Ai että, ostin itselleni uudet henkselikurikset kesää varten. Nyt vaan näitä kokeillessani tuli yhtäkkiä hinku lähteä laskemaan iltasella mäkeä. Ongelma vaan on, että ei edes ole märkää ja ulkona on vielä kaiken lisäksi pakkasta. Alle kyllä voisin laittaa vaikka toppahaalarin (ja vaipat tietysti), mutta nyt vaan mietityttää, että mitä ihmiset ajattelee. Mies tallustelemassa sadevermeissä keskellä kylmää kevätsäätä. Onko kukaan muu koskaan ollut samalaisessa pattitilanteessa, ja mikä oli lopullinen päätöksenne? Menittekö vai ette? Puitteko kurikset vasta mäellä, vai tallustelitteko kotoa asti ne päällä?
sadeasussa
Mäkimies
92462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei kannattaa kokeilla mäenlaskua pelkissä sadehaalareissa. Mä ainakin kävin kokeilemassa, mulla oli keltainen rukan henkselihaalari rukan takki ja kumisaappaat sit vaan mäkeen sadeasun alla ei sit ollut mitään pari kertaa laskin ja veskiin sisälle niin johan oli kiksit. Kannattaa kokeilla suosittelen!
Riippuu vähän siitä, minkä väriset kurikset olet valinnut. Mulla on sinisiä ja vihreitä, ja niissä mä olen käynyt kaupassakin kun vaan on tavallinen talvitakki päällimmäisenä. Ei ne ihmiset kattele toisten housuja ja jos kattelee, nin mitäs sitten. Yleensä housut kyllä kestää pakkasta, ainakin tämmöstä alle kymmentä. Mä teen silleen, että avaan henkselit mäen lähellä, otan housut takin päälle ja eikun menoksi. Sitten taas henkselit auki kotiin lähdettäessä, jos niitten pujottaminen tuottaa hankaluuksia niin laita henkselit ristiin vyötärölle, ne pitää housut ylhäällä kotiin asti.
Muuten mahallaan laskeminen se vasta kivaa on..hehe.
Sinä se jaksat noita tarinoitasi kirjoitella...Totuushan on se,että et ostanut mitään.Mutta totuus on myös se,että olet seksuaalisesti kieroutunut ja olet jäänyt vauvan tasolle.Käytät vaippoja ja haluaisit ne päällä mennä laskemaan mäkeä.Hahah...kysyt on toisia samanlaisia....hahah....ei varmaan - toivottavasti.Mutta herää jo näiden ikuisten samanlaisten tarinoittesi kanssa.
Eihän sun ole pakko näitä lukea, kyllä voit testata kuriksia viikonloppuna mikäli sääennuste pitää kutinsa, luvattiin aikas märkää keliä, hyviä laskuja vaan.
Anna palaa vaan kurahousut jalkaan ja ulos nyt on kuris ilmat parhaimmillaan ! Laita kotona rohkeesti jalkaan kun lähet ulos niin ei tarvii ulkona pukea , ite puen kans jo kotona päälle mulla on Rukan keltaset kuravaatteet henkselikurikset kans kurarukkasii ja kurahattuu myöden :D Olis muuten kiva saada seuraa tänne pk-seudulle kuriksien kans temmeltää !
Nooh nyt kyllä olet tuhma,, tulet tänne kiukuttelemaan ja tuommosia kirjoittelemaan ihmisistä joilla on vähän veikeä piristys seksimaailmaansa. Ei se ole missään tapauksessa kieroutunutta jos toteuttaa haaveitaan josta tulee itselle hyvä olla. Se vasta on kieroutunutta että et toteuta niitä ja ne pakkautuu ja joskus päätyvät onnettomasti.
Hei mielenkiintoinen alustus, Hmmm miksi ostit kesää varten silloinhan on kuivaa ja ehkä kuumaakin. Nyt ja syksyllähän on paras aika taapertaa kurahousuissa.
Koska mainitsit että vaipat alla tietysti, päätin myös ottaa osaa keskusteluun. Itselläni on käytössä ainakin 7 olkainkurahousut ja muutama sadetakki. Käytän aina alla erittäin paksua vaippavarustusta sekä muutenkin tukevasti vaatetta alla että tuntuu joltain, tuleeko siitä sellainen turvallisuuden tunne tai mitä hakuisuutta tämä on sitä ei pystyisi varmaan Ben Furmankaan oikein selvittämään eikä varsinkaan täällä nuo tuomarit ja kriitikot.
Mainitsit että ostit, no toimittaja oli varmaan Aprilrain?? Niiltä on tulossa uutta: kiiltäväpintaista kurahousua, tilasinkin jo muutamat ja pari takkia. Olen vuosien aikana teettänyt kurahousuja mm Aartolahdella, Abecolla, Sademanilla ja tilaan ne aina ns. puolivalmiina koska haluan itse viimeistellä ne sellaiseksi kun minä näen minulle kuuluvan kurahousun, siinä mennään tuonne johonkin 60 luvulle.
No jos joku haluaa nähdä hienoja kuvia "kurahousupojasta" paksut vaipat alla niin laittakaa meiliä ja keskustellaan sähköpostitse muualla kun tässä.
Terv Janne-vaippa-muovihousu-kurahousu-poikakotipoika.
kato säkin oot taas palannut kotiin. Sillai, no, ei se mitään...mä oon juonu nytten..
Minä sentään käyn täällä joskus mutta sinä kai asut täällä.