Nyt on terapiahetken aika, ja voi anonyymisti vähän purkaa tuntojaan. Asia on seuraavanlainen:
Onkohan kovinkin tavallista, että kotoa tulevan paineen takia ajaudutaan opiskelemaan jotain aivan väärää alaa?
Tässä on ainakin yksi tapaus. Koko pienen ikäni minulle tuputettiin matemaattis-luonnontieteellisiä ja teknillisiä aloja, vaikka lahjakkuus ja kiinnostuksen kohteet viittaisivat vahvasti humanistipuolelle.
En sitten kehdannut toteuttaa itseäni, kun siitä olisi saanut tapella verissä päin ja välit olisivat olleet vuosikausiksi poikki. Luin kiltisti tutkinnon alalta, jota syvästi vihaan - ja arvosanat jäivät tietysti huonoksi, eikä työllistymisestä mitään tullut.
Jee. Nyt ajateltuna olisi tietysti pitänyt mennä vaikka harmaan kiven läpi omia unelmia kohti, mutta myöhäistä se nyt on. Kypsyn liemessäni, enkä taida olla edes ainoa. Kiitti vaan vitusti kaikille, jotka elämääni ovat hämmentäneet.
Onkohan kovinkin tavallista, että kotoa tulevan paineen takia ajaudutaan opiskelemaan jotain aivan väärää alaa?
Tässä on ainakin yksi tapaus. Koko pienen ikäni minulle tuputettiin matemaattis-luonnontieteellisiä ja teknillisiä aloja, vaikka lahjakkuus ja kiinnostuksen kohteet viittaisivat vahvasti humanistipuolelle.
En sitten kehdannut toteuttaa itseäni, kun siitä olisi saanut tapella verissä päin ja välit olisivat olleet vuosikausiksi poikki. Luin kiltisti tutkinnon alalta, jota syvästi vihaan - ja arvosanat jäivät tietysti huonoksi, eikä työllistymisestä mitään tullut.
Jee. Nyt ajateltuna olisi tietysti pitänyt mennä vaikka harmaan kiven läpi omia unelmia kohti, mutta myöhäistä se nyt on. Kypsyn liemessäni, enkä taida olla edes ainoa. Kiitti vaan vitusti kaikille, jotka elämääni ovat hämmentäneet.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on liian myöhäistä, jos olet työtön? On vaan terveellistä katkaista napanuoran ja ottaa vähän etäisyyttä.
Ei tässä napanuora enää haitolla ole. Muutamia syitä, miksi on liian myöhäistä opiskella:
- ei jaksa enää, paukut menivät ensimmäiseen tutkintoon
- liian vanha (yli 30), ei ehtisi juurikaan tehdä uraa uudella alalla: maisteriksi lähellä neljääkymmentä, tohtoriksi nelivitosena - kannattaako vaivautua?
- opintotukea ei saa, töitä ei ole (tai työn ohessa ei ehdi)
- työttömyyskorvausta ei saa jos opiskelee, vaikka vain osa-aikaisesti
Elämässä tulee joskus tilanteita, joissa huomaa olevansa täysin peruuttamattomasti ja auttamattomasti myöhässä. Silloin pitää ryhtyä jälkiviisaaksi, ja valistaa nuorempia...
Vanhempien "tuki" on hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta opiskelua aloitteleva abi ei juurikaan tiedä elämästä vielä mitään. Maailma saattaa 2-kymppisenä olla aika untuvainen ja tuntuu, että kaikki on mahdollista. Vanhemmalla väellä on sitten jo paremmin kokemusta mm. työllistymisestä ja eri alojen arvostuksesta, joka näkyy mm. rahana.
Jos olisin itse saanut 16-v peruskoulun jälkeen päättää, olisin lähtenyt oppisopimuksella eläintenhoitajaksi. Vanhempani kuitenkin"pakottivat" minut lukioon. Lukion aikana minua alkoi kiinnostaa maailman parantaminen, ja päätin, että elätän itseni kirjoittajana. Yo-kirjoitusten jälkeen vanhempani kuitenkin pakottivat minut lukemaan yliopiston pääsykokeisiin konservatiiviselle alalle. Ekalla kerrallaen tosiaan ollut kovinkaan motivoitunut, mutta syksy valintatalon kassalla sekä kevät hakemani alan työpaikassa saivat silmäni avautumaan. Nyt olen innostunut filosofian ylioppilas, ja todella kiitollinen siitä, että lopulta ajauduin tahtomattani tälle alallle.
Tuskin vanhempasi sinua painostivat millekään alalle siksi, että eivät haluaisi sinun menestyvät tai vihaavat sinua. Yleensä vanhemmat kuitenkin aidosti haluavat lapsilleen hyvää. Toisaalta mikäli näkemyksenne "oikeasta" alasta eroavat radikaalisti, voit vain todeta että ehkä se on tämä paljon puhuttu sukupolvien välinen ero. Mutta saatat ehkä myös jatkossa löytää alastasi hyviä puolia ja opit arvostamaan vanhempiesi näkemyksiä.
vapaaehtoisesti kauppatieteen humanistisesta, koska tajusin että en tule ikinä työllistymään sillä paskalla. Kyllä niitä sivistyttäviä kirjoa voi lukea vapaa-aikanakin.
Ennen sitä "jouduin" amikseen, osittain siksi, koska en saanut tukea koulunkäynnissä vanhemmiltani.
Mutta eikö ole vapauttava tunne kun mitään ei ole enää tehtävissä?
On harvinaista, että vanhemmat aidosti ja pyyteettömästi ajattelisivat lapsensa parasta. Yleensä homma menee niin, että vanhemmat toteuttavat omia unelmiaan ja omaa pätemisen tarvettaan lastensa kautta, ylpeilevät lastensa saavutuksilla kuin omillaan, jne. Lapsen olemassaolon tarkoitus on olla vanhemmilleen yksi statussymboli muiden joukossa.
Tietysti tämä tapahtuu alitajuisesti, ja asia vääntyy vanhempien mielessä niin, että kaikki tehdään mukamas "lapsen parhaaksi".
Ensin lapsi pakotetaan lukioon - hänen "omaksi parhaakseen" tietysti, vaikka tosiasiallinen syy on, että kaikki ns. parempien perheiden lapset menevät lukioon. Sen jälkeen samalla periaatteella pakotetaan yliopistoon jollekin korkean statuksen alalle. Ja senkin jälkeen hämmennetään, asioita riittää: työpaikka, puoliso, lasten hankinta.
Kaikki vain statuksen tähden, että voisi porvaris-tuttaville kehuskella, miten hienosti meidän lapsilla menee, ts. miten erinomaisia vanhempia me itse olemme.
Uimamaisteri, mieti hetki mitkä on vaihtoehdot. Jos et nyt vaihda alaa, vaan pysyt vihaamallasi alalla, tulee loppuelämästä aika katkeraa. Työttömänä tai töissä, aina tanko otsassa. Minä vaihdoin alaa, ja nyt luen uutta pitkää tutkintoa. Vanhenemme joka tapauksessa, ei kannata katua jo tehtyjä valintoja vaan miettiä miten tästä eteenpäin. Jos olet nyt vaikka kolmevitonen, ja elät kahdeksankymppiseksi, niin siinä on 45 vuotta aikaa harmitella, jos nyt et ota itseäsi niskasta kiinni ja hae sinne minne haluat.
Olen edellisen kanssa samaa mieltä, vaihda alaa. Lue jotain sellaista mitä haluat! Ei kannata tosiaan murehtia menetettyjä aikoja tai muiden vaikutusvaltaa, sillä tässä maailmassa välillä joutuu/ajautuu tekemään sellaistakin mikä ei miellytä.
Pääasia on että sinulla on kuitenkin vanhempiesi tuki ja he varmasti auttavat sinua myös seuraavan tutkinnon kanssa, jos fiksusti selität mikä on tilanne. Riitoja ei kannata lähteä tekemään.
Sitäpaitsi nyt sinulla on sitä elämänkokemusta, mitä tarvitaan omien valintojen taakse, jotta homma tulee tehtyä kunnialla. Onneksi olkoon kuitenkin että olet lukenut yhden tutkinnon jo pois, tuplatutkinnoilla saadaan nimittäin muutaman vuoden säteellä varmemmin töitä!!!
Ei todellakaan ole liian myöhäistä. Äitini vaihtoi alaa noin nelikymppisenä (merkonomi -> FM) ja vaikuttaa nyt erittäin tyytyväiseltä. Jos vaihtoehdot ovat a) tehdä 4-5 vuotta uutta tutkintoa tai b) kituuttaa ja kärsiä seuraavat 40 vuotta väärällä alalla, jossa ei pätkääkään viihdy, niin ei minun olisi kovin vaikea valita...
Samat sanat. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Itse olen 32 ja pääsykoekirjat käsissä, vaikka olen kuluttanut suurimman osan opintotuestani amk-tutkintoon. Lainaakin on. Jotain hanttihommaa löytyy varmasti ja tahtoa on - parikymppisenä en edes tiennyt mitä haluan.