Viikkojen odotus, kuin kielletty tapaaminen mutta ei kuitenkaan...ensimmöisen kerran tavattuamme olit vielä ujo ja semmoinen jota pidetään kuin kukkaa kämmenellä.
Kerta kerran jälkeen olemme enemmän kuin vanhat tutut.
Tervehdit iloisesti ja katsot tottuneesti silmiin, kerta kerran jälkeen yhä syvemmälle. Hymyillen...
Niin minäkin.
Alat leikata ja ajattelen etten puhu paljoa. Yhtäkkiä huomaamme jutelleemme kaikenlaista. Tekisi mieli avautua sinulle, puhua kaikesta...niin hyvistä kuin huonoista päivistä, koska tiedän että sinä ymmärrät ja sinun kanssasi en olisi yksin. Ja alan puhua.
Sinäkin kerrot itsestä ja kuin etukäteen kirjoitettu tarina, vastaat, liikut, puhut, katsot, hymyilet juuri niinkuin olin kirjoittanut.
Onko tämä unta, kysyn kaiken keskellä hiljaa mielessani.
Pörrötät hiuksiani, viimeistelet. Leikkaat vielä tuosta, ja tuosta. Kuivaat. Laitat vielä vahaa.
...laita vielä vahaa, älä lopeta. Ei kello ole vielä kolmea. Leikkaa vielä tuosta, hiero vahaa vielä kerran.
Älä lopeta, sanon sen kohta ääneen! Vaivun yhä syvemmälle johonkin unen ja valveen rajamaille.
Jatka, älä nyt lopeta. Älä jätä minua nyt yksin.
Ajatukset vetävät suupielet ylöspäin. Katson niitä raotettujen luomien alta. Huomaat ja hymyilet. Sinä tiedät mille.
On vain tämä hetki ja sen jälkeen ei mitään.
Vasta viikkojen päästä.
Nousen ylös tuolista, en haluaisi lähteä. Luulen ettet sinäkään haluaisi että lähden.
Rahastat, olemme hetken hiljaa. Sanot vielä jotain iloista, ikäänkuin lohduttaaksesi. Minäkin sanon... ja hymyilen. Kuinka luonnostaan se tuleekaan...
Sanomme heit. Laitat rahan kassalippaaseen. painat luukun hijaa kiinni.... sillä kadellä jonka nimettömässä on sormus.
[email protected]
Kerta kerran jälkeen olemme enemmän kuin vanhat tutut.
Tervehdit iloisesti ja katsot tottuneesti silmiin, kerta kerran jälkeen yhä syvemmälle. Hymyillen...
Niin minäkin.
Alat leikata ja ajattelen etten puhu paljoa. Yhtäkkiä huomaamme jutelleemme kaikenlaista. Tekisi mieli avautua sinulle, puhua kaikesta...niin hyvistä kuin huonoista päivistä, koska tiedän että sinä ymmärrät ja sinun kanssasi en olisi yksin. Ja alan puhua.
Sinäkin kerrot itsestä ja kuin etukäteen kirjoitettu tarina, vastaat, liikut, puhut, katsot, hymyilet juuri niinkuin olin kirjoittanut.
Onko tämä unta, kysyn kaiken keskellä hiljaa mielessani.
Pörrötät hiuksiani, viimeistelet. Leikkaat vielä tuosta, ja tuosta. Kuivaat. Laitat vielä vahaa.
...laita vielä vahaa, älä lopeta. Ei kello ole vielä kolmea. Leikkaa vielä tuosta, hiero vahaa vielä kerran.
Älä lopeta, sanon sen kohta ääneen! Vaivun yhä syvemmälle johonkin unen ja valveen rajamaille.
Jatka, älä nyt lopeta. Älä jätä minua nyt yksin.
Ajatukset vetävät suupielet ylöspäin. Katson niitä raotettujen luomien alta. Huomaat ja hymyilet. Sinä tiedät mille.
On vain tämä hetki ja sen jälkeen ei mitään.
Vasta viikkojen päästä.
Nousen ylös tuolista, en haluaisi lähteä. Luulen ettet sinäkään haluaisi että lähden.
Rahastat, olemme hetken hiljaa. Sanot vielä jotain iloista, ikäänkuin lohduttaaksesi. Minäkin sanon... ja hymyilen. Kuinka luonnostaan se tuleekaan...
Sanomme heit. Laitat rahan kassalippaaseen. painat luukun hijaa kiinni.... sillä kadellä jonka nimettömässä on sormus.
[email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuitenkin kannattanut ensin katsoa siihen nimettömään..Sori!
...mutta siihen olin katsonut jo aikaa sitten, siksi siitä runon aihe syntyikin....
Pystyin ammattilaisena (Amorin apulainen) eläytymään niin, että meinas itku tulla.
Se oli niin hieno tarina. Otan osaa, jos se ei ollut vain tarina. Vaikka ei mulla olekaan omakohtaisia kokemuksia juurikaan, mutta tiedän miltä sinusta tuntuu. Hyviä illan jatkoja :)
Kiitos.Heitä mua joskus runolla!