Koska, ette tunne minua vaikea kertoa/selittää , etten todellakaan usein itke. Joku viisas on sanonut, että "itke vain se helpottaa", en vain itse ole sitä helpotusta kokenut. Bottox pistoksilla itkun ja dokaamisen aiheuttaman turvotuksen olen saanut poistumaan ja näin taas edustus- ja työkykyinen.
Tänään olen todella loppu. Hysteerinen. Mulla on tunne, etten enää kykene tähän,.. oon loputtoman väsynyt pyytelemään anteeksi kaikkia paskoja temppujani. En voi pois pyyhkiä mennyttä enkä taata mitä tulevaisuus tuo.
Toivottavasti edes joku deekiksllä oleva hereilä jolla joku kaunis sana minulle. Kauniita unosia kaikille raitille ja muile!
t.maikki
Tänään olen todella loppu. Hysteerinen. Mulla on tunne, etten enää kykene tähän,.. oon loputtoman väsynyt pyytelemään anteeksi kaikkia paskoja temppujani. En voi pois pyyhkiä mennyttä enkä taata mitä tulevaisuus tuo.
Toivottavasti edes joku deekiksllä oleva hereilä jolla joku kaunis sana minulle. Kauniita unosia kaikille raitille ja muile!
t.maikki
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olen lukenut palstaa ja viestejäsi. Olet jo pitkällä, kun olet myöntänyt, että sinulla on alkoholiongelma ja yksin et siitä selviä.
Luin tänään mm. sAAmarin hienoja posteja, lukaisepa ne uudelleen.
Itke, itke ja itke. Turvonneet silmät ovat pieni ongelma, turvotus laskee. (Itselläni turpoaa myös, en itke minäkään mielelläni, mutta hyvää se tekee).
Älä ajattele anteeksipyytämisiä, äläkä ajattele mennyttä, ehdit ajatella niitä myöhemminkin.
Ajattele itseäsi ja sitä, että sinä kyllä selviät tästä, nyt on vaikeaa, mutta huomenna on uusi päivä. Elä vaikka minuutti kerrallaan, se uusi parempi päivä tulee joka tapauksessa, jos annat sille mahdollisuuden.
Keskity oleelliseen, pidä itsestäsi huolta.
Kukaan muu ei voi pitää itsestä niin hyvää huolta, kuin ihminen itse, ei vaikka kuinka yrittäisi.
sAAmari lainasi sanontaa: ''Rakastamme sinua, kunnes opit rakastamaan itse itseäsi.''
Harva meistä osaa rakastaa itseään, mutta sitäkin voi opetella. Ikä auttaa, oman kokemukseni mukaan. Ei pidä vaatia itseltään liikaa, pitää antaa itselleen anteeksi, täydellistä ihmistä ei ole.
En tietenkään tiedä, miltä sinusta juuri nyt tuntuu, en ole kokenut samaa, mutta elämässä on monenlaisia ongelmia ja tuskaa. Iltaisin ongelmat näyttävät vuorilta ja tuska voi tuntua voittamattomalta, mutta kun nuo vuoret ylittää, oppii huomaamaan, että elämässä on paljon ihania asioita, joiden takia kannattaa pitää itsestään huolta ja elää. Päivä kerrallaan, se on mottoni.
Joskus päivä on loputon ja surkea, mutta onneksi on myös hyviä, kauniita ja aurinkoisia päiviä, jolloin elämä hymyilee.
Olen itse jo vuosia antanut vertaistukea oman sairauteni tiimoilta. Vain saman kokenut tietää, mitä toinen käy läpi.
Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia ja voimaa selvitä uuteen päivään.
että ihminen, sinäkin, selviää voittamattomilta tuntuvistakin vaikeuksista. Olet täsmälleen samassa tilanteessa kuin jokaikinen muukin: mennyttä ei voi pyyhkiä pois eikä tulevasta tiedä. Päivä kerrallaan elämisen ohjeena on yksinkertaisesti sitä, että tänään voi tehdä vaikkapa yhden myönteisen asian ja jättää jonkin omantunnon vaivoja aiheuttaman tempun tekemättä.
Ymmärsinkö jostain aiemmasta viestistäsi, että olisit sairaslomalla? Lepää, vaali ja edistä terveyttäsi, johon kuuluu myös raittiudenn etsiminen.
(tai latteuksia, ihan miten itse kukin ne kokee):
"Tämäkin menee ohi"
Mikään tilanne tai tunnetila ei jää pysyväksi, se todellakin menee ohi. Tämä yksinkertainen totuus on auttanut minua erityisesti PMS-vaiheissani, jolloin yleensä kiipeilen seinille.
"Elä tämä päivä niin, ettei huomenna tarvitse katua".
Joka ikinen päivä voin tehdä valintoja. Joka ikinen päivä voin aloittaa siinä mielessä alusta. Ympäristö toki asettaa omat rajoituksensa, juuri nyt minunkin on valittava töiden tekeminen täällä kirjoittelun sijaan :-) (Voisin tietysti valita toisinkin, mutta lyhyellä välillä mielihyvää tuottava asia tuottaisi pitemmällä aikavälillä turhan paljon harmia...)
Täällä syrjäkylällä on kovin harmaata, mutta hyvää maaliskuista päivää silti kaikille!
Olen lueskellut tätä palstaa lähes joka päivä oman taisteluni aikana, mutten ole juurikaan kommentoinut. Tämä palsta on antanut minulle tukea tämän vielä kovin lyhyen raittiusjaksoni aikana. Periaatteessa aloin raitistua viime vuoden lopulla, kun työpaikasta tuli melkein kenkää juomiseni takia ja se oli sellainen paikka, että oli pakko päättää missä mennään.
Juomahistoriani alkoi parikymppisenä, hyvännäköisenä neitona, minua kiinostivat vain karismaattiset saarikoski-tyyppiset juomarit ja hauskaa oli baareissa. Myöhemmin varallisuus kasvoi hyvän työn ohella ja minulla oli mahdollisuus vaikka mihin, juotiin välillä jopa shamppanjaa kun se oli niin cool, mutta känniähän siitäkin aineesta hain. Oli se juoma sitten vuosikertaviiniä tai kossua, mutta tuskaani sillä sammutin ja siihen tyhjään aukkoon mahtui uskomaton määrä alkoholipitoista lääkettä.
Sittemmin jäi ne baareilut, halusin juoda lähinnä yksin, sillä kulisseja ylläpitäessä sain juoda enemmän. Enhän kehdannut vetää jossain illan vietossa koko pulloa viiniä, joka ei minulle ole yhtään mitään. Usein jos olin ulos menossa, otin tanakat pohjat ja käsilaukkuun vielä pikkupullon josta oli hyvä nappailla wc:ssä. Usein ns. tissutteluilloissa halusin vain nopeasti kotiin, johon olin varannut odottamaan ihan mitä tahansa juomista, muuta kuin olutta, sillä se ei tuonut niin nopeata lopputulosta eli sammumista.
Olin jo viime vuosina kaameissa krapuloissa miettinyt, että tulisi joku, vaikka sairaus joka lopettaisi tämän helvetin, kun itse en pysty.
No, työpaikan viesti oli selvä, eli joko lopetat ryyppäämisen tai kenkää tulee. Siinä oli jo vaakakupissa niin paljon, että lopetin. Siitä on vähän yli kolme kuukautta aikaa, joten olen edelleen vaarassa (kukapa alkoholisti ei) repasahtaa. Alussa oli tosi vaikeaa. Mietin joka aamu, että tänään ei. Päivät menivät ihan ok, mutta illalla se alkoi se kellon kyttääminen. Ensin kello tuli kahdeksan, eli nyt ei enää ehdi alkoon, sitten kello tulee yhdeksän, enää ei saa kaljaakaan. Lähikapakka on vielä auki yhteen ja kahdentoista aikoihin olin melkein vetämässä kenkiä jalkaan, jotta ehtisin vetää nopeat jollain snapseilla. Yöllä ei meinannut uni tulla, mutta aamulla olin kuitenkin todella tyytyväinen kun en ollut ottanut mitään. Näin olen jatkanut pari kuukautta ja elämässä on alkanut olla jo muutakin, nautin pienistä asioista ja en edes muistanut, miten kivaa on olla niinkuin normaalit ihmiset. Olen alkanut muutenkin pitää itsestäni huolta ja jopa laittaa ruokaa itselleni, yksin kun asun. Ennen hyvä kun sain jugurtin pysymään välillä sisälläni.
Tämä on ollut vaikeaa, mutta ehkä parasta mitä minulle on tapahtunut. Motivaationi on kova ja tämä onnistumisen tunne niin palkitsevaa, että jatkan vain tällä tiellä. Enää ei kumma kyllä edes tee mieli viinaa, sillä tiedän mihin se johtaa. Eli siihen että juomalasi kädessä katson vain ulos kun muut menevät päivän askareisiinsa ja minä istun siinä lasisessa vankilassani.
Olen jo reilusti yli neljäkymmentä vuotta ja yksin. Voisin sanoa, että viinalle menetin aika paljon elämästäni. Ihmissuhteet jäivät pinnallisiksi, eikä minusta olisi ollut lapsen vanhemmaksi. Lyhyiden suhteiden aikana siirsin aina lapsen hankintaa, sillä silloinhan olisi pitänyt jättää rakas harrastukseni eli ryyppääminen ja miehet eivät sellaista katso pitkään. Nyt käytän kaiken voimani itseni eheyttämiseen ja uskon, että voin vielä joskus löytää ihmissuhteen, vaikka ne lapset sitten jäivätkin tekemättä.
Maikki hyvä, olen seurannut kamppailuasi josta rehellisesti kirjoitat. Se on niin tuttua monelle meille. Uskon että onnistut, jos minäkin olen näin hyvään alkuun päässyt ja en jätä tätä taistelua kesken, ethän sinäkään? Voimia ja jaksamista, meillä on vielä paljon hyvää elämää elettävänä ja sitä ei viinan piru enää pois ota.
Voi miten koskettavia olivat sanasi:)
En ole käynyt täällä pitkiin aikoihin, joten en maikin tarinaa tunne. Mutta olen jo vuosia yrittänyt epätoivoisesti vähentää viinan juontiani melkoisen huonolla menestyksellä.
Käyn töissä, lapset ovat jo muuttaneet kotoa, miehen kanssa kahdeltaan elellään. Meillä menee ihan mukavasti ja harrastetaan liikuntaa, tehdään hyvää ruokaa, touhutaan kaikkea yhdessä, oma talo jne. .MUTTA...viinan ja oluen kanssa on ongelmaa. Tykätään ottaa sitä harva se ilta ja viikonloppuisin useampanankin iltana, ihan humalahakuisesti.
Nyt minua lähinnä huolestuttaa, missä kunnossa elimistömme kohta on tästä juopottelusta.
Eilen en ottanut illalla mitään, kun taas mies otti ”saunaolueksi” 5 keppanaa.
Ollaan kyllä keskusteltu asiasta, mutta aina se vaan jää ja jatkuu entiseen malliin.
Nytkin on niin hyvä olla, kun ei tullut illalla otettua mitän , eikä ole turtunut olo...se auttaa kyllä pärjäämään tämänkin illan ilman alkoholia, mutta entäs kun tulee viikonloppu?
Voi olla vaikeeta tajuta, että kun asiat ovat muuten ihan hyvin, niin ”miksi Jeppe juo”? Luultavasti juomiseni on kestänyt niin kauan, että en osaa enää lopettaa. Myönnän, että olen alkoholistoitunut. Ollut jo pitkään.
Olen niin usein kokenut tämän tilanteen, että ajattelen, kuinka ihanaa on olla juomatta, kun tuntee elävänsä, mutta aina repsahdan...
En usko että mies lähtee mihinkään AA-kerhoon, joten joku muu keino olisi keksittävä. Tai sitten minun täytyy vain yrittää yksin.
Helvetinmoista piinaa ajatella, että minuutti/päivä kerrallaan. Se ei oikein iskostu minun päähäni...miten se tehdään?
Ottakaa kantaa...
***
...ja, ”mystory”, voit olla varma, että luen uudelleen juttusi ja yritän selvitellä asioita itselleni.
Kiitos kirjoituksestasi!
Olet toistaiseksi hyvä esimerkki, ja toivottavasti jatkossakin. Mitenhän itse pystyys, no helppoahan se on. Ei vaan juo, siinä kaiken ratkaisu. Taidanpa lopettaa juomisen :),joskus.
Kiva kuulla, että tarinani on aiheuttanut ajatuksia sinullekin ja toivon että moni muukin saa siitä jotain. Näitä tarinoitahan on, jokaisella omansa, mutta kaikilla alkoholisoituneilla on se sama juttu ettei pysty enää hallitsemaan käyttöään ja sitten kun se vaikutta jo muuhun elämään niin on pakko katsoa ja tutkiskella itseään ihan kunnolla. Itse sysäsin sitä päätöstä aina milloin milläkin verukkeella. Tuo viesti sitten työpaikalta oli se viimeinen niitti. Olen nyt tarkkailussa ja veriarvoni testataan aina silloin tällöin, ja hups kun cdt-arvo olikin todella korkea, viisinkertainen normaaliin verrattuna. Siinäkin oli potku persuuksiin ja kun vielä sanottiin että jos ei meno muutu niin kassan kautta kotiin.
Mietinkin monesti lähikuppilan ohi kulkiessani, että tuohon joukkoon olisi niin helppo soluttautua ja työttömänähän siihen olisi aikaakin, samoin kuin kotona naukkailuun. Muulla ei sitten olisi niinkään väliä, sillä jatkuva jopa viattomaltakin tuntuva tissuttelu johtaa siihen, että kaikki on oikeestaan ihan sama, voin siivota huomennakin, nyt ei jaksa, ehkä huomenna. Vaarallisinta on ajatella että voinhan minä nyt pari siideriä ottaa, mutta kohdallani siinä usein kävi niin että juuri ennen sulkemisaikaa kipaisin äkkiä kioskille ostamaan muutamaan lisää. Eli oli pakko pistää korkki kiinni kokonaan.
Pari kuukautta meni ihan täysin tipatta, nyt olen ottanyt yhden jos on tarjottu, mutta itse en sitä ainetta enää kotiin osta, sillä tiedän tasan tarkkaan ettei se jää siihen. Nuo "yhdetkin" tekee jo mieli jättää väliin, mutta ehkä pidän silläkin kulisseja yllä, että eihän tässä mitään. Yllättävän monelle on vaikea uskoa että NYT EN OTA. Jotkut ovat jopa sanoneet että älä ole naurettava ja tunnen itseni ilonpilaajaksi, mutta nyt minun on oltava itsekäs ja ajateltava vain omaa itseäni.
On varmasti vaikeaa olla juomatta jos kotona on joku joka juo ja jos se on yhteinen tapa ollut pitempäänkin. Tapahan se on josta aika salakavalasti tulee ongelma ja itsehän olet sen jo myöntänyt, eli se pitää myöntää ennenkuin voi edes ajatella siitä paranemista. Ensin itsekin ajattelin että nyt minulta otetaan jotain pois, mutta kävikin just toisinpäin eli sain vähän niinkuin lisäaikaa ja elämän jossa voi nauttia asioista ihan oikeasti. Nyt olen intoa täynnä ja tuntuu, että voisin tehdä vaikka mitä, sisustaa kotiani, matkustaa mutta tiedän myös että se repsahdus voi tapahtua jo vaikka tänä iltana jos en ole tosissani tämän asian kanssa. Minua on kantanut se ajatus, että jos nyt otan, millainen olo olisi huomenna krapulassa. Uskon, että se voisi olla todella kamalaa, etenkin henkisesti, sillä nyt on mennyt näin hyvin. Sen tien päähän olin kulkenut jo monta vuotta sitten, mutta nyt vasta heräsin, kun oli pakko ottaa vastuu itse itsestään. Jos vielä ratkean olen varma, että haen apua jostain, sillä tätä olotilaa en halua menettää.
Voisin suositella iltalukemisiksi Viinin viemää-nimistä kirjaa, jossa kuvataan alkoholismia nimenomaan naisen näkökulmasta.
Olen nyt lomalla, joten on aikaa kirjoitella, lenkkeillä, keitellä kahvia, lukea, siivota hyllyjä ja kaikkea muuta normaalia ja kivaa. Entiseen malliin olisin ollut jo monta päivää kännissä ja olisin vain istunut kotona, mitä nyt lastia välillä käynyt hakemassa. Silloin en mielestäni ollut kännissä jos tissuttelin muutaman kaljan tai pullon viiniä päivässä, mutta olin. Suurkulutuksen raja naisella kuitenkin on 16 annosta/viikko, eli tuo raja vapailla meni yli jo seuraavana päivänä.
Tsemppiä meille ja kevään tuloa ihmetellessä :)
miestä mukaan. Sinne saa mennä yksin tai tukihenkilön kanssa. Päivä kerrallaan on hieno konsti. Päivistä kertyy viikkoja, viikoista jne.
"Yritä eres, sano Eenokki akkaa, ko käski seinää kiipeen"
Kirjoituksesti on todella koskettava ehkä juuri siksi, että muistat niin hyvin sen missä itse nyt olen.
Kävin äsken kaupassa,..(koska oli pakko) lapsille on laitettava ruokaa. Oikeestaan en edes muista koska itse olisin oikeesti syönyt. Jotain pientä suuhun, kahvia (tai kaljaa)ja tupakkaa. Mutta mikä helvetin sisäänrakennettu magneetti sinne kalja tiskille vetää. Nyt pääsin vielä sen ohi, mutta duuni reissun jälkeen toivon että se olis räjäytetty.
Nyt pakko lähteä viemään töihin sairaslomatod.Paskamaisinta siinä on se, että siinä tri:n tittelinä on psykiatrian erikoislääkäri. Mahtaa niillä olla duunissa hauskaa. No,.. repikööt riemua siitä.
Tuttuja juttuja.... Jokkaisella tosin laisiaan mutta noinhan se menee kun on mennäkseen.
Jatketaanpa taistelua.
Jeps
että kun luovuin taistelemasta alkoholia vastaan ja antauduin eli myönsin voimattomuuteni alkoholin suhteen, pääsin käsiksi raittiuteen.
Minä siis luovutin elämäni itseltäni.
Kyllä se siitä suttaantuu. Otat vaan yhteyttä kaikkiin ystäviin joita olet loukannut ja lupaat heille ettei se enää toistu. Kylläpä tässä on helppo jakaa neuvoja, kun en itsekkään pysty niitä noudattaa. Taidanpa ruveta kertomaan muille miten pitää elää, kun en kerran itse pysty. Maailman papithan näyttää jatkuvasti tästä esimerkkiä. Elämä on kovaa ja harva meistä siitä selviää kunnialla, joten ei kannata surra. En tiedä miksi kirjoitin tähän viestiin, mutta jotenkin tunnistin ittseni tuossa sun jutussa. AA:han en minäkään lähde vaikka pitääs. Kyllä sinä ja minä selvitään, vaikka ei uskoos.
näihin keskusteluihin ota kantaa,koska minulla ei ole riittävästi tietoa aiheesta alkoholismi.
Nyt lueskeltuani noita viestejäsi en voi olla sanomatta.
Kyllä todella sinun pitäisi miettiä tarkkaan,miten aiot elämääsi eteenpäin jatkaa.
Itse äitinä ja 4 lapsen mummina olen ennenkaikkea huolissani lastesi hyvinvoinnista.
Onko heillä hyvä olla ja jaksatko tolla elämäntyylillä heistä huolehtia.t pörri1
Yön nukuin miten kuten ja aamulla aloitin elvyttämään turvotusta silmieni ympäriltä kaiken maailman kurkun siivuilla. No,.. ei kovin hyvä vaikutus, mutta silmämunat näkyy jo.
Kaikille taas kiitos kauniista sanoista ja énnen kaikkea sAAmarille.
Pörri1,..kiva kun otit kantaa ja esitit huolesi. Voit olla varma, että me alkoholistitkin olemme huolissamme siitä, miten lapsemme jaksavat ja usko, että minä varmasti olen hakenut heille apua ja pyrin saamaan sitä myös itse (ulkopuolista ja itsestäni).
yks tosi juttu pohojanmaalta: yks isäntä rupes juopotteleen tihenevään tahtiin ja emäntä ei tietenkään tykänny moisesta, niinpä hän laittoi pari kolme villasukkaa sisäkkäin ja kusi net märäksi
kun isäntä tuli juovuspäissään kotio nii emäntä porstuassa vastassa ja lätki kusisukalla päin pläsiä ja huusi ku jellona
oli meleko tehokasta "terapiaa", ukko oli monta kuukautta selevänä joka "keskustelun" jäläkeen.
On se hyvä, että perheissä osataan neuvotella. He, hee! Tässä tarinassa varmaankin oli opetus,.. mutta toivottavasti kukaan ei uskaltaudu minua kusisella sukalla mäiskimään.
teitä kaikkia yhdistää alkoholi-ongelma ja pelko sen tunnustamisesta. Te kaikki toteatte, että pitäisi kai mennä AA:han, mutta...
Tässä ketjussa te olette kirjoittaneet omista tuntemuksistanne ja lukeneet toistenne vastaavia mietelmiä. Tämä ketju on toiminut kuin vertaistukiryhmä.
Te olette pitäneet tietämättänne tässä eräänlaisen Anonyymien Alkoholistien palaverin.
Mutta kun se jää tälle tasolle, ilman johdonmukaista pyrkimystä päästä eroon alkoholista ja kasvaa ihmisenä "aikuiseksi", on suurena vaarana, että tipahtelette taas yksi kerrallaan takaisin juomaan.
Halusin vain huomauttaa teille, että se AA-palaveri on ihan samanlainen vertaistukiryhmä kuin tämä ketjukin. Siellä pyritään vain ja ainoastaan johdonmukaisesti raitistumaan, ja pysymään raittiina. Sen kummemmasta asiasta ei siellä ole kyse.
Jasu! Viestisi taas yksi helvetin hyvä esimerkki siitä mitä on pakko pulla. Kiitos siitä. Minä ainakaan en ole kertaakaan sanonut että: "pitäisi kai mennä". Menen kun tuntuu, että olen siihen valmis tai halukas.
Tämä ketju täällä jos voi ketään edes pienessä mittakaavassa auttaa on loistava juttu ja sinun raittiudellasi ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
Niin kuin mainitsit että AA on ihan samanlainen vertaistukiryhmä,.. miksi sitten arvostelet täällä kirjoittamista ja joidenkin kohdalla ken'ties raitistumista. Kuka mistäkin irti saa ja mitä ei varmastikkaan ole sinun päätettävissä.
Tapa jolla itse olet raitistunut ei välttämättä ole oikea kaikille muille. Sen kummemmasta ei täälläkään ole kyse kuin raitistumisesta. Argh,...!
Pilaat sitten kaikki keskusteluketjut jeesusteluillasi.
Anonyymein Alkoholistein palaverit?? Ettehän sekoita tätä Suomen AA,han.Anonyymit ovat eronneet Suomen AA,sta ja ovat siten täysin ulkopuolinen virtaus Suomen AA,han nähden.
Esiintyvät AA,laisina,eivätkä ymmärrä että AA perustuu vetovoimaan eikä huomion herättämiseen.
Ei millään pahalla Anonyymit mutta kyllä tuo teidän vaahtoominen tällä palstalla menee jo enemmäkin kuin huomionherättämiseksi.No kukin tavallaan ei tartte selitellä.Olen saanut selitelyistänne ja Suomen AA,n mustamaalaamisesta tarpeekseni,enkä yksin minä meitä on satoja jopa tuhansia.Piste.
Olisiko mitenkään mahdollista että nämä oppiriitakeskustelut käytäisiin jollain muulla foorumilla? En tiedä mistä tässä AA:n jakaantumisessa ja siitä kumpuavassa eri oppisuuntien välisessä riitelyssä ja hillittömässä katkeruudessa on kysymys, ja hyvät ystävät ja kylänmiehet, en todellakaan haluakkaan tietää. Itse asiassa uskon että asia kiinnostaa ja koskettaa varsin marginaalista ihmisryhmää, eikä aiheesta keskustelu edes oikeastaan kuulu tämän palstan aihepiiriin.
Paikallisen palokunnan ja vapaapalokunnan välillä oli samanlainen kisa.
Palopäälikön mielestä vapaapalokunnan sammuttamat tulipalot oli "väärin sammutettu".
Sisko hyvä, kun löydät itsellesi räätälöidyn, tyköistuvan ja kivuttoman tavan raitistua, niin kerro siitä minullekin. Kerro ihmeessä.
Sitä on joskus etsitty oikein porukalla ja hartaasti.
Siihen ei ikävä kyllä ole keksitty muuta keinoa kuin juomisen lopettaminen, sen suunnittelu ei vielä riitä. Silloin joutuu vielä juomaan sitä itkuviinaa.
Tai sitten jutun idea on se että kun paikallinen palokunta yrittää sammuttaa palon niin VPK tulee paikalle 1940 luvun kalustolla ja roiskii vettä ämpärille sinnesun tänne ja häipyy paikalta tarkistamatta mahdollisen jälkipalon, VPK vakuuttaa ja uskottelee kansalle ja paikalliselle palolaitokselle että heitä on paljon ja heidän kalustonsa on hyvä, suorastaan mullistava! Paikallinen palokunta kyllä tietää että asia ei ole näin ja VPK haluaa näyttää voimansa, he seuraavat tarkkaan pieniä hauraita rakennuksia ja heidän valtuuttamansa ”pyromaani” käy tuikkaamassa pienen tulipalon vireille, VPK luonnollisesti tulee kärppänä paikalle, sammuttaa palon ja näin on kansakin saatu vakuuttuneeksi että kyllä se VPK on hemmetinmoinen ryhmä!! He tekivät muutamassa tunnissa kaiken työn johon paikallisella palolaitoksella olisi mennyt huomattavasti kauemmin, nämät palot eivät ole sammutettu väärin, mutta sen jälkipalon seuraaminen ja mahdollinen uudelleen syttyminen jätetään sitten paikallisen palolaitoksen huoleksi. VPK myös harjoittaa ja harjoituttaa uusia ”palomiehiä” paikallisessa palolaitoksessa ja koettaa selittää heille kirkkain silmin että kyllä meidän kalustolla päästään parempiin tuloksiin vaikka kalusto on –40 luvulta ja miehiä on vähän. VPK myös järjestää viikonlopputapahtumia silloin tällöin näyttääkseen kansalle miten helppoa tulipalon sammuttaminen on, heitetään kolme sankoa vettä joka nurkkaan, siis yhteensä 12 kappaletta ja katsotaan miten käy? Ja se VPK-n miehistä joka onnistuu sammuttamaan palon tällä systeemillä hänet luonnollisesti palkitaan palomestarin tittelillä ja näin ollen hän saa alkaa vetämään uusia kursseja.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Ironiaa!
kuvaus miten voidaan toimia kahdella eri tavalla,tulen ja janon sammuttamisessa,ja myös mahdollinen jälkitarkkailu miten sen suorittaa VPK ja mitenkä Palolaitos.
aion pysyä paikallisen palolaitoksen palveluksessa!!Minulle riittää palomiehen virka en havitele mitään palomestarin titteliä.
....eiköhän anneta myrskyisiä ja kauan kestäviä suosionosoituksia!!!!!!!!!!!!!
Palo on silloin sammutettu, kun ei näy enää liekkejä, vai?
Savu on kyllä melkoinen ja haittaa liikennettä, vielä kuukausienkin päästä, mutta siitä ei kuulu palokunnan olla huolissaan, vain liekeistä, yhden asian liikkeen liekeistä.
965754754765867
Yritä typerä pentu aikuistua.
Edes vähän.
Ja lopeta vanhojen viestien tonkiminen