HS:n galluptulos oli odotettu, sillä oli vain ajan kysymys, koska kokoomuksen tasaisesti kasvava kannatus ohittaa keskustan kannatuksen. Mitään syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, koska tästä eteenpäin porvariyhteistyön mahdollisuudet vain paranevat.
Keväällä eduskunnassa esiin nousevat asiat ja kuluvan vuoden jälkipuoliskon EU-puheenjohtajuus antavat keskustalle ja etenkin maltilliselle Matti Vanhaselle runsaasti mahdollisuuksia profiloida keskustan politiikka linjakkaaksi vaihtoehdoksi Heinäluoman syyttelevälle ja uhkailuun perustuvalle vastakkainasettelulle.
Keskustan kannatus kääntyy aivan varmasti uuteen nousuun, kun nyt vain pannaan jäitä hattuun ja pidetään omasta linjasta kiinni panikoitumatta mihinkään vaalitemppuiluun.
Olennaisintahan gallup-tuloksissa on, että SDP:n suosio on nyt taittunut, kun "koko kansan presidentin" suosio kutistui kuuden vuoden takaiseen, täpärään vaalivoittoon, ja Lipposen seuraaja on pelkkä Lipposen varjo: uhitteleva kevyen sarjan ay-peluri, jolla ei ole kykyä minkäänlaiseen yhteistyöhön.
Seuraavat 12 kuukautta mennään kokoomuksen kannatuksen vakaan kasvun tahdissa, demareiden panikoituessa yhä enemmän ja samalla kääntyy keskustaqnkin kannatus seuraamaan kokoomuksen tasaista kasvua.
Sinivihreä tulevaisuus on valoisampi vaihtoehto kuin uhkailulle, komentelulle ja pikkupolitikoinnille perustuva, sosialistinen ay-meininki. Heinäluomalle koettaa nyt kovat ajat, mutta ei välitetä siitä.
Vastakkainasettelun aika on todellakin nyt ohi.
Keväällä eduskunnassa esiin nousevat asiat ja kuluvan vuoden jälkipuoliskon EU-puheenjohtajuus antavat keskustalle ja etenkin maltilliselle Matti Vanhaselle runsaasti mahdollisuuksia profiloida keskustan politiikka linjakkaaksi vaihtoehdoksi Heinäluoman syyttelevälle ja uhkailuun perustuvalle vastakkainasettelulle.
Keskustan kannatus kääntyy aivan varmasti uuteen nousuun, kun nyt vain pannaan jäitä hattuun ja pidetään omasta linjasta kiinni panikoitumatta mihinkään vaalitemppuiluun.
Olennaisintahan gallup-tuloksissa on, että SDP:n suosio on nyt taittunut, kun "koko kansan presidentin" suosio kutistui kuuden vuoden takaiseen, täpärään vaalivoittoon, ja Lipposen seuraaja on pelkkä Lipposen varjo: uhitteleva kevyen sarjan ay-peluri, jolla ei ole kykyä minkäänlaiseen yhteistyöhön.
Seuraavat 12 kuukautta mennään kokoomuksen kannatuksen vakaan kasvun tahdissa, demareiden panikoituessa yhä enemmän ja samalla kääntyy keskustaqnkin kannatus seuraamaan kokoomuksen tasaista kasvua.
Sinivihreä tulevaisuus on valoisampi vaihtoehto kuin uhkailulle, komentelulle ja pikkupolitikoinnille perustuva, sosialistinen ay-meininki. Heinäluomalle koettaa nyt kovat ajat, mutta ei välitetä siitä.
Vastakkainasettelun aika on todellakin nyt ohi.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Keskusta ei usko median valheisiin. Keskusta tulee voittamaan eduskuntavaalit. Suomi tarvitsee Keskustaa ja Matti Vanhasen hallitusta.
Hyvä Matti.
Pää kannattaa pitää aina pystyssä ja voitontahto mielessä. Vain sillä linjalla on mahdollista menestyä.
Kumartakaa syvään..
...oli tässä ainokassisena ja TNS Gallup kyseli, mitä puoluetta ihmiset äänestäisivät.
Pitkät aikasarjat taas kuvaavat selkeää trendiä kokoomuksen suhteen, jonka kannatus on kasvanut erittäin loogisesti koko Kataisen puheenjohtajakauden ajan.
Mitä lähemmäksi vaaleja päästään, sitä selvemmin kansa näkee, ettei Heinäluomasta ole muuta kuin syyttelemään ja uhkailemaan. Se tulee pudottamaan SDP:n kannatusta sitä enemmän, mitä enemmän Heinäluoma esiintyy julkisuudessa.
Kun Matti vanhanen säilyttää malttinsa ja keskustakin malttaa olla sortumatta vaalipopulismiin, muun keskustan kannatus kääntyy seuraamaan kokoomuksen kasvu-uraa ja SDP painuu sinne, minne se kuuluukin: kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, koska vastakkainasettelun aika työelämässä on vihdoinkiin ohi.
Todennäköisintä on se, että demarit sulautuvat lähivuosinä myös virallisesti kokoomukseen. Käytännössähän SDP jo tekee puhtaasti kokoomuslaista politiikka. Nyt olisi vain aika hypätä kaapista ulos ja tunnustaa myös äänestäjille tosiasiat.
ja SDP liittyy Kokoomuksen, sitten olisi Kokoomuksellakin viimeinen ja vihdoin oma presidentti.... Nyt on vain Sinun kaltaisia mitättömiä porvareita, joiden aatteet on kaivettu syvimmistä kokoomusperäsuolista...
SDP:stä valuu Kokoomukseen äänestäjiä
SDP:n ay-väki, luokkakantaisesta vastakkainasettelusta ja herravihasta politiikkansa ammentava porukka pysyy aina sosialidemokraatteina.
Sen sijaan SDP:n kannattajissa on liikkuvia, puolueisiin löyhemmin sitoutuneita palkansaajia ja virkamiehiä, jotka hyvinkin voivat kyllästyä Heinäluoman kukkoiluun ja siirtyä kokoomukseen.
Demareiden oikealta laidalta vuotaa kannatusta kokoomukseen, koska Heinäluoma viiraa liikaa vasemmalle.
Vasemmistoliiton ja demareiden välillä saattaa tapahtua ristivetoakin, koska siimesläisiä varmaan siirtyy demareihin mutta samalla jyrkin ay-vasemmisto saattaa siirtyä vasemmistoliittoon, jos se muuttaa linjaansa selkeämmin ay-taistelujärjestöksi.
Aika näyttää kumpi tuossa ristivedossa voittaa. Nyt tehdyn gallupin haastatteluajankohta oli tuon suhteen vielä liian varhainen.
kumartakaa tietäjää..
Mitäs sanoisit siitä ainokassisesta, joka ennustaa, että vasemmistoliitto valitsee itselleen sellaisen ärhäkän vasemmistopopulistin johtajakseen, joka iskee lujaa SDP:n vasempaan kylkeen ja kuppaa 2-3 %-yksikköä demareille nyt mitatusta suosiosta?
Eikö olisi mielenkiintoinen liikahdus pitkään pysähtyneisyyden tilassa eläneessä politiikassa?
...
Sikäli kun olet demari, niin suosittelen silmien aukipitoa, koska suurimmat ja ennakoimattomimmat muutokset lähimmän 12 kuukauden aikana riepottavat SDP:tä - ei keskustaa eikä kokoomusta.
Jaban suhde Keskustalaisin on samanlainen kuin Hitlerin aikana saksalaisten jotka veivät kaasutetuilta kultahampaat suusta, repivät sormet irti saadakseen kultasormukset...
Raju vertaus: Jaba halkuaa vain Kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi, ei muuta. Äänestihän Jaba ensimäisissä presidentinvaaleissakin Halosta, ei Ahoa koska "Aho halusi Kokoomuksen oppositioon".
Yhteistyökumppanin kanssa tehdään yhteistyötä, koska vuoden kuluttua meillä on kolme suunnilleen yhtä suurta puoluetta.
Ne kaksi, jotka yhteistyöhön päätyvät vaalin jälkeen, eivät voi hirttää toisiaan, koska muuten yhteistyö loppuu.
... kehitys kepun kannalta. On vain muistettava, että Keskusta oli koko 70-ja 80-luvut Kokoomusta pienempi puolue. Kannatus oli 17 % paikkeilla. Nyt se on sentään vankasti yli 20 %. Kokoomuksen kannatus oli 80-luvun vaaleissa 22-23 %. Tärkeää on, että porvaripuolueiden yhteispanos on suuri ensi vuoden vaaleissa, jotta saadaa maahan porvarihallitus.
Vasemmistoliitosta näyttää siirtyvän kannattajia demareihin. Demareiden kannatus tämän gallupin mukaan on viime eduskuntavaaleista noussut 1,3 % ja vasureiden laskenut tuon saman 1,3 %.
Keskustan kannatusta oli lainassa SMP:llä, mikä on nyt saatu takaisin. Kokoomuskin näyttää palanneen normaalille tasolleen. kyllä tästä yhteistyön pohja voi hyvinkin syntyä, kunhan ensin löytyy riittävästi yhteisiä tavoitteita.
SDP:n ja vasemmistoliiton jäsentenvälisessä saattaa syntyä kaksisuuntaistakin liikettä riippuen siitä, millainen uusi johto vasemmistoliitolle valitaan. Vasureiden selkeä liikahdus äärivasemmiston ärhentelevään ay-änkyröintiin voisi hyvinkin rokottaa demareita, kun osa SDP:n duunariäänestäjistä pitää demareiden ay-touhuja liian pehmoina.
Totta kai Keskustan kannatus laskee. Ei muuten voisi ollakaan.
Maa on nimittäin täynnä ihmisiä, jotka odottavat oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuuteen ei kuulu se että kun on ensin nautittu kaikki rusinat oman maan vauraudesta -- alkaen lastenneuvolasta ja yhteisin varoin kustannetusta koulutksesta aina yritysten tuotekehittelytukiin saakka -- ja kun sitten on lypsetty oma maa tyhjiin, kootaan voitot ja livahdetaan pois verottajan ulottuvilta. Ja viedään yritys halpatyövoimamaihin.
Mitäs Keskusta on tehnyt tällaisen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi?
Ei mitään. Ei Keskustalta edes odoteta mitään. Vaikka maan pääministeri on keskustalainen keulakuva. Kukaan ei edes odota häneltä mitään.
Eikä maailmassa muutenkaan vallitse mikään järki, kohtuus tai oikeus. USA valloittaa maailmaa Bushin johdolla ja täysin härskein ottein. Suomessa yksi paksukalloinen jääräpääpoliitikko erehtyi menemään ja nuoleskelemaan Bushia, ja hänen poliittinen uransa loppui siihen. Mutta mitä tekee pääministerimme Vanhanen? Hän ei uskalla ääneen tuomita USA:n kansainvälisen oikeuden vastaisia menettelyjä, eikä edes harjoitettua kiditusta tai Guantamon keskitysleiriä.
Kas sellainen on meidän keskustalainen pääministerimme. Ei häneltä kukaan enää mitään odotakaan. Ja se näkyy Keskustan kannatusluvuissakin. Kuka kannattaisi puoluetta, jolla ei ole mitään oikeudenmukaisuutta, ei moraalia, eikä visioita tulevaisuudesta?
Ei kukaan.
Keskustalaisten kannattaa kulkea pää painuksissa. Mitään aihetta mihinkään ylpeyteen ei ole. Vanhasen vuoksi ei ole edes syytä katsoa lähimmäistä suoraan silmiin. Pitää pälyillä.
Keskustalaiset ovat nyt kaikin puolin kuin kusi sukassa. Mille siivelle he pääsisivät, että se heitä kannattelisi? Pitäisikö mennä Jaban siivelle? Jospa kaikki suomalaiset muuttuisivatkin pikkujaboiksi, eikä kukaan enää perustaisi mitään oikeudesta tai totuudesta? Oikeutta olisi se että rikkaat saisivat toimia kuten itselleen parhaaksi katsovat. Ja totuutta olisi se että sanottaisiin vain lauseita joiden totuus on niissä itsessään, eikä niiden totuutta koskaan mitattaisi maailmaa vasten.
Porvarihallitusta ei tule.
=
Mahdollista yhteistyötään Kokoomuksen kanssa
Kepun olisi kannattanut miettiä silloin,
kun se päätti hallituskumppanistaan... ja
valitsi Sdp:n - ja Rkp:n.
Tämän vaalikauden ainoa tavoite on Kokoomuksen
kannatuksen nostaminen niin, että Kokoomus
on seuraavissa vaaleissa maan suurin puolue.
Erityisen tärkeää on muistaa miksi Kokoomus
on nyt oppositiossa: se on siellä Golgatan
Olgan ja Kepun määräyksestä... sitä Kokoomus
ei tietenkään unohda... ja siitä tosiasiasta
Kepu maksaa tulevaisuudessa kovan
hinnan - erittäin kovan hinnan.
Kuules nyt pikkupippeli. Sinä ja kaltaisesi eivät ole siitä onneksi päättämässä.
Maalaisporvarit ovat joko kokoomuslaisia tai kepulaisia, joten toisen kasvu on toiselta pois. Siimesläisten asemoituminen demareihin ei vielä näkynyt tässä gallupissa, joten demareiden kannatus on pikemminkin nousussa kuin laskussa, kuten tutkimuksen tekijä toteaakin.
Ennustuksillesi on aina ollut ominaista, että niissä toiveet ja pelot ohittavat todennäköisyydet. Siksi olet niin usein väärässä. Tulisit jo ulos kaapista ja ottaisit kepun jäsenkirjan.
Maalaisporvarit ovat joko kokoomuslaisia tai kepulaisia, joten toisen kasvu on toiselta pois.
---------
Noinkin, mutta liikkuvia äänestäjiä keskustan ja kokoomuksen välillä lienee enemmän kaupungeissa.
Siimesläisten asemoituminen demareihin ei vielä näkynyt tässä gallupissa, joten demareiden kannatus on pikemminkin nousussa kuin laskussa, kuten tutkimuksen tekijä toteaakin.
-------------
Tuohon en kinaa vastaan, vaikka oletan, että vasemmistoliiton uusi johto asettaa tavoitteekseen kaapata demareilta kannatusta, missä se voi hyvinkin onnistua ennen vaaleja ja etenkin vaaleissa, jos äärivasemmistolainen ja luokkakantainen duunariväki onnistutaan aktivoimaan. Siimeksen johtamaa puoluettahan änkyräduunarit ilmeisesti hieman vierastivat.
Ennustuksillesi on aina ollut ominaista, että niissä toiveet ja pelot ohittavat todennäköisyydet. Siksi olet niin usein väärässä.
------------------
Mielipiteitäni tuon julki, oikeassa olet. Saatan myös korostaa itselleni mieluisia mahdollisuuksia, kun todennäköisyyksien arvioinnille on aina niin monia vaihtoehtoja.
Tulisit jo ulos kaapista ja ottaisit kepun jäsenkirjan.
------------------
Taidan pysyä pelkkänä sitoutumattomana antisosialistina, joka kannattaa keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä.
Jos nyt palaamme taas Jäbän mielikuvutusmaailmasta reaalitodellisuuteen,niin sinipunaahan tuo pukkaa.Heinäluomasta pääministeri ja Kataisesta joko valtiovarain-tai ulkoministeri,riippuen Tuomiojan jatkosuunnitelmista.
12 kuukautta on pitkä aika. Seurataan eri vaihtoehtojen todennäköisyyksiä avoimin mielin ja vaihdetaan mielipiteitä aina kun jotain uutta tapahtuu.
Eikös Suomessa ole semmoinen tapa,että pääministeri tulee suurimmasta puolueesta? On melko todennäköistä,että Sdp pysyy suurimpana puolueena seuraavat 12 kuukauttakin kun nyt on todennäköisesti tulossa lisää kannatusta vasemmistoliitostakin.
Ja jos Suomessa pääsee Jätteenmäkikin pääministeriksi niin miksei myös Heinäluoma. :-)
Semmoisesta tavasta suurimmat puolueet ovat sopineet, että suurimman puolueen puheenjohtaja valitaan eduskunnassa ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi.
Yhden kerran tätä on noudatettu ja silloin tunnustelijasta tuli myös pääministeri.
Perustuslaki ei puolestaan sano muuta kuin sen, että eduskunta valitsee pääministerin ja antaa luottamuslauseen tämän muodostamalle hallitukselle, mistä toki seuraa - kun puolueet pitävät eduskunnassa kuria - että enemmistö eduskunnassa päättää.
SDP:n pysyminen suurimpana puolueena on hyvin mahdollista, mutta antaas ny kattoo, miten asiat kehittyvät. Keskustalla on mahdollisuus nousta, koska Matti Vanhanen on asiallinen mies ja Heinäluomalla on mahdollisuus tyriä, kun hän taas ei ole.
Kokoomus joka tapauksessa jatkaa kasvuaan ihan väistämättä.
Toivossa on hyvä elää, että Heinäluomasta ei tulis vaan pääministeriä.