kumpikaan usko, että olisit todella tarkoittanutkaan sitä. :-)

    "Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!!"

    - Toki! Olisiko kuitenkin myös yritykselläkin hieman osaa ja arpaa(lahtea) siinä, menestyykö kukaan? Oletko totaalisen eri mieltä? :-D

    "Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!!"

    - Kerrassaan mykistävää. Ei siis lisättävää. :-D

    "Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!!"

    - Välttyisinkö siis turpasaunaltasi, tai saisinko sinun helperinäsi pienemmän määrän väkivaltaa, jos hymyilisin sinulle ja muulle alalinjalleni jatkuvasti vakuutellen kaiken olevan täydellistä? Tyynnyttelisin, kuinka mitään negatiivista ei ole, ja rokki soi yhä täysillä öin ja päivin?

    Uskon, että haluaisit ilmeisen nyrkkeihin tarttuvana ihmisenä tanssia kanssani huomattavasti useamman kappaleen ajan jos huomaisitkin itse, että olisin vedättänyt sinua loppuun asti vain siksi, "ettei ollut hyvää toimintaa kertoa asian todellisesta laidasta." :-D

    "Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!!"

    Itseasiassa hyvin epäonneksesi, sillä mitä jos kävisikin niin, kuten kaikki kateelliset panettelijat ovat virheellisesti pahassa tahdossaan huomanneet, että Movea tutkittaisi rahankeräysrikoksesta ja laittomasta pyramidipelistä, sekä yritys olisi vielä ollut huomattavan vilpillinen omille edustajilleen, eli mm. sinulle? :-)

    No, moinen ajatteluhan on tietenkin pahasta ja se voisi haitata sinun liiketoimintaasi. Monet sinusta riippumattomat asiat tulevat kyllä haittaamaan liiketoimintaasi enemmän, kuin mitkä ylipositiivisella ajattelulla voidaan sivuuttaa.

    "LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu!"

    - Apropoo, se onkin jännä asia monissa suomalaisissa, erityisesti meissä miehissä, että emme usein osaa myöntää epäröivämme tai edes miettivämme mahdollisuutta, että olisimme erehtyneet. Sen sijaan kävelemme ehdottoman ylpeinä ja selkäsuoraisina vaikka jyrkänteeltä alas, kun olimme niin joskus luvanneet. Tämä sen takia, ettemme ainakaan perääntyneet!

    Jopas nyt jotakin, "olet!!!". :-)

    "Jos taas onnistuu, niin....!!!!"

    - Erinomaista! Voisit päästä Thaimaaseen tai mihin ikinä haluatkaan ja ostaa itsellesi juuri niitä asioita mistä unelmoit. Raskas työsi olisi palkittu. Varmasti lähtisit selkä suorassa, sitä en hetkeäkään epäile. :-D

    Vaikka niin kovasti haluat uskoa, ei, en toivo sinun epäonnistuvan.

    Vilkaise kuitenkin, vaikka tylsyyteesi ja todistaaksesi kaiken tämän vääräksi, mielenkiintoinen teksti aiheesta:

    http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/2006/02/verkostoijan-mielenliikkeet.html

    Kaikkea hyvää sinulle, onnea ja menestystä!

    on se että siellä ei mikään pidä paikkaansa ja mitään ei korjasta vaikka asiasta kirjoittaa.

    Suhtaudu yhtä skeptisesti siihen tekstiin kuin nyt suhtaudut Moveen ja sen liiketoimintaan.

    Eli kyseenalaista myös se. Tiedän että siltäkin osin mitä siinä on joskus ollut pohjaksi totta ei enää pidä paikkaansa. Jos itsekin olet seurannut pikkuisenkin Moven asioita, tiedät tämän myös sinä.

    J'älkijunassa jo kirjoitusvaiheessa. Kyseen alaista se teksti ja kysy voiko se pitää paikkaansa. Se teksti on tehty Moven vahingoittamistarkoituksessa. Niin kuin se tavoitekin on sinne kirjoitettu, lopettaa Move. Eli ajaa se lopetustilaan.

    Jos tuon hypetyksen perusteella toimit, olet harhaanjohdettu.

    Äänestä

  • olet!!! kirjoitti:

    Jos todellakin haluaisit, että sun alalinja menestyis, niin et varmaan olisi täällä riekkumassa movea vastaan!! Mä ainakin tekisin kaikkeni sen eteen, että organisaationi pärjäis!! Sun organisaatiosi näkee sussa vain sen luovuttajan, mikä todellakin olet!!! Äläkä yritäkään puolustella itseäs!! Jos mä näkisin, että mun helpperi alkais luovuttamaan homman, johon itse mut on ottanut mukaansa, niin silloin kaveri sais kyllä olan takaa turpiinsa!! Onneksi mun helpperi on pikkasen toista maata kuin sä!!! LOPPUUN ASTI MENNÄÄN TÄYSILLÄ, KÄVI KUINKA KÄVI! Jos ei onnistu, niin voi ainakin sanoa, että ei luovutettu! Jos taas onnistuu, niin....!!!!

    Moi!

    Just tälläistä ylälinjaa tarvitaan. Vaikka kuinka itselläkin usko olis mennyt, niin ei kun mettään ja lujaa. Entistä kovempaan vaan. Nämä on niitä kavereita, jotka sitten saavat kovimmat tuomiot jos tulee jotain tuomioita.

    Ja toisaalta on siinä ylälinjan rehellisyydestä hyötyä jatkossa elämässä. Mitä luulet jos homma menee persiilleen ja olet vetänyt täysillä eteenpäin ja kusettanut alalinjaa loppuun saakka. Onko alalinja enää kavereitasi uusissa busineksissa?
    Ei sitä ainakaan montaa kertaa voi kusettaa samoja tyyppejä.

    Mutta AY425 on erinomainen exmovettaja. Olispa lisää rehellistäkin väkeä!!!!!!!!!

    Äänestä

  • lopspotista kirjoitti:

    on se että siellä ei mikään pidä paikkaansa ja mitään ei korjasta vaikka asiasta kirjoittaa.

    Suhtaudu yhtä skeptisesti siihen tekstiin kuin nyt suhtaudut Moveen ja sen liiketoimintaan.

    Eli kyseenalaista myös se. Tiedän että siltäkin osin mitä siinä on joskus ollut pohjaksi totta ei enää pidä paikkaansa. Jos itsekin olet seurannut pikkuisenkin Moven asioita, tiedät tämän myös sinä.

    J'älkijunassa jo kirjoitusvaiheessa. Kyseen alaista se teksti ja kysy voiko se pitää paikkaansa. Se teksti on tehty Moven vahingoittamistarkoituksessa. Niin kuin se tavoitekin on sinne kirjoitettu, lopettaa Move. Eli ajaa se lopetustilaan.

    Jos tuon hypetyksen perusteella toimit, olet harhaanjohdettu.

    No kerros kuppis meille tyhmille yksikin asia mikä siellä on väärin?

    Teksti on kirjoitettu sen hetkisten tietojen mukaan (vieläpä edustajien antaman), ja jos yrityksen liiketoimintaidea ja strategia muuttuu päivittäin voit kysyä itseltäsi kuinka uskottava yritys oikeastaan on.

    Äänestä

  • hivenen kirjoitti:

    Seura tuntuu tekevän tehtävänsä. Muutamassa päivässä sinä AY olet muuttunut kovasti vastustajaksi.

    Olet turusta? Ihanko todella?

    Puhut mielelläsi epäkohdista ja siitä, että yritys on ollut vilpillinen edustajilleen. Missä asiassa yritys on ollut vilpillinen edustajilleen?

    Kirjoituksistasi päätellen olet normaalijärjellä varustettu, ehkä hieman vietävissä, mutta miksi ihmeessä tänne latelet tyytymättömyyttäsi? Jos kerran turussa asut, niin mikset mene konttorille ja käy läpi johdon kanssa nuo asiat jotka sinua vaivaavat. Olen melkoisen varma, että saat sinua tyydyttäviä tietoja asioiden todellisista laidoista.

    Täällä forumilla jokainen asia käsitellään hyvin mustavalkoisesti ja valitettavasti aina mustaksi. Jos jokin asia ei heti ole niinkuin halutaan, niin sehän tarkoittaa sitä että taas on kustu silmään ja huijattu. Tiedän varmaksi, ettei edustajia ole kertaakaan huijattu yrityksen taholta.

    Hei "hivenen"!

    "Seura tuntuu tekevän tehtävänsä. Muutamassa päivässä sinä AY olet muuttunut kovasti vastustajaksi."

    - Kyllä siihen on itse yritys omalla toiminnallaankin kiitettävästi vaikuttanut sekä omani että muidenkin edustajien kertomat tulokset puolestaan puhuneet. Seura minuun aluksi nimenomaan vaikuttikin, sillä ystäväni Movea hymyillen suosittelivat. Ja kyllä, olin vietävissä, sillä koin lapsellisesti mahdottomaksi, että tällaista voisi tapahtua. :-)

    "Olet turusta? Ihanko todella?"

    - Pinpoint locked! Target acquired. :-)

    "Puhut mielelläsi epäkohdista ja siitä, että yritys on ollut vilpillinen edustajilleen. Missä asiassa yritys on ollut vilpillinen edustajilleen? "

    - Oletko nyt ihan tosissasi?

    Jos nyt huvin ja urheilun vuoksi jälleen listaisin muutamia epäkohtia iloksesi, niin mm:

    * yrityksen passiivinen sähköposteihin vastaaminen asiassa kuin asiassa

    * Movestoren äärimmäinen edullisuus, jota se ei kertaakaan historiansa aikana saavuttanut, eikä ole S2E:ssä edes osiinpilkottuna vieläkään

    * lupaukset Tagheuerin ilmestymisestä uudeksi hienoksi yhteistyökumppaniksi (Hra Pontus itse omin sanoin kysyi 15.10. Tampereen Eventissä "haluatteko nämä?" "ne tulevat pian")

    * webadminiakin lähes kirjaimellisesti siteeraten keskeneräisten raakileiden jatkuva julkaisu "paineiden johdosta"; krediitit yms. hiotaan sitten myöhemmin kyllä kuntoon

    * S2E:n arpajaisten nostatuksen jälkeinen vähin-äänin-katoaminen

    * laki- ja ytj-epäselvyydet

    * jatkuva provisioiden epätarkka maksaminen, joskin tietenkin kaikilla tänne kirjoittavilla yhä-toimivilla edustajilla on se kyllä kuulemma aivan alusta asti toiminut täydellisesti. Oli kaiketi hulppeaa sattumaa, että törmäsin tähän laajaan ja tiiviiseen yhteenkeskittyneeseen marginaaliryhmään, joiden kohdalla se ei kertaakaan toiminut oikein.

    Asioita, joista on oltu vilpillisiä, on hyvin monia. Tiedämme varmasti molemmat useita muitakin esimerkkejä, jos olet yhtään seurannut aktiivisesti ja objektiivisesti ympäristöäsi, mikä varmasti kuuluisi hyvään ja kauaskatsoiseen liiketoimintaan. Olen aivan varma, että osaat kanssani vetää johtopäätöksen, ettei mikään _vieläkään_ ole sitä mitä on alusta asti luvattu? Mitä mieltä sinä olet?

    Vai onko nykytilanne sitä mihin on tähdätty, ja itseasiassa edustajat _itse_ lupailivatkin näitä suuruuksia ilman pienintäkään, tahallista tai tahatonta, kannustusta johdolta?

    "Kirjoituksistasi päätellen olet normaalijärjellä varustettu, ehkä hieman vietävissä, mutta miksi ihmeessä tänne latelet tyytymättömyyttäsi?"

    - Kiitos, otan tuon kohteliaisuutena. Kuten jo eräässä postissani kirjoitin,

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014781294

    Halusin ennen toimia yrityksen kanssa, mutta nyt se aika on ohi. Nyt haluan kertoa omien kokemusteni perusteella kaiken sen mitä tiedän, jotta uudet ihmiset voisivat mahdollisimman tarkasti tietää ennen edustajasopimuksen allekirjoittamista mikä heille juuri aikaisemmin kahvilassa piirrettiin paperille, ja miten se on käytännössä toiminut, tai ollut toimimatta.

    Miksi kysyt näitä epäkohtia, olet varmasti itsekin tietoinen tästä kaikesta? En usko, että sinäkään haluat pureksimatta nielaista jokaista epäkohtaa.

    "Jos kerran turussa asut, niin mikset mene konttorille ja käy läpi johdon kanssa nuo asiat jotka sinua vaivaavat. Olen melkoisen varma, että saat sinua tyydyttäviä tietoja asioiden todellisista laidoista."

    - Onko toimivaa liiketoimintaa, jos konseptin alusta lähtien ainoa käytännön tavoittamisen keino on kävellä jatkuvasti ovesta sisään? Miksei puhelimella tai sähköpostilla saa faktaperäisiä ja myöhemminkin paikkansapitäviä vastauksia? Edes asiakkaat eivät saa, ja heihin liiketoiminnan tulisikin näennäisesti perustua?

    Se, että ylläpidetään "avointa politiikka(kulissia)" ja luvataan laittaa kahvi tippumaan jos joku vaivautuisi jälleen epäselvyyden kohdalla kävelemään ovesta sisään, sillä muuten ei tavoiteta, ei ole mikään oikeutus millekään. Kyseessä on yritys, joka on 1.päivästä lähtien markkinoinut itseään mullistavana internetiin perustuvana yrityksenä, jonka liikeideasta on kiinnostuttu jopa ministeriötasolla asti. Siltä "varmasti tyydyttävien vastausten saaminen" edellyttää kaikilta tahoilta, jopa omilta edustajiltaan, henkilökohtaista käyntiä toimistolla.

    Olenko ainoa, jota tämä nyt jo "hivenen hymyilyttää"? :-)

    "Täällä forumilla jokainen asia käsitellään hyvin mustavalkoisesti ja valitettavasti aina mustaksi. Jos jokin asia ei heti ole niinkuin halutaan, niin sehän tarkoittaa sitä että taas on kustu silmään ja huijattu."

    - Valitettavasti epäkohtien unohtaminen tai hyssyttely ei ole oikea menetelmä keskustelun "valkaisemiseksi", vaan siihen tulisi päästä konseptin erinomaisuudella ja todellisella toimivuudella.

    Mikäli jo vuoden ajan promotettu kännykkämalli ilmestyisi markkinoille yhä uudestaan täysin raakileena, ja vielä keskeneräisenäkin mahtavista lupauksista huolimatta, olisiko hyvin valitettavaa jos keskustelu kääntyisi aina "mustaksi" kun aiheesta puhuttaisi? Tottakai tulevaisuudessa kännykkä tulisi toki rikkomaan tajunnan rajoja, mutta ihmetteletkö, jos sitä ei siihen asti voitaisi enää ottaa täysin vakavasti?

    "Tiedän varmaksi, ettei edustajia ole kertaakaan huijattu yrityksen taholta."

    - Tuonkaltainen mullistava tieto kannattaisi jo heti julkistaa perusteluineen, sillä yhä suurempi osa edustajista alkaa jo varmasti olla hivenen eri mieltä. Sen sijaan, että näitä "minä tiedän faktatiedolla että kaikki toimii" viljeltäisiin, voisi olla tehokkaampaa kertoa se todella asiaperäisesti ja kerralla rehellisesti, mitä yhtä rauhoittavan tiedon taustalta löytyy.

    Tsemppiä ja oikein hyvää vointia!

    Äänestä

  • joku taas kirjoitti:

    Moi!

    Just tälläistä ylälinjaa tarvitaan. Vaikka kuinka itselläkin usko olis mennyt, niin ei kun mettään ja lujaa. Entistä kovempaan vaan. Nämä on niitä kavereita, jotka sitten saavat kovimmat tuomiot jos tulee jotain tuomioita.

    Ja toisaalta on siinä ylälinjan rehellisyydestä hyötyä jatkossa elämässä. Mitä luulet jos homma menee persiilleen ja olet vetänyt täysillä eteenpäin ja kusettanut alalinjaa loppuun saakka. Onko alalinja enää kavereitasi uusissa busineksissa?
    Ei sitä ainakaan montaa kertaa voi kusettaa samoja tyyppejä.

    Mutta AY425 on erinomainen exmovettaja. Olispa lisää rehellistäkin väkeä!!!!!!!!!

    Hei "joku taas",

    kiitos palautteestasi! Arvostan myös sinun postejasi, sillä kirjoitat asiallisesti ja helposti luettavasti, toisin kuin X osa keskustelijoita.

    Tunnut olevan verraten samojen tapahtumien johdosta täällä kuin minäkin.

    Arvokkaita kokemuksiasi ja mielipiteitäsi miettien voisiko olla hyvä idea rekisteröidä käyttämäsi nimimerkki? Tämä siitä syystä, ettei sinun nimelläsi voisi kukaan halutessaankaan vääristellä mielipiteitäsi, sillä siitä syntyisi vain pitkä väittelyketju, joka veisi uskottavuutta koko forumilta. :-)

    Kiitos, että vaivaudut kirjoittamaan aktiivisesti aiheesta. Mielipiteesi kiinnostavat varmasti monia, ja henkilökohtaisesti haluaisinkin niitä tulevaisuudessakin lukea lisää!

    Äänestä

  • virheesi kirjoitti:

    "Erkanimme jatkuvan itseopiskelun myötä entisistä ystävistämme, sillä ajatusmaailmamme eivät enää kohdanneet. Halusimme opiskella alaa aina vain enemmän, sillä se kuulemma erottaa jyvät akanoista. Unelmoimme ylälinjan ohjein suurista kartanoista ja autoista s..."

    Miksi näin. Yksikään ihminen ei yksin pärjää. Miksi siis hylätä hyvät ystävät? Monen ura päättyy juuri tähän. Ystäviin pitää olla hyvät suhteet ja pitää niistä erityistä huolta varsinki kun lähtee isoon bisnekseen.

    "Miksi näin. Yksikään ihminen ei yksin pärjää. Miksi siis hylätä hyvät ystävät? Monen ura päättyy juuri tähän. Ystäviin pitää olla hyvät suhteet ja pitää niistä erityistä huolta varsinki kun lähtee isoon bisnekseen."

    - Jujuhan oli juuri siinä, että jokapäiväinen min. puolentunnin itseopiskelu ja menestyksen tavoittelulle omistautuminen väistämättäkin muuttaa omaa ajatteluaan, joka sen pointti toki onkin.

    Kun jatkuvasti altistaa itsensä sille hehkutukselle, että "tämä on paras asia" ja käy vielä LTE:illä sekä muissa yhteistilaisuuksissa sen joukolla toteamassa, alkaa mieli suuntautua aivan toisiin asioihin, kuin mihin se on ikinä aikaisemmin keskittynyt. Tästä välillinen, myöskin erittäin tahaton, seuraus on se, että usean entisen ystävän tapaamisesta tulee astetta haasteellisempaa, sillä he tuntuvat väsyneiltä "luovuttajilta", jotka eivät halua saada ikinä mitään suurempaa.

    Se nimenomainen tajunnan vääristyminen on syy siihen, että ystävyyssuhteet alkavat väistämättä muuttua, sekä oma objektiivinen ajattelu ja tiedonhaku heikentyä. "On vain se yksi ja oikea, muu on valhetta."

    Tämä lähtökahta on hyvin vaarallinen tuloksellista liiketoimintaa haluavalle, sillä ympäristön ja markkinoiden tarkkailu sekä objektiivinen pohdintahan on ainakin tähän maailmanaikaan asti varmasti ollut erittäin tärkeässä osassa yritysjohtamista.

    järjestelmää jos sinun pää ei kestä.

    Olen toiminut vuosia tällä alalla ja en ole yhtään ystävyyssuhdetta menettänyt. Pitää olla jalat maassa ja unelmat pilvissä.

    Jälat maassa sen vuoksi että pysyy tämä elämä hallinnassa. Tavoitteiden saavuttamista se ei estä.

    Mieti itteäs. Mikä on elämässä tärkeää niin tämäkin menee kuin ruusuilla tanssi. Sinulla on mennyt elämän arvot nurinkurin. Sokaisiko raha?

    Mieti nämä elämän perusarvot kohdalleen ja jatka sitten terveeltä pohjalta verkostointia. Suosittelenkin sinulle muutaman viikon taukoa ja miettimistä.

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Hei "hivenen"!

    "Seura tuntuu tekevän tehtävänsä. Muutamassa päivässä sinä AY olet muuttunut kovasti vastustajaksi."

    - Kyllä siihen on itse yritys omalla toiminnallaankin kiitettävästi vaikuttanut sekä omani että muidenkin edustajien kertomat tulokset puolestaan puhuneet. Seura minuun aluksi nimenomaan vaikuttikin, sillä ystäväni Movea hymyillen suosittelivat. Ja kyllä, olin vietävissä, sillä koin lapsellisesti mahdottomaksi, että tällaista voisi tapahtua. :-)

    "Olet turusta? Ihanko todella?"

    - Pinpoint locked! Target acquired. :-)

    "Puhut mielelläsi epäkohdista ja siitä, että yritys on ollut vilpillinen edustajilleen. Missä asiassa yritys on ollut vilpillinen edustajilleen? "

    - Oletko nyt ihan tosissasi?

    Jos nyt huvin ja urheilun vuoksi jälleen listaisin muutamia epäkohtia iloksesi, niin mm:

    * yrityksen passiivinen sähköposteihin vastaaminen asiassa kuin asiassa

    * Movestoren äärimmäinen edullisuus, jota se ei kertaakaan historiansa aikana saavuttanut, eikä ole S2E:ssä edes osiinpilkottuna vieläkään

    * lupaukset Tagheuerin ilmestymisestä uudeksi hienoksi yhteistyökumppaniksi (Hra Pontus itse omin sanoin kysyi 15.10. Tampereen Eventissä "haluatteko nämä?" "ne tulevat pian")

    * webadminiakin lähes kirjaimellisesti siteeraten keskeneräisten raakileiden jatkuva julkaisu "paineiden johdosta"; krediitit yms. hiotaan sitten myöhemmin kyllä kuntoon

    * S2E:n arpajaisten nostatuksen jälkeinen vähin-äänin-katoaminen

    * laki- ja ytj-epäselvyydet

    * jatkuva provisioiden epätarkka maksaminen, joskin tietenkin kaikilla tänne kirjoittavilla yhä-toimivilla edustajilla on se kyllä kuulemma aivan alusta asti toiminut täydellisesti. Oli kaiketi hulppeaa sattumaa, että törmäsin tähän laajaan ja tiiviiseen yhteenkeskittyneeseen marginaaliryhmään, joiden kohdalla se ei kertaakaan toiminut oikein.

    Asioita, joista on oltu vilpillisiä, on hyvin monia. Tiedämme varmasti molemmat useita muitakin esimerkkejä, jos olet yhtään seurannut aktiivisesti ja objektiivisesti ympäristöäsi, mikä varmasti kuuluisi hyvään ja kauaskatsoiseen liiketoimintaan. Olen aivan varma, että osaat kanssani vetää johtopäätöksen, ettei mikään _vieläkään_ ole sitä mitä on alusta asti luvattu? Mitä mieltä sinä olet?

    Vai onko nykytilanne sitä mihin on tähdätty, ja itseasiassa edustajat _itse_ lupailivatkin näitä suuruuksia ilman pienintäkään, tahallista tai tahatonta, kannustusta johdolta?

    "Kirjoituksistasi päätellen olet normaalijärjellä varustettu, ehkä hieman vietävissä, mutta miksi ihmeessä tänne latelet tyytymättömyyttäsi?"

    - Kiitos, otan tuon kohteliaisuutena. Kuten jo eräässä postissani kirjoitin,

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014781294

    Halusin ennen toimia yrityksen kanssa, mutta nyt se aika on ohi. Nyt haluan kertoa omien kokemusteni perusteella kaiken sen mitä tiedän, jotta uudet ihmiset voisivat mahdollisimman tarkasti tietää ennen edustajasopimuksen allekirjoittamista mikä heille juuri aikaisemmin kahvilassa piirrettiin paperille, ja miten se on käytännössä toiminut, tai ollut toimimatta.

    Miksi kysyt näitä epäkohtia, olet varmasti itsekin tietoinen tästä kaikesta? En usko, että sinäkään haluat pureksimatta nielaista jokaista epäkohtaa.

    "Jos kerran turussa asut, niin mikset mene konttorille ja käy läpi johdon kanssa nuo asiat jotka sinua vaivaavat. Olen melkoisen varma, että saat sinua tyydyttäviä tietoja asioiden todellisista laidoista."

    - Onko toimivaa liiketoimintaa, jos konseptin alusta lähtien ainoa käytännön tavoittamisen keino on kävellä jatkuvasti ovesta sisään? Miksei puhelimella tai sähköpostilla saa faktaperäisiä ja myöhemminkin paikkansapitäviä vastauksia? Edes asiakkaat eivät saa, ja heihin liiketoiminnan tulisikin näennäisesti perustua?

    Se, että ylläpidetään "avointa politiikka(kulissia)" ja luvataan laittaa kahvi tippumaan jos joku vaivautuisi jälleen epäselvyyden kohdalla kävelemään ovesta sisään, sillä muuten ei tavoiteta, ei ole mikään oikeutus millekään. Kyseessä on yritys, joka on 1.päivästä lähtien markkinoinut itseään mullistavana internetiin perustuvana yrityksenä, jonka liikeideasta on kiinnostuttu jopa ministeriötasolla asti. Siltä "varmasti tyydyttävien vastausten saaminen" edellyttää kaikilta tahoilta, jopa omilta edustajiltaan, henkilökohtaista käyntiä toimistolla.

    Olenko ainoa, jota tämä nyt jo "hivenen hymyilyttää"? :-)

    "Täällä forumilla jokainen asia käsitellään hyvin mustavalkoisesti ja valitettavasti aina mustaksi. Jos jokin asia ei heti ole niinkuin halutaan, niin sehän tarkoittaa sitä että taas on kustu silmään ja huijattu."

    - Valitettavasti epäkohtien unohtaminen tai hyssyttely ei ole oikea menetelmä keskustelun "valkaisemiseksi", vaan siihen tulisi päästä konseptin erinomaisuudella ja todellisella toimivuudella.

    Mikäli jo vuoden ajan promotettu kännykkämalli ilmestyisi markkinoille yhä uudestaan täysin raakileena, ja vielä keskeneräisenäkin mahtavista lupauksista huolimatta, olisiko hyvin valitettavaa jos keskustelu kääntyisi aina "mustaksi" kun aiheesta puhuttaisi? Tottakai tulevaisuudessa kännykkä tulisi toki rikkomaan tajunnan rajoja, mutta ihmetteletkö, jos sitä ei siihen asti voitaisi enää ottaa täysin vakavasti?

    "Tiedän varmaksi, ettei edustajia ole kertaakaan huijattu yrityksen taholta."

    - Tuonkaltainen mullistava tieto kannattaisi jo heti julkistaa perusteluineen, sillä yhä suurempi osa edustajista alkaa jo varmasti olla hivenen eri mieltä. Sen sijaan, että näitä "minä tiedän faktatiedolla että kaikki toimii" viljeltäisiin, voisi olla tehokkaampaa kertoa se todella asiaperäisesti ja kerralla rehellisesti, mitä yhtä rauhoittavan tiedon taustalta löytyy.

    Tsemppiä ja oikein hyvää vointia!

    miksi näin?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014791922

    Äänestä

  • kanta-siakas kirjoitti:

    No kerros kuppis meille tyhmille yksikin asia mikä siellä on väärin?

    Teksti on kirjoitettu sen hetkisten tietojen mukaan (vieläpä edustajien antaman), ja jos yrityksen liiketoimintaidea ja strategia muuttuu päivittäin voit kysyä itseltäsi kuinka uskottava yritys oikeastaan on.

    koko lopspotti.

    Äänestä

  • joku taas kirjoitti:

    Moi!

    Just tälläistä ylälinjaa tarvitaan. Vaikka kuinka itselläkin usko olis mennyt, niin ei kun mettään ja lujaa. Entistä kovempaan vaan. Nämä on niitä kavereita, jotka sitten saavat kovimmat tuomiot jos tulee jotain tuomioita.

    Ja toisaalta on siinä ylälinjan rehellisyydestä hyötyä jatkossa elämässä. Mitä luulet jos homma menee persiilleen ja olet vetänyt täysillä eteenpäin ja kusettanut alalinjaa loppuun saakka. Onko alalinja enää kavereitasi uusissa busineksissa?
    Ei sitä ainakaan montaa kertaa voi kusettaa samoja tyyppejä.

    Mutta AY425 on erinomainen exmovettaja. Olispa lisää rehellistäkin väkeä!!!!!!!!!

    Keskustelen näistä asioista alalinjani kanssa. Jokainen joka verkostooni lähtee, tietää jo lähtiessään että yritys ei ole valmis. Ongelmia on vielä monissa asioissa. Sen vuoksi alalinjastani ei kukaan ole lähtenyt pettyneenä pois. Jokainen tietää minhin on lähtenyt ja tietää myös ongelmat. Mutta ei minulla ole tarvetta niitä riepotella keskustelupalstoilla.

    Jos ylitsepääsemätön ongelma tulee kirjoitan [email protected], sieltä kyllä vastataan aikanaan. Saattaa siinä viikko mennä ennen vastauksen tulemista mutta tulee se. Tai jos yleisemminkin kiinnostusta herättävä asia se tieto tulee verkoston ylälinjan kautta sähköpostina.

    Ei muut kyllä takerrukaan noihin pikkuasioihin kuin ne joilla ei ole mitään tekemistä tämän portaalin kanssa. Niitä se häiritsee eniten. En tiedä miksi heidän elämäänsä häiritsee, mutta näkyy häiritsevän.

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Hei "joku taas",

    kiitos palautteestasi! Arvostan myös sinun postejasi, sillä kirjoitat asiallisesti ja helposti luettavasti, toisin kuin X osa keskustelijoita.

    Tunnut olevan verraten samojen tapahtumien johdosta täällä kuin minäkin.

    Arvokkaita kokemuksiasi ja mielipiteitäsi miettien voisiko olla hyvä idea rekisteröidä käyttämäsi nimimerkki? Tämä siitä syystä, ettei sinun nimelläsi voisi kukaan halutessaankaan vääristellä mielipiteitäsi, sillä siitä syntyisi vain pitkä väittelyketju, joka veisi uskottavuutta koko forumilta. :-)

    Kiitos, että vaivaudut kirjoittamaan aktiivisesti aiheesta. Mielipiteesi kiinnostavat varmasti monia, ja henkilökohtaisesti haluaisinkin niitä tulevaisuudessakin lukea lisää!

    lukea.

    Mutta miksi se asiallisuus sinulta häviää heti kun asioista ollaan pikkuisen eri mieltä?

    Keskustelin kanssasi eilen ihan asiallisesti, mutta sitten sinulta alkoi tulla sellaista joka ei ollut enää lähellekään asiallista kun mielipiteet alkoivat eriytyä ja tuo Murren propakanda alkoi sinuun tehota. Eli aloit muuttaa mieltäsi asioista.

    Äänestä

  • älä syytä kirjoitti:

    järjestelmää jos sinun pää ei kestä.

    Olen toiminut vuosia tällä alalla ja en ole yhtään ystävyyssuhdetta menettänyt. Pitää olla jalat maassa ja unelmat pilvissä.

    Jälat maassa sen vuoksi että pysyy tämä elämä hallinnassa. Tavoitteiden saavuttamista se ei estä.

    Mieti itteäs. Mikä on elämässä tärkeää niin tämäkin menee kuin ruusuilla tanssi. Sinulla on mennyt elämän arvot nurinkurin. Sokaisiko raha?

    Mieti nämä elämän perusarvot kohdalleen ja jatka sitten terveeltä pohjalta verkostointia. Suosittelenkin sinulle muutaman viikon taukoa ja miettimistä.

    ainoastaan työntekijän vika ku työnantajan kannustama aivopesu nostaa pissin hattuun.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    ainoastaan työntekijän vika ku työnantajan kannustama aivopesu nostaa pissin hattuun.

    ei ole tuollaisa ongelmia.

    Jos pää ei kestä voi lopettaakin mutta turha on tulla järjestelmää siitä syyttämään.

    Äänestä

  • minulla kirjoitti:

    ei ole tuollaisa ongelmia.

    Jos pää ei kestä voi lopettaakin mutta turha on tulla järjestelmää siitä syyttämään.

    joku verkostomiljonääri???

    Äänestä

  • AY425 kirjoitti:

    Hei "joku taas",

    kiitos palautteestasi! Arvostan myös sinun postejasi, sillä kirjoitat asiallisesti ja helposti luettavasti, toisin kuin X osa keskustelijoita.

    Tunnut olevan verraten samojen tapahtumien johdosta täällä kuin minäkin.

    Arvokkaita kokemuksiasi ja mielipiteitäsi miettien voisiko olla hyvä idea rekisteröidä käyttämäsi nimimerkki? Tämä siitä syystä, ettei sinun nimelläsi voisi kukaan halutessaankaan vääristellä mielipiteitäsi, sillä siitä syntyisi vain pitkä väittelyketju, joka veisi uskottavuutta koko forumilta. :-)

    Kiitos, että vaivaudut kirjoittamaan aktiivisesti aiheesta. Mielipiteesi kiinnostavat varmasti monia, ja henkilökohtaisesti haluaisinkin niitä tulevaisuudessakin lukea lisää!

    Moi!

    Kiitos vinkistä. Rekisteröin nyt nimimerkkini.

    Olen joskus miettinyt noita provittajia, että tekevät ehkä tarkoituksella ilman nimimerkin reksiteröintiä, jotta voivat aina kiistää kirjoittaneensa mitään... :)

    Äänestä

  • joku_taas kirjoitti:

    rekisteröidyllä.

    Kirjoitin vähän aikaa mutta kun henkilöllisyyteni paljastettiin niin lopetin. Lisäksi alkaa hirveä ivaaminen ja raakkuminen kun kirjoittaa. Kun kirjoittaa eri nikeillä, ei kukaan pysty kohdistamaan ja ivaamaan. Meni sellaiseksi että kun kirjoitin sitä tekstiä ei edes luettu vaan nikin perusteella summassa pistettin överiksi vaikka mitä olisi kirjoittanut.

    Nikki on olemassa mutta en käytä.

    Äänestä

  • joku_taas kirjoitti:

    Moi!

    Kiitos vinkistä. Rekisteröin nyt nimimerkkini.

    Olen joskus miettinyt noita provittajia, että tekevät ehkä tarkoituksella ilman nimimerkin reksiteröintiä, jotta voivat aina kiistää kirjoittaneensa mitään... :)

    Hieno homma!

    Oikeassa olet, kenties lievää jakomielitautia voi olla välillä aistittavissa. :-D

    Se on myös hämmästyttävää, miten lähes jokainen kritisoiva kirjoittaja tuntee joutuvansa salaamaan täydellisesti identiteettinsä, kuin jonkin "uhan" alla. En voi sen tunteen tuntemista itsekään täysin kieltää, mutta pohdin, mistä se johtuu?

    Voiko suostutteluorganisaatio alkaa pommittaa ikävällä sävyllä ns. "takinkääntäjää"?
    Onko heidän silmissään ikäänkuin häviäjäksi muuttuminen tunne, jota pyritään viimeiseen asti välttää? Onko mahdollisesti syytä epäillä jopa oman turvallisuudenkin puolesta?

    Miten sinä koet tämän asian?

    Edustaja joutuu huonoon valoon jos jää kiinni täällä vierailusta.Kaikki Storettajathan täällä ovat anonyymisti.Kukapa sitä kehtaisi omalla naamalla näyttämään että on maksanut tonnin turhaan?

    Äänestä

vastata ja kommentoida, kun lukuunottamatta muutamaa asiallista, loput on ihme provosointia ja samojen juttujen hokemista. Asiallisuus-taso rupee olemaan aika miinuksella..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oleen aika kirjoitti:

kuiva palsta, kun kaikki movettajatkin on jo huomanneet tulleensa huijatuiksi!

Kellään ei riitä enään mitään sanottavaa.

Jos täälä vielä on movettajia, niin kertokaa ihmeessä, jos bisneksestäne löytyy jotain hyvää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu