Minua kummastuttaa se kun pyydetään lapselle kummiksi pienelle pojalle ja poika syntyi viime syksynä,mutta ei koskaan oma aloitteisesti kerrota kummilapsen kuulumisista vaan aina pitää kummin olla kysymässä mitä kummilapselle kuuluu.
Olen muistanut kummipoikaani monin eri tavoin ja olen yhteydessä kummipoikani vanhempiin monta kertaa kuukaudessa ja kysyn kummipoikani kuulumisia ja olen kiinnostunut kummipoikani kehittymisestä.
Muttta lapsen vanhemmat eivät kerro minulle kummilapsen kuulumisia jos en itse kysy ensin miten menee ja mitä kuuluu?Lapsella on monta kummia myös minun lisäksi ja he asuvat vielä lähempänä kummilastani mutta asun pakosta 400km päässä joten en pääse katsomaan lasta usein,muut kummit näkevät useammin kummipoikaa.
Minä olen kieltämättä katkera ettei kaikkia kummeja pidetä saman arvoisina.Se on minusta outoa ettei pojan kummille kerrota lapsen kehittymisestä ja kuulumisia oma-aloitteisesti mutta kumminkin kerrotaan vieraammille ihmisille oma-aloitteisesti lapsen kuulumiset ja miten on kehittynyt.
Minusta siinä on risti-riita että vieraammille ihmisille kerrotaan,mutta kummi pidetään erillään lapsen elämästä,minä olen pettynyt ja katkera.
Lapsen vanhemmat pyysivät itse minua kummiksi ja otin kummin tehtävät ilolla vastaan ja olen yrittänyt omalta puoleltani tehdä parhaani ja olen halunnut olla mukana kummipoikani elämässä ja olen kiinnostunut kaikesta mikä kummipoikaani koskettaa.Minun mielestäni kun kummia pyydetään tähän tehtävään niin silloin sen pitäisi olla niin että se on molemminpuolista ja myös vanhemmat pitää myös kummiin yhteyttä ja kertovat lapsensa kuulumiset eikä vain yksipuolista niin että kummi pitää yhteyttä ja kysyy lapsen kuulumiset.
Olen ruvennut katumaan että suostuin kummiksi jos olisin tiennyt niin en olisi alkanut kummiksi koska olen saanut kokea mielipahaa kummipoikani vanhempien taholta.Jos olisi mahdollisuus niin peruisin itse kummina olemisen.
Olen muistanut kummipoikaani monin eri tavoin ja olen yhteydessä kummipoikani vanhempiin monta kertaa kuukaudessa ja kysyn kummipoikani kuulumisia ja olen kiinnostunut kummipoikani kehittymisestä.
Muttta lapsen vanhemmat eivät kerro minulle kummilapsen kuulumisia jos en itse kysy ensin miten menee ja mitä kuuluu?Lapsella on monta kummia myös minun lisäksi ja he asuvat vielä lähempänä kummilastani mutta asun pakosta 400km päässä joten en pääse katsomaan lasta usein,muut kummit näkevät useammin kummipoikaa.
Minä olen kieltämättä katkera ettei kaikkia kummeja pidetä saman arvoisina.Se on minusta outoa ettei pojan kummille kerrota lapsen kehittymisestä ja kuulumisia oma-aloitteisesti mutta kumminkin kerrotaan vieraammille ihmisille oma-aloitteisesti lapsen kuulumiset ja miten on kehittynyt.
Minusta siinä on risti-riita että vieraammille ihmisille kerrotaan,mutta kummi pidetään erillään lapsen elämästä,minä olen pettynyt ja katkera.
Lapsen vanhemmat pyysivät itse minua kummiksi ja otin kummin tehtävät ilolla vastaan ja olen yrittänyt omalta puoleltani tehdä parhaani ja olen halunnut olla mukana kummipoikani elämässä ja olen kiinnostunut kaikesta mikä kummipoikaani koskettaa.Minun mielestäni kun kummia pyydetään tähän tehtävään niin silloin sen pitäisi olla niin että se on molemminpuolista ja myös vanhemmat pitää myös kummiin yhteyttä ja kertovat lapsensa kuulumiset eikä vain yksipuolista niin että kummi pitää yhteyttä ja kysyy lapsen kuulumiset.
Olen ruvennut katumaan että suostuin kummiksi jos olisin tiennyt niin en olisi alkanut kummiksi koska olen saanut kokea mielipahaa kummipoikani vanhempien taholta.Jos olisi mahdollisuus niin peruisin itse kummina olemisen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin voi käydä ettei välttämättä lapsen vanhemmat ota kummia mukaan lapsen elämään.
Se on kummallista miksi yleensä kummeiksi pyydetään jos kummit unohdetaan eikä kummille kerrota lapsen kuulumisia.
voimia sinulle:)olet varmasti hyvä kummi,älä unohda kummipoikaasi vaikka vanhemmat eivät aina huomaa kertoa sinulle lapsensa kuulumisia.
Jokaisella lapsellamme on neljä kummia ja kaikki ovat aivan ihania ja muistavat lapsia,tapaavat ja sylittelevät, ovat läsnä aina kun se on mahdollista (asuvat eri puolella suomea (lähellä ja kaukana) ja ulkomaillakin).
Yksi kummeista vain mitään ilmoittamatta katkaisi yhteydet,selittämättä syytä. Tietoa ei ole,muuta kuin elossa on, ja muuttanut jo useamman kerran.Kävimme hänen luonaan ennen kuin yhteydenpito lakkasi ja en kuolemaksenikaan ymmärrä mitä tapahtui...käynti oli normaali kyläily,jota hän oli useasti pyytänyt ja nyt lopulta pääsimme. Tietääkseni ei edes keskusteltu mistään,mistä olisi voinut loukkaantua tai suuttua. Onneksi lapsellamme on kolme muuta kummia, mutta harmittaahan tuo,että yksi tekee ns.oharin. Olen yrittänyt ajatella asian näin,että hänellä on joku kriisi elämässään...mutta kun me olimme ystäviä,jopa hyviä sellaisia,eikö asiasta olisi voinut puhua...jaoimme kaikki ilot ja murheet ja sitten hän vain ...katosi elämästämme ja se harmittaa...hän vielä niin ilahtui kummiudesta ja sai oman kuopuksensa samoihin aikoihin..en vain jaksa ymmärtää....
Lapselle ne kummit ovat tärkeitä siitä ei pääse yli eikä ympäri...itse en tiennyt kummeistani mitään,ennenkuin murkkuna kaivoin tiedot esille vihjeiden perusteella ja nykyään kummini ovat elämäni yksi tukipilari,vaikka he ovatkin jo vanhuksia...
Sisaruksillani oli kummit ja minua harmitti pienenä,ettei minulla ollut...yksi siskoistani taas katkeroitui siitä,etteivät kummit koskaan muistaneet häntä...
Kyllä hyvä kummisuhde on niin lapselle tärkeä kuin aikuisillekin.
Me teimme valintamme kummeista sillä perusteella,että kummit todella tykkäisivät kummiudestaan ja lapsesta...se on aika hyvin onnistunut,paitsi tämän yhden kohdalla...
Lahjat eivät ole se tärkein perusta,mutta toki lapsi synttäreillään tykkää sellaisia saada, mutta muistaminen ja muutenkin yhteydenpito riittää. ja sitä onneksi kaikilla lapsillamme kummien osalta...ja me toivotamme heidät meille tervetulleiksi ,kerromme lapsen kuulumiset muutenkin ja pidämme heihin yhteyttä.
Omia kummilapsia meillä on neljä ja kaikkiin olemme pyrkineet yhteyttä pitämään, muistamaan ja kyläilemään, on mukava saada nähdä heidänkin kehittyvän, mutta on totta,että jos aikuissuhde ei pelaa kummilapsen vanhempien kanssa, tulos on vaikeampaa, mutta pääasia,ettei lasta unohda.
Ehkä tällä kadonneella kummilla on nyt omassa elämässään jotain todella vaikeaa, jota hän ei välttämättä halua kertoa eikä sitten jaksa pitää mitään yhteyttä. Sain itse ensimmäisen kumilapseni nuorena, ja pari vuotta ristiäisten jälkeen sairastuin masennukseen. Emme koskaan olleet kummilapseni vanhempien kanssa olleet läheisiä, ja tuossa vaiheessa en jaksanut ajatellakaan mitään yhteydenpitoa. Kävin heillä kaksi kertaa vuodessa, synttäreillä ja jouluna, ja sain aina mennessäni valituksen, kun en ole käynyt, ja lähtiessäni valituksen, kun olin niin vähän aikaa. Muistan yhdenkin kerran, kun en kertakaikkiaan JAKSANUT olla siellä 20 minuuttia pidempään. Hävetti, mutta elämäni oli muuten pelkkää itkemistä, joten ... oli vain sitten pakko päästä taas olemaan yksin. Varmaan näkivätkin, mutta eivät suuremmin näkemäänsä kunnioittaneet.
Nyt noista ajoista on vuosia, välit tähän kummipoikaan eivät ole vieläkään korjaantuneet ihan kuntoon, koska jotenkin edelleen vierastan heillä käyntiä, koska emme sillä tavalla toisiamme tunne sen enempää lasten kuin vanhempienkaan kanssa. Säälihän se on, mutta ... joskus käy näinkin. Toisen kummilapseni ja hänen perheensä kanssa minulla on hyvät välit. Tätä ensimmäistäkin kummilasta ajattelen lähes päivittäin, mutta yhteydessä emme juuri ole.
Jotain tuon suuntaista olen itsekin ajatellut ja toivoisin,että jonain päivänä tapaisin hänet,tuon kummin, ja voisin paikata mitä paikattavissa on. En itsestään lapseni takia vaan myös sen hyvin alkaneen ystävyyden,sillä ihmisenä hän oli/on todella mukava.
Tosi tosi harmi!
Olet selvästi hyvä kummi... Kummilapsesi vanhemmista tulee mieleeni että kummeja on otettu useita jotta lapsi saisi mahdollisimman paljon lahjoja. Vanhemmat ovat unohtaneet mikä kummi on ja mikä on kummin tehtävä. Näkyy olevan vallalla ahneus ja kummiksi halutaan vain sellaisia joista katsotaan eniten hyötyvän.
Kummmius on arvokas asia, harmi että se näkyy menevän ahneiden vanhempien takia ihan pilalle...
syynä olla esim.se, ettei vanhemmat kehtaa puhua koko ajan vain kullannupustaan.
Itse ainakin aikoinaan kuuntelin ystäväni vauvajuttuja ihan kyllästymiseen asti. Aloin jopa jo kartella hänen seuraa, niin puuduttavaa se oli ja samalla tein päätöksen, etten koskaan muutu noin itse/vauvakeskeiseksi ihmiseksi, jos/kun minusta tulee joskus äiti.
Nyt minulla on kaksi maailman ihaninta lasta, enkä edelleenkään toitota heidän tekemisiään ja uudenoppimisiaan. Tietysti kysyttäessä kerron ja joskus ohimennen juttuun liittyvänä tai lyhyenä "infona", mutta minusta itsestäkin on mukavampi jutella ystävien/kummien kanssa myös muusta kuin lapsista.
Voisikohan syynä olla kummilapsesikin äidillä tämä?
siihen, että vieraammille kuitenkin kerrotaan lapsesta, voisi olla sama syy eli vieraampien kanssa ei ole muutakaan jutusteltavaa, mutta ehkäpä sinun kanssa on????????