Hassua. Vasta nyt, oltuani jo pitemmän aikaa eristyksissä, aina ennen jotakin esitettyäni hyväksymättömyyteni takia, olen huolellisen pohdinnan seurauksena tullut tulokseen, että haluan kuolla. Mitä pikemmin, sen paremmin. Sen ajatteleminen täyttää sieluni kuin sinitaivas ja poutapilvet, nostaa minut kauas yläilmoihin. En koe enää tuskaa sillä tuska on osa minua, mitä kipeämpää sen parempaa. Tuska saa minut järkiini. Lisää... Ja voin huoata helpotuksesta koskei minulla ole ihmissuhteita, jotka jäisivät ruikuttamaan jälkeeni.
Kauan siten elämästä pudonnut... Kuin omena maahan jäänyt, maadun ja lahoan. Joku päivä kun olen nukkumassa talviuntani lumipeiton alla joku kakara tallaa päälleni eikä musta jää kuin hillot.
Ei mitään turhia terapioita, myrkyllisiä puuduttavia lääkkeitä, paluuta "yhteis"kuntaan... Vain nopea ja tuskaton kuolema ja paluu atomeiksi. Ihanaa.
Kauan siten elämästä pudonnut... Kuin omena maahan jäänyt, maadun ja lahoan. Joku päivä kun olen nukkumassa talviuntani lumipeiton alla joku kakara tallaa päälleni eikä musta jää kuin hillot.
Ei mitään turhia terapioita, myrkyllisiä puuduttavia lääkkeitä, paluuta "yhteis"kuntaan... Vain nopea ja tuskaton kuolema ja paluu atomeiksi. Ihanaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sujuvasti. Ehkä voisit kirjoittaa pitemmänkin stoorin siitä, mitkä seikat ovat tehneet sinusta sen mikä nyt olet.
Siis miten olet päätynyt tuohon kuolemanajatukseen?
Mietin kuolema-ajatusta ja miksi... Kuolleeseen ei satu. Kuollut on siis vahva. Hautajaisiin tulee väkeä. Saa siis seuraa. Kuolleesta ei saa puhua tai ajatella pahaa. On siis hyvä. Kuolleen ei tarvitse tehdä enää mitään. Saa siis levätä. Kuollutta ei enää pelota. Saa rauhan. Kuolleen ei tarvitse selitellä virastoille miksi ei pysty menemään töihin. Kuollut ei voi vahingoittaa muita. Kuollut on plussaa valtion budjetissa, ainoastaan hautajaiset maksavat, mutta mut saa toki polttaa. Kuolleeseen ei tarvitse tuhlata aikaa, rahaa eikä rakkautta. Lopuille jää enemmän.
Kuollut voi olla sivustaseuraajana, koska ei enää jaksanut yrittää. Kuolema on kosto niille jotka eivät välittäneet tai satuttivat. Tai välittivät, kieroutuneella tavalla. Kuolema on kosto itselle omasta typeryydestä. Ajatustasolla se katkaisee siivet kaikennielevältä ahdistukselta. Kuolema on kaunis. Voin uida merelle palaamatta takaisin. Voin alkaa kaveerata vaarallisten ihmisten (kaikki ovat sinänsä vaarallisia) kanssa, ärsyttää niitä ja lopetuttaa itseni. Jonkin tai jonkun on kuoltava että elämä(hrrh) jatkuisi.
Siinä olet oikeassa että kirjoittaminen käy minulle... Ajattelin kirjoittaa ohuehkon kirjasen josta toivottavasti on iloa ongelmikoille.
Tuleva terapeuttini saa minusta melkoisen haasteen, kunhan semmoisen löydän. Anteeksi nyt vaan jo etukäteen...
tarkkaan kuoleman jälkeistä "elämääsi", jossa kuvittelet olevasi sivusta seuraaja.
Luin nuo kaikki viestit, mitä otsikkosi alle on tänään kirjoitettu, ennen kun rupesin laatimaan tätä viestiä.
Etsit ratkaisua ongelmiisi ja vaikuttaa sille, että olet ulottanut etsintäsi niin kauas kuin elävän ihmisen on mahdollista. Vai olisiko mahdollisuus etsiä vieläkin kauempaa Tiibettiläistä kuolleiden kirjaa apuna käyttäen?
Onko kirja sinulle tuttu? Mitä sanot seuraavista säkeistä, jotka lainaan siitä kirjasta:
"Kun väkevän vihamielisyyden tähden harhailen samsarassa,
peilinkaltaisen viisauden hohtavaa
valopolkua pitkin,
käyköön Siunattu Vajsarattva
edelläni,
hänen puolisonsa Buddha-Locana
jäljessäni;
auttakoot he minut Bardon vaarallisen
polun yli
ja viekööt minut täydelliseen
Buddha-tilaan.
Kun väkevän kateuden tähden
harhailen samsarassa,
tehtävät täyttävän viisauden hohtavaa
valopolkua pitkin,
käyköön Siunattu Amoghasiddhi
edelläni,
hänen puolisonsa Samaya-Tåra
jäljessäni;
auttakoot he minut bardon
vaarallisen polun yli
ja viekööt minut täyteen
Buddha-tilaan."
Olen kuullut taiteilijoiden ammentavan tuosta kirjasta. Minusta vaikutti sille kuin sinäkin olisit taiteilija.
On olemassa päteviä terapeutteja. Sellaisen löytämiseen joutuu näkemään vaivaa, ehkä käyttämään rahaakin.
Vihaa ja kateutta tuskin voi kokonaan kitkeä pois ja onko se tarpeenkaan? Noiden tunteiden ilmaisemisessa voi kehittyä jopa charmikkaaksi.
Ja sinä taidat olla psykoterapeutti..? Mietinkin ja tsekkasin eri kulttuureja, mitä niissä ajatellaan kuolemasta. Tiibetiläiseen kirjaan en ole tutustunut, ainoastaan kun näin elokuvan Seitsemän vuotta Tiibetissä kiinnostuin hieman. "Suuri mies hylkää egonsa".
Hassua miten asiat tapahtuu toisinaan. Kai mua joku kuulee ulkona tuolla...
No, kohta on Halloween ja voi toteuttaa kuollutta itseään.
Olet oikeassa, terapeutin hakeminen on vasta aluillaan. Pitää siellä mttssä käydä, taas kerran. Nyt olen paremmin varustautunut pitämään itsestäni huolen, ettei mua taas sivuuteta -tai siivuteta... Saavat luvan kuunnella. Ei tästä enää mitään tule tällä tavalla, kun eväät on jo syöty.
Sinänsä mulla on paljonkin aihetta haalia itselleni elämä, eikä enää pelota edes että miten tässä käy. Saanko "diagnoosin", sairaslomaa, kelvottomuuslausunnon, joudunko "tarkkailtavaksi"... Kunhan saan sen Pätevän ihmisen joka osaa vuorovaikutuksen jalon taidon ja keskittyy paranemiseeni... Antaa avaimia...
Phuuh...
Kiitos Sinulle
Tuollaisia ajatuksia minullakin oli nuorempana. Kamppailin ja kohosin lopulta ylös masennuksesta. Nyt olen 42-vuotias, ja elämä maistuu.
Kamppailuahan tää on, joskus. Kun ajattelee jo olevansa dead meat niin ei satu niin paljon. Jokin kumma prosessi. Josta saan voimaa. Johonkin tarkoitukseen.
Koska olen kuollut voin onnitella sinua. Jos olisin elävien kirjoissa, vihaisin ja olisin kateellinen.
Saako tämmöiseen tehokasta terapiaa?
miten aiot sen tehdä..Mäkin voin tulla samoihin aikoihin.. Mulla on paljon tapoja mut ei ne onnaa..!
Hmm. En ole vielä päässyt siihen asti, että riistäisin henkeni seuraavassa luvussa. Näen vain itseni kuolleena, tyynenä. Ehjänä. Puhtaana.