...tai sitten ylihuomenna. Tai ensi viikolla. Olen ajautunut todelliseen umpikujaan elämässäni. Tiedän itsekin, etten selviä tästä mitenkään ilman ulkopuolista apua, mutta sen hakeminen on minulle liian vaikeaa. Pelkään, vaikka en tiedä mitä.
Olen sotkenut raha-asiani: ulosotossa omaa tyhmyyttäni n. 4000 euroa, ja ystävyyssuhteeni: en "jaksanut" vastata puheluihin - nyt kukaan ei enää edes soita. Kohta varmaan parisuhteenikin on pilalla tämän saamattomuuteni ansiosta. Pomolleni valehtelin ulosoton olevan ex-avomieheni aikaansaannoksia, en uskaltanut kertoa totuutta.
En ole puhunut poikaystävälleni (tai kellekään muullekaan) näistä, hän luulee kaiken olevan ihan hyvin, olen valehdellut hänellekin nähneeni ystäviäni jne. Tosin on tainut saada vihiä näistä taloudellisista jutuista, en kyllä tiedä miksei kysy mitään? Varmaan ihmettelee, miksen minä muka luota häneen niin, että kertoisin itse ongelmistani. Ja varmaan miettii, haluaako edes jatkaa tällaisen luottokelvottoman luuserin kanssa.
Olen koko ajan itku kurkussa ja henkeä ahdistaa. Valvon yöt ja vihaan itseäni ja tätä pelkuruutta, kun en saa itseäni niskasta kiinni. Kadehdin niitä, jotka täälläkin kirjoittavat hakeneensa ja saaneensa apua. Miksi minä en uskalla? Voiko suhteeni kestää tällaisella valheeseen perustuvalla pohjalla (olemme seurustelleet 9kk)? Kuinka kauan jaksan töissä hymyillä, valehdella ja esittää jotain mitä en ole? Saanko ikinä enää ystäviäni takaisin eli uskallanko koskaan enää soittaa ja selittää käytöstäni?
Olisi ihanaa jos joku, joka on uskaltanut hakea apua tällaiseen "itseaiheutettuun" masennukseen, vastaisi jotain. Pelkään varmaan eniten sitä, että lääkäri "torjuu" minut juuri sen takia, että itsepähän olen soppani keittänyt. Taloudellinen tilanteeni on ulosotosta johtuen niin tiukilla, että yksityinen ei tule kysymykseen. Jospa kohtalotoverin kertomus antaisi voimaa ottaa huomenna se puhelin käteen ja todella soittaa...
Olen sotkenut raha-asiani: ulosotossa omaa tyhmyyttäni n. 4000 euroa, ja ystävyyssuhteeni: en "jaksanut" vastata puheluihin - nyt kukaan ei enää edes soita. Kohta varmaan parisuhteenikin on pilalla tämän saamattomuuteni ansiosta. Pomolleni valehtelin ulosoton olevan ex-avomieheni aikaansaannoksia, en uskaltanut kertoa totuutta.
En ole puhunut poikaystävälleni (tai kellekään muullekaan) näistä, hän luulee kaiken olevan ihan hyvin, olen valehdellut hänellekin nähneeni ystäviäni jne. Tosin on tainut saada vihiä näistä taloudellisista jutuista, en kyllä tiedä miksei kysy mitään? Varmaan ihmettelee, miksen minä muka luota häneen niin, että kertoisin itse ongelmistani. Ja varmaan miettii, haluaako edes jatkaa tällaisen luottokelvottoman luuserin kanssa.
Olen koko ajan itku kurkussa ja henkeä ahdistaa. Valvon yöt ja vihaan itseäni ja tätä pelkuruutta, kun en saa itseäni niskasta kiinni. Kadehdin niitä, jotka täälläkin kirjoittavat hakeneensa ja saaneensa apua. Miksi minä en uskalla? Voiko suhteeni kestää tällaisella valheeseen perustuvalla pohjalla (olemme seurustelleet 9kk)? Kuinka kauan jaksan töissä hymyillä, valehdella ja esittää jotain mitä en ole? Saanko ikinä enää ystäviäni takaisin eli uskallanko koskaan enää soittaa ja selittää käytöstäni?
Olisi ihanaa jos joku, joka on uskaltanut hakea apua tällaiseen "itseaiheutettuun" masennukseen, vastaisi jotain. Pelkään varmaan eniten sitä, että lääkäri "torjuu" minut juuri sen takia, että itsepähän olen soppani keittänyt. Taloudellinen tilanteeni on ulosotosta johtuen niin tiukilla, että yksityinen ei tule kysymykseen. Jospa kohtalotoverin kertomus antaisi voimaa ottaa huomenna se puhelin käteen ja todella soittaa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
..ala syyllistämään ketään, hän hoitaa masennusta.
Mutta tietysti masennuksen syy(t) pitää rehellisesti kertoa, ei terapeutti muuten voi auttaa. Hän auttaa käsittelemään tunteitasi, syyllisyyden-ja pelontunteita jne.
Lääkityskin voidaan avuksi määrätä. Ja HUOM. voi pyytää halpaa lääkettä, niin minä tein, sillä halpa ei ole sama kuin huono tässä asiassa.
Poikakaverilles varmaan kannattasi kertoa totuus.
Hän voi suuresti ihmetellä outoa käytöstäsi ja voi epäillä pahempaa kuin raha-asiat.
Voit sanoa suoraan, että pelotti kertoa aikaisemmin. Kyllä normaali ihminen ymmärtää nämä jutut.
Ja jos ei ymmärrä, onko hän sitten oikea. Eihän kysymys nyt kuitenkaan ole kuin rahasta. Ei esim. uskottomuudesta!
Se kerrotko töissä sun kannattaa miettiä, mitäs se oikeastaan heille kuuluukaan.
Mutta siis terapeutille ja poikaystävälle pitää olla rehellinen, muuten molempien luottamus sinuun tulevaisuudessa on vaakalaudalla.
Raha-asioissa en osaa sinua neuvoa, ehkä velkaneuvoja voisi.
..että jo tänään rohkenisit tarttua siihen puhelimeen ja varaamaan mahd. pikaisesti ajan lääkäriin. Tarvitset apua! Jos olosi on todella huono, terv. keskuksen päivystyksenkin on autettava sinua. Onko asuinpaikkakunnallasi mahdollisesti kunnallinen mielenterv.toimisto. Terv.keskuslääkäri voisi kirjoittaa sinulle sinne lähetteen.
Olen itse osittain vuosien mittaan aiheuttanut hyvin monella tavalla taannoisen sairastumiseni, huom. osittain. esim. liiallisen kaljoittelun myötä olin tuhota koko elämäni. Lisäksi oli taloudelliset asiat, nekin pitkälle omaa syytäni ja sitten vielä muut elämän varrella sattuneet vaikeudet.
Apua on vaikea ryhtyä hakemaan, mutta yritä sinnitellä itsesi siihen pisteeseen.
Jaksat kuitenkin käydä töissä, jotta jaksaisit vastaisuudessakin, tarvitset apua. Kukaan lääkäri ei saa aliarvioida tilannettasi.
Mietit varmaan, että helppohan minun on tässä tekstiä veivata. Mutta usko pois, jokin aika sitten olin myös siinä tilanteessa, että melkein pelkäsin jo omaa varjoani, saatikka että olisin kuvitellut puhuvani asioistani jollekulle. Kun vihdoin sain rohkeutta hakea apua, olin alussa puolikuollut sekopää parkumassa lääkärin huoneessa.
vaihda pelko rakkauteen; välitä itsestäsi, pidä huoli itsestäsi, ole rehellinen ja avoin.. se kannattaa, usko pois..elämä opettaa, jokainen tekee virheitä elämässään..
rakkaus saa aikaan rakkautta..
avun tarve ei ole häpeän tai pelon asia.. jokainen tarvitsee apua jossain elämänsä vaiheessa..
tsemppiä