Sattui hassu juttu kun olin elokuvissa. Olen vasta 7 vuotta vanha ja syön aina leffassa tikkaria. Tikkari putosi lattialle, poimin sen ylös ja huomasin että siihen oli tarttunut roskia. Aloin nyppiä niitä pois, silloin vieressäni istunut setä kysyi: onkos pikkutytön namussa karvoja? Vastasin hänelle että ei tietenkään, minähän olen vasta seitsemän vuotta vanha. En ymmärrä miksi kaikki alkoivat nauraa ja se setä lähti naama punaisena pois. Voisiko joku selittää mikä siinä oli niin hauskaa?!
pikku
tyttö
31548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehittyneestipä kirjoitat 7-vuotiaaksi! Mutta: mailaapa minulle 11 vuoden päästä, niin selvitetään sitten tää pikkunen karvajuttu!
t. tuhma Tomppasetä Mansesta nääs
Tomppa-setä. Olenkin kehittynyt muuten normaalia
nopeammin, mutta karvat eivät ole vielä putkahtaneet esiin. Aion mennä kysymään karvojen siemeniä, kai niitä myydään apteekissa. Tomppa-setä. Varmaan joudumme unohtamaan sen ehdottamasi jutun, sillä silloinhan Sinulla on jo toinen jalka haudassa, ei millään pahalla, mutta taitaa olla tuo ikäero aika suuri. Tosin islamin uskonto sanoo, että vaimo voi olla miehestään puolta nuorempi plus seitsemän vuotta, mutta minä en ole muslimi. Kuule Tomppa-setä, ota Sinä kymmenen vuoden päästä yhteyttä, joulupukki tietää kyllä osoitteen, kirjoitan hänelle, että Sinulle saa sanoa sen, koska vaikutat ihan kiltiltä. Sano Tomppa-setä, kannattaisiko karvojen siemenille tehdä istutusreiät korkkiruuvilla, tulisiko silloin kiharat karvat?
... niitä karvojen siemeniä, tahdotko? Sinähän vaikutat juuri huumorintajuani vastaavalta, fiksulta 7-vuotiaalta neidolta; muuten tarjoutuisin tulemaan tekemään tutkimuksia, mutta 7-vuotiaiden kohdalla Tomppasedän täytyy olla hyvin, hyvin varovainen, you know! Voin kyllä tehdä ns. etätutkimuksia mm. karvojen poraussuunnasta, löydät lisäohjeita tämän seksipalstan Testi tytöille-kirjoituksesta!
Kivaa ja karvaista perjantaita!!
t. Tomppasi
PS. En muuten aio olla 11 vuoden päästä vielä mikään jalka haudassa, voi voi...