Kuusankosken demarit etunenässään polittrukki Jukka Nyberg on jo vuosikausia jarruttanut Pohjois-Kymenlaakson kehitystä. Nyberg on keskittynyt riitelemään naapurikuntien kanssa sen sijaan, että olisi lähtenyt tekemään kuntaliitoksilla suurta vaikutusvaltaista kaupunkia Pohjois-Kymenlaaksoon. Pelkästään Kouvolassa ja Kuusankoskella on enemmän asukkaita kuin Hämeenlinnassa. Jos nämä kaupungit ja kolme-neljä muuta kuntaa olisi aikoinaan yhdistetty olisi saatu seudulla vahva ja vaikutusvaltainen lähes 100.000 asukkaan kaupunki. Olisi ollut UPM:ltäkin paljon suurempi kynnys lähteä sulkemaan tästä vahvasta vaikutusvaltaisesta kaupungista kokonaista tehdasta. Nyberg on keskittynyt vain omien etujen ajamiseen. Nyt on myöhäistä enää millekkään kuntaliitoksille kuin muullekaan seudun kehittämiselle. Nyberg! Juna meni jo. Turha enää rypistää kun on jo housuissa. Kouvolan seutua ei noteerata edes säätiedoituksissa. Mikkelissäkin on enemmän asukkaita kuntaliitosten ansiosta. Riidelkää te Kuusaan demarit ja Nyberg vaan jatkossakin naapurikuntien kanssa sen sijaan, että tehtäisiin seudulle vahva vaikutusvaltainen kaupunki. Tätä menoa Voikkaa ei jää viimeiseksi kuolleeksi kyläksi Pohjois-Kymenlaaksossa. Nyberg suunnitteli taannoin banaanikaupungin perustamista Kuusaalle, melkoinen visionääri tuo Nyberg. Kohtahan Kuusaa todella on banaanikaupunki. Aletaan viljelemään vaikka banaaneita Voikkaan entisissä tehdaslaitoksissa.
Jukka Nyberg syyllinen...
8
2918
Vastaukset
- demari
miten vasemmistovastaista.
Muistaka että vasemmisto ja ay-liike teille on hyvinvointia Kuusankoskella tarjonnut.- VAI GALLERIAN ?
ÄLÄ POIKA PUHU JOS ET TIEDÄ...HYI SINUA ! DEMAREILLA EI OLE KUN OMA NAPA MIELESSÄ !
- vähän....
ihmeellistä ollu ja tullee olemaan. Kuusaalla nähtävästi eletään poliittisesti DDR:n aikoja.
Nyt rakennetaan ydinkeskustaa uusiksi. Lähtökohtana on koulu???? Kaupungin ydinkeskustasta on kysymys.... - ....
EIkös hänen isät ja isän isän isän isän isät ollut kanssa tehtaalla töissä? Niinhän hän sanoi tv haastattelussa yksi päivä. Kyllä nyt mahtaa Nybergiä surettaa. Saisi Nyberg painua aivan muualle!!
- Nyberg nyt riittää!
Eroa Jukka Nyberg ja tee täten palvelus! Tajuatko edes, että olet kehityksen jarruna!
Luodaan Kouvolan-Kuusankosken seudulle vahva kaupunki, joka pärjää omillaan. Nurkkakuntalaisuuden aika on tällä seudulla ohi. Kuusankoski yksin on liian pieni. Kuten nyt nähtiin kaupunkia ei noteerattu lainkaan vaan UMP:n pääyökset koskevat kipeimmin juuri Kuusankoskea. Ei tuota Nybergiä tosiaan kukaan saa ruotuun?
- Tsong
Vaikka asiat eivät ihan noin mustavalkoisia olekaan niin osittain totta, että demareille oli etu pitää Kuusankosken elinkeinorakenne auttamattoman kapeana vaikka kaikki kyllä ymmärtää mikä riski moisessa on. Mikäli Kuusankoskelle oltaisiin kehitetty muutakin elinkeinotoimintaa niin demareiden valta-asema olisi saattanut horjua.
- Asian vierestä tosin
mielestä Nyberg vois vähän siistiä ulkonäköäänkin...kraka kaulaan jne.
- Anonyymi
Vanhan Kouvolan kokkareiden utopiaa vuodelta 2006, kun raksaneuvos ajoi kuntaliitosta omat bisnekset mielessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k302855Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761811Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190