Hyvä että kaupunkissa on usein 30 kmt nopeus, ehtii jalan kulkia mennä ja lapsi ei jää alle, töyssyt vielä kruununa päällä. Olen onnellinen hidas kuski, ja ajan uudella Corollla Hatchback 1,6:lla. Autoni ei ole rääkätty ja saan siitä hyvän hinnan kun ei kaahaa sitä pilalle.
30 kmt hyvä kaupunkissa
Aaretti54
10935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
30 km/h todellakin riittää kaupunkioloissa. Sillä nopeudella ehtii ihan hyvin ja se on myös muita liikkujia kohtaan hyvä nopeus. Tuo nopeus ei aiheuta kaupungissa ruuhkia, kuten joku aina yrittää väittää. Kaikilla kun on sama nopeus, niin ongelmia ei ole. Korvien välistä kaikki on kiinni.
Ei ole välityssuhteet sopineet miellyttävälle kierrosalueelle yhdessäkään manuaaliautossa tuolle nopeudelle. Kolmonen 40km/h ok, 4:n 50-70km/h ok. Kakkosella mielestäni liikaa kiekkoja (itse pidän mahdollisiman alhaisista kierroksista).
Pieni tarkennus. Kansainvälisten standardien mukaan Suomessa ei ole kaupunkeja ollenkaan, jos tarkastellaan asukastiheyttä. Lienetkin tarkoittanut muita, kuin Suomen taajamia.
30 on hyvä kunhan laitetaan ykkönen eteen. Motareille nolla perään.
Mikä vitun pyhimys lapsi on liikenteessä? Kurittomat ja vailla sivistystä olevat kakarat joutavatkin auton alle.
Loistoautoni laatumoottori kestää kovaakin rääkkiä jälleenmyyntiarvon putoamatta. Vaihda japsipaskasi laatuun nysväri!!!!
antavat poikkeuksetta enemmän tehoa vs. yksityisen körö-körö sisäänajettu auto. Kannattaa siis polkea jo heti uudesta lähtien, se tekee moottorille hyvää.
tulla tänne paskaa jauhamaan - etköhän sitä keskustelua saisi asiallisillakin kommenteilla.
sanoit, mutta itse kuitenkin kirjoitit täysin turhan paskanjauhamisviestin
oikeen piti aikaa käyttää noin nerokkaaseen viestiin.
30 kmt?
Eli 30 kilometriä tonnissa?
Siis mitä???
jep. Ja oikeestaan pitäs siirtyä hevoseen ja rattaisiin kulkuvälineenä, ja mies edelle kulkemaan ja heiluttamaan punaista lippua...Ennemminkin laitettais ydinkeskustat kävelykaduiksi,olisi melkein enemmän hyötyä.