moni isä hylkää lapsensa, miksi? ja miksei selitetä syytä hylkäykseen? lapsella on oikeus vanhempiinsa..vaikka parisuhde kaatuu niin onko vaikeaa silti olla isä lapselleen?
Miksi isä hylkää lapsensa?
yh-äiti
193576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eipä kyllä tulisi mieleen hylätä omaa lastaan, eikä kyllä lapsen äitiäkään. Ovat kyllä niin tärkeitä pakkauksia minulle! Hylkäyksen syyt ovat minulle täysi mysteeri, onko kysymyksessä tunnevamma tai jotain!?
exääni en halua itelleni mut oishan se lapsella isä oltava? entä kun alkaa kysely missä isä?
Oma isäni hylkäsi minut ja kaksoiveljeni,kun erosi äidistä meidän ollessa 5-vuotiaita. Ei ole sen jälkeen kuulunu ja näkyny. Aikoja sitten olen jo oppinut elämään, että äiti on sekä äiti että isä eikä sitä isää osaa kaivatakaan. Joskus vaan tuntuu pahalta, kun äiti puhuu ja osittain joitakin juttuja muistakin, kuinka hyvä isä meille oli.
Kysymys on ehkä turha. Yhtä kaikenkattavaa syytä ei varmaan ole, vaan koko tapahtuma on tapahtumien ketjun tulosta, minkä viimeisenä lenkkinä tapahtuma, jota kutsut hylkäämiseksi. Jos kysyjä on ollut mukana tälläisen 'hylkäämisen' esivalmisteluvaiheissa vaikkapa toisena puolisona, niin silloin kysyjän pitäisi kysyä itseltään miksi hylkäämisiä tapahtuu.
Edellinen tarkoittaa sitä, että en usko kenekään hylkäävän lapsiaan, ellei suhteen kestäessä, tai tapahtumissa sen loppuessa olisi ollut jotakin niin kestämätöntä, että jompi kumpi vanhemmista ei halua tavata lapsiaan. Siis tavatessaan lapsiaan isä tai äiti joutuu aina yhä uudelleen kohtaamaan sen vanhemman, jonka elämänpiiriin lapset ovat jääneet/joutuneet eron jälkeen.
Lasten tapaaminen esimerkiksi joka toisena viikonloppuna saattaa olla henkisesti raskasta. Se 'syö' ihmistä, sillä tapahtuuhan joka toinen viikonloppu aina tapaaminen/tutustuminen, ja sitten taas heti perään ero lapsesta kahdeksi viikoksi.
Sanotaa, että avioero on pieni kuolema, mutta arvelen kyllä, että jatkuva yhä uudelleen toistuva ero lapsista on myös 'pieni kuolema'. Eikä vain tapaavalle aikuiselle, vaan myöskin lapsille, joita tavataan.
Jotkut saattavat olla aika tarkkoja siinä mikä on lapsen 'oikea' paikka, mikä saattaa loukata sitä osapuolta, jolle lapsen tapaaminen on tärkeää, mutta raskasta. Tiedän esimerkkinä naisen (entisen puolisoni), joka vuosikausia viestitti lapsilleen isän hakiessa heitä tapaamisiin, että lapset ovat vain menossa isän luokse kyläilemään... Ei siis toiseen kotiin, vaan nimenomaan kyläilemään, mistä kylästä isä sitten parin päivän kuluttua palauttaa oikeaan kotiin... Näinkin pieneltä tuntuvalla vallankäytöllä on ajan oloon vaikutusta otsaluun takana ainakin silloin, jos saman kuulee kerta toisensa jälkeen. Näen asian siten, että siinä yritetään mitätöidä toisen halu ja tahto antaa lapsille toinen , vaihtoehtoinen koti.
Olen tavannut lapsiani säännöllisesti joka toinen viikonloppu kymmenen vuoden ajan, enkä todellakaan osaa sanoa varmasti onko se ollut edes hyväksi lasten kannalta. Olen nähnyt lasten ilon tapaamisten johdosta, mutta myös hiljaista kärsimystä juuri näiden jokatoisviikkoisten erojen johdosta.
Tarkkaavainen lukija saattaa nyt siis ymmärtää, että vaikka lasten tapaaminen on suuri ilo, ja on palkitsevaa aina kahden viikon välein nähdä heissä tapahtuneita muutoksia, on asiassa toinenkin puoli.
yleisen tavan aiheuttamat tunteet sanoiksi. Voin hyvin kuvitella, että vastuuntuntoisilla ja aidosti lapsistaan välittävistä isistä tuolta tuntuukin ja varmasti lapsista, oli se isä sitten millainen onkaan. Isähän se kuitenkin on.
Itse olen joutunut "tappelemaan", että olen saanut lasteni isän tapaamaan lapsia. Aluksi hänelle oli tärkeämpää "uusi nuoruus", kuin omat lapset. Rahat menivät ryyppäämiseen ja muuhun juhlimiseen ja sitten ei voinut tavata rahattomana lapsiaan. Myöhemmin tarvitsi juhlimisen lisäksi omaa aikaa myös uuden partnerin etsimiseen ja se oli taas poissa lapsilta. Nyt on asettunut sen verran aloilleen, että lapset tapaavat lähes säännölliseti isäänsä, mutta edelleen kaikki "poikkeustilat" vähentävät tapaamisia, kuten lasten sairastumiset tai jos hänelle on esim. tulossa vieraita. Silloin lapset jäävät KOTIIN, eivätkä mene KYLÄÄN isänsä luo. Ja nuo termit ovat hänen keksimiään ja käyttöönottamiaan, ei minun...ikävä kyllä.
Siitä olen onnellinen, että olen tavannut aika paljon etäisiä, joilla onneksi on sinun asenteesi ja ajatusmaailmasi. Jotka todella haluavat olla isiä lapsilleen :)
Hyvää jatkoa sinulle ja kaltaisillesi isille!
aika hyvin ilmaisit....itsellä sama menossa nyt...
Kuulostaa siltä, että sinä ja lapset haluaisitte olla enemmän toistenne kanssa.
Onko mahdoton ajatus, että lapset olis puolet ajasta sun luona ja puolet äitinsä luona,
esim viikon kerrallaan?
Mutta kun exä vastustaa
ja naiset on aina oikeassa?
Suurin osa eroista on tehty naisen aloitteesta ja väkisin kiristämällä sekä yhteiskunnan suotuisella asenteella ne lapset VIEDÄÄN isältä. Ja jos ei isä suostu äidin pikku käskyläiseksi niin heti käytetään valtaa lähinä ja kiristetään milloin lapsilla, milloin rahalla.
Ja niin, yh-palsta/äitien-palsta taitaa olla tuolla alempana. Tämä käsittääkseni on isien palsta.
kirjoitin tänne että saan miesnäkökulmaa...ja lapseni isä ei kertaakaan käynyt lastaan katsomassa..meinasi ja perui..ja yhtäkkiä ilmoitti ettei halua tulla...oli siis uuden naisen kanssa jo ja heillä on nyt lapsi..että näin...exäni on mielestäni jollakin tavalla sairas, ihan oikeasti.
lapsellasi on vähä-älyinen mutsi.
Sinun jutuista saa sen käsityksen, että sinä olet viaton, etkä ole tehnyt mitään.
ja sun exä on kauhee hirviö ja nyt itket sitä että olet yh.
Mitäs jos se mies halusi kokonaisen perheen, sellaisen jossa ollaan yhdessä, ei mitään puolikasta.
Jos hänellä on perhe ja sinulla ei,
niin kummalla menee huonosti?
Minkä takia tänne tulit?
etsimään viikonloppuisää?
Koska äiti poistaa isän perheestä, hylkää.
tää ollu issille tarkotettu keskustelukanava ei katkerille yh-äideille??
katsomassa, kuinka ruusunpunaisten lasien läpi te isät näitä perhe- ja lapsijuttuja katselette ;) Ja tarvittaessa raotamme hiukan totuudenverhoja =))
Mutta tosiasia on se, että oman kokemukseni perusteella kuvittelin kaikkien(Lue: suuren osan) isien olevan yhtä välinpitämättömiä, kuin omien lasteni isä. Ilokseni olen huomannut, että hän taitaa sittenkin kuulua vähemmistöön tai kai niitäkin isiä on sitten paljon, jotka eivät pidä lainkaan yhteyttä lapsiin. Ex:ni nyt vain on isä, joka on lähellä, mutta niiiiin kaukana. Asuu siis lähellä, muttei ota lapsiaan, kuin minimin ja sitäkin vähemmän luokseen. Ei osallistu lastensa elämään, kuin sen korkeintaan 4 vrk/kk.
Olen erittäin iloisesti yllättynyt, että näköjään sitä löytyy ns. kunnon isiäkin. Omaa isääni ei vanhempieni eron jälkeen juuri ole elämäni kiinnostanut. Äitini yritti patistaa minua ja kahta veljeäni lomille ja viikonloppuisin isän luokse ja pitämään muutenkin välejä isään, eli siitä ei ollut kyse, kyse oli siitä että isääni kiinnosti vain hänen uusi perheensä.
Niinpä onkin mukava lukea täällä varsin erilaisistakin isistä, isistä jotka todella ovat kiinnostuneet lastensa kehityksestä ja elämästä.
katkeruus täällä paistaa yh:ita (lue nainen) vastaan? Asiallinen kysymys mielestäni, toki vastauksista päätellen se olisi kuulunut muotoilla "miksi ihminen hylkää lapsensa" eikö totta...
Olen itse samassa tilanteessa, isä ei osoita kiinnostusta saati rakkautta tai vastuuntuntoa lainkaan.Olen varmasti huono ihminen, yh kun olen tätänykyä, tosin "hylkäsin" miehen väkivaltaisuuden vuoksi (mikä luonnollisesti omaa syytäni eikös vaan ;-) Mietin homman kuitenkin sillälailla että jos hulluuspäissään saa minut hengiltä jää lapsi täysin orvoksi .
Niin raa'alta kuin se voi kuulostaa,
olen huomannut että vastaus kysymykseen
"Miksi mulla menee näin" löytyy läheltä.
Mitä tulee juoppoihin, väkivaltaisiin, vieraissa käyviin jne miehiin, niin nehän ei ollut sitä ennen avioliittoa, eihän?
sitä täältä kyselemässä.Liian pikaisesti sitoutunut, tunnustan. Olkoon ne eron syyt mitkä hyvänsä uskon kuitenkin ettei lapsen syytä enkä siten ymmärrä lainkaan näitä "hylkääjiä", miehiä tai naisia...
Presidenttikin sen tietää: "lapsi ei tarvitse isää". Voi vit.. sanon minä.
Mitähän mahdat hylkäämisellä tarkoittaa? Se tuntuu olevan sellainen käsite, jonka ihmiset ymmärtävät aika eri tavoin.