Kuolema on mielessäni..

Olen ollut lääkärin juttusillakin, on ollut lääkitystä mut ei oo enää, auttohan se mutta ei paljoa. Kiitos, toivottavasti maaliskuu olisi valoisempi.

Niin toivottavasti joskus saisinkin jonkun ystävän, mutta nyt on niin tyhjä olo, ettei kiinnosta oikein mikään. Toisten ihmisten välittämiset ja kannustamiset kyllä haluaisin ja varsinkin niiltä joiden kanssa olen jokapäivä tekemisessä.,se olisi minulle nyt ykkösjuttu.

Onpa ilo lukea tuollaisia kannustavia viestejä. Niitä on varmaan mukava kirjoittaa, jos on itsellä kaikki reilassa. Maailmassa on kuitenkin myös eri syistä masentuneita, surullisia ja muuten vaan ehkä sinun mielestäsi "epätäydellisiä" ihmisiä. Näin vaan on, ja jotkut jopa ymmärtävät tarvitsevansa terapiaa. Sinä alkuperäisen viestin kirjoittaja, älä välitä näistä lyttääjistä. Jos haluaa asiallisia mielipiteitä, kannatta käydä SYLI:n palstalla. Valoisaa kevättä joka tapauksessa!

yawn... kirjoitti:

Onpa ilo lukea tuollaisia kannustavia viestejä. Niitä on varmaan mukava kirjoittaa, jos on itsellä kaikki reilassa. Maailmassa on kuitenkin myös eri syistä masentuneita, surullisia ja muuten vaan ehkä sinun mielestäsi "epätäydellisiä" ihmisiä. Näin vaan on, ja jotkut jopa ymmärtävät tarvitsevansa terapiaa. Sinä alkuperäisen viestin kirjoittaja, älä välitä näistä lyttääjistä. Jos haluaa asiallisia mielipiteitä, kannatta käydä SYLI:n palstalla. Valoisaa kevättä joka tapauksessa!

hmm. no en minä kamalan lellivä tietysti viestissäni ollut, anteeksi. Mutta itsen joutunut käymään terapiassa osittain anoreksian takia. Itse vain muistan terapian olleen täysin yhtä tyhjän kanssa. ja olen yksinkertaisesti tässä vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että jos haluaa,kukin mistä tahansa masennustilasta, selviytyä, niin on yksinkertaisesti hankittava uutta sisältöä elämään, ei ne ajatukset "oonhan mä ihan hyvä" pitkälle vie. itse olen ainakin aika taipuvainen masentumaan ja sättimään itseäni toden teolla, mutta kun on sellainen harrastus, mitä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää hoitamatta (eli on noustava sieltä itsesäälistä yhä uudelleen hoitamaan velvollisuutensa) niin monesti sitä sitten miettii että olipa tyhjänpäiväistä märehtiä kaikkea typerää. voikai sen ajan paremminkin käyttää?
niin ja jos ajattelee koko ajan kuolemaa ym, niin kannattaa miettiä ihan kornisti sitä että no mikäs siinä, teen itsemurhan. ja sittenhän sitä yleensä tajuaakin minkätasoisilla jutuilla sitä pelleilee, vaikka menisi kuinka huonosti, IKINÄ ei kannata tappaa itseään, edes vaikka omaisten takia, et pilaa vain omaa elämääsi vaan ennenkaikkea muiden.
enkä ole mikään lyttääjä. masentuneídenkin on todella tärkeää kerätä välillä vaikka aggressioita ihmisiä kohtaan, raivoaminen piristää kummasti, oikeesti! eli mulle saa raivota jos haluaa mutta silti luulen olevani oikeassa. huom luulen, mulla on vielä mahdollisuuksia muuttua:D .

tjooh kirjoitti:

hmm. no en minä kamalan lellivä tietysti viestissäni ollut, anteeksi. Mutta itsen joutunut käymään terapiassa osittain anoreksian takia. Itse vain muistan terapian olleen täysin yhtä tyhjän kanssa. ja olen yksinkertaisesti tässä vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että jos haluaa,kukin mistä tahansa masennustilasta, selviytyä, niin on yksinkertaisesti hankittava uutta sisältöä elämään, ei ne ajatukset "oonhan mä ihan hyvä" pitkälle vie. itse olen ainakin aika taipuvainen masentumaan ja sättimään itseäni toden teolla, mutta kun on sellainen harrastus, mitä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää hoitamatta (eli on noustava sieltä itsesäälistä yhä uudelleen hoitamaan velvollisuutensa) niin monesti sitä sitten miettii että olipa tyhjänpäiväistä märehtiä kaikkea typerää. voikai sen ajan paremminkin käyttää?
niin ja jos ajattelee koko ajan kuolemaa ym, niin kannattaa miettiä ihan kornisti sitä että no mikäs siinä, teen itsemurhan. ja sittenhän sitä yleensä tajuaakin minkätasoisilla jutuilla sitä pelleilee, vaikka menisi kuinka huonosti, IKINÄ ei kannata tappaa itseään, edes vaikka omaisten takia, et pilaa vain omaa elämääsi vaan ennenkaikkea muiden.
enkä ole mikään lyttääjä. masentuneídenkin on todella tärkeää kerätä välillä vaikka aggressioita ihmisiä kohtaan, raivoaminen piristää kummasti, oikeesti! eli mulle saa raivota jos haluaa mutta silti luulen olevani oikeassa. huom luulen, mulla on vielä mahdollisuuksia muuttua:D .

Sori myös, ehkä tulkitsin viestisi sävyn väärin. Varmaan itsekin ymmärrät kirjoittajaa, jos olet kokenut syömishäiriön ja ollut terapiassakin. Ajattelin lähinnä sitä, että jos on tosissaan masentunut ja ahdistunut, ei yleensä auta neuvot siitä, että pitää "ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä". Jos on lähinnä alakuloinen ja tylsistynyt olo, niin silloin kyllä voi auttaa se, että suuntaa ajatuksensa muualle. Oikein masentuneena siihen ei ilmeisesti kykene ja terapiaakin voi tarvita, erityisesti jos ei ole ketään muuta kenelle puhua. Terapiakaan ei ole mikään poppakonsti, vaan sielläkin tarkoitus taitaa olla juuri se, että ihminen pikkuhiljaa oppii löytämään itsestään voimavaroja auttaa itseään ja löytää ehkä uusia keinoja purkaa ahdistustaan. Onnea kuitenkin meille kaikille tasapainoisemman elämän etsiskelyssä...

yawn... kirjoitti:

Sori myös, ehkä tulkitsin viestisi sävyn väärin. Varmaan itsekin ymmärrät kirjoittajaa, jos olet kokenut syömishäiriön ja ollut terapiassakin. Ajattelin lähinnä sitä, että jos on tosissaan masentunut ja ahdistunut, ei yleensä auta neuvot siitä, että pitää "ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä". Jos on lähinnä alakuloinen ja tylsistynyt olo, niin silloin kyllä voi auttaa se, että suuntaa ajatuksensa muualle. Oikein masentuneena siihen ei ilmeisesti kykene ja terapiaakin voi tarvita, erityisesti jos ei ole ketään muuta kenelle puhua. Terapiakaan ei ole mikään poppakonsti, vaan sielläkin tarkoitus taitaa olla juuri se, että ihminen pikkuhiljaa oppii löytämään itsestään voimavaroja auttaa itseään ja löytää ehkä uusia keinoja purkaa ahdistustaan. Onnea kuitenkin meille kaikille tasapainoisemman elämän etsiskelyssä...

varmaan ihan oikeassakin, että joku harrastus tms..voisi olla ihan hyvä homma.Kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin voi se olla ihan hyvä tälle masentuneelle mielelle.
Niin ja viimeaikoina vaikka kuinka olen yrittänyt ajatella juuri sitä, että kun katson peilistä itseäni sanon olevani kaunis ja hyvä, olen yrittänyt pakottaa tunteitani ulkoisesti että kaikki olisi hyvin ja aina kun sisälläni ääni sanoo että voi vitsi kun nolasin taaas kerran itteni, oon ällöttävän tyhmä ja ruma, olen yrittänyt vääristää tunteeni toisin päin "en nolannut itseäni" tms tavalla..Niin että ehkä tunteiden vääristäminen ei olekaan hyvä asia, vai mitä tarkoititte? Että pitäisi etsiä joku harrastus, johon sitten tunteet kiinnittyvät, ja "masennus katoaa"..

yawn... kirjoitti:

Sori myös, ehkä tulkitsin viestisi sävyn väärin. Varmaan itsekin ymmärrät kirjoittajaa, jos olet kokenut syömishäiriön ja ollut terapiassakin. Ajattelin lähinnä sitä, että jos on tosissaan masentunut ja ahdistunut, ei yleensä auta neuvot siitä, että pitää "ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä". Jos on lähinnä alakuloinen ja tylsistynyt olo, niin silloin kyllä voi auttaa se, että suuntaa ajatuksensa muualle. Oikein masentuneena siihen ei ilmeisesti kykene ja terapiaakin voi tarvita, erityisesti jos ei ole ketään muuta kenelle puhua. Terapiakaan ei ole mikään poppakonsti, vaan sielläkin tarkoitus taitaa olla juuri se, että ihminen pikkuhiljaa oppii löytämään itsestään voimavaroja auttaa itseään ja löytää ehkä uusia keinoja purkaa ahdistustaan. Onnea kuitenkin meille kaikille tasapainoisemman elämän etsiskelyssä...

pesen heti käteni kirjoituksistani; kaikki perustuu oletuksiin ko. henkilön tilasta...
Niin siitä itseään niskasta kiinni ottamisesta, niin tota, tiedän että kun on oikeesti vakavasti masentunut ni tollaset konstit ei todellakaan auta "että hanki hei harrastus", koska siinä vaiheessa alkaa olla jo fysiologisesti tosi masentunu ja monesti ainut hoito/pelastus on pakkohoito ja terapia.
näiden masennusten pohtiminen täällä on muutenkin jokseenkin kyseenalaista, kun ammattilaistenkin on täysi työ helpottaa masentuneiden oloa, sillä tauti on niin subjektiivinen ja monimutkainen....
Mutta minulla kun on nyt tapana koittaa hahmottaa näitä kysymyksiä niiden kontekstiin, eli, minulle ainakin tulee helposti olo että jo vakavan masennuksen tasolle vaipunut ei kysele neuvoja täällä keskustelupalstalla saati mieti omaa tilaansa. Siksi täällä rohkenen ehdotella näitä rahvaampia vaihtoehtoja, kuten harrastuksia, sillä nyt on se vaihe jolloin vakava masennus on vielä ehkäistävissä!. Olen itse todella huono hokemaan itselleni jos tunnen itseni rumaksi että "olenpa kaunis" ja muhun ei oikee pure tää yleismaailmallinen "sinä olet tärkeä ja sinusta välitetään" ja uskontoasioihin en edes ota kantaa sillä en ole uskovainen, muutakun sen verran että tottakai on välillä helpottavaa lykätä omat murheet kohtalon piikkiin, en usko siihen mutta kyllä se on yksi varmaankin eniten käytettyjä defenssimekanismeja.
"unohda paremmuusjutut", no siitäkin olen hiemann eri mieltä, kukaan ei käske olla paras, mutta kyllähän ihminen rakentaa itsekunnioituksensa ja arvostuksensa juuri näihin juttuihin. Eli mun mielestä, etenkin, jos on taipumusta mollata itseään, niin olisi löydettävä edes pieniä sellaisia tekoja/harrastuksia, joista voi olla ylpeä. sillä se nyt vaan on niin että kukaan ei pysty sanomaan sulle että oot tärkeä ja sit vaan simsalabim, uskot sen.
Ja mun vahvin elämänkatsomus liittyy siihen että vakaasti uskon, ettei KUKAAN oikeesti pidä susta niin hyvää huolta kun sä itse voit pitää. toisinsanoen ainut joka susta OIKEESTI välittää oot sä ite. Sä et tarvi kaverilaumaa tai poikaystävää siihen että joku rakastaa sua. Oon vaa huomannu sen, että mitä enemmän annan painoarvoa muille ja heidän sanomisilleen, sitä enemmän olen haavoittuvassa asemassa ja elämäni pyörii vähäpätöisten asioiden ympärillä.
Ja mitä rumuuteen tulee, niin, no onneksi edes nykyaikana monennäköisiä ihmisiä pidetään kauniina, mutta jos tuntee itsensä rumaksi niin pitää vaan niin kausina etsiä jotain muuta ajateltavaa. en mä voi sanoa sulle että oot kaunis, silloinhan tavallaan myöntäisin kommentillani, että sillä on ylipäätään mitään väliä, sillä helpoimmalla pääset kun hetkeksi hellität; et lue niitä saakelin lehtiä ja lopetat sen peiliin tuijotuksen.kyllä minäkin saan oloni kelvottomaksi tuijottelemalla mallien kuvia ja sitten märehtimällä omaa naamaani.
Mut siis mun mielest kannattaa täs vaihees ku sul on viel ohjat jokseenki käsis ni oikeesti miettii mihin tollanen voi viedä; haluatko jatkaa ja popsia pillereitä lopun elämääsi. Ei kukaan tule heilauttamaan taikasauvaa sun elämäs kohdalla vaan meidän kaikkien on vaa elettävä, eikä tää elämä oikeesti niin kamalaa oo..
niin joo ja jos mielenkiintoa riittää niin IHAN OIKEESTI kannattaa perehtyä psykologian opuksii, joihinki kevyisiin, esim motivaatioon tai persoonallisuusteorioihin, tai miksei mielenterveyshäiriöihinkin liittyviin kirjoihin. niistä VOI OLLA apua. Kun löytyy mahdollisia syitä ja seurauksia tunnetiloista.

tjooh kirjoitti:

pesen heti käteni kirjoituksistani; kaikki perustuu oletuksiin ko. henkilön tilasta...
Niin siitä itseään niskasta kiinni ottamisesta, niin tota, tiedän että kun on oikeesti vakavasti masentunut ni tollaset konstit ei todellakaan auta "että hanki hei harrastus", koska siinä vaiheessa alkaa olla jo fysiologisesti tosi masentunu ja monesti ainut hoito/pelastus on pakkohoito ja terapia.
näiden masennusten pohtiminen täällä on muutenkin jokseenkin kyseenalaista, kun ammattilaistenkin on täysi työ helpottaa masentuneiden oloa, sillä tauti on niin subjektiivinen ja monimutkainen....
Mutta minulla kun on nyt tapana koittaa hahmottaa näitä kysymyksiä niiden kontekstiin, eli, minulle ainakin tulee helposti olo että jo vakavan masennuksen tasolle vaipunut ei kysele neuvoja täällä keskustelupalstalla saati mieti omaa tilaansa. Siksi täällä rohkenen ehdotella näitä rahvaampia vaihtoehtoja, kuten harrastuksia, sillä nyt on se vaihe jolloin vakava masennus on vielä ehkäistävissä!. Olen itse todella huono hokemaan itselleni jos tunnen itseni rumaksi että "olenpa kaunis" ja muhun ei oikee pure tää yleismaailmallinen "sinä olet tärkeä ja sinusta välitetään" ja uskontoasioihin en edes ota kantaa sillä en ole uskovainen, muutakun sen verran että tottakai on välillä helpottavaa lykätä omat murheet kohtalon piikkiin, en usko siihen mutta kyllä se on yksi varmaankin eniten käytettyjä defenssimekanismeja.
"unohda paremmuusjutut", no siitäkin olen hiemann eri mieltä, kukaan ei käske olla paras, mutta kyllähän ihminen rakentaa itsekunnioituksensa ja arvostuksensa juuri näihin juttuihin. Eli mun mielestä, etenkin, jos on taipumusta mollata itseään, niin olisi löydettävä edes pieniä sellaisia tekoja/harrastuksia, joista voi olla ylpeä. sillä se nyt vaan on niin että kukaan ei pysty sanomaan sulle että oot tärkeä ja sit vaan simsalabim, uskot sen.
Ja mun vahvin elämänkatsomus liittyy siihen että vakaasti uskon, ettei KUKAAN oikeesti pidä susta niin hyvää huolta kun sä itse voit pitää. toisinsanoen ainut joka susta OIKEESTI välittää oot sä ite. Sä et tarvi kaverilaumaa tai poikaystävää siihen että joku rakastaa sua. Oon vaa huomannu sen, että mitä enemmän annan painoarvoa muille ja heidän sanomisilleen, sitä enemmän olen haavoittuvassa asemassa ja elämäni pyörii vähäpätöisten asioiden ympärillä.
Ja mitä rumuuteen tulee, niin, no onneksi edes nykyaikana monennäköisiä ihmisiä pidetään kauniina, mutta jos tuntee itsensä rumaksi niin pitää vaan niin kausina etsiä jotain muuta ajateltavaa. en mä voi sanoa sulle että oot kaunis, silloinhan tavallaan myöntäisin kommentillani, että sillä on ylipäätään mitään väliä, sillä helpoimmalla pääset kun hetkeksi hellität; et lue niitä saakelin lehtiä ja lopetat sen peiliin tuijotuksen.kyllä minäkin saan oloni kelvottomaksi tuijottelemalla mallien kuvia ja sitten märehtimällä omaa naamaani.
Mut siis mun mielest kannattaa täs vaihees ku sul on viel ohjat jokseenki käsis ni oikeesti miettii mihin tollanen voi viedä; haluatko jatkaa ja popsia pillereitä lopun elämääsi. Ei kukaan tule heilauttamaan taikasauvaa sun elämäs kohdalla vaan meidän kaikkien on vaa elettävä, eikä tää elämä oikeesti niin kamalaa oo..
niin joo ja jos mielenkiintoa riittää niin IHAN OIKEESTI kannattaa perehtyä psykologian opuksii, joihinki kevyisiin, esim motivaatioon tai persoonallisuusteorioihin, tai miksei mielenterveyshäiriöihinkin liittyviin kirjoihin. niistä VOI OLLA apua. Kun löytyy mahdollisia syitä ja seurauksia tunnetiloista.

oon huomannu että mulla on tosi huono itsetunto. Päässä koko ajan soi "että olen huono tässä ja tässä". Kun taas tunnen yhen tytön, jolla on tosi hyvä itsetunto, tyttö luottaa itteensä ja pitää ittestään sellasena kun on, eikä osaa harmistua tai masentua niin herkästi, varsinkaan jostain pikku nolauksista tai ulkonäkö/paino ongelmista,joissa minä taas olisin täysin out tilanteessa. Ajattelenkin että onkohan se ihan mun itsetunnosta kiinni koko homma, että ehkä en toivokkaan olevani 10 kaikessa vaan ehkä toivon että minulla olisi hyvä itsetunto, olisin itsevarmempi itsestäni ym..Mutta kun en vain osaa, kaikki inhottavat tunteet vievät minut helvettiin,vaikken haluaisi.
No olen kyllästynyt tähän, enkä olisi varmaan kirjoittanut tänne mitään koska pelkäsin nolaavani itseni tms..Mutta jotenkin oli sellainen tunne, että kirjoitan, kun luin muidenkin kirjoituksia. Tiedän ettei varmaan jotkut masentuneista laitakkaan tänne tai muuallekkaan kirjoitusta tai kerro asioistaan, vaan pitävät murheensa sisällään, mutta kun itse kerroin näistä niin tunsin että kun jotain painavaa olisi lähtenyt sisältäni, muttei kuitenkaan kokonaan, mutta se tavallaan helpotti.

En mäkään siihen oikein pysty, että sanon itteäni kauniiks vaikka en nää sitä, vaikka näen kuitenkin itseni olevan ruma jne..jotenka eihän siinä mitään järkeä ole.

Niin tota mitä niissä kirjoissa noin yleisesti kerrotaan?

minä kirjoitti:

oon huomannu että mulla on tosi huono itsetunto. Päässä koko ajan soi "että olen huono tässä ja tässä". Kun taas tunnen yhen tytön, jolla on tosi hyvä itsetunto, tyttö luottaa itteensä ja pitää ittestään sellasena kun on, eikä osaa harmistua tai masentua niin herkästi, varsinkaan jostain pikku nolauksista tai ulkonäkö/paino ongelmista,joissa minä taas olisin täysin out tilanteessa. Ajattelenkin että onkohan se ihan mun itsetunnosta kiinni koko homma, että ehkä en toivokkaan olevani 10 kaikessa vaan ehkä toivon että minulla olisi hyvä itsetunto, olisin itsevarmempi itsestäni ym..Mutta kun en vain osaa, kaikki inhottavat tunteet vievät minut helvettiin,vaikken haluaisi.
No olen kyllästynyt tähän, enkä olisi varmaan kirjoittanut tänne mitään koska pelkäsin nolaavani itseni tms..Mutta jotenkin oli sellainen tunne, että kirjoitan, kun luin muidenkin kirjoituksia. Tiedän ettei varmaan jotkut masentuneista laitakkaan tänne tai muuallekkaan kirjoitusta tai kerro asioistaan, vaan pitävät murheensa sisällään, mutta kun itse kerroin näistä niin tunsin että kun jotain painavaa olisi lähtenyt sisältäni, muttei kuitenkaan kokonaan, mutta se tavallaan helpotti.

En mäkään siihen oikein pysty, että sanon itteäni kauniiks vaikka en nää sitä, vaikka näen kuitenkin itseni olevan ruma jne..jotenka eihän siinä mitään järkeä ole.

Niin tota mitä niissä kirjoissa noin yleisesti kerrotaan?

että en tunne vaan ja ainuastaan sitä yhtä tyttöä jolla on hyvä itsetunto ym..vaan tunnen aika moniakin ihmisiä joilla on hyvä itsetunto.

minä kirjoitti:

oon huomannu että mulla on tosi huono itsetunto. Päässä koko ajan soi "että olen huono tässä ja tässä". Kun taas tunnen yhen tytön, jolla on tosi hyvä itsetunto, tyttö luottaa itteensä ja pitää ittestään sellasena kun on, eikä osaa harmistua tai masentua niin herkästi, varsinkaan jostain pikku nolauksista tai ulkonäkö/paino ongelmista,joissa minä taas olisin täysin out tilanteessa. Ajattelenkin että onkohan se ihan mun itsetunnosta kiinni koko homma, että ehkä en toivokkaan olevani 10 kaikessa vaan ehkä toivon että minulla olisi hyvä itsetunto, olisin itsevarmempi itsestäni ym..Mutta kun en vain osaa, kaikki inhottavat tunteet vievät minut helvettiin,vaikken haluaisi.
No olen kyllästynyt tähän, enkä olisi varmaan kirjoittanut tänne mitään koska pelkäsin nolaavani itseni tms..Mutta jotenkin oli sellainen tunne, että kirjoitan, kun luin muidenkin kirjoituksia. Tiedän ettei varmaan jotkut masentuneista laitakkaan tänne tai muuallekkaan kirjoitusta tai kerro asioistaan, vaan pitävät murheensa sisällään, mutta kun itse kerroin näistä niin tunsin että kun jotain painavaa olisi lähtenyt sisältäni, muttei kuitenkaan kokonaan, mutta se tavallaan helpotti.

En mäkään siihen oikein pysty, että sanon itteäni kauniiks vaikka en nää sitä, vaikka näen kuitenkin itseni olevan ruma jne..jotenka eihän siinä mitään järkeä ole.

Niin tota mitä niissä kirjoissa noin yleisesti kerrotaan?

niin, tarkoitin että niitä voisi ihan huvikseen lueskella, ei niistä haittaakaan varmaan olisi, ite ainaki olin aika yllättynyt miten paljon hyötyä oli esim edes niin käytännönlaheisestä lukemisesta kuin siitä että luin reaaliin psykaa. siis ei ne mitää piristystä ole, mutta oikeesti oppii ehkä vähä ajatteleen oman ja toisten käytösten syy-seuraus suhteita ja lähinnä ehkä oppii ajatteleen tätä kaikkee vähä objektiivisemmin, ettei enää joudu tavallaan niin tunteiden valtaan, vaan osaa hieman enemmän analysoida ja ehkä nauraakin itselleen. Esim jos joku toinen syyttää sua jostakin mihin et ole omasta mielestäsi syyllistynyt (esim laiskuuteen, tai ajattelamattomuuteen) voit ajatelle (tai ainakin tuudittautua ajatukseen) että noo sillä vastakkaisella osapuolella on nähtävästi taipumusta projisointiin. Tai mulle ainakin on jonkinlaista apua siitä että kykenen tunnistamaan tunnetilojani "tieteellisesti", eräänlaisina reaktiosarjoina, että "tää nyt on taas tätä". Ja onhan niissä ohjeita stressinkäsittelyyn, voithan kärsiä jonkinasteisesta uupumuksestakin, jonka vain olet kohdistanut ulkonäkösi sättimiseen. äääh en mä tiedä, nää on niin vaikeita juttuja, mutta ei helvetti, et sä tolla murehtimisella ainakaan mitään voita, tää on nyt näitä ikuisuus latteuksia mutta ei se sun itsetuntos mihinkään muutu ellet keksi keinoja antaa itelles mahollisuutta nauttia elämästä. Ja siis sehänon niin että korvien välistä lähtee kaikki, ja juuri siksi myös monet esim erittäin kauniit ihmiset kärsivät aivan samanlaisista ongelmista. Ja toisaalta on kornia ajatella näin kliseisesti mutta jos huomenna liukastuisit ja joutuisit pyörätuoliin, niin luulisin että tekisit mitä vain saadaksesi entisen elämäsi takaisin, terveys rules!! nii ja noit rumuuskausia tulee kaikille, minä pidän itseäni yleisesti kauniina,mutta nyt on menossa "Olen läski, en kehtaa nähdä kavereita"-kausi, vaikka olen selvästi alipainoinen, että onko tässä aina järkeä kellään??

luin kirjoitustasi niin tulin ns.sanottomaksi..Että miten osaat kirjoittaa noin järkevästi!?
Minulla oli kerran yksi tai kaksi todella hyvää kaveria/ystävää,joiden kanssa aina olin, he lisäsivät minulle itsevarmuutta ja luottamusta, mutta sitten menetin heidät ja sen jälkeen on pitänyt pärjätä yksin..yksin ja yksin, no olihan minulla vieläkin kavereita, mutta eivät niin hyviä, eikä juuri sellaisia jotka näyttäisivät kaveruutensa minulle. Voin jo melkein kuvitella millainen vaarisi on..nimittäin tunnen muutaman sellaisen aikuisen ihmisen, joilla on todella hyvä taipumus puhua ihmisten kanssa asioista kun asioista ja ajattelen aina että heidän lapset ovat varmasti tyytyväisiä noista vanhemmista, jotka osaavat puhua ja auttaa. Tottakai rakastan omia vanhempiani, mutta oikun minulla olisi vielä joku sellainen aikuinen tukena joka osaisi auttaa ja puhua minulle.
Ja kiitos kirjoituksestasi..