Älkää te yltiösosiaaliset ihmiset tulko tänne neuvomaan, että "hanki uusi harrastus ja pim, saat kaverin", "Mene ulos kodistasi niin kohtaat ihmisiä" jne.
Ei se ystävien saaminen ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa ja näyttää kirjoitettuna. Itse esimerkiksi olen ujo ja elämäntilanteeni on sellainen, että edes kavereita on vaikea saada esim. koulusta. Siellä kun on massoittain ihmisiä, kurssit vaihtuvat ja sen myötä täysin uudet ihmiset.
Kaikkia ei kiinnosta joukkuelajit, itse harrastan mieluummin jotain jossa saan itsenäisesti tehdä jotain. Käyn jumpassa ja joskus kuntosalilla. Ei sieltäkään niin vain kavereita hankita. Jos jokusen sanan vaihtaa jonkun kanssa, niin ei siitä mitään kaverisuhteita synny, uskokaa nyt. Se on vain hyväntahtoista rupattelua joka harvoin, tuskin koskaan johtaa mihinkään.
Ja ei, ei niitä kavereita saa tuosta vain jos lähtee kulkemaan kaupungille. Mistä joku sellaista keksiikin?!
Ystävien hankkiminen ei ole niin helppoa kuin luulette. Etenkään meille ujoille. Olen sitä mieltä, että kunnolliset ystävyyssuhteet solmitaan yläasteen ja ehkä lukionkin aikana. Itse olen harhaillut yläasteen jälkeen muilla teillä kuin vähäiset ystäväni ja nyt olen sitten lähes yksin. Melkeinpä jo uskon, että oikein hyvien ystävien saaminen on jo nyt epätodennäköistä. Itse menin yläasteen jälkeen ammattikouluun ja kun en siellä viihtynyt menin iltalukioon jossa olen yhä. Ihmiset vaihtuvat nopeasti ja kavereita ei ole jäänyt tämän matkan varrella mukaan.
Että ei se niin helppoa ole.
Ei se ystävien saaminen ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa ja näyttää kirjoitettuna. Itse esimerkiksi olen ujo ja elämäntilanteeni on sellainen, että edes kavereita on vaikea saada esim. koulusta. Siellä kun on massoittain ihmisiä, kurssit vaihtuvat ja sen myötä täysin uudet ihmiset.
Kaikkia ei kiinnosta joukkuelajit, itse harrastan mieluummin jotain jossa saan itsenäisesti tehdä jotain. Käyn jumpassa ja joskus kuntosalilla. Ei sieltäkään niin vain kavereita hankita. Jos jokusen sanan vaihtaa jonkun kanssa, niin ei siitä mitään kaverisuhteita synny, uskokaa nyt. Se on vain hyväntahtoista rupattelua joka harvoin, tuskin koskaan johtaa mihinkään.
Ja ei, ei niitä kavereita saa tuosta vain jos lähtee kulkemaan kaupungille. Mistä joku sellaista keksiikin?!
Ystävien hankkiminen ei ole niin helppoa kuin luulette. Etenkään meille ujoille. Olen sitä mieltä, että kunnolliset ystävyyssuhteet solmitaan yläasteen ja ehkä lukionkin aikana. Itse olen harhaillut yläasteen jälkeen muilla teillä kuin vähäiset ystäväni ja nyt olen sitten lähes yksin. Melkeinpä jo uskon, että oikein hyvien ystävien saaminen on jo nyt epätodennäköistä. Itse menin yläasteen jälkeen ammattikouluun ja kun en siellä viihtynyt menin iltalukioon jossa olen yhä. Ihmiset vaihtuvat nopeasti ja kavereita ei ole jäänyt tämän matkan varrella mukaan.
Että ei se niin helppoa ole.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen samaa mieltä kanssasi. joillekin kun kavereiden saaminen tuntuu olevan kovin helppoa mutta se ei tarkoita sitä että se on aina itsestä kiinni.
varmaan ajatuksena tuo harrastuksen hankkiminen jne. toimii mutta on hyvin epätodennäköistä että jos menee johonkin harrastusporukkaan mukaan että sieltä löytyy juuri kunnon kavereita. pikemiten sellaisia tapaamisella muutaman sanan vaihtavia ihmisiä jotka eivät edes halua sen enempää.
etpä ole ainut kuka on törmännyt samaan ongelmaan.
Usein kavereiden saaminen on todella vaikeaa, mutta kyllä se harrastustenkin kautta onnistuu, jos niikseen tulee. Kannattaa valita joku pitkään kestävä harrastus, jossa ei ole miljoonaa osallistujaa ja jossa tulee vaihdettua ajatuksia muiden kanssa. Mainitaan nyt esimerkkinä vaikka joku keskustelupiiri.
Itse olen saanut kavereita erään kristillisen järjestön kautta, vaikka olen toivottoman ujo ja hiljainen tapaus. Kun yhteistä tekemistä löytyy useampana päivänä viikossa ja mukaan mahtuu niin konkreettista yhdessä toimimista, syvällistä ajatusten vaihtoa kuin puhdasta hauskanpitoakin, ajan mittaan siinä saa kavereita väkisinkin.
Kaikki ei tosiaan ole siinä mielessä onnekkaita, että olisi kiinnostunut "sopivista" harrastuksista. En tiedä, mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä. Yksi mahdollisuus on aloittaa joku ei-niin-kiinnostava harrastus kaikesta huolimatta - mielenkiintokin saattaa herätä siinä vaiheessa, kun ympärillä on asiasta innostuneita ihmisiä ja aihe tulee tutummaksi.
Oli miten oli, avainsana on kuitenkin aika. Ystävyyssuhteet muodostuu harvemmin päivässä, viikossa tai edes kuukaudessa. Ei siis kannata lannistua, vaikkei heti tärppäisikään. Pahin virhe minkä voi tehdä on luovuttaa.
Ei voisi kurjemmalta tuntua kuin tuo pinnallinen kannustus että lähe ulos ja ala harrastamaan. Koska eihän noita harrastuksiakaan ole sellaisia joista pitäisi välttämättä, joissa tapaisi seuraa. Itse pidän itsenäisistä harrastuksista ja oleiluista. Olisi vaan mukavaa päästä jakamaan kokemuksia jonkun kanssa. Eli lähteä tekemään näitä yksilöityjä juttuja kaksin.
Puhut asiaa. Oikeasti hyviä ystäviä en ole saanut yläasteen jälkeen, vaan pelkästään hyvänpäivän tuttuja koulukavereita. Mun ongelma on se että en oikeasti ole kiinnostunut kovin monesta asiasta tässä maailmassa, enkä siis osaa puhua ihan mistä tahansa niin kuin monet osaavat. Mulla on myös ehkä hieman omalaatuinen huumorintaju, vähän sellainen taiteellisen rönsyilevä ajatuksenkulku, jotkut katsoo joskus hämmentyneenä mitä mä selitän... ei ole helppoa löytää kavereita mutta enpä siitä niin usein stressaakaan.
Sama tuli mulle mieleen "mene harrastuspiiriin...". Kyllähän siellä tuttuja saa, mutta soittaako ne sulle, käykö kylässä? Usein ei.
Mutta sitä voitas pohtia, että mistä johtuu että jos itse käyt jossain yhdistyksessä monta vuotta etkä ole ystävystynyt oikein kenenkään kanssa ja sitten sinne tulee joku uus ja se on kohta parhaat kamut vaikka kenen kanssa. Musta tuntuu että itse olen vähän tällainen, etten osaa keskustella toisten kanssa, antaa itsestänikin jotain.
Ehkä vitsi on se, että kyselle toisilta niiden ajatuksia, kiinnostuksia jne ja sitten voi löytyä jotain yhteistäkin. Ehkä me ei uskalleta heittäytyä keskusteluun.