*
*
”Halosesta näkyy nyt jo selvästi sen, kuinka hän on viimeisten kuuden vuoden ajan, yrittäessään ylikiltteyttään käydä koko kansan presidentistä, antanut ympäröidä itsensä vääränlaisilla ihmisillä. Kritiikittömillä mielistelijöillä.
Tämän vuoksi hän on etääntynyt todellisuudesta ja langennut pahimpaan ansaan, johon poliitikko voi joutua – alkanut uskoa myyttiin itsestään. Kutsukaamme sitä ”pehmeäksi korruptioitumiseksi”.
Hän on kuin hovinsa pettämä kuningas.
Nyt kun hän joutuu kohtaamaan todellisuuden tasamaata ilman pepsodenthymyjen katrasta ympärillä, on hän aivan kuin hukassa. Pitkään hän selvisi vanhalla rutiinilla, mutta merkit ovat selvät. Ei käy kateeksi.
Itse havahduin ensimmäisen kerran tajuamaan hovin vieraannuttavan vaikutuksen ja oman myytin aiheuttaman vauhtisokeuden siitä, ettei Halonen osannut kieltäytyä Suurin Suomalainen – ohjelman ehdokkuudesta mauttomana. Elävä presidentti parin kolmen virkavuoden jälkeen asetettuna kuolleiden elämäntyönsä tehneiden rinnalle. Banaali asetelma missä tahansa kulttuurissa.
Istuva presidentti ei olisi moista julkisuutta valtansa lisukkeeksi tarvinnut. Mutta Hän ei tajunnut eikä osannut kieltäytyä. Silloin soi herätyskello. Silloin myös tajusin, että hovi hänen ympärillään on myös alkanut uskoa ylläpitämäänsä kulttiin liiaksi eikä voi enää kontrolloida omia toimiaan. Pepsodent-kultturi sai vain lisää elinvoimaa.
Paljastui myös, että kyseinen ohjelma osoitti Suomessa vallitsevan kahdet arvot yht´aikaa. Pehmoinen kliimaksi tulee olemaan CONAN O´BRIEN ohjelma, joka myös olisi TÄYTYNYT
TAJUTA Halosen lähipiirissä ymmärtää sinänsä hyväksyä, mutta etäännyttää presidentistä sopivan etäisyyden päähän. Vieläpä niin kauaksi kuin vain kohteliaisuus sallii !
Mutta ei, hovi antoi Halosen mennä taas uuteen imagosatimeen tekemällä siitä uuden keskeisen osan Halos-kulttia.
Kuinka Halonen tästä selviää ihmisenä ehjänä ? En tiedä, mutta Presidenttinä en häntä enää kuitenkaan haluaisi nähdä - Kuinka tästä selviää SDP, kuinka ihmiset, jotka tähän surkuhupaisaan näytelmään ovat osallistuneet ?
Olemmehan kestäneet paljon muutakin. Kyllä tämäkin tästä ”. – Poistetun viestin 20.1.2006 elvytys.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sairautesi, jollet tajua että elämme demokratiassa jossa ei voida vaikuttaa tv-yhtiöiden ohjelmavalintoihin, ei Suurimpaan suomalaisen kuin Conan ohjelmaankaan.. Mutta jos oman mitättömyyden ja merkityksettömyyden siirtäminen Tarja Haloseen helpottaa, niin jatka vain sairasta kirjoitteluasi, analyysiasi. Mutta tuskin pystyt myöntämään omia motiivejasi, sairasta halosvihaa, asiaväitteesi ovat sairaita.. Sinä olet sairas.. Näennäinen asiallisuus ei kätke sairaita motiivejasi..
kaikkien vaaligallubien yhteinen sanoma, Tarja Halonen jatkaa tasavallan presidenttinä... Kyllä SDP tuon saattaa jotenkin kestää, mutta miten sinä pystyt kestämään oman oikeistokatkeruutesi? Ensi vuonna tulee uuta nannaa ja kestettävää porvareille kun SDP:stä tulee suurin puolue ja Eero Heinäluomasta pääministeri.
Sinulla on muuten oiva lähestymistyyli. "Halosen väärät tukijoukot", kannat muka huolta. Mutta kyllähän porvareitten sekavat päät tunnetaan, iloitsihan Jyrki Katainenkin Sauli Niinistön vaalitappiosta monta kuukautta. Hupsua joukkoa..
Ei hän voi olla arvostuksen kohde.
Heinäluomastako...noviisi....ylioppilas.....näkeehän sen jo jokainen, miten epävarmalla pohjalla Heinäluoman jutut, ilmeet, eleet pyörivät !