ja vittuilu mielessä esitän naama peruslukemilla:
Oliko presidentin palkankorotuksessa mukana itse taivaalliset neuvonantajat. Nimittäin;
Palkankorotuksen yhteenlaskettu summa on suoraan Ilmestyskirjatekstiä - 144.000 ekua!
Tämä oli taivaaseen otettavien luku! Kuulemma vain viitteellinen.
(osottautui myöhemmin, että uskovia on myös Lähi-Idän ulkopuolella)
Mutta asiaan. Kuulin tänään Kansanradiossa veteraanisarjan kansalaisen kauhistelevan
presidenttimme hirmuista ahneutta.
Kun taas puolellakin silmäyksellä seurattuna media hehkutti 3mrd €;n häippässeen maasta
UBM-konsernin ulkoistamispäätöksen vuoksi.
Ollila sai "vain" 60.000 ekun lisän osakesalkkuunsa. UBM.n Pesonen parissa päivässä 300.000€ tilin.
Presidentin palkannousu 6v. aikana. Nämä osakesalkuillaan hyötyneet saivat
bonuksensa saneerauspäätöksen julkistamisen jälkeen kuin manulle illallinen.
Oikeastaan ihan piruuttani
7
258
Vastaukset 7
- on päin vittua
Ylisuuret palkankorotukset, osakeoptiot jne. Tavallinen veronmaksaja ne maksaa lopulta kuitenkin. Työttömiä syntyy, kun metsäteollisuus vie työt ulkomaille, valtio on vielä meidän veromarkoilla tukenut tätä touhua. Ja tämä toiminta tulee jatkumaan. Ihan perseestä kaikki tässä valtakunnassa. Jumalalla tuskin on tämän paskan kanssa mitään tekemistä. Arkadianmäen hörhöt vaan nostelevat käsiään, mistähän nekin palkkansa ovat ansainneet??
- capt.cöpenick evp
SDP:n puolelta Suomen suurinta teollisuussaneerauspläjäystä kommentoi myös
valtiosihteeri Raimo Sailas.
Virkamiehen ominaisuudessa hän totesi UBM-saneerauksen olleen odotettavissakin. - capt.cöpenick evp
capt.cöpenick evp kirjoitti:
SDP:n puolelta Suomen suurinta teollisuussaneerauspläjäystä kommentoi myös
valtiosihteeri Raimo Sailas.
Virkamiehen ominaisuudessa hän totesi UBM-saneerauksen olleen odotettavissakin.Eikä ulkoistamisen loppua ole näkyvissä.
Aloituksessani ihmettelin, miten pieni palkannousu voi "järkyttää" laajoja kansankerroksia.
Kättelyrahojen summat riittävät mullistamaan jo tavallisen kadunmiehen ja naisen maailmankuvan. - tähti?
capt.cöpenick evp kirjoitti:
Eikä ulkoistamisen loppua ole näkyvissä.
Aloituksessani ihmettelin, miten pieni palkannousu voi "järkyttää" laajoja kansankerroksia.
Kättelyrahojen summat riittävät mullistamaan jo tavallisen kadunmiehen ja naisen maailmankuvan.Sheriffin kirjoittamat viestit keskustelupalstalle tunnistat siitä, että tämän rekisteröidyn nimimerkin perässä on pieni oranssi tähti.
- juttuja
capt.cöpenick evp kirjoitti:
Eikä ulkoistamisen loppua ole näkyvissä.
Aloituksessani ihmettelin, miten pieni palkannousu voi "järkyttää" laajoja kansankerroksia.
Kättelyrahojen summat riittävät mullistamaan jo tavallisen kadunmiehen ja naisen maailmankuvan.kommentoinut myös arkkipiispa Paarma kirkon puolesta, eikä siunausta asialle tullut.
- capt.cöpenick evp
tähti? kirjoitti:
Sheriffin kirjoittamat viestit keskustelupalstalle tunnistat siitä, että tämän rekisteröidyn nimimerkin perässä on pieni oranssi tähti.
Muutamien palstojen valvojat käyttävät tätä VAIN seriffeille mahdollista tunnusmerkkiä.
Yhtälailla hekin voivat kirjoittaa anonyymeina. - RISTIRIITAISTA JUTTUA
juttuja kirjoitti:
kommentoinut myös arkkipiispa Paarma kirkon puolesta, eikä siunausta asialle tullut.
SUOLTAA HARVA SE PÄIVÄ !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511692Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 62586
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551