Kohdallani seuraavanlainen tilanne: Tulin raskaaksi, pelättyäni pitkään, monista syistä, onko se koskaan mahdollista. Iloni on tietysti suunnaton. Pelkäsin tietysti aluksi keskenmenoa valtavasti, siksi kerroimme ystäville ja muille asiasta aika myöhään. Ja sitten, kun rohkaistuin kertomaan ystävälle, jonka ajattelin ilahtuvan, sain kuulla hänen surustaan. Oli kokenut juuri keskenmenon. Minä yritin ilmaista pahoillaan oloni hänen puolestaan, mutta en alkanut välttää kokonaan tästä omasta odotuksestani puhumasta. Meillä on joskus ollut hyvinkin läheiset välit, mutta nykyään ei niinkään. Emme näe edes viikoittain. Mutta silloin kun näemme, päällimmäisinä kuulumisina minulla on tietysti se, miten odotus on sujunut.
Mutta mietin kovasti sitä, miten minut pitäisi suhtautua tähän tilanteeseen, varsinkaan kun en tiedä, onko tuo kokemus hänelle ensimmäinen ja onko heillä muitakin vaikeuksia asian suhteen, avoimesti hän ei niistä ole kertonut. Hän on siis luonteeltaan hieman varautunut, ehkä aika itsenäinen, ei pyydä helposti apua keneltäkään.
Sinä joka olet ollut tuossa tilanteessa, kuinka vaikeaa on kuunnella ystävän asioita? Miten olisit toivonut ystävän tukea? En haluaisi vaikuttaa välinpitämättömältä, mutta en myöskään kaivella liikaa kipeitä asioita...
Mutta mietin kovasti sitä, miten minut pitäisi suhtautua tähän tilanteeseen, varsinkaan kun en tiedä, onko tuo kokemus hänelle ensimmäinen ja onko heillä muitakin vaikeuksia asian suhteen, avoimesti hän ei niistä ole kertonut. Hän on siis luonteeltaan hieman varautunut, ehkä aika itsenäinen, ei pyydä helposti apua keneltäkään.
Sinä joka olet ollut tuossa tilanteessa, kuinka vaikeaa on kuunnella ystävän asioita? Miten olisit toivonut ystävän tukea? En haluaisi vaikuttaa välinpitämättömältä, mutta en myöskään kaivella liikaa kipeitä asioita...
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei,
minulle kävi samallalailla, ystävälläni oli keskenmeno 10:llä viikolla ja samaan aikaan sain itse tietää odottavani. en heti kertonut ystävälleni että odotan vauvaa, annoin hänen purkaa omia tuntojaa ja yritin tukea häntä surussaan. kun aikaa meni kerroin hänelle raskaudestani. olihan hän onnellinen puolestani, mutta koko raskausaikanani hän ei vointeja kysellyt eikä ottanut odotustani puheeksi joten myös minä jätin siitä puhumatta. mutta kun vauva syntyi kävi ystäväni sitä katsomassa ja usein sen jälkeen myös. Myöhemmin olemme tästä odotusajasta puhunneet ja hänelle se vaan oli vaikea hyväksyä, että minun raskaus onnistui ja häneltä meni kesken. en osaa neuvoa sen enempää kuin tue ystävääsi keskenmenosta ja anna ajan kulua. Jokainen kokee tämän erilailla, ja ystävän tuki on suuri apu. riemuitse omasta odotuksesta, mutta älä intoile ystävällesi liikaa. kerro kuulumiset ja juttele jos hän siihen on valmis.
Koin keskenmenon kaksi viikkoa sitten. Todella pitkä aika meni yrittämiseen. Samalla viikolla paras ystäväni synnytti terveen pojan ja toinen ystäväni kestoi olevansa rv 10. Hirveän kateellinen olin tietenkin molemmille. En suostunut ottamaan vastaan tukea keskenmenooni kummaltakaan heiltä. Vauvan synnyttäneeltä en hetkeen halunnutkaan. En halua omalla surkeudellani masentaa hänen vauvatotutteluaan enkä halua toiselle lietsoa kauhukuvia päähän. Olin itselleni vihainen kun edes kerroin kenellekään koko raskaudesta. Olisin voinut tekohymyillä helpommin ehkä. Nyt tunnen saavani vain sääliviä katselita osakseni. Tiedän olevani vielä vaiheessa, jossa olen vihainen koko maailmalle. Luulen, että tällaisen kokemuksen jälkeen minulla on siihen oikeus vielä jonkun aikaa.
Tänä aamuna sain ystävältäni seuraavanlaisen mailin: "Kuule, vauvan hoito on paljon rankempaa kuin luulin. Tarvitsisin sinut kipeästi avukseni. Jos et ole siihen valmis, ymmärrän kyllä, mutta kaipaan sinua. Tulisit käymään niin jutellaan. Jutellaan vauvasta tai jutellaan sinun menetyksestäsi. Anteeksi etten osannut sanoa mitään mikä saisi olosi paremmaksi. Soittelethan?"
tajusin, ettei mikään mahti maailmassa saa minua voimaan paremmin. Tämä on se suru, joka on käytävä läpi. Tämä on minun menetykseni ja ystäväni teki todella kultaisesti tarjotessaan apua ja kertoessaan ymmärtävänsä jos en ole vielä valmis vauvaa näkemään. Suosittelen tarjoamaan tukea, ei jankuttamalla, mutta usein. Ja tehkää (ison mahan rajoutuksella) niitä asioita kuin ennenkin. Itse tarvitsen todistuksen siitä, että minusta pidetään edelleen. Etten ole epäkelpo nainen, vaikka sikiö ei lähtenytkään kehittymään. Pahinta mitä voi sanoa, on todeta, ettei sikiö vielä ole lapsi. Menetys on suuri, ei sitä saisi vähätellä millään tavoin.
Sure ystäväsi kanssa, mutta älä masennu hänen kanssaan. Kyllä jokaisella on oikeus olla onneton ja on kai täysin luonnollista välttää hetki asioita, jotka muistuttavat menetyksestä. Luulen silti, että hän toivoisi sinun kuuntelevan. Älä odota hänen pyytävän apua, tarjoa sitä itse. Jokainen haluaa tuntea olonsa tärkeäksi. vaikka kuulostaa tylsältä: et voi määrätä hänen elämästään, anna aikaa.
Toivotan voimia sekä sinulle, että ystävällesi!
niin älä hehkuta omaa onneasi (niin väärältä kuin se sinusta tuntuukin) vaan KYSY miten hän voi. Hän kysyy sitten sinun voinnistasi, jos jaksaa. Älä loukkaannu, jos hän ei voi iloita raskaudestasi (älä pelästy, mutta hän saattaa jopa hetkittäin vihata sinua...keskenmeno tuo uskomattoimia ajatuksia ihmisen päähän)
Itse olen kokenut muutaman vuoden siällä 4 keskenmenoa, enkä yhtään onnistunutta raskautta. ystäväni kuitenkin saavat lapsia tasaiseen tahtiin. he ovat ymmärtäneet olla hienovaraisia. Itsekin vihaan itsessäni välillä sitä, että en pysty iloitsemaan heidän raskauksistaan, eiväthän ne ole minulta pois. Kuitenkin kun asioista puhutaan, aukeavat monet solmut. joskus joku ystävyyssuhteeni on ollut katkollakin jos ystävän raskaus on ollut liian kipeä minulle... mutta aika kuluu ja ystävyys elpyy taas. nämä ovat elämänvaiheita jotka vaativat kärsivällisyyttä puolin ja toisin. mutta hädässähän ystävä tunnetaan ja ne ystävät jäävät jotka ovat niitä oikeita ystäviä. Anna ystävällesai anteeksi se, jos hän ei ota yhteyttä pitkään aikaan, hän ottaa yhteyttä sitten kun se ei tee hänelle enää niin kipeää. Tai sitten ota itse yhteyttä ja kysy miten hän voi.