olen aina ihmetellyt ihmiä jotka tuijottavat formulaa...esim. ykkösen Avara Luonto saa tuskin tuollaista katselijamäärää, vaikka se on paljon monipuolisempi ohjelma. Tää viisiosainen juttu hyönteisistäkin oli aivan mahtava!!!
ihana Avara Luonto
jehh
6301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, katsoin minäkin ennen, mutta en nykyisin kun perheessä on pieniä lapsia. On toisinaan sen verran raakaa väkivaltaa, että pitäisi olla K10.
Siinä näytetään luontoa sellaisena kuin luonto on, ja miten se toimii. Lieveilmiöt yhteiskunnassa ovat seurausta tiettyjen tosiasioiden, jos ei kieltämisestä, niin silmien siltä sulkemiselta.
Jos lapset ovat jo kouluiässä niin ohjelma on listalla suositeltava.
Porno on myös elämää, samoin sodat, riitelyt rikollisuus, ym. Niitähän pitäisi lapsille näyttää TV:stä jo sylivauvasta lähtien. Muuten he vieraantuvat maailman todellisuudesta.
Ihminen on paha, luonto ei. Siinä on se perimmäinen ero. Porno ym. vahingoittaa lasta, mutta luonto-ohjelmat kasvattavat häntä ymmärtämään elämän kiertokulkua. Lapselle pitää kertoa, miksi leijona tappaa gasellin. Itse olen katsonut luonto-ohjelmia pienestä pitäen, eikä sieluuni tietääkseni ole jäänyt mitään vinoumia.
Ja minä ja moni luokkatoverini emme katsoneet televisiota juuri ollenkaan alle kymmenen ikäisinä kun ei ollut sähköä kuin keskikylällä. Joissakin perheissä oli traktorin akulla toimiva televisio.
Minulla on myös kolme tuttavaperhettä, jotka tietoisesti jättivät television pois siihen asti kunnes lapset olivat teini-iässä. Itse olen lisääntynyt nyt vasta melko vanhana, jolloin ystävieni lapset ovat jo aikuisia.
Kun voin vertailla omia luokkatovereitani toisiinsa sekä noita tuttavaperheiden lapsia niiden perheiden lapsiin, joilla oli tv kotona, tv:ttöminä kasvaneet eivät taatusti ymmärrä vähemmän elämän kiertokulusta eivätkä taatusti ole aikuistuttuaan vähemmän oma-aloitteisia ja luovia. Monissa tapauksissa jyrkästi päinvastoin.
Televisiosta ja kasvatuksesta voisi puhua paljon (ei pelkästään mustavalkoisesti), mutta nyt oli kysymys vain raakojen luontofilmien tarpeellisuudesta.
Tarpeellisiahan ne eivät missään nimessä ole. Järkyttävien kohtausten näkeminen voi olla haitallista, mutta ei tietenkään aina ja yksiselitteisesti. Jos ei traumoja sattuisi tulemaan, voi kuitenkin olla mm. turtumista ja jäljittelyäkin. Turtumisesta voi olla seurauksena mm. empatian puute.
Molempia olen tavannut, vaikka ei kaikki tietenkään televisiosta johdu. Kaupunkilaisserkkumme lapsena kyläillessään halusi aina tappaa kaikki löytämänsä eläimet kun taas meille pienetkin ötökät olivat ystäviä.
Itse opin nelivuotiaana lukemaan sujuvasti ja ymmärsin mm. ihmisen lisääntymisen jo 7-8-vuotiaana. Silti lapsuuteni elin sisarusteni kanssa hyvin paljon mielikuvitusleikeissä.
Visuaalinen ilmaisu ei todellakaan ole aina opetuksen kannalta hyödyksi pienille lapsille, voi jopa olla haitaksi. Alle kymmenvuotiaan ei todellakaan ole oppimisen kannalta tarpeen katsoa miten leijona raatelee gasellia. Elämän kiertokulun ehtii oppia myöhemminkin tai ilman raakuutta.
Sanoit että ihminen on paha, luonto ei. Vanhastaan kuitenkin saduissa on yleensä lähdetty siitä, että luonnossa ihmisen mielestä oleva paha on pahaa. Susi on paha ja Puna-Hilkka-satu on suden kannalta hyvinkin raaka (vatsa auki, kiviä sisään, ommellaan kiinni, heitetään järveen). Minua viisaampien pedagogien mielestä susi ei edusta sadussa sutta eikä edes pahaa ihmistä vaan pahuutta, jonka kanssa ei tarvita kompromissejä (kuten pahan ihmisen kanssa tarvittaisiin).
Tuskin Puna-Hilkka-sadun lapsena kuulleet ovat ymmärtämättömiä elämän kiertokulusta, suden merkityksestä ekosysteemissä ja tuskin ovat sen petovihaisempia kuin muutkaan.
Lapsen on aika olla lapsi, nuoren nuori, aikuisen aikuinen. Ihan luonnostaan lapsia on varjeltu näkemästä asioita, joiden aika ei vielä ole, esim. maaseudulla teurastuksia.
Lukiossa opettajamme sanoi lapsensa tutkineen satukirjaa(!), jossa salametsästäjä oli tappanut norsuemon ja poikanen itki vierellä. Lapsen kysyttyä että mitä tuossa tapahtuu, opettaja oli sanonut norsuäidin nukkuvan ja poikasen olevan surulline, koska sillä oli nälkä, eikä se päässyt vielä imemään.
Tuon opettajan pedagogisia taitoja en epäile, mutta satukirjan tekijän kylläkin!
Ohoh, ei ollut tarkoitus kirjoittaa näin pitkästi. (Vielä olisi kuitenkin paljon sanottavaa.) Parempi olisi ollut että en olisi tullut kommenttia heittäneeksi ettei olisi tarvinnut selittää.
Joka tapauksessa en aio katsoa edes tv-uutisia lasten ollessa pieniä (vanhin nyt 5-vuotias) eikä poikani ole luonto-ohjelmista kiinnostunut, aidosta luonnosta kylläkin. Tulisin toimeen ilman tv:täkin (olinkin lapsuuteni lisäksi välillä lähes 10 vuotta ilman), mutta en sitä mustavalkoisesti niin pahana pidä, että se pitäisi ulos kantaa kun vaimoni kuitenkin haluaa sen pitää.
Ihmisistä voi tulla hyviä ja tasapainoisia ihmisiä monella eri tavalla ja lapset voivat kasvaa kieroon monella eri tavalla ja jokainen on yksilö.
Lapsen suojeleminen sellaiselta mitä ei koe rakentavaksi tai hajoittavaksi ei ole tosiasioiden kieltämistä tai salaamista. Ei nykyaikana kukaan ole teini-iässä tietämätön elämän nurjista, inhottavista, raaoista yms. puolista, vaikka niitä ei tieten tahtoen lapsen silmille heitettäisikään.
Poikani ylitti minut oppimalla lukemaan kolmivuotiaana. Joskus hän esittää niin välkkyjä ajatuksia, että en tiedä mitä kaikkea hän on lukenut. Ehkä hän jo ymmärtää täydellisesti eläinpopulaatioiden luonnollisen säätelyn mekanismit ja petoeläinten merkityksen luonnon kiertokulussa ja evoluution säätelijänä...
Ehkä ei tiedä, mutta tuosta tulee mieleen oppimisen ja opettamisen ero, joka olisi oma aihepiirinsä.
Loppupuolen lauseen piti kuulua: Lapsen suojeleminen sellaiselta mitä ei koe rakentavaksi VAAN hajoittavaksi ei ole tosiasioiden kieltämistä tai salaamista.