Iranin islamilainen valtio ja vähemmistöjen sorto

Iranin valtio on mielenkiintoinen sekoitus islamofasismia ja vähemmistöjen sortoa. Irania hallitaan shiia-sharian mukaan. Valtion korkein johto on uskonnollinen.

Sharia lain mukaan uskonnot jaetaan suojeltuihin ja suojelemattomiin. Iranissa mm kristityt ja juutalaiset ovat suojeltuja uskontoja. Sharian mukaan he maksavat tästä suojelurahaa ja saavat sitä vastaan valtiolta takeen turvallisuudestaan.

Juutalaisten kohdalla tämä ei aina Iranissa toimi, syy tähän lienee kuitenkin enemmän poliittinen kuin uskonnollinen.

Monien muiden vähemmistöjen kohdalla tilanne on juutalaisiakin huonompi. Kaikkein huonoin se Bahai-uskonnon kohdalla. Iranin islamofasistinen hallinto pitää Bahai-uskoa islamin petturuutena (koko Bahai yhteisö on heidän mielestään luopunut islamista). Sinänsä tämä iranilaisten tulkinta on älyllisesti epärehellinen sillä 90% maailman muslimeista on sunneja. Monet sunni oppineet eivät pidä shiioja muslimeina lainkaan.

Bahai uskonto syntyi 1800-luvulla. Sen perusteena on kunnioitus kaikkea elämää kohtaan ja ihmisten veljeys uskonnosta riippumatta. Bahai-opin perusti herra nimeltä Bahaullah. Hänen sanomansa oli hyvin samanlainen kuin eräällä nasaretilaisella aiemmin. Tosin hän oli sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat veljiä keskenään uskonnosta riippumatta. Hänen seuraajansa pitävät häntä profeettana.

Iranin islamofasistinen hallinto ei sulata tätä koska heidän mielestään viimeinen profeetta oli Muhamed. Islamin usko perustuu tälle olettamukselle, koska Iranin valtio taas perustuu islamiin niin ...

Bahaiden sorto on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Tällähetkellä voimassa olevan fatwan mukaan Bahain tappaminen ei ole murha vaan allahille otollinen teko.

Bahait eivät saa osallistua minkäänlaiseen koulutukseen, he eivät voi saada valtion virkaa, heillä ei ole perintäoikeutta edes omiin vanhempiinsa.

Viimeisin Bahaiden vastainen sortotoimenpide on ollut julistaa koko Bahai-uskonto rikollisorganisaatioksi.

Syyllisiä tähän eivät ole vain Iranin ajatollahit vaan koko kansa. Kansa mahdollistaa tälläisen politiikan tekemisen, se on jopa suosittua. Muistuttaa aika vahvasti natsien juutalaisvastaista politiikkaa joka sai suurta kannatusta kansalta.

Iranissa on lukuisia muitakin sorrettuja vähemmistöjä. Tosiasia on että Iran nykymuodossaan islamofasistisena valtiona ei jatka olemassaoloaan enää kauaa. Iranin suuri Azeri-turkkilais "vähemmistö" (oikeasti enemmistö) pitää tästä huolen.

Iranin valtaa pitävä "Arjalainen" farsia puhuva kansanosa on alistanut "Turanilaisen" turkkia (azeria) puhuvan kansanosan. Iranin farsien arjalaiskuvitelmat itsestään vaikuttavat erittäin vahvasti koko heidän islamofasistiseen maailmankuvaansa.
9610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Persialaisethan ovat arjalaisia!

Äänestä
  • Kieliopillisesti kyllä. Arjalaiskuvitelmilla tarkoitan samanlaisia kuvitelmia kuin eräillä 1930-luvun eurooppalaisilla. 100% Puhdasta shiiamuslimi herrarotua.

    Äänestä

  • Suomen kielessä on ainakin 100 indoiranilaista lainasanaa jotka juontavat tuhansien vuosien takaa

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Suomen kielessä on ainakin 100 indoiranilaista lainasanaa jotka juontavat tuhansien vuosien takaa

    Jännittävin tälläinen laina lienee Orja-sana ;) . Jotkin lainat proto-arjalaisesta kielestä elävät vieläkin sekä farsissa että suomessa. Esimerkiksi sana perhonen on hyvin samanlainen molemmissa kielissä. Samoin mehiläinen.

    Äänestä

  • 5Kolonna kirjoitti:

    ainakin vanhaa uskonnollista sanastoa
    Taivas,jumala

    varhaista maanviljelyssanastoa
    vasa, vasikka, vasara

    ja nimenomaan lukusana 100

    googlella löytyy lisää
    http://www.google.com/search?client=opera&rls=fi&q=arjalaiset lainasanat&sourceid=opera&ie=utf-8&oe=utf-8

    Taitavat kaikki olle balttilaislainoja nuo. Eli ovat paljon "uudempaa" kalustoa suomenkielessä. Tuskin edes 3000 vuotta vanhoja ;)
    . Jumala on alkuperäis sana suomalais-ugrilaisissa kielissä sillä sen proto-muoto num, jum jne löydetään ainakin kaikista finnic-kielistä.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Suomen kielessä on ainakin 100 indoiranilaista lainasanaa jotka juontavat tuhansien vuosien takaa

    sana on "orja", joka tarkottaa nimen omaan "arjalaista".

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    ainakin vanhaa uskonnollista sanastoa
    Taivas,jumala

    varhaista maanviljelyssanastoa
    vasa, vasikka, vasara

    ja nimenomaan lukusana 100

    googlella löytyy lisää
    http://www.google.com/search?client=opera&rls=fi&q=arjalaiset lainasanat&sourceid=opera&ie=utf-8&oe=utf-8

    laina indoiranilaisissa kielissä.

    Pitää olla tarkkana, opiskella ja silleen, eikä vain luottaa kirjallisuuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

5Kolonna kirjoitti:

Iranin valtio on mielenkiintoinen sekoitus islamofasismia ja vähemmistöjen sortoa. Irania hallitaan shiia-sharian mukaan. Valtion korkein johto on uskonnollinen.

Sharia lain mukaan uskonnot jaetaan suojeltuihin ja suojelemattomiin. Iranissa mm kristityt ja juutalaiset ovat suojeltuja uskontoja. Sharian mukaan he maksavat tästä suojelurahaa ja saavat sitä vastaan valtiolta takeen turvallisuudestaan.

Juutalaisten kohdalla tämä ei aina Iranissa toimi, syy tähän lienee kuitenkin enemmän poliittinen kuin uskonnollinen.

Monien muiden vähemmistöjen kohdalla tilanne on juutalaisiakin huonompi. Kaikkein huonoin se Bahai-uskonnon kohdalla. Iranin islamofasistinen hallinto pitää Bahai-uskoa islamin petturuutena (koko Bahai yhteisö on heidän mielestään luopunut islamista). Sinänsä tämä iranilaisten tulkinta on älyllisesti epärehellinen sillä 90% maailman muslimeista on sunneja. Monet sunni oppineet eivät pidä shiioja muslimeina lainkaan.

Bahai uskonto syntyi 1800-luvulla. Sen perusteena on kunnioitus kaikkea elämää kohtaan ja ihmisten veljeys uskonnosta riippumatta. Bahai-opin perusti herra nimeltä Bahaullah. Hänen sanomansa oli hyvin samanlainen kuin eräällä nasaretilaisella aiemmin. Tosin hän oli sitä mieltä että kaikki ihmiset ovat veljiä keskenään uskonnosta riippumatta. Hänen seuraajansa pitävät häntä profeettana.

Iranin islamofasistinen hallinto ei sulata tätä koska heidän mielestään viimeinen profeetta oli Muhamed. Islamin usko perustuu tälle olettamukselle, koska Iranin valtio taas perustuu islamiin niin ...

Bahaiden sorto on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Tällähetkellä voimassa olevan fatwan mukaan Bahain tappaminen ei ole murha vaan allahille otollinen teko.

Bahait eivät saa osallistua minkäänlaiseen koulutukseen, he eivät voi saada valtion virkaa, heillä ei ole perintäoikeutta edes omiin vanhempiinsa.

Viimeisin Bahaiden vastainen sortotoimenpide on ollut julistaa koko Bahai-uskonto rikollisorganisaatioksi.

Syyllisiä tähän eivät ole vain Iranin ajatollahit vaan koko kansa. Kansa mahdollistaa tälläisen politiikan tekemisen, se on jopa suosittua. Muistuttaa aika vahvasti natsien juutalaisvastaista politiikkaa joka sai suurta kannatusta kansalta.

Iranissa on lukuisia muitakin sorrettuja vähemmistöjä. Tosiasia on että Iran nykymuodossaan islamofasistisena valtiona ei jatka olemassaoloaan enää kauaa. Iranin suuri Azeri-turkkilais "vähemmistö" (oikeasti enemmistö) pitää tästä huolen.

Iranin valtaa pitävä "Arjalainen" farsia puhuva kansanosa on alistanut "Turanilaisen" turkkia (azeria) puhuvan kansanosan. Iranin farsien arjalaiskuvitelmat itsestään vaikuttavat erittäin vahvasti koko heidän islamofasistiseen maailmankuvaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu