outo lakko

Kaikki muut lakot ja niiden perusteet olen hyvin ymmärtänyt ja niille sympatiatukenikin antanut, matkustajana tietenkin. Mutta eräs lakko vuosien takaa, oli laadultaan hyvin omalaatuinen. Se koski muistaakseni vain yhtä bussiyhtiötä eikä lamaannuttanut sentään puolta valtakuntaa.

Mutta se lakon syy oli outo. Kuka vielä muistaa aikoinaan Paavo Koskisen silloin omistaman Liikenne-yhtymän johon kuului mm. stadissa ajanut Liikenne oy (r.i.p, sittemmin KABUS-yhtymälle myyty LOY lopetti toimintansa kannattamattomana vuonna 2001) ja Hakunilan Liikenne Oy joka sittemmin on fuusioitunut Vantaan Liikenne Oyn ja sitten Linjebussin kautta nykyiseen Connexiin.

Ok, riita tuossa yhtiössä koski sitä kun osa tuon Liikenne-yhtymän kuskeista kuului AKT:hen ja osa kunnalliseen ammattiliittoon. Se siis seisautti suuren osan Liikenne-yhtymän liikennöinnistä. Muistaakseni oli niin että ATK:läiset yhtiön kuskit ei oikein tykänneet kun osa kuului kunnalliseen järjestöön. Eikös se nyt ole sikäli sama että kumpaan kuuluu, ammattiliittojahan ne on molemmat eikä ole siis vapaamatkustajia, kuten ay-liikkeessä on tapana puhua.

Vuotta en tarkkaan muista mutta taisi olla 1988-1990 välisenä aikana.
5520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos et aikoinaan kuulunut vain ja ainoastaan AKT liittoon, sait kokea sen erilaisina painostuskeinoina.Työvuoron alkaessa autosi penkki saattoi olla märkä, ratti öljyssä tai istumalakkoja harrastettiin myös.
Onneksi nykypäivänä tuo järjetön painostus on taaksejäänyttä elämää ja tänäpäivänä voit olla kuulumatta mihinkään tai valita missä olet eli kirjoittajan tapaus on onneksi menneisyyttä.

Äänestä
  • vieläkin luottamusmies lyö AKT:n liitymiskaavakkeet nuorten alalle tulevien eteen. Siinä sitten mietit, että kai tähän liittoon täytyy kuulua. Jos saisi edes hiukan pidempään miettiä, liittyä vaiko ei, ja mitä etuja saa, suuri osa ei liittyisi. Jos et liity, varmasti saat kuulla asiasta selkäsi takana. Alalle tulevat ovat jo sitä sukupolvea, jotka tietävät Neuvostoliiton hajonneen ja Berliinin muurin murtuneen, eivätkä ole samoilla linjoilla liiton valtaa pitävien kanssa / liiton vanhan jäsenistön. En puhu vain omasta puolestani, vaan monen muunkin.

    Äänestä

  • on se että, kirjoitti:

    vieläkin luottamusmies lyö AKT:n liitymiskaavakkeet nuorten alalle tulevien eteen. Siinä sitten mietit, että kai tähän liittoon täytyy kuulua. Jos saisi edes hiukan pidempään miettiä, liittyä vaiko ei, ja mitä etuja saa, suuri osa ei liittyisi. Jos et liity, varmasti saat kuulla asiasta selkäsi takana. Alalle tulevat ovat jo sitä sukupolvea, jotka tietävät Neuvostoliiton hajonneen ja Berliinin muurin murtuneen, eivätkä ole samoilla linjoilla liiton valtaa pitävien kanssa / liiton vanhan jäsenistön. En puhu vain omasta puolestani, vaan monen muunkin.

    Tuo on niin sen verran hankala asia.

    Toisaalta Suomen laissa on määritelty järjestäytymisvapaus, mikä koskee myös vapautta olla liittymättä ammattiliittoon. Eli voit liittyä tai olla liittymättä, sinulla on oikeus kumpaankin.

    Toisaalta vaakakupissa on se eräänlainen lojaalius ja solidaarisuus esim. AKT:n maksavia jäseniä kohtaan, AKT ja muut ay-osastot puhuu liittoon kuulumattomista nimellä vapaamatkustajat. Siis ihminen ei kuulu liittoon mutta saa kuitenkin liiton neuvottelemana esim. paremmat työolot ja paremmat palkat.

    Kuten sanottu, ei kovin helppo juttu tuokaan.
    Asia olisi helpompi jos olisi keskitetty organisaatio joka taistelee kaikkien palkansaajien puolesta mutta ei olisi siten sidonnainen että tulisi esim. tuota "solidaarisuus"-ongelmaa vaikka et kuuluisikaan liittoon. Mutta mistä sitten sellainen organisaatio löytyisi?

    Äänestä

  • kaksipiippuinen juttu kirjoitti:

    Lainaus:[Asia olisi helpompi jos olisi keskitetty organisaatio joka taistelee kaikkien palkansaajien puolesta mutta ei olisi siten sidonnainen että tulisi esim. tuota "solidaarisuus"-ongelmaa vaikka et kuuluisikaan liittoon. Mutta mistä sitten sellainen organisaatio löytyisi?]

    Ei sellaista varmasti löydykään, että joku taistelisi sinun etujesi puolesta ilman, että sinun täytyisi mitenkään tukea tätä taistelijaa.

    Sarasvuon firman sivuilla on teksti: "Johtajuuden korkein aste on auttaa niitä ihmisiä, jotka eivät voi maksaa takaisin." (Liittyi ilmeisesti jotenkin presidentti Clintoniin). Komea lause, mutta tällaisia korkean moraalin johtajia ei varmasti löydy montaa tästä maailmasta - ei firmoista eikä ay-liikkeestä.

    Äänestä

  • Euro kirjoitti:

    Tuli kirjoitettua: "Ei sellaista varmasti löydykään, että joku taistelisi sinun etujesi puolesta ilman, että sinun täytyisi mitenkään tukea tätä taistelijaa."

    Löytyy sittenkin: sitä sanotaan äidiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuosia sitten kirjoitti:

Kaikki muut lakot ja niiden perusteet olen hyvin ymmärtänyt ja niille sympatiatukenikin antanut, matkustajana tietenkin. Mutta eräs lakko vuosien takaa, oli laadultaan hyvin omalaatuinen. Se koski muistaakseni vain yhtä bussiyhtiötä eikä lamaannuttanut sentään puolta valtakuntaa.

Mutta se lakon syy oli outo. Kuka vielä muistaa aikoinaan Paavo Koskisen silloin omistaman Liikenne-yhtymän johon kuului mm. stadissa ajanut Liikenne oy (r.i.p, sittemmin KABUS-yhtymälle myyty LOY lopetti toimintansa kannattamattomana vuonna 2001) ja Hakunilan Liikenne Oy joka sittemmin on fuusioitunut Vantaan Liikenne Oyn ja sitten Linjebussin kautta nykyiseen Connexiin.

Ok, riita tuossa yhtiössä koski sitä kun osa tuon Liikenne-yhtymän kuskeista kuului AKT:hen ja osa kunnalliseen ammattiliittoon. Se siis seisautti suuren osan Liikenne-yhtymän liikennöinnistä. Muistaakseni oli niin että ATK:läiset yhtiön kuskit ei oikein tykänneet kun osa kuului kunnalliseen järjestöön. Eikös se nyt ole sikäli sama että kumpaan kuuluu, ammattiliittojahan ne on molemmat eikä ole siis vapaamatkustajia, kuten ay-liikkeessä on tapana puhua.

Vuotta en tarkkaan muista mutta taisi olla 1988-1990 välisenä aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu