joku

sai pari päivää sitten yhteydenoton puolitututulta, joka alkoi kovasti mainostaa AMWAYTA tai siis k.o tuotteita. Ystävä kertoi, ettei ole koskaan kuullutkaan eikä halua kuulla mitään, koska aavisti heti että kyse on suoramarkkinoinnista.

Samaa mieltä.Ihmettelen miksi ihmiset hurahtaa - onneksi vain pieni osa potentiaalisista - moisiin suoramarkkinointeihin. Tottakai niissä osa "käärii" rahoja. Suurin osa ei. Soitin aikuisille lapsille eri puolille suomea ja kysäisin ovatko kuulleet k.o jutusta mitään.
Eivät olleet. Jokainen sanoi kuin yhdestä suusta aivan kuin minäkin, etteivät halua olla missään tekemisissä minkään suoramarkkinointituotteen kanssa. Saaneet niistä tarpeekseen jo ammoin.

Itsekin todella vuosia sitten ostin jotain eräältä kauppaajalta, mutta tajusin pian, että parempi on pysyä erillään. Tuotteet eivät ole sen kummempia kuin tavan kaupoissa myytävät. Eivätkä tule edullisemmiksi. Olen kuitenkin minäkin elämää nähnyt ja kokenut liki kuusi vuosikymmentä. Jotta suomessa riittäisi ihmisille työtä on parempi tukea aivan normaalia kaupankäyntiä. Suoramarkkkinointi rikastuttaa vain pientä osaa ja niihin talkoisiin ei pidä osallistua. Eikä normaali tervejärkinen osallistu.Joukkosuggestioon taipuvaiset sortuvat.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lisään, että jäi olennainen sanomatta: Sekoitin vahingossa käsitteet kirjoittaessani. Tarkoitin verkostomarkkinointia, minkä ilmeiset lukijat ovat käsittäneet/tajunneet..? En kannata, eikä kenenkään pidä sortua tukemaan verkostomarkkinointia. Ihmisiä suurin piirtein yritetään saada johonkin "hurmoksen" kaltaiseen tilaan ja liittymään k.o yrityksiin, jossain muodossa ainakin edesauttamaan kiipijöitä kipuamaan ylimpiä oksia kohti. Sen verran tiedän koulutukseni perusteella, että joihinkin "aivopesu" kalahtaa helpommin kuin toiseen. Onneksi tervettä järkeä löytyy enemmän...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokenut ja nähnyt kirjoitti:

sai pari päivää sitten yhteydenoton puolitututulta, joka alkoi kovasti mainostaa AMWAYTA tai siis k.o tuotteita. Ystävä kertoi, ettei ole koskaan kuullutkaan eikä halua kuulla mitään, koska aavisti heti että kyse on suoramarkkinoinnista.

Samaa mieltä.Ihmettelen miksi ihmiset hurahtaa - onneksi vain pieni osa potentiaalisista - moisiin suoramarkkinointeihin. Tottakai niissä osa "käärii" rahoja. Suurin osa ei. Soitin aikuisille lapsille eri puolille suomea ja kysäisin ovatko kuulleet k.o jutusta mitään.
Eivät olleet. Jokainen sanoi kuin yhdestä suusta aivan kuin minäkin, etteivät halua olla missään tekemisissä minkään suoramarkkinointituotteen kanssa. Saaneet niistä tarpeekseen jo ammoin.

Itsekin todella vuosia sitten ostin jotain eräältä kauppaajalta, mutta tajusin pian, että parempi on pysyä erillään. Tuotteet eivät ole sen kummempia kuin tavan kaupoissa myytävät. Eivätkä tule edullisemmiksi. Olen kuitenkin minäkin elämää nähnyt ja kokenut liki kuusi vuosikymmentä. Jotta suomessa riittäisi ihmisille työtä on parempi tukea aivan normaalia kaupankäyntiä. Suoramarkkkinointi rikastuttaa vain pientä osaa ja niihin talkoisiin ei pidä osallistua. Eikä normaali tervejärkinen osallistu.Joukkosuggestioon taipuvaiset sortuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu