Meillä kaksi lasta 3,5 ja 1,5 vuotiaat. Vaimoni on hoitanut lapsiamme kotona lähes 3,5 vuotta yhteenmenoon eli ollut töistä hoitovapaalla. Katsoimme molemmat että lapsen etua ajatellen on parempi olla mahdollisimman pitkään kotona ennen hoitoon viemistä. Taloudellisesti pärjättiin, mutta eihän rahaa ollut kyllä ylimääräistä. Muistan kuinka vaimoni kertoi, kuinka raskasta on olla päivät kotona, ilman aikuista seuraa. Toki he suorittavat vierailuja kavereille ja myös kavereita kävi meillä. Mutta pienten lasten kanssa on ymmärrettävää että aikaa menee kuitenkin lasten "vahtimiseen" eikä aikuisten kanssa seurusteluun. Itse koen olevani "hyvä isä", eli vietän todella paljon aikaa lapsieni kanssa. Ulkoillaan, luetaan, leikitään yms.. siis ei mitään erikoista, vain yhdessä olemista.
Muistan kun toinen lapsi oli lopettanut rinnan imemisen (isompi tällöin 2,5v, pienempi 0,5v) ja vaimoni halusi päästä ulos rentoutumaan ystävänsä kanssa. He päättivät lähteä risteilylle Helsinki-Tukholma. Asumme siis Oulussa. Kannustin häntä menemään, mutta todellisuudessa toivoin ettei hän menisi. Pelkäsin kuitenkin salassa lapsien kanssa kolmisin jäämistä, ilmeisesti työ raskauden puolesta. Todellisuudessa kaikki menivät kuitenkin loistavasti ilman ongelmia. Tästä eteenpäinkin ja aikaisemminkin, jos minun piti jäädä lasten kanssa niin ajattelin asian että se on: täytyy tai pitää (ei siis että saan jäädä). En tiedä miksi tälläinen ajatus koska edelleen korostan että tykkään lapsista ja vietän/vietin paljon aikaa heidän kanssa. Mutta ilmeisesti vaimoni oli kuitenkin erihuoneessa "turvana" tai jotain.
Vaimoni on puhunut että hän haluaisi jo takaisin töihin. Huomasin että hänen hermot eivät kestäneet enää yhtä paljon. Lapsien pieni kiukuttelu sai hänet yht´äkkiä räjähtämään. Tuntui että vaimoni ja lapsien päivät meni vain odotellessa isiä kotiin. Vaimoni odotti että pääsee kaupungille, jumppaan tai johonkin. Lapset vastaavasti odotti että isi tulee leikkimään ja "hassuttelemaan".
Lopulta tein suhteelisen ison päätöksen. Ilmoitin töissä että jään kotiin hoitamaan lapsia. Halusin näyttää vaimolleni ja kaikille, että pärjään varmasti kotona lasten kanssa siinä missä vaimonikin. Vaimoni meni töihin ja minä siis jäin kotiin lasten kanssa.
Enkä kadu yhtään. Nyt takana tätä 4kk (eli ei vielä paljon mutta kuitenkin.) Perhe-elämämmä on muuttunut täysin. Vaimo päivät töissä jonka jälkeen hän odottaa pääsyä lasten luokse. Olen itse kokeillut tehdä uusia, erillaisia ruokia, siivoillut taloa, pyykännyt yms. Talon siivous ja pyykit hoidetaan yhdessä lasten kanssa, ei velvoitteena vaan leikkinä. (kilpaillaan kuka vie enemmän leluja omille paikoilleen jne...)
Vaimo on tykännyt vaihdosta ja ennen kaikkea lapset ovat nauttineet uudesta järjestelystä. Itse olen tainnut kuitenkin nauttia kaikesta eniten. Vaikka olen viettänyt paljon aikaa lasten kanssa aikaisemminkin olen kuitenkin oppinut heiltä paljon ja huomannut kuinka mahtavia lapset ovat. Samalla olen saanut seurata pienimmän lapsen kehitystä päivittäin. Vanhemman kohdalla en voinut todistaa tätä ihmeellistä kehitystä, koska päivät meni töissä. Ajatteluni on muuttunut, en enää ajattele että joudun olemaan lasten kanssa. Nyt SAAN olla heidän kanssa päivät. Iltaisin kun vaimoni tulee töistä, niin minulla on mahdollisuus lähteä pelaileen sulkapalloa tai punttisalille. Ennen tämä ei onnistunut kuin kynsin hampain. Kun tulin töistä, niin vaimoni häipyi ovet paukkuen ja minä hoidin lapsia. Olen ajatellut, että ehdin varmasti olla vielä kyllästymiseen asti työelämässä mukana, joten miksipä en irroittautuisi oravanpyörästä vähäksi aikaa.
En voi kuin suositella samaa muillekin. Mikäli ajatus vähääkään kiehtoo niin kotiin vaan!!!
Kevät terveisin
Onnellinen ja ylpeä isä
Muistan kun toinen lapsi oli lopettanut rinnan imemisen (isompi tällöin 2,5v, pienempi 0,5v) ja vaimoni halusi päästä ulos rentoutumaan ystävänsä kanssa. He päättivät lähteä risteilylle Helsinki-Tukholma. Asumme siis Oulussa. Kannustin häntä menemään, mutta todellisuudessa toivoin ettei hän menisi. Pelkäsin kuitenkin salassa lapsien kanssa kolmisin jäämistä, ilmeisesti työ raskauden puolesta. Todellisuudessa kaikki menivät kuitenkin loistavasti ilman ongelmia. Tästä eteenpäinkin ja aikaisemminkin, jos minun piti jäädä lasten kanssa niin ajattelin asian että se on: täytyy tai pitää (ei siis että saan jäädä). En tiedä miksi tälläinen ajatus koska edelleen korostan että tykkään lapsista ja vietän/vietin paljon aikaa heidän kanssa. Mutta ilmeisesti vaimoni oli kuitenkin erihuoneessa "turvana" tai jotain.
Vaimoni on puhunut että hän haluaisi jo takaisin töihin. Huomasin että hänen hermot eivät kestäneet enää yhtä paljon. Lapsien pieni kiukuttelu sai hänet yht´äkkiä räjähtämään. Tuntui että vaimoni ja lapsien päivät meni vain odotellessa isiä kotiin. Vaimoni odotti että pääsee kaupungille, jumppaan tai johonkin. Lapset vastaavasti odotti että isi tulee leikkimään ja "hassuttelemaan".
Lopulta tein suhteelisen ison päätöksen. Ilmoitin töissä että jään kotiin hoitamaan lapsia. Halusin näyttää vaimolleni ja kaikille, että pärjään varmasti kotona lasten kanssa siinä missä vaimonikin. Vaimoni meni töihin ja minä siis jäin kotiin lasten kanssa.
Enkä kadu yhtään. Nyt takana tätä 4kk (eli ei vielä paljon mutta kuitenkin.) Perhe-elämämmä on muuttunut täysin. Vaimo päivät töissä jonka jälkeen hän odottaa pääsyä lasten luokse. Olen itse kokeillut tehdä uusia, erillaisia ruokia, siivoillut taloa, pyykännyt yms. Talon siivous ja pyykit hoidetaan yhdessä lasten kanssa, ei velvoitteena vaan leikkinä. (kilpaillaan kuka vie enemmän leluja omille paikoilleen jne...)
Vaimo on tykännyt vaihdosta ja ennen kaikkea lapset ovat nauttineet uudesta järjestelystä. Itse olen tainnut kuitenkin nauttia kaikesta eniten. Vaikka olen viettänyt paljon aikaa lasten kanssa aikaisemminkin olen kuitenkin oppinut heiltä paljon ja huomannut kuinka mahtavia lapset ovat. Samalla olen saanut seurata pienimmän lapsen kehitystä päivittäin. Vanhemman kohdalla en voinut todistaa tätä ihmeellistä kehitystä, koska päivät meni töissä. Ajatteluni on muuttunut, en enää ajattele että joudun olemaan lasten kanssa. Nyt SAAN olla heidän kanssa päivät. Iltaisin kun vaimoni tulee töistä, niin minulla on mahdollisuus lähteä pelaileen sulkapalloa tai punttisalille. Ennen tämä ei onnistunut kuin kynsin hampain. Kun tulin töistä, niin vaimoni häipyi ovet paukkuen ja minä hoidin lapsia. Olen ajatellut, että ehdin varmasti olla vielä kyllästymiseen asti työelämässä mukana, joten miksipä en irroittautuisi oravanpyörästä vähäksi aikaa.
En voi kuin suositella samaa muillekin. Mikäli ajatus vähääkään kiehtoo niin kotiin vaan!!!
Kevät terveisin
Onnellinen ja ylpeä isä
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei,
nyt täytyy tunnustaa, että olen nainen joka uteliaisuuttaan tuli lueskelemaan isien kirjoituksia. Tarkoituksenani tutkia miehen mielenmaisemaa. Kuinka iloinen olinkaan, kun ensimmäisenä tömäsin sinunlaiseesi isään!
On todella upeaa, ttä olet uskaltautunut jäämään kotiin ja osaat myös nauttia ajastasi lasten kanssa. Lapset kasvavat niin nopeasti ja työssäkäyvä puoliso jää aina ilman arkea.
Toivottavasti kirjoituksesi toimii rokaisuna myös muille miehille, jotka ovat haaveilleet samanlaisesta järjestelystä.
Hyvää kevättä koko perheelle.
vaimos ei "jaa" kun on ruvennu hötkyilemään. Älä anna naisten kusettaa itsees. Pian huomaat olevas yh-isä ja akka on jonkun keikarin kanssa teneriffalla
Mitä silmä ei näe, eikä korva kuule. Sitä sydän ei sure.
Eli en tietänkään voi vannoa etteikö näin olisi, mutta hyvin vahvasti epäilen että asia näin olisi. En viitsi vaivata itseäni tommoisilla ajatuksilla. Joka kerta kun vaimoni lähtee kauppaan, jumppaan, lenkille, baariin tms. ja itse miettisin että kuulenko hänestä seuraavan kerran Teneriffalta, niin varmaan rupeisi pää sekoamaan. Vastaavasti jos itse lähden ulos niin tuskinpa vaimonikaan miettii vastaavia asioita.
Olemme ollet 10 vuotta yhdessä ja luottamus toiseen on rakentunut pikkuhiljaa 10 vuoden aika. Luottamuksen voit toki menettää hetkessä. Tuskin meistä kumpikaan haluaa sitä.
Kuulostaa upealta!! Tulin hyvälle mielelle, kun luin kirjoituksesi, hyvää jatkoa ja onnellista kevättä teille!
t. 7 kk vanhan pojan äiti ja isi
Olin vuorotteluvapaalla 2001-02 vuoden, jolloin lapsemme olivat 1- ja 3 -vuotiaat. Äiti palasi silloin töihin.
Työelämässä mennyt taas kolme vuotta.
Kerranhan sitä eletään ja suhde lapsiin syntyy elämällä heidän kanssaan.
Hyvät kokemukset vuodesta ja panostus kannatti näin jälkikäteen ajatellen...
Onnea valintasi johdosta !
itse päästin vaimon töihin ja jäin pojan kanssa kotiin kohta kaks vuotta takana ja joka hetki on ollut korvaamton ...
kohta pitäis "päästää" jäbä hoitoon että oppisi olemaan muiden lasten kanssa .
Suosittelen kaikille miehille jos vain siihen on mahdollisuus. meillä tippui tulot alle puoleen kun jäin pois duunista, mutta hetkeäkään ei ole kaduttanut.
Kiva juttu ,kun olet jäänyt kotiin ns:pehmo isäksi.Sitä minä olen ollut jo 7 vuotta eikä kaduta yhtään.Noihin harrastuksiin niin meillä vanhin poika pelaa kiekkoa d.junnuissa harkat 2 kertaa viikkoon ja pelit. Itse pelaan kiekkoa harkat 2 kertaa viikkoon ja pelit.Siihen sitten vanhimman tyttären harrastukset ym:sellaset menot.2 pienempää junnua lahkessa mukana vaimo vuoro työssä ja sileen. On vähän sovittelemista kuka menee milloinkin ja minne.Vaimo harrastaa vapaa-aikanaan kodin-hoitoa käy salilla ym.Tälläistä se meidän elämä välillä on!
joka olisi paras kätkeä piiloon;)
Itse olen ollut hoitovapaalla viime syksystä lähtien ja elokuussa pitäisi taas palata töihin. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä vuosi on ollut elämäni paras.
Suosittelen kotiin jäämistä ihan kaikille isille. Useimpien kohdallahan kyse ei ole mistään muusta kuin päätöksestä: kumpi tulee ensin perhe vai ura. Itse luulen olevani kiikkustuolissa tyytyväisempi muistellessani vuotta tyttäreni seurassa, kuin sitä miten vuosi 05-06 oli duunissa aivan erityisen mahtava.
Lapset ovat pieniä vain kerran, työputkessa paahtava isä jää paljosta paitsi.
Juu, mukavahan tällaisia juttuja on lukea. Saimme vastikään ensimmäisen lapsemme, ja päätimme heti alusta, että minä jään vapaalle ensi vuonna, mikäli vain vaimolle löytyy töitä. Tosin ensimmäisessä viestissä yksi asia pisti silmään: olet siis nyt, hoitovapaalla ollessasi ryhtynyt siivoilemaan ja laittamaan ruokaa? Meillä hommat on jaettu tasan niin, että vaimo hoitaa sen, mitä minä en pysty - eli imettämisen. Lisäksi hän yleensä pesee pyykit. Minulle jää ruoanlaitto, vauvan kylvetys & ja iltapuuhat sekä suurin osa siivouksesta. Joskus tuntuu vähän rankalta, mutta rankkaa se on lapsenkin hoitaminen 24/7.
Et varmasti tule katumaan. Meillä on sikäli mainio tilanne, että vaimo on vakituisessa työsuhteessa ja palkkakin on parempi kuin minulla. Väittäisin kuitenkin, että rahajuttuja käytetään usein vain tekosyynä, kun isä ei syystä tai toisesta haluakaan jäädä kotiin. Monille omillekin kavereille tulee heti kova tarve selitellä, miksi he eivät ole samaa mahdollisuutta käyttäneet.
Ja noista kotihommista: minä olen aina valmistanut perheemme ruuat ja "pessyt" yleensä pyykit. On ihan uskomatonta, kunka avuttomia jotkut miehet kotitöiden suhteen ovat. Mutta toisaalta en minäkään osaa korjata autoa...
Ensimmäiseksi onneksi olkoon, tuoreesta perheenjäsenestä. Lapsi muuttaa elämän täysin, mutta onneksi vain positiivisempaan suuntaa. Välillä on varmasti rankkaa, mutta "rankin" aika, eli kun vauva on pieni, on lyhyt aika. Koita nauttia nyt vauvastasi. TODELLA NOPEASTI tulet huomaamaan, että ei teillä olekaan enää pikkuista vauvaa. Vaan kävelevä, puhuva, leikkivä ja naurava lapsi.
Noista kotitöistä vielä. Olen minäkin yrittänyt kokkailla aina, mutta kun vaimoni oli kotona ja itse oli klo 8-17 töissä, niin ei minulla ollut paljoa mahdollisuuksia tehdä ruokaa... Ja kai se mun ruuanlaitto oli sitä perinteistä perunaa ja jauhelihakastiketta yms... vaikka hyväähän sekin on. Mutta nyt tarkoitin että on ollut aikaa kokeilla jotain uusia ruokia. Olen yrittänyt tehdä Intialaisia, Thaimaalaisia, Kiinalaista jne... Vuosi sitten en olisi voinut kuvitella että söisin näitä ruokia, saatipa sitten, että itse kokkailen niitä. Mutta niin vain kävi.
Kokkailuni on kuitenkin vielä harjoittelussa. Muutamapäivä sitten tyttö 3,5v tuumasi kun isi oli kokeillut taas jotain uutta että: "minua ei kyllä haittaisia vaikka tämän ruuan ohje joutuisi hukkaan!" :) Nämä ovat just niitä kotona olemisen parhaita hetkiä, joita ilman joutuisin olemaan, jos töihin pitäisi mennä.