Kävin tossa eräässä kylpylässä, väkeä oli todella vähän. Sit sain päähäni kokeilla tuota vesisuihkua altalla, huomasin että pikkukaveri piti moisesta. Sen verran avitin, että annoin kurkata lahkeesta. Eikä aikaakaan, pitkä, todella rauhallinen ja ennen kaikkea syvä. Ei mikään pinta tärähtely vaan syvä. Ihmettelin vaikutusta ja katsahdin ympärille, näkikö kukaan.
Huokaisin tuplana, ensimmäinen nautinnolle ja jälkimmäinen rohkeudelle.
Huokaisin tuplana, ensimmäinen nautinnolle ja jälkimmäinen rohkeudelle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Satuin kanssa tossa jokin aika sitten olemaan hotellissa. Aikani siinä olin kiusannut pikku veitikkaa hotellihuoneessa menemättä kuitenkaan loppuun asti. Sitten ajattelin mennä hotellin uima-altaalle. Siellä ei ollut ketään muita. Laitoin altaalla sellaisen hierovan suihkun päälle. Tehoa sai säädetty. Asetin puolikovan kalun siihen suihkuun. Eikä aikaakaan kuin poika oli kovana. Jatkoin hetken ja se tuntui yllättävän hyvältä, kun veden paine oli oikea. Sitten aloin hitaasti lykkiä eli vähän niinkuin nussia sitä virtaa vasten. Liike teki tunteesta vielä paremman. Eikä aikaa kun sain elämäni ensimmäisen orkun omatoimisesti ilman käsiä =) Toivottavasti altaan suodatusjärjestelmä toimii ;)
Minä naisena olen myös saanut ainoat orkut nyt vasta nelikymppisenä kun onnekseni keksin käsisuihkun! Mieheni ei välitä siitä saanko orkut, mutta viis siitä, nyt häntä ei enää tarvita ollenkaan kun voin tyydyttää itse itseni. Ja ilman mitään huonoa omaatuntoa koska omapa on kroppani!
että menee "pesulle"...