Katsoin ja odotin, saisiko Tarja C. (vanha tuttu vuosien takaa, hyvin viisaan ja mukavan oloinen ihminen) mitään järjestystä ja tolkkua näiden pitsinnyplääjien ja peespiiperöiden puuhasteluun. Alku menikin ihan lupaavasti, pitkästä aikaa tuli jotain tervettä maalaisjärkeä vaikkapa ihmisen ja suden intressien yhteensovittamiseen (ja sanottakoon selvyyden vuoksi, että asun seudulla jossa suurpetoja on erityisen paljon).
Nyt kuitenkin pääsi mopo karkaamaan umpihankeen. Kun Kari Rajamäki lopulta tuskastui turvapaikkashoppailijoihin siinä määrin, että sanoi poliittisesti epäkorrektin sanan niinku se on, niin oo härregyyd sitä moraalisen närkästyksen paatosta!
Halloo, rouva tekniikan tohtori, mihin hukkui matematiikka, perusekologia ja terve järki?
Ei tarvitse muuta kuin katsoa lintulaudan alle: Sinne aina karisee jotain yltäkylläisyyden ylijäämää, mikä houkuttelee paikalle pikkujyrsijöitä, jotka talven mittaan lisääntymistään lisääntyvät, vaikka kissat, kärpät ja pöllöt niitä vähän verottavatkin. Asian hankalampi puoli on se, että niillä on taipumus ylenmäärin lisääntyessään törsätä myös minun talvivarastoillani, mikä pakottaa minut erinäisiin torjuntatoimiin. Sitten kun lintujen on taas aika pärjätä omillaan luonnossa, tuleekin näille pikku pummeille taas eteen radikaali elämänmuutos, eikä niillä ole sosiaalitanttoja etujaan valvomassa... Viisas ihminen eli homo sapiens osannee vetää tästä oikeat analogiat... tai sitten ei?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Johtopäätökset, kun tummahipiäinen perushoitaja vaihtaa sinulle loppumetreilläsi puhtaan vaipan ja kysyy ystävällisesti miten voit!
En yleensä viitsi vastailla puskasta puhalteleville hernepyssysotureille, jotka vaihtavat nimimerkkiä joka viestiin, mutta olkoon nyt tämän kerran.
Kysymys ei todellakaan ollut hoitsun naaman väristä, eikä siitä, suostunko yleensä jäämään letkun päähän mätänemään, vaan siitä miten kauas ekologisesta ajattelusta viralliset vihreät ovat eksyneet.
Nythän nämä demarien tsupparit yrittävät vain ratkaista sitä mahdotonta yhtälöä, minkä kuka tahansa keskitason lukiolainen voisi todistaa mahdottomaksi, ellei sen päätä olisi sekoitettu jo ala-asteella. Elikkä jos a) väestö kasvaa ja b) jokaisen yksilön kulutus kasvaa, niin kehitys päättyy väistämättä katastrofiin jo tämän tai viimeistään seuraavan sukupolven aikana. Hätäjarrutus olisi pitänyt aloittaa jo 30 vuotta sitten, kun Rooman klubi julkaisi Kasvun rajat -raportin. Jopa Kiinassa, missä syntyvyyden rajoitus on tiukinta, väestö kasvaa vielä vuosikymmeniä. Euro-amerikkalaista kulttuuripiiriä, missä kulutus on jo nyt hillittömämpää kuin missään muualla, hallitsee Herra Markkinan papisto, joka toitottaa propagandaansa joka helvetin tuutista joka ikinen päivä: Kaikkee kivaa kaikille, makso mitä makso! Meidän jälkeemme vedenpaisumus! Ja tämän ajattelusapluunan on kaikkein nöyrimmin sisäistänyt se porukka, jolla alunperin oli tavoitteena pysäyttää tämä itsemurhapolitiikka. Muutamia siltä ajalta tuttuja naamoja on yhä eduskunnassa ja europarlamentissa, mutta heiltä on aivan kuin aivot vaihdettu.
Ja tästähän oli alunperin kysymys: Mitä järkeä on ottaa tänne JOKA VUOSI (miten pitkälle tulevaisuuteen?) keskikokoisen kaupungin verran porukkaa ties mistä vinkuintiasta ja opettaa ne täkäläiseen törsäykseen?
Hoitajasi, vai ostatko robotin ruokkijaksesi ja vaipan vaihtoon?
Johan minä sanoin, ettei kysymys ole tuosta. (Minä en taannu vaippa-asteelle, keinot löytyy helposti, vaikka tosta kilometrin päässä punatähdin tuikkivasta mastosta. Kun tiedän ja tunnen aikani täyttyvän, 100 m vapaata pudotusta riittää. Parempi kertarutina kuin pitkä kitinä!)
Mutta voi voi, tuo on juuri sitä nypläystä, mihin te pullamössöt aina eksytte. Sitä ollaan niiiin huolissaan siitä, saavatko lesbot keinosiemennyttää itsensä yhteisillä verovaroilla ja osaavatko Ilomantsin poliisit hyvää ruotsia.
Jos ymmärrät paremmin näitä globaaleja probleemeja, niin otetaanpa esimerkki tarpeeksi kaukaa: Ruandassa 1990-luvun alussa keskiverto muija synnytti 8 lasta, se luku oli silloin maailmanennätys. Muistatko tai tiedätkö, miten sitten kävi kun Ruanda tuli täyteen?
Tämä viimeinen fakta on muuten peräisin juuri äskettäin lukemastani tietopaketista:
Edward O. Wilson: Konsilienssi.
Terra Cognita 2001
Ei ihan helppoa tekstiä minullekaan, mutta aion kehua sitä muillakin sivuilla. Lukekaa, kellä pää kestää!