Taitaapa olla ihan normaalia pelätä vaikka ja mitä. Myös ja erityisesti tällaisissa tilanteissa, kun uusi elämä on alkamassa ja jo olemassa olevat elämät muuttumassa. Tässä gallup: Mitä pelkäät raskauteen/lapsen saamiseen liittyen? Nyt kehiin kaikki typerimmät, vaikeimmat, suuret ja pienet pelot, jotka ovat mieltä vaivanneet. Suut puhtaiksi, saman kokeneita löytyy mitä luultavimmin! =)
G: Mitä pelkäät?
emo83
10970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei mitään erityisen suurta pelkoa ole mistään, mutta enemmänkin huolta siitä, että vauva varmasti kasvaa ja kehittyy massussa hyvin ja tulee energisenä ulos sieltä :)
Positiivisen testin jälkeen pelotti kun tuli vuotoa alussa - ehdin jo itkeä keskenmenoa. Onneksi sitten ultra näytti pienen vauvan alkumme olevan hyvässä kunnossa! Nyt on vähän jänskättänyt, kun perjantaina mennään neuvolaan ja pitäs kuulla sydänäänet.. varmaan pulssi kohoaa vähän ennen vastaanottoa :)
Ihan alkuun pelkäsin tuulimunaa, kohdun ulkopuolista raskautta ja keskenmenoa. Ekan ultran jälkeen pelkäsin keskenmenoa, sitten sitä, että vauva syntyy niin pienenä keskosena ettei selviä ja nyt kun selviämismahdollisuudet jo hyvät, pelkään vauvan kehitysvammaa tai jotain vakavaa sairautta!
Tosin ei nämä pelot mun joka päivää väritä, on onneks lähinnä sellaisia, jotka tulevat mieleen vaan välillä!
pelkään sitä, että vauva kuolee jollain 31rv:llä.
pelkään sitä, että se ei selviä edes viikkoon 26, jolloin se yritettäisiin pitää hengissä ja selviämismahdollisuus olisi hyvä.
mutta nämä on taas näitä pelkoja, joita ei vaan voi väistää ja se kytee tuolla jossain takaraivossa..
vielä on muutama viikko jäljellä tuohon 26raskauviikkoon.. ja hyvältä vielä näyttää :)
No, mua on nyt viime päivinä pelottanut tämän viikon perjantain ultra. Tai siis se, että sieltä löytyykin vain pikkuisen raato... Edellinen kerta, kun ihan varmat elonmerkit sain, oli n. 8 viikkoa sitten neuvolassa (sydänäänet). On kai ihan ymmärrettävää, että jos ei lapsestaan kuule mitään pariin kuukauteen, niin rupeaa huolettamaan.
Toinen asia liittyy tuohon edelliseen: jos vauva nyt kuoleekin/onkin kuollut, niin siitä täytyy sitten kertoa ihmisille. Aika moni jo tietää. Pelottaa joutua silmätikuksi, sääliteltäväksi. Esim. anoppi on kova voivottelemaan ja säälimään. Siitä ei loppua tulisi, jos hänen ainokainen ja ihka ensimmäinen lapsenlapsensa nyt kuolisi.
Kolmas asia: lapsen kasvatus. Miten saisi nätisti pidettyä isovanhemmat kurissa? Jaksanko minä ja jaksaako mieheni pienen lapsen tuloa tähän parisuhteeseen? Pystymmekö järkevällä tavalla sopimaan kasvatusperiaatteista? No, tahtoa on, joten eiköhän tuo tuosta.
En rupea vielä puhumaan synnytyksestä. =) Mutta tuulimunapelot ja keskenmenon pelko ylipäätänsä ovat käyneet tutuiksi. Onneksi ei sentään ole pelot menneet ihan neuroottisuuksiin asti, mutta joskus pimeinä iltoina pyörivät mielessä.
kokemustakin niistä jo on. Mutta nyt siis suunniteltu tulossa. Kyllä suhtautuu vähän jännittävämmin kuin hammaslääkäriinmenoon... Pelkään puudutusta koska siinä laskee verenpaineet ja tulee raskas olo. Pelkään koska enhän pysty silloin liikkumaan. Pelkään että leikkaukses menee jotakin vikaan. Pelkään että sen jälkeen menee jotakin vikaan. Pelkään sitä tunnetta kun tiedän, että nyt on maha auki ja apua... en halua ajatella mitään...
Minä huomaan pelkääväni ja paljon, kun on jotain suurta tulossa, kuten vaikka sectio. Mutta olen huomannut, et voimakaskin pelko valmentaa minua itse tapahtumaan ja kun on kyse suuresta tapahtumasta, tarvitaan suuri pelko, jotta sen tapahtuman hallitsee. Kun sitten on H-hetki, en pelkää yhtään. Sama käy varmaan sullekin. Ajattelet sectiossa, höh... eihän tämä mitään ollutkaan.
olen pelännyt kovasti myös hammaslääkäriin menoa, ja kuitenkin esim. viisaudenhampaan leikkauskin, on sujunut ihan mukavasti ja toipuminenkin on mennyt hyvin. Eli toiisaalta pelko on tapa työstää itsensä kohtaamaan jänittävä tapahtuma.
Olen nyt yrittänyt ajatella niin, että sektio on myös lapseni synnytys, minunhan pitäisi olla oikeastaan iloinen ja malttamaton. Sitten tulee muistaa myös se, että nyt kun kysymyksessä on suunniteltu sektio, vointi ja toipuminen (toivottavasti) sujuu paremmin kuin viimeeksi, monen tunnin luomu-yrittämisen jälkeen.
Kiitos Sinulle vastauksestasi, ymmärrän oikein hyvin mitä tarkoitat ja se lohdutti!
tosi moni asia, tässä lista:
- mitä jos miehelle sattuu jotain ja jään lapsen kanssa yksin?
- mitä jos anopista tai omasta äidistä tulee riesa?
- mitä jos en saa hyvää työpaikkaa ja on liian raskasta käydä töissä kun on lapsikin?
- entäs opiskelut? saanko ne suoritettua? johtaako ne mihinkään vai luenko turhaan?
- ja tietysti, mitä jos lapselle käy jotain synnytyksessä?
oon semmonen,et ku on jotain mistä välittää hirveesti,pelkää menettävänsä sen...aina pelkään mieheni puolesta ja pelkään,että mulle käy jotain ja mies jää lapsen kanssa yksin.pelkään myös,että saanko opiskelupaikan ja tulenko edes pitämään siitä.sama juttu mulla...pelkään,että suvut tulee asuu meillä kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy.olen avoin neuvoille,mutten siedä jos jokainen niitä laukoo joka asiassa.pelkään,että vauvan kysta ei lähde pienenemään ja se joudutaan leikkaamaan.pelkään raskausmyrkytystä (rv 38),sillä oireita on ollut...pelkään synnytyksenjälkeistä masennusta...ehkä pelkään kipuakin...
huhhuh...kyllähän niitä pelkoja riittää,vaikka luulin,että oon ihan iisisti ollu menossa tässä.
Pelkään eniten sitä onko vauva varmasti elossa, vaikka olenkin jo tuntenut liikkeitä. Pelkään keskenmenoa, yksi semmoinenkin on jo koettu. Toinen ns. rakenneultra tulossa- pelottaa huimasti että jotain on vialla, vaikkapa esim. että lapsi on vammainen, lapsivettä liian vähän, sydän ei lyökään, jne.. Pelkään miten saisin pidettyä itseni koossa jos tämäkin tulokas olisi kuollut, kuten ensimmäinen oli..
Synnytyskin varmaan rupeaa jännittämään jossain vaiheessa, mutta kunhan nyt pääsisi ns.turvallisille viikoille ensin.