suojatie

Jos edessä on jonoa ja on pysähdyttävä suojatien eteen niin miksi ei voisi jättää rakoa suojatiehen ettei viereistä kaistaa ajavien olisi pakko pysähtyä jos ei jalankulkijoitakaan missään näy eikä ole lähimaillakaan?
Olen nähnyt monesti kuinka autossa kuski katsoo tuleeko ketään viereistä kaistaa ja varsinkin jos raskaampi ajoneuvo tulee niin pysähdytään suojatien eteen kun viereisen kaistan ajoneuvo on "kiusantekijän" rinnalla.Joku pysähtyy äkkijarrutuksella mutta moni menee pysähtymättä ohi ja "kiusantekijä"(kotipoliisi) vilkuttelee valoja...
8401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyseessä ei ole kiusanteko. Jos autoilija jättää viiden metrin välin suojatiehen, autoilijat eivät pysähdy vaikka suojatiellä olisi jalankulkijoita. He kuvittelevat, että heillä on "oikeus" ajaa ohi, koska matkaa on yli 5 metriä. Näinhän ei asia ole, jos suojatiellä on jalankulkijoita, silloin pitää aina pysähtyä.

Jos autoilija ei jätä 5 metrin väliä, on autoilijoiden aina pakko pysähtyä ja jalankulkijat pääsevät helpommin tien ylitse. Näin tekevä autoilija ei siis tee kiusaa vaan ajattelee jalankulkijan etua.

Ja on aivan turhaa väittää etteikö sillä kertaa olisi jalankulkijoita. Tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti sinä aikana, kun jono seisoo.

Äänestä
  • > jos suojatiellä on jalankulkijoita, silloin pitää aina pysähtyä.

    Ei pidä paikkaansa. Jalankulkijoita pitää aina väistää jos he ovat suojatiellä tai astumassa sille. Pysähtyä ei tarvitse mikäli tila riittää muutenkin.

    Eihän stadissa ajamisesta muuten tulisi mitään kun oikealle kääntyminen muuttuisi mahdottomaksi. :)

    Äänestä

  • Tapahtuipa kerran niin että ajoin toisen auton kanssa kahta kaistaa samaan suuntaan,tämä viereistä auto ajanut päätti sitten kääntyä seuraavasta risteyksestä ja kun olimme suojatien kohdalla kiusantekijä jarrutti yhtäkkiä suojatien kohdalle ja pysäytti auton vaikka autoja/jalankulkijoita ei missään näkynyt.näin kuinka hän pälyili että pysähdynkö vai en mutta enpä pysähtynyt kun ei niin nopeasti kerennyt pysähtymään ja valot vilkku ja torvi soi kiusaajalla kun jatkoin matkaa.

    Äänestä

Ei se mainitsemasi rako vapauta viereistä kaistaa ajavaa ajamaan pysähtymättä suojatien ohi, koska tieliikennelain mukaan pitää pysähtyä myös kun suojatien eteen pysähtynyt auto tai raitiovaunu peittää näkyvyyden suojatielle. Olkoon suojatien eteen pysähtyneen auton etäisyys suojatiestä alle tai yli 5 metriä.

Äänestä

Suojatien eteen on pysähdyttävä joka tapauksessa. Oli sitä väliä 0 tai 3 metriä. Ja vaikka olisi enemmänkin etäisyyttä näköesteen ja suojatien välissä, on hidastettava niin, että pystyt pysähtyä ennen suojatietä.

SUOJATIEN YLI EI SAA AJAA, JOS ET NÄE YLITTÄÄKÖ SITÄ JOKU. LAPSI EI AINA NÄY AUTON TAKAA, KUN EI AIKUINENKAAN!

Äänestä
  • Eli suojatien eteen on pysähdyttävä joka tapauksessa ja samalla väität, että on hhidastettava niin, että voi pysähtyä???

    Mietihän nyt itsekkin kumpaa mieltä olet. Suojatien eteen ei ole pakko pysähtyä, jos viereisen kaistan ajoneuvo on yli 5 metrin päässä suojatiestä, mutta kyllä niitä jalankulkijoita pitää väistää, mutta se ei edellytä pysähtymistä. Kyllä siihen saa hidastaa vauhtia niin paljon, että auto ei pysähdy, mutta suojatien kulkijat pääsevät turvallisesti ohi.

    Äänestä

  • viisas mies jos oisin kirjoitti:

    Eli suojatien eteen on pysähdyttävä joka tapauksessa ja samalla väität, että on hhidastettava niin, että voi pysähtyä???

    Laki kuljettajan suojatiesäännöstä ei kerro mitään metrimääräistä etäisyyttä suojatiestä, jolloin laki lakkaisi olemasta voimassa (esim. väittämäsi yli 5 metriä). Jos pysähtynyt auto peittää näkyvyyden suojatielle, viereistä kaistaa kulkevan auton on pakko pysähtyä vaikka etäisyys suojatiestä olisi yli 5 metriä.

    Äänestä

  • viisas mies jos oisin kirjoitti:

    Eli suojatien eteen on pysähdyttävä joka tapauksessa ja samalla väität, että on hhidastettava niin, että voi pysähtyä???

    Mietihän nyt itsekkin kumpaa mieltä olet. Suojatien eteen ei ole pakko pysähtyä, jos viereisen kaistan ajoneuvo on yli 5 metrin päässä suojatiestä, mutta kyllä niitä jalankulkijoita pitää väistää, mutta se ei edellytä pysähtymistä. Kyllä siihen saa hidastaa vauhtia niin paljon, että auto ei pysähdy, mutta suojatien kulkijat pääsevät turvallisesti ohi.

    Toki käytännössä, voi ihan hyvin ajaa ohi 10-20km/h vauhtia vaikka siinä olisikin auto parin metrin päässä. Jos näkee suojatien kokonaisuudessaa.

    Muttakun nuo tuolla kaupungilla ajavat kuin mielipuolet, viittäkymppiä! Vaikka olisi pysähtynyt aut ihan suojatien eteen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kkmk kirjoitti:

Jos edessä on jonoa ja on pysähdyttävä suojatien eteen niin miksi ei voisi jättää rakoa suojatiehen ettei viereistä kaistaa ajavien olisi pakko pysähtyä jos ei jalankulkijoitakaan missään näy eikä ole lähimaillakaan?
Olen nähnyt monesti kuinka autossa kuski katsoo tuleeko ketään viereistä kaistaa ja varsinkin jos raskaampi ajoneuvo tulee niin pysähdytään suojatien eteen kun viereisen kaistan ajoneuvo on "kiusantekijän" rinnalla.Joku pysähtyy äkkijarrutuksella mutta moni menee pysähtymättä ohi ja "kiusantekijä"(kotipoliisi) vilkuttelee valoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu