Tiedän, että pitäisi esittää toi kysymys jollekin asiantuntijalle. En saa taaskaan mitään aikaiseksi. Iltaisin en saa unta ja aamulla yritän väkisin pitää silmiä kiinni. Kun vihdoin nousen, toivon, että ois jo ilta ja joku muu ois siivonnu ja tiskannu ja lukenu mun puolesta tentteihin. Kelan saan tyydytettyä tänäkin vuonna, mitään ei periaatteessa enää tarvis tehdä, mutta mietin, että mitä muut ajattelevat jos en enää luekaan tentteihin tänä keväänä. Jos alkaisin tutustumaan itseeni ennen kesätöitä. Masentunut mieli mulla on ollut jo melkeen kymmenen vuotta, ehkä ois jo aika suoda itselleen loma, eikä luulla vain, että jatkuva eteenpäin pyrkiminen koulun, työn tai perheenperustamisen suhteen on ainoa tapa elää. Tahtoisin juosta kevätauringossa jäällä. Tahtoisin ystävän. Tahtoisin vihdoinkin olla onnellinen. Mutta en ole, en osaa olla enkä anna itselleni pienintäkään mahdollisuutta ehtiä olla. Täytän aikatauluni kurssikirjoilla, gradun valmistelulla, typerien ihmisten miellyttämisellä ja siivoamisella. Kodin pitää olla puhdas. Miksi? Ei kukaan koskaan käy kuitenkaan. Ei ole käynyt vuosiin ellei ole tarvinnut jotain. Itselleni on aivan sama vaikka pöly tippuisi palloina katosta. Mitä väliä? En jaksa nauttia siisteydestä, olen liian kiireinen. Ja omasta syystäni.
Onko mikään työ tai tutkinto todella niin tärkeä, että minun jatkuvasti pitäisi verrata itseäni muihin? Että jätän nuoruusvuoteni elämättä, koska haluaisin valmistua pikkuisen ennemmin, pikkuisen paremmilla arvosanoilla ja pikkuisen paremmalla työkokemuksella kuin ystäväni?? Tai siis no, muut. Ei ole ystäviä, minulla ei ole aikaa niille.
ja nyt sitten jos soisin itselleni tämän puolentoista kuukauden loman ennen töitä, itseensätutustumisloman ja sairasloman. Terapiassakäyntiloman ja rauhoittumisloman niin olenko laiska? Vai sairas? Joskus ajattelin, että ois helpompaa jos saisin jonkun fyysisen taudin, joutuisin sairaalaan ja minulla olisi yhteiskunnan mielestä oikeus olla pois oravanpyörästä, koska olen kipeä. Nyt olen vain turha. Olen taakka, vaikka olenkin taakka kasvottomille, yhteiskunnalle, en ystäville. Onko silti oikeus sairastaa? Onko tämä edes sairaus? Burn out ja masennus? Jatkuva pala kurkussa? Yöllinen itku ja niin helvetin paha olo, että joskus huutaa ääneen. Kuka päättää onko oikeus sairastaa? Kun jättää lukematta tentteihin, tekee hallaa itselleen. kaikki se on edessä joskus myöhemmin. Vähääkään ala ei enää kiinnosta, mutta pakkohan se on käydä loppuun. Yliopisto ja kaikkea. Meidän tytöstä tulee ekonomi! Olisin halunnut kirjailijaksi. tai toimittajaksi. tai mitä tahansa muuta. Kukaan ei kysynyt. Ekonomi on hieno tutkinto, ekonomit tienaa, tottakai kiinnostaa ja minä esitin että kiinnostaa.
Olen väsynyt miellyttämään. Siitä kun on juuri tämä seuraus ettei enää tunne itseään. En tiedä edes mitä haluan, paitsi mennä auringonpaisteeseen heti tämän päivän terapian jälkeen. En tee sitä kuitenkaan, tulen kotiin ja kirjoitan taas hetken gradua, joka ei valmistu kai koskaan. Kirjoitan hetken positiivisuuspäiväkirjaa, tiedättehän, sitä johon joka päivä kirjoitetaan yksi positiivinen asia. Toissapäivänä kirjoitin: lautanen ei hajonnut kun putosi. Eilen kirjoitin: alkaa antibiootit tehota virtsatulehdukseen, kiva.
Tämä ei ole normaalia elämää. Olen niin täynnä ideoita välillä, että voisin puhua ja olla nukkumatta vuorokausia. Kirjoitan yötä päivää gradua, pyyhin pölyjä ja pesen ikkunoita.
Sitten romahdan ja en tee mitään viikkoihin. Alan seota, tai siis olenkin seonnut. Mieliala hyppii miten sattuu. Apua!
Onko mikään työ tai tutkinto todella niin tärkeä, että minun jatkuvasti pitäisi verrata itseäni muihin? Että jätän nuoruusvuoteni elämättä, koska haluaisin valmistua pikkuisen ennemmin, pikkuisen paremmilla arvosanoilla ja pikkuisen paremmalla työkokemuksella kuin ystäväni?? Tai siis no, muut. Ei ole ystäviä, minulla ei ole aikaa niille.
ja nyt sitten jos soisin itselleni tämän puolentoista kuukauden loman ennen töitä, itseensätutustumisloman ja sairasloman. Terapiassakäyntiloman ja rauhoittumisloman niin olenko laiska? Vai sairas? Joskus ajattelin, että ois helpompaa jos saisin jonkun fyysisen taudin, joutuisin sairaalaan ja minulla olisi yhteiskunnan mielestä oikeus olla pois oravanpyörästä, koska olen kipeä. Nyt olen vain turha. Olen taakka, vaikka olenkin taakka kasvottomille, yhteiskunnalle, en ystäville. Onko silti oikeus sairastaa? Onko tämä edes sairaus? Burn out ja masennus? Jatkuva pala kurkussa? Yöllinen itku ja niin helvetin paha olo, että joskus huutaa ääneen. Kuka päättää onko oikeus sairastaa? Kun jättää lukematta tentteihin, tekee hallaa itselleen. kaikki se on edessä joskus myöhemmin. Vähääkään ala ei enää kiinnosta, mutta pakkohan se on käydä loppuun. Yliopisto ja kaikkea. Meidän tytöstä tulee ekonomi! Olisin halunnut kirjailijaksi. tai toimittajaksi. tai mitä tahansa muuta. Kukaan ei kysynyt. Ekonomi on hieno tutkinto, ekonomit tienaa, tottakai kiinnostaa ja minä esitin että kiinnostaa.
Olen väsynyt miellyttämään. Siitä kun on juuri tämä seuraus ettei enää tunne itseään. En tiedä edes mitä haluan, paitsi mennä auringonpaisteeseen heti tämän päivän terapian jälkeen. En tee sitä kuitenkaan, tulen kotiin ja kirjoitan taas hetken gradua, joka ei valmistu kai koskaan. Kirjoitan hetken positiivisuuspäiväkirjaa, tiedättehän, sitä johon joka päivä kirjoitetaan yksi positiivinen asia. Toissapäivänä kirjoitin: lautanen ei hajonnut kun putosi. Eilen kirjoitin: alkaa antibiootit tehota virtsatulehdukseen, kiva.
Tämä ei ole normaalia elämää. Olen niin täynnä ideoita välillä, että voisin puhua ja olla nukkumatta vuorokausia. Kirjoitan yötä päivää gradua, pyyhin pölyjä ja pesen ikkunoita.
Sitten romahdan ja en tee mitään viikkoihin. Alan seota, tai siis olenkin seonnut. Mieliala hyppii miten sattuu. Apua!
Vastaukset 7
Vanhimmat
jota olen pohtinut itsekin...Olen kyllä itseni kohdalla tullut siihen tulokseen, että ei se kyllä laiskuutta ole...
Siispä teenkin ainostaan sellaisia asioita jotka tuntuvat mukavilta jos väsyttää niin nukun jos jaksan jotain hyödyllistä tehdä, niin teen.
En välitä mitä muut puhuvat, itse tiedän mitä jaksan ja mitä en jaksa...
Olet vaan mitä ilmeisemmin väsynyt ja hieman masentunut! Ei tuo vielä vakavalta masennukselta kuulosta. Mutta jokainen ihminen sietää stressiä, ym eritavalla, joten ei sinun pitäis olla vihanen itselles jos et jaksa tässä hektisessä nykymaailmassa kokoajan mennä mukana!! Jos olisit vakavasti masentunut, niin voin sanoa kokemuksesta että et saisi aikaiseksi yhtään mitään. Mutta sinun täytyy ruveta tosiaan niinkuin sanoit "tutkiskelun paikka", ei sinun tartte kestää samanlaista työtaakkaa kun joku muu. Jos jatkat samaan malliin niin luulen että sairastut vakavemmin masennukseen... No tää oli minun höpötystä.. Tsemppiä sulle ja yritä jaksaa!!! Muista levätä=)
Hei!
Jos välillä olet täynnä ideoita, valvot, olet puuhakasta ja normaalia puheliaampi, ja kaiken lisäksi mieliala on epävakaa, niin luulisin sinulla olevan kaksisuuntaisen mielialahäiriön pohjalla.
Et ole vain ja ainoastaan masentunut ja loppuunpalanut.
Itsellä oma vuosikymmenien kokemus.
siispä kiire pois
"Vähääkään ala ei enää kiinnosta, mutta pakkohan se on käydä loppuun. Yliopisto ja kaikkea. Meidän tytöstä tulee ekonomi! Olisin halunnut kirjailijaksi. tai toimittajaksi."
Jos opiskelet HKKK:ssa, on siellä mahdollisuus lukea viestintää, joten vielä kerkeäisit lukea sivuaineen ja ryhtyä toimittajaksi. Mikäli taas jossain muualla, ota joustavilla opinto-oikeuksilla sivuaine viestinnästä. Jos oikein kunnolla haluat repäistä, ota toinen tutkinto ja opiskele sitä alaa mitä todella itse haluat, sillä allasi on jo gradua vaille oleva tutkinto, jolla takaat edes kohtuullisen työpaikan itsellesi loppuelämäksesi. Nyt on aika alkaa elää itseäsi varten, äläkä kuuntele muita!
Kannattaa ottaa itselleen aikaa, miettiä ja puntaroida asioita. Olet sen ansainnut. Lomasta ei pidä kokea huonoa omaatuntoa. Sinulla on siihen oikeus. Sinulla on selvästi haaveita, kannattaa toteuttaa niitä!
Itselläni haaveita ei oo...
Minulla on aina ollut myös pakkomielle saada hyvät arvosanat. Enkä oo mikään luonnonlahjakkuus, vaan olen joutunut tekeen numeroiden eteen töitä koko elämäni ajan. Valmistuin ja jäin työttömäksi. Kukapa työnantaja niitä todistuksien numeroita haluaa katsoa, ei kukaaan. Olisi pitänyt mennä koulussa siitä, missä aita on matalin. Ja tehä vaan ahkerasti töitä, jotta työkokemusta olisi karttunut. Masentaa todella. Ajattelin, että pohdin asioita tässä työttömyysajallani, mutta koen siitäkin huonoa omaatuntoa. Mitään rentouttavaa en oo työttömänä ollessani tehnyt, kun tulee huono omatunto. Istun koneen äärellä aamusta iltaan ja "etsin" töitä. Pakko, että on sitten illalla nukkumaan mennessä hyvä omatunto, kun tuli päivä niin hyvin käytettyä..Mitään tulevaisuudensuunnitelmia minulla ei ole. Ei ole kiinnostusta seurusteluuun, perheen perustamiseen, omakotitaloon, matkustamiseen, harrastuksiin, ystäviin, koulutuskin on väärältä alalta, kun en omaa alaa ole vielä löytänyt. Haluaisin innostua jostain..."parhaat" nuoruusvuodet on kohta jo takanapäin, joten minun ois jo korkea aika löytää itseni.
Ei se ole mielestäni laiskuutta tai sairautta, että ihminen alkaa tiedostamaan omat voimansa ja rajansa.