Don Heinäluoma

Ajatelkaa tuosta ylioppilaasta voi tulla Suomen pääministeri pelkällä ylioppilaskoulutuksella!!!
7584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toivottavasti ei tule. Täytyy uskoa, että kansalla on sen verran järkeä päässä (vaikka huonoltä näyttää pressanvaalien perusteella),
että pääministeriksi löytyy muita - sanoisinko
fiksumpia vaihtoehtoja.
Lähetän mielessä toivomuksia, että vihdoin ensi vuonna saisimme hallituksen, joka handlaa nämä Suomen probleemat käytännöllisellä tavalla, eikä koko ajan funtsaa pelkkää omaa ja puolueen etua kaikessa toiminnassaan.
No kansahan sen päättää. Älkää sitten itkekö, kun elinkeinoelämä panee pillit pussit ja sanoo soromnoo. Katsokaa peiliin ja todetkaa, että tyhmä minä - äänestin taas demarimulk--a.

Äänestä
  • että ensvuoleissa temarit ottaa suurimman voeton mies muistiinsa. Jotta ei tarvihe ruveta pilikkoomaa temareita. Vuan pilikotkoo niitä jotka viep ulukomaille tuunarpaekkoja ja keerräävät osakkee omistajilee suurempia osinkoja työpaekoelta pois potkittuje takija. Sen Esko Ahon sepustelema työpaekkarevormi veis suurimman osa suomen työläesistä perikattoo jos vuan ienetäesitte porvareille voettoo ensvuoleissa. Temarit on turvallinen vakkaa puolue. Kaekki sitä sitte ienestämmää.Ja vielä piäministeriks tulloo joku temari, vaekkapa Heinäluoma,koska sitähä nuo porvarit peläte enite haukkuu .Voehan tokkiisa.

    Äänestä

Peruskoululla voisi tulla kanssa!
Ja paljon vanhasta parempi

Äänestä

Mitähän turhia nöpöttelette. Eihän don ole kun kassanvahti. Matti pomo.

Eikä mikään koulutus Sinusta ministeriä tee- Voita vaikka joskus missikilpailut, voisit vaikka kulttuuriministeriksi.

Olen ikäihminen ja nuoruudessani aika ihme, kun Kekkonen laittoin puolustumisteriksi Skogin Emilin. Ei päivääkään armeijassa ja sota just takana. Ihmetteli sitten kuvalehdessä, että mitespäin tätä kivääriä käsissä pidetään. Ei pasifismissakaan pahaa, mutta näitä kotkotuksia on. Ei kaikista kannata piitata.

Eikä ministeriksi kouluttautumalla, perustuslain mukaan vain "koeteltu kansalaiskunto" - mitä sekin sitten.

Äänestä

   
Tämä on ihan pakko lainata. Loistavaa journalismia ja kysymys moraalin läsnäolosta poliittisen ahneuden karsinoissa:

ILTA-SANOMAT 17.3.2006 pääkirjoituksessaan

Suutari pysyköön lestissään

Poliittisten valtiosihteerien järjestelmää perustettaessa moni keskustelija epäili uudistuksen mielekkyyttä. Ministereillä oli jo avustajia kasapäin, ja nyt piti ministereille saada yksi huippuavustaja lisää.

Keskustelu liikenneministeriön kansliapäällikön viran täyttämisestä osoittaa taannehtivasti, että valtiosihteerijärjestelmästä varoittajat puhuivat aikanaan myös asiaa. Jos liikenneministeriön kansliapäällikön virkaan nimitetään ministeriön valtiosihteeri Perttu Puro (sd), puurot ja vellit menevät pahasti sekaisin.

Puron ansiot ovat poliittisia, eikä hänellä ole sellaista kansliapäälliköltä vaadittua johtamiskokemusta kuin samaa virkaa hakeneella liikenneministeriön ylijohtajalla Harri Pursiaisella. Liikenneministeri Susanna Huovisen (sd) on syytä ottaa nimityksen valmistelussa huomioon tämä asia, josta myös oikeuskansleri Paavo Nikulalla voi olla jotain sanottavaa.

Poliittiset, ministerien mukana vaihtuviksi tarkoitetut valtiosihteerit otettiin keventämään ministerien työtaakkaa ja vahvistamaan asioiden valmistelun poliittista ohjausta. Järjestelmää ei tarkoitettu ministerin huippuavustajien ponnahduslaudaksi suoraan virkakunnan huipulle.

Kansliapäällikkö on ministeriön korkein virkamies. Kansliapäällikkönimitystä on yleensä edeltänyt pitkä, alaportailta esimiestehtäviin johtanut virkaura. Sellaisesta Purolla ei ole tietoakaan.

Arvioidessaan valtiosihteerijärjestelmää sen syntyvaiheissa Ilta-Sanomat kirjoitti, ettei valtiosihteerikunnasta saa tulla sellaista hautomoa, josta vaalien lähestyessä ujutetaan väkeä virkamieskarriääriin. Juuri niin näyttää kuitenkin käyvän, jos Puro siirretään politrukkipuolelta kansliapäälliköksi.

Tällainen "sivurekrytointi" vaikuttaisi virkakunnan työmotivaatioon: se olisi viesti, ettei virkauralla kannata hankkia huipputehtävissä vaadittua johtamiskokemusta, koska huipputehtävää täytettäessä poliittiset junailuansiot katsotaan kuitenkin painavammiksi.

Poliittiset valtiosihteerit eivät ehkä ole tarpeettomia, mutta heidän pitäisi pysyä pilttuussaan. Ministereillä on minuuttiaikataulu ja niin paljon työtä, etteivät he mitenkään ehdi itse paneutua kaikkeen tarpeelliseen. Valtiosihteerin kaltainen ministerin poliittinen luottomies ei siksi ole pahitteeksi. Siinä roolissa ei ole mitään häpeämistä, ja myös Puro pysyköön siinä. Valtiosihteeriltä vaaditun poliittisen junailun hän osaa.

Pääkaupungin hallintokortteleista poistuu monissa maissa kokonainen poliittisten virkamiesten armeija, kun poliittinen suhdanne on vaaleissa vaihtunut. Niissä poliittisten virkojen järjestelmä toimii, ja sen olisi syytä toimia myös Suomessa niissä pienissä puitteissa, joita muutaman poliittisen valtiosihteerin olemassaolo merkitsee.

Kansliapäällikön virka vapautuu pian myös kahdessa muussa ministeriössä. Demarit tavoittelevat kolmea kansliapäällikön tehtävää tarkoituksenaan saada niistä kaksi. Liikenneministeriön virkaan heillä ei ole kovin vahvaa ehdokasta, eikä ministeri Huovisen ole asian valmistelussa syytä yrittää väittää mustaa valkoiseksi, sopivaa päteväksi.

Äänestä

siinä vasta epämunaus tulisi.heinähattu istuu nytkin
liian suurella jakkaralla.

Äänestä

heinähattu kävi 3 kertaa viikon kielikursseilla englannissa asti.Arvaa kuka maksoi joka viikosta vain reilut10 000 euroa yhden ihmisen opiskelun?????.Kansa maksoi herra ei maksanut muuten itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pääministeriainesta? kirjoitti:

Ajatelkaa tuosta ylioppilaasta voi tulla Suomen pääministeri pelkällä ylioppilaskoulutuksella!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu