käsitteestä rokkari

KL88

Kaltaiseni vanhan rockabilly-miehen on hämmentävää lukea lehdistä juttuja siitä kuinka rokkarit vastustavat rasismia, kuinka rokkarit tukevat sivareita tai kuinka rokkarit vaativat kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista. Itse vanhana rockabilly-miehenä kutsuisin henkilöitä jotka edellä mainittua toimintaa harrastavat: hämyiksi, poppareiksi hipeiksi tai punkkareiksi, mutta taatusti en rokkareiksi.
Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska.
Siteeraan Voima lehdessä (9/04) ollutta Julle Tuuliasen kirjotusta ns. diinareista eli rokkareista. Jokainen päätelköön itse olisivatko nämä henkilöt ensimmäisenä osallistumassa esim. ns. rasisminvastaiseen konserttiin.

Samaan aikaan, 1970-luvun lopulla, vaikutti pääkaupunkiseudulla omituinen diinariaalto. Monopoliasemassa oleva nuortenlehti innosti kakaroita diggailemaan 1950-luvun jenkkimusaa ja pukeutumaan samalla tavalla kuin rapakon takana oli pukeuduttu pari vuosikymmentä aiemmin. Sana ’diinari’ tuli siitä, että nämä yksilöt yrittivät kovasti muistuttaa James Deania.

Ilmiötä olisi voinut seurata huvittuneena sivusta, mutta liian moni joutui sen hampaisiin. Hyvin pian siihen alkoi liittyä yhä enemmän uusfasistisia piirteitä. Diinareiksi kutsuttujen nuorten mielestä kaikki erilaiset, kuten hipit, punkkarit, erirotuiset, prostituoidut, homot, pultsarit, pilvenpolttajat ja kommarit, piti karkottaa maasta alituisella väkivallan uhalla.

Ja väkivaltaa riitti. Lukemattomia vähemmistöjen edustajia pahoinpideltiin sairaalakuntoon, joitakin otettiin hengiltä. Iltaisin b-luokan kansalaisten piti kulkea kaupungilla sivukatuja pitkin ja välttää tiettyjä paikkoja, kuten julkisia liikennevälineitä.

Homojen kruisailupaikoilla käytiin hakkaamassa ja tekemässä ryöstöjä.

Entä suomalainen yhteiskunta? Ei Suosikki-lehti suinkaan jäänyt ainoaksi agitaattoriksi, vaan pian liittyi mukaan myös koko kansan Yleisradio. Useissa nuorille suunnatuissa radio- ja tv-ohjelmissa oli runsaasti tilaa näiden tervehenkisten nuorten rallatella natseja ihannoivia laulujaan ja selittää, kuinka "kaikki hämyt pitäisi panna kylmiksi".

Totta kai yhteiskunta hyväksyi tällaisen. Nämä nuorethan olivat huumeiden vastaisia, harrastivat liikuntaa (lähinnä taistelulajeja) ja kohdistivat aggressionsa ei-toivottuihin ihmisiin. Ja homma toimi. Muutama saatiin tapettua, mutta moni todella pakkasi kassinsa ja lähti Ruotsiin. Siellä ei tällaista ilmiötä ollut sen enempää kuin missään muuallakaan, ei edes kyseisen pukeutumis- ja musiikkimuodin alkuperämaassa USA:ssa.

Ilmiö eli viitisen vuotta, kunnes se sisällyksettömyydessään alkoi hajota. Äärimmäisimmät leikkasivat loputkin hiuksensa ja ryhtyivät Suomen ensimmäisiksi skineiksi. Lyhyt askel oli helppo ottaa.”

9

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etkö keksi uutta sanottavaa.

    • Dick Face

      tunnut tietävän noin paljon niin selitä miksi rokka-billy paukkuu päästä varpaisiin?

      • Kansa sanoi

        Koska Kansa sanoi niin.


      • Scheisenberg
        Kansa sanoi kirjoitti:

        Koska Kansa sanoi niin.

        pipoa ja villasukkia niin voiko näin vähnetää rokkabillyn pauketta? Luulisi, että ainakin heviletin liehuttajat eivät pipo päässä satuttaisi päätään niin pahasti iskiessään päätä vahingossa seinään. Pitäiskö rokkareille laittaa kypäräpakko?


    • Grustnij

      Kunnon rokkari toki kuuntelee oikeaa, aitoa rokkia, kuten vaikkapa Chuck Berryä ja Little Richardia... Vai mitä?

      • tietääkseni

        vai onko sinulla parempaa tietoa?


      • Grustnij
        tietääkseni kirjoitti:

        vai onko sinulla parempaa tietoa?

        Drinking Wine Spo-Dee-O-Dee maistuu sinulle tietysti vaikkapa Shakin' Stevensin versiona ennemmin kuin alkuperäisenä?


        Huvittavaa tuossa aloittajan punaniskaisuudessa on se uppiniskaisuus, jolla rokin ja näin ollen myös rockabillyn (joka syntyi kantrimiesten sekoittaessa kantriinsa tuota mustien menomusiikkia, rock'n'rollia) afrikkalaiset juuret unohdetaan...


      • olikaan pointti
        Grustnij kirjoitti:

        Drinking Wine Spo-Dee-O-Dee maistuu sinulle tietysti vaikkapa Shakin' Stevensin versiona ennemmin kuin alkuperäisenä?


        Huvittavaa tuossa aloittajan punaniskaisuudessa on se uppiniskaisuus, jolla rokin ja näin ollen myös rockabillyn (joka syntyi kantrimiesten sekoittaessa kantriinsa tuota mustien menomusiikkia, rock'n'rollia) afrikkalaiset juuret unohdetaan...

        mikä olikaan pointtisi


    • KL88

      Kirjoitin sanan suomalaisesta etymologiasta. Englannissa vaikutti 60-luvulla moottoripyöräilevä nahkatakkikulttuuri, jota kutsuttiin nimellä "Rockers", suomeksi "Rokkarit". Katso esim. modien ja rokkarien kähinöistä kertova leffa Quodrophenia (1980), niin saat käsityksen siitä mistä rokkari-alakulttuurissa oli/on kysymys.

      Suomeen sana "rokkari" ilmaantui jo 1970-luvun lopulla ja se liittyi vahvasti ns. rasvis ja myöhemmin rock`a`billy skeneen. Joskus 80-luvun lopulla keskiluokkaistunut eppunormaali-pellemiljoona -rocksukupolvi omaksui termin "rokkarit" käsittämään kaikki immeiset, jotka diggailevat rock-meiningistä (-gistä, nimenomaan, allek. sanoisi diggasi meininkiä), eli kalja, pilvi, Springsteen ja demarien&vihreiden äänestäminen.

      Hyvä lähde englantilaiseen ja suomalaiseen rokkarikulttuuriin on Jari Eklundin opus "Tiger Twist".

      Mitä juuriin tulee. Totean, että esim. tupakoinnin vastustaminen oli voimakkainta Kolmannen valtakunnan Saksassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen tupakointia vastustava olisi ns. natsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      413
      9122
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      189
      3720
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2193
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      86
      1377
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1135
    6. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1122
    7. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      112
      1115
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1105
    9. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1100
    10. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1053
    Aihe