TÄÄLLÄKÖ

eikös se sama pankki rahoita paljon metsäteollisuudenkin investointeja ulkomaille. No, povvavit on povvaveita, joten ei tarvi paljon miettii miksi muualle mennän.

RE: - Euroopan investointipankki (European Investment Bank - EIB)

Euroopan investointipankki on Euroopan Unionin kehityspankki, joka perustettiin vuonna 1958. Sen tehtävänä on edistää Unionin alueen maiden kehitystä ja Unionin (kehitys)politiikan toteutumista myös muualla maailmassa. Keskeinen rahoituskohde ovat Unioniin tulevaisuudessa liittyvät Itä- ja Keski-Euroopan maat. Pankin päämaja on Luxemburgissa.

Euroopan Investointipankin toiminta rajoittui Euroopan ja Välimeren alueen maihin aina vuoteen 1993 asti, jolloin toiminta laajeni Aasiaan ja Amerikkaan. Pankilla on heikko ympäristöpolitiikka, ja se on rahoittanut useita ympäristön kannalta tuhoisia hankkeita. Pankki on rahoittanut mm. Etelä-Amerikassa Brasilian ja Bolivian välistä kaasuputkea (vuonna 1998), jonka rakennustyöt ovat johtaneet mm. metsien pirstoutumiseen ja tuhoutumiseen sekä sosiaalisiin ongelmiin projektialueella. Se on myös mukana Tsadin ja Kamerunin välisen öljyputken rakennuksessa. Öljyputken suunniteltu reitti halkoo laajoja sademetsäalueita ja alkuperäisasukkaiden asuinalueita, ja aiheuttaa toteutuessaan laajoja metsätuhoja lisäämällä metsien hakkuita ja raivaamista alueella.

Euroopan investointipankki on Euroopan Unionin muiden elinten tapaan salaileva ja byrokraattinen organisaatio. Siihen vaikuttaminen on hankalaa, ja pankkia on syytetty huonosta asiainhoidosta ja korruptiosta.
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

  • sattuu tuo totuus, mut koita kestää.

    Äänestä

  • että sinuun kirjoitti:

    sattuu tuo totuus, mut koita kestää.

    niin avaus kuin "vastakommentitkin". Säälittävää.

    Äänestä

  • höpinöitä kirjoitti:

    niin avaus kuin "vastakommentitkin". Säälittävää.

    arvasit? Ei vaan, mikäs harhaluulo sinulla on meneillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NIHLISTÖ VAIKUTTAA kirjoitti:

eikös se sama pankki rahoita paljon metsäteollisuudenkin investointeja ulkomaille. No, povvavit on povvaveita, joten ei tarvi paljon miettii miksi muualle mennän.

RE: - Euroopan investointipankki (European Investment Bank - EIB)

Euroopan investointipankki on Euroopan Unionin kehityspankki, joka perustettiin vuonna 1958. Sen tehtävänä on edistää Unionin alueen maiden kehitystä ja Unionin (kehitys)politiikan toteutumista myös muualla maailmassa. Keskeinen rahoituskohde ovat Unioniin tulevaisuudessa liittyvät Itä- ja Keski-Euroopan maat. Pankin päämaja on Luxemburgissa.

Euroopan Investointipankin toiminta rajoittui Euroopan ja Välimeren alueen maihin aina vuoteen 1993 asti, jolloin toiminta laajeni Aasiaan ja Amerikkaan. Pankilla on heikko ympäristöpolitiikka, ja se on rahoittanut useita ympäristön kannalta tuhoisia hankkeita. Pankki on rahoittanut mm. Etelä-Amerikassa Brasilian ja Bolivian välistä kaasuputkea (vuonna 1998), jonka rakennustyöt ovat johtaneet mm. metsien pirstoutumiseen ja tuhoutumiseen sekä sosiaalisiin ongelmiin projektialueella. Se on myös mukana Tsadin ja Kamerunin välisen öljyputken rakennuksessa. Öljyputken suunniteltu reitti halkoo laajoja sademetsäalueita ja alkuperäisasukkaiden asuinalueita, ja aiheuttaa toteutuessaan laajoja metsätuhoja lisäämällä metsien hakkuita ja raivaamista alueella.

Euroopan investointipankki on Euroopan Unionin muiden elinten tapaan salaileva ja byrokraattinen organisaatio. Siihen vaikuttaminen on hankalaa, ja pankkia on syytetty huonosta asiainhoidosta ja korruptiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu