Ennakkoveroa liikaa

Meneillään on yrityksen ensimmäinen tilikausi joka alkoi viime vuoden kesällä ja päättyy tämän vuoden joulukuun viimeinen päivä. Viime vuoden puolella tuli jo maksettua ennakkoveroja ja nyt tältä vuodelta pitäisi maksaa sitä taas.

Niin mitäpä käy jos olenkin maksanut liikaa, eli esimerkiksi tulos on tappiollinen ensimmäisen tilikauden jälkeen? Ennakothan tulee minulle veronpalautuksena ilmeisesti takaisin, mutta tuleeko viime kalenterivuoden ja tämän kalenterivuoden maksut samassa palautuksessa kun kuuluvat samaan tilikauteen?
2452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei niitä palautuksia voi tehdä ennen kuin tilinpäätös on verottajan kädessä.
Jos nyt ajattelet maksaneesi liikaa, niin tee välitilinpäätös ja mene sen kanssa verotoimistoon, poistavat ainakin loput tilikauden ennakoista.

Äänestä

Mulla on ainakin onnistunut ennakoiden muuttaminen aika vaivattomasti. Käynti verotoimistossa on riittänyt eikä aina ole tarvinnut välitilinpäätöstä.
Jos huomaat tilikauden päättyessä että olet maksanut liikaa veroja niin ne voi anoa palautuksena etukäteen, ainakin mulla onnistui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marco kirjoitti:

Meneillään on yrityksen ensimmäinen tilikausi joka alkoi viime vuoden kesällä ja päättyy tämän vuoden joulukuun viimeinen päivä. Viime vuoden puolella tuli jo maksettua ennakkoveroja ja nyt tältä vuodelta pitäisi maksaa sitä taas.

Niin mitäpä käy jos olenkin maksanut liikaa, eli esimerkiksi tulos on tappiollinen ensimmäisen tilikauden jälkeen? Ennakothan tulee minulle veronpalautuksena ilmeisesti takaisin, mutta tuleeko viime kalenterivuoden ja tämän kalenterivuoden maksut samassa palautuksessa kun kuuluvat samaan tilikauteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu