Hei!
Olen yhden lapsen äiti ja ollut avoliitossa jo 15 vuotta, nyt kun esikoisemme syntyi niin miehen suku on käynyt tosi ilkeä mieliseksi, koska hoidan lasta kotona. Kyselevät aina milloin menen töihin tai onko töitä, mitäs aiot tehdä yms. Noh tilanteeni on kyllä aika huono, alempi 2.asteen tutkinto, jonkin verran työkokemusta, mut tää lapsi kait rajoittaa töiden saantia? Koulutusta olen miettiny, mut mies tällä hetkellä opiskelee, jolta menee kyllä kaikki vapaa aika siihen. Valittamista mul ei tietenkään pitäis olla, kun toinen edes tienaa, mut pännii tää suku, kun heille kait olen vain siivellä elävä. Lapsen hoitoapua ei isovanhemmista ole, iäkkäitä, jonkin verran olen siskon apua pyytäny. Mua ahdistaa tää tilanne, olen aivan hukassa... onko kellään samanlaista tilannetta? Suku niskassa? Erotako?
Olen yhden lapsen äiti ja ollut avoliitossa jo 15 vuotta, nyt kun esikoisemme syntyi niin miehen suku on käynyt tosi ilkeä mieliseksi, koska hoidan lasta kotona. Kyselevät aina milloin menen töihin tai onko töitä, mitäs aiot tehdä yms. Noh tilanteeni on kyllä aika huono, alempi 2.asteen tutkinto, jonkin verran työkokemusta, mut tää lapsi kait rajoittaa töiden saantia? Koulutusta olen miettiny, mut mies tällä hetkellä opiskelee, jolta menee kyllä kaikki vapaa aika siihen. Valittamista mul ei tietenkään pitäis olla, kun toinen edes tienaa, mut pännii tää suku, kun heille kait olen vain siivellä elävä. Lapsen hoitoapua ei isovanhemmista ole, iäkkäitä, jonkin verran olen siskon apua pyytäny. Mua ahdistaa tää tilanne, olen aivan hukassa... onko kellään samanlaista tilannetta? Suku niskassa? Erotako?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla lähinnä appi vihjaili heti ekan muksun jälkeen,että eikös sitä jo töihin pitäis...kun tuli toinen..sama juttu...sanoin silloin olevani siihen asti kotona, kunnes muksu 3v...olinkin ja menin töihin...jonkin aikaa töissä olinkin ja sitten olinkin taas raskaana...enää appi ei niin hirveästi sanonut mitään, mutta huokaili merkitsevästi aina kun tuli puhe töistä...kun kaikki lapset olivat syntyneet opiskelin hissukseen kotona etäopiskeluna ja vaihdoin ammatin toiseen...niinpä sitten teen kotoa käsin töitä ja kun appikin sai sen tietää ,niin tuntuu olevan tyytyväinen. Loppuivat sanomiset ja huokailut...Kyllä miinäkin sain kuulla kyliltä puheita,että olin luuseri, joka elää miehensä siivellä,joka raukkaparka joutuu mut elättää...Eivät sitten miettineet sitä, mitä olimme miehen kanssa sopineet jo silloin kun lapsia suunnittelimme, että olen kotona sen ,että lapsi on 3v.
Jos miehesi tukee sinua eikä mene sukunsa puolelle, niin anna asioiden olla, nuo sukulaiset rauhoittuu aikanaan tai sitten ne lykkää enempi p...aa niskaan, mutta ei heidän takiaan ainakaan erota kannata, ei vain pidä yhteyttä tai vähentää vain sitä...meilläkin kyläilyt tapahtuivat erinäisten muidenkin juttujen takia sitten lopulta enää juhlapyhisin,ei muuten...Lopulta se kääntyi niin,että suku alkoi tulla meille useammin...ja loppui se p...n jauhaminenkin.
Toivottavasti asiat selkeytyvät sinullakin, meillä tuo kaikkinainen kisma kesti vuosia ja sitten lopulta puhdistettiin aika kipakasti ilmaa...Sitä huomasi yht´äkkiä omaavansa sukulaisia, jotka puukottivat selkään ja muuttuivat kivoista ihmisistä raatelijoiksi...se oli kamalaa aikaa...nykyään ihmisiin ei enää luotakaan samalla tavoin kuin ennen...Kyläilyt ovat tosiaan vähentyneet ja miettii mitä puhuu kun puhuu...omia asioita ei lähdetä kertomaankaan ihan hevillä....
Jaksamista sinulle, kyllä kohtalotovereita on...
tuollaisen takia! Suku on aina pahin, ikävä kyllä, mutta on vain pakko hyväksyä se miehen mukana tulevaksi asiaksi. Meillä anoppi alkoi jo raskausaikanani laskea, milloin menen töihin ja milloin hän siis pääsee hoitamaan lasta päivisin (jäi just eläkkeelle). Olin ihan kysymysmerkkinä, kun ei ollut koskaan ollut mitään puhetta siitä, että hän hoitaisi lasta, kun töihin menen... En ollut lainkaan edes miettinyt koko asiaa silloin ja sanoin vain, että on liian aikaista ajatella koko asiaa.
Nyt näyttää siltä, että alan yrittäjäksi ja tyttö menee sitten aikanaan ihan päiväkotiin, jossa saa lapsikontakteja. Sen saa anoppikin kuulla ja vaikka loukkaantuu, niin ei voi mitään. Lapset ovat minun ja minä päätän heidän elämästään. Suoraan sanominen on siis ainakin meidän tapauksessa paras konsti. Sinun ja miehesi elämä on teidän, ei anopin tai apen.
Sinun elämäsi kuulostaa pitkälti siltä mistä haaveilen!! Siis ei tuo suku (;o)) vaan uran ja perheen yhdistäminen, näin hienosti ilmaisten.. Kertoisitko miten uskaltauduit vaihtamaan alaa? Miten opiskeluaika sujui? Millaista oli elämänne silloin? Minkä ikäinen olit kun aloit opiskella? Oletko työllistynyt uudessa ammatissasi?
Paljon kysymyksiä, mutta olisin tosi onnellinen jos kertoisit omia kokemuksiasi!
En vielä opiskele, mut haaveilen siitä... mies siis opiskelee... mut ja kun mies lopettaa tään opiskelun, sit voisin opiskella... kaverilla on näin ollut ja mies on heillä kyllä aika lailla hoitanut perheen ja on tietenkin suku auttanut... helppoa se ei tietenkään tule olemaan :)
ollakin osoitettu sille kenen viestin alla olikin.. (nimimerkille "joskus.."). Oletan..?
vastaa kyselijöille seuraavaksi ,että et tehnyt lasta lasten-tarhaa varten,vaan itsellesi ja haluat nähdä itse lapsen suurimman kehityksen, mikä tapahtuu juuri 3 ensimmäisen vuoden aikana.lapsista kehittyy itsevarmepiä viisaita selviytyjiä, kun he saavat paljon vanhempien rakkautta ensimmäisinä ikävuosina.lapsen sosiaalisuuskin on luonteen piirre,ei tarha tee sosiaaliseksi.tätäkin jotkut hölmöt väittää.paremminkin valmiiksi ujo lapsi aristuu lisää suuressa laumassa,eikä kukaan ole rohkaisemassa.kotona ollessa äiti taas antaa varmuutta arallekin lapselle..
näin minä vastaa kaikkille urpoille, jotka erehtyy kyselemään minun töihin menosta.
Kalskahtaa kateudelta? Minusta on ihanaa, että joku valitsee hoitaa lasta kotona mahdollisimman pitkään. Itsekin olisin tehnyt niin, jos olisi ollut realistisia mahdollisuuksia siihen. Sen kalliimpaa asiaa ei lapselle voi antaa kuin oma aika ja rauhallinen lapsuus.
Onnittelen lastasi, kun äiti on valinnut hänet kiiren ja työn/rahan ohitse!
Nauti hyvällä omallatunnolla!
..Suomessa haluat jäädä kotiin hoitamaan pieniä lapsia, olet laiska ja huono äiti. Jos keski -tai eteläeuroopassa haluat mennä töihin ja laittaa lapset, vaikka jo vähän isommatkin, hoitoon, olet kylmä ja huono äiti. Jos lähi-idässä menet töihin ja laitat lapset hoitoon, on sinulla surkea ja huono mies, koska et saa jäädä kotiin.
Niin tai näin - aina väärinpäin ;)
Ole ihmeessä kotona pienen kanssa niin kauan kuin mahdollista ja itse haluat, se on kuitenkin ihan pienelle lapselle paras paikka ja sinä paras hoitaja, suvulle näytä pitkää nenää.
syntynytkään...
Ahistaisi tuo jo niin paljon että sanoisin suoraan: Aion olla kotona ainakin siihen asti kun NUORIMMAINEN täyttä 3-vuotta. Miettikööt sitten onko sitä tulossa lisää lapsia vai ei...
Olin kotona yhteensä 5 1/2 vuotta! Kyllähän nuita: Oletkoo jo löytänyt töitä -kyselijöitä oli aina välillä. En kuunnellut. Halusin olla kotona lasten kanssa. Ei ne kauaa olleet pieniä. Kyllä sitä töitä kerkeää tehdä myöhemminkin.
Lapsi rajoittaa töitten saantia. Minultakin kysyttiin yhdessä työpaikkahaastattelussa: Onko sinulla mitään varahoitopaikkaa, kuten isovanhempia, jotka voivat katsoa lapsen perään jos hän sairastuu! Vastasin että ei ole. Eikä ole tarvinnut koskaan edes miettiä sellaista vaihtoehtoa. Jos lapsi on sairaana niin sitä vahtii joko mieheni tai minä. En saanyt yllättäen sitä työpaikkaa. ;)