Kepulaista energiapolitiikkaa

Sähkön hinta on ollut Suomessa korkealla ja nousemaan päin. Kotimaisilla sähkömarkkinoilla valtioenemmistöinen Fortum on ollut selvä markkinajohtaja. Korkea sähkönhinta ja Fortumin huikeat voittovarat on voitu valtio-omistajan ja siis kansan näkökulmasta hyväksyä sillä perusteella, että sen avulla turvataan kotimaisen energiatuotannon pitkän aikavälin edut. Fortumin voitoilla on siis arvioitu voitavan rakentaa uutta sähkötuotantoa Suomeen, sillä on arvioitu voitavan tehdä tutkimus- ja tuotekehitystyötä suomalaisen energiatuotannon ja -omavaraisuuden turvaamiseksi pitkälle eteenpäin. Näin kuluttaja ja kotimainen teollisuus ovat voineet hyvillä mielin ja perustellusti maksaa sähköstään vähän enemmänkin.

Mauri Pekkarinen valtion edun valvojana nyt kuitenkin hyväksyy sen, että noita kerättyjä voittovaroja käytetäänkin Fortumin omien osakkeiden ostoon ja mitätöimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa siis rajua tulonsiirtoa kotimaiselta sähkönkuluttajalta pääomasijoittajille ja Fortumin johdon palkitsemiseen.

Aikaansaatu haitta ei ole vain tämä. Kun näin on voitu kotimaiselta teollisuudelta ja sähkönkuluttajilta "huijata" rahaa, on samalla lisätty mm. metsäteollisuutemme kustannuksia ja estetty ktoimaisen kulutuskysynnän kasvua. Nämä edellä mainitut asiat olisivat ruokkineet suomalaisen työn kysyntää ja parantaneet siis työllisyyttä. Nyt onkinkin maksettu rahaa vain pääomasijoittajien tileille.

Kun maatalousisännät nyt jurnuttavat korkeista energiakustannuksista tehomaataloutensa kannattamattomuuden yhtenä syynä, on hyvä katsoa, mistä se vikapää löytyy. Gallup-tietojen perusteella reily kymmenys Kepun entistä kannattajista on tuon syyllisen jo löytänyt. Nyt soisi muidenkin heräilevän näkemään kenen etuja Mauri Pekkarinen ja Kepu oikein ovat ajamassa. Kauppalehdessa oleva kuva siitä, kun amerikkalaisen eläkeläisonstituution sijoittajaedustaja otti Pekkarisen puhutteluun yhtiökokouksen jälkeen, on kovin kuvaavaa. Jenkkisijoittaja ei pitänyt siitä, että Pekkarinen esitti Suomen valtion edustajana edes toiveita yhtiökokouksessa. Sijoittajien mielestä Pekkarisen olisi pitänyt pitää turpansa kokonaan kiinni. Ehkä näin jo seuraavalla kerralla käykin.

Fortumin voittovaroja olisi vaihtoehtoisesti voitu rahastoida tulevaisuuden varalle, kun investointitarpeita tulee, ettei sitten tarvitsisi huutaa taas veronmaksajia apuun. Mauri Pekkarisen toimesta valtio on nyt kuitenkin mennyt täysin rinnoin mukaan saalistavaan kvartaalitalouteen, missä amerikkalaissijoittajat ovat puhutteluun suomalaisen ministerin, jos tämä alkaa ajaa valtio etuja.

Niille joilla on halua tutustua asiaan tarkemmin, voi suositella demarikansanedustaja Mia-Petra Kumpulan yleisönosastokirjoitusta alkajaisiksi. Löytyy osastosta kirjoituksia ja puheita seuraavan linkin takaa:

http://www.miapetra.net/

26

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi on.

      Tarvitaan tekoja.

      Punikit puputtaa.

      • Pekkarinen on noita tekoja nyt tehnyt. Siinä onkin kepuille ihmettelemistä. Vai ehdittiinkl tupailloissa suositella Fortumin osakkeiden ostoa vaikka velkarahalla.

    • Kepu ottanut

      hallituksessa kaiken vallan. Hyvä niin.

    • hoitaa

      asian. Miapetra ja muut demarit pikaisesti hankkeen taakse, niin energiaa riittää pitkälle eteen päin. Jos mitään ei tehdä, turha vinkua kalliista energiasta. Venäjä tulee määräämän hinnan.

      Hyvä juttu tietysti on se, että meillä on naapurina maailman energiajättiläinen. Energiaa tulemme aina saamaan, mutta sen hinnan määrää kysynnän ja tarjonnan laki. 6:nnen ydinvoimalan avulla olisimme enemmän itsenäisiä. (Älkää nyt vain aloittako tuulivoimasta...)

    • ----

      ...ja pikkupolitikointi eivät sovi yhteen.

      Hiukan koomista miten voi noinkin monisyisen ja hankalan asian kuin valtion omistajapolitiikan pelkistää vasemmistolaiseksi pikkupolitikoinnin välineeksi kepua vastaan, mutta tässä nyt jotain löysän käden näkemyksiä.

      Vähän paha ruveta pörssiyhtiön toimintaa suitsimaan, jos ei haluta kurssitappioita. Ko. toimien seurauksena valtio-omistuksen arvo lisääntyy ja voittoja tulee valtiolle, jonka toimesta ne voidaan käyttää ihan vapaasti minkälaisiin energianhinnan alennuksiin tahdotaan. Siis jos se esimerkiksi demareille passaa.

      Sekö sitten olisi hyvä, että sijoittajat hylkäisivät yhtiön? Paras asiantuntemus yrityksen tarpeista löytyy yleensä lafkan sisältä. Omistajaohjaus tuollaisessa tilanteessa olisi epäluottamuslause toimivalle johdolle, ja jättäisi sen todellakin tyhjän päälle. Kurssitappiot olisivat taas kerran varmoja. Niitä sitten saisi paikkailla esimerkiksi toimeentulotukia alentamalla tai leikkausjonoja pidentämällä yms. Yhden kerran lyhyen ajan sisään demarijeesustelulla tappioita jo saatiin aikaan, tahdotteko välttämättä lisää?

      Lippos-Paavo on örissyt Turun Sanomissa, että joku keskustalainen on uskaltanut arvostella demarien toimintaa hallituksessa. Ehkäpä siinä luottamuksen rakentamisessa ja toisen toimien tukemisessa voitaisiin aloittaa demarien änkyräsiivestä Rönnistä, Mia-Petrasta jne.

      • Valtiolle ei tule omistuksesta mitään kurssitappiota, koska valtion omistus Fortumissa ei ole mikään sijoitus. Kun osakkeita ei realisoida, ei synny kurssitappiota. Muutenkin jutustelusi kuulostaa enemmän kuin omituiselta. Näet siis valtion omistajaroolin Fortumissa siinä, että se osallisena yhtiön osakkeiden ostamisessa ja mitätöinnissä. Valtion omistajarahaa pitää siis käyttää osakkeiden mitätöimiseen. Mietipä nyt asia yön yli nukuttuasi uudestaan ja tutustupa vaikka puoluetoverisi Oivan Härkösen kirjoituksiin asiasta. Niissä on sentään järki mukana.

        Yhtiön johdon ajattelu näyttää lähtevän johdon omista tarpeista. Tunnetut sijoittajagurut kehottavat sijoittajia aina välttämään yhtiöitä, joiden päätarkoitukseksi näyttää tulleen komeiden yhtiöpalatsien rakentaminen ja johdon ansiottoman palkitsemisen lisääntyminen.

        Tässä on valtiolle miettimisen paikka. On ihan turhaa omistaa sellaista yritystä enemmistöllä, jos ei ole tarkoituskaan vaikuttaa yhtiön toimintastrategiaan valtion etua ajatellen. Silloin pitää alkaa myydä valtion omistusta pois. Ei Pekkarinen ole tällaista kuitenkaan aikonut tehdä.

        Pekkarisellakin on huon omatunto äänestäjien suuntaan tässä asiassa. Hänhän erittäin populistisella tavalla esitti, että Fortumin ostoissa olisi alle 20 euron tasoinen leikkuri, jonka yli ei osteta omia osakkeita. Fortumin osakkeen hinta on heti tänään yli tuon Pekkarisen toivomusrajan. Todennäköisesti ilman merkittävää pörssiromahdusta, hinta tulee myös pysymään tuon rajan yläpuolella, minkä takaa viimeistään suurostajan eli Fortumin itsensä tuleminen ostolaidalle. Pekkarin toivomusponsi on täyttä hurkastelua ja hämäystä. Katsotaan vuodessa lopussa sitten montako osaketta Fortum on kyennyt ostamaan alle Pekkarishintojen. Oma veikkaukseni on, ettei yhtään, mutta ostovaltuus silti tullaan käyttämään.

      • ----
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Valtiolle ei tule omistuksesta mitään kurssitappiota, koska valtion omistus Fortumissa ei ole mikään sijoitus. Kun osakkeita ei realisoida, ei synny kurssitappiota. Muutenkin jutustelusi kuulostaa enemmän kuin omituiselta. Näet siis valtion omistajaroolin Fortumissa siinä, että se osallisena yhtiön osakkeiden ostamisessa ja mitätöinnissä. Valtion omistajarahaa pitää siis käyttää osakkeiden mitätöimiseen. Mietipä nyt asia yön yli nukuttuasi uudestaan ja tutustupa vaikka puoluetoverisi Oivan Härkösen kirjoituksiin asiasta. Niissä on sentään järki mukana.

        Lähtökohtasi on, että Fortum-omistus on ja pysyy. Itse olen paljon skeptisempi tuon suhteen.

        Pörssiin vietyjen entisten valtionyhtiöiden kohdalla on jo 20 vuotta tuntunut olevan tarkoituksena pikkuhiljaa luopuminen ja omistuksen myynti. Tämän ovat hiljaisesti tai vähemmän hiljaisesti kaikki kolme suurta puoluetta hyväksyneet. Siksihän sinne pörssiin on lähdetty, että saataisiin mahdollisimman hyvä hinta ja palautus niistä panostuksista, jotka valtio on aiemmin tehnyt. Jos tuolla tavalla aletaan sorkkimaan ja puuttumaan siihen linjaan mille on lähdetty, antaa se huonon kuvan valtio-omisteisten yhtiöiden johtamisesta.

        Ei tässä ole kysymys pelkästään Fortumista, vaan kaikista pörssiyhtiöistä, joissa Suomen valtiolla on määräysvaltaa. Radikaali puuttuminen johdon toimintaan Fortumissa (kovin pöydällä ollut, joltain vasemmistoliiton taholta tullut ehdotus taisi olla toimivan johdon erottaminen) valtion taholta antaisi signaalin siitä, että valtio on aktiivinen, pörssikaupassa luonnottomin motiivein toimiva taho. Se ei voisi olla heijastumatta sijoittajien epävarmuustekijänä muihin valtio-omisteisiin yhtiöihin, ja kurssitappiona myös niihin yhtiöihin, joilla käydään tällä hetkellä aktiivisemmin kauppaa.

        Olen tässä Kimmo Sasin kanssa samoilla linjoilla. Kun pörssiin on menty, täytyy olla passiivinen ja pelata niillä säännöillä, mitkä markkinatalous antaa. Joskus tuollaiset toimet ovat firman kannalta pitkällä tähtäimellä järkeviä, ja sillä hyvä. Toinen vaihtoehto on sitten täysi valtio-omistus, ja nämä täytyisi pitää kunnolla erillään.

        Kyllä tämä demareissakin ymmärretään, mutta aina on tietysti jotain Mia-Petroja, jotka eivät ole vallan ytimessä, ja joilla on varaa heitellä kaikenlaista. Kyllä niitä jokainen puolue tarvitsee satunnaisen änkyrän aktivoimiseksi äänestämään. Kuinka rehellistä peliä sellainen on, onkin sitten toinen juttu.

        Toinen puoli Fortumin omistajista piti ilmeisesti toimia oikeina. Antaa niiden tehdä jotka osaa ja sillä hyvä.

        Yksi erittäin merkittävä tulonlähde valtiolle on viimevuosina ollut valtio-omistusten myynti pörssiyhtiöissä, ja kurssilaskuilla olisi suora vaikutus valtion tulopuolella, puhumattakaan sitten välillisistä vaikutuksista perinteisesti suomalaisten yhtiöiden osakkeiden kurssilaskuista yksityissektorille ja sitä kautta taas valtiontalouteen.

        Ja mikä olisi kurssin alenemisen vaikutus osingonmaksukykyyn?

        Aika uskomatonta riekkumista, varsinkin kun tuollaisesta asiasta on kyse.

      • ---- kirjoitti:

        täysin väärässä.

        Kun katsellaan historiallisesti valtio-omisteisten yhtiöiden tilannetta, kyse ei ole ollut varmaan yhdessäkään tapauksessa sijoitustoiminta. Valtio on lähtenyt omistajana mukaan sellaiseen yritystoimintaan, missä on ollut kyse suurista investoinneista, joihin yksityisellä puolella ei ole löytynyt resursseja (erityisesti metalli- ja kaivosteollisuus, osin puunjalostusteollisuus) tai sitten sellaiseen, missä motiivina on ollut kansalliselta kannalta tärkeän tekijän turvaaminen kuten energiateollisuus (Neste, myöhemmin Fortum, Neste Oil ja muut voimayhtiöt). Kolmas ryhmä on sellainen, missä toiminnan luonne on myöhemmin muuttunut varsin toisenlaiseksi (Sonera).

        Tällaisessa yritystoiminnassa valtion osuutta on luonnollista pyrkiä vähentämään riskibisneksen osalta (Sonera) ja raskaan teollisuuden osalta, missä yksityisen pääomin turvin kyetään jo tekemään investointeja. Lähinnä aluepoliittisista syistä johtuen Kepu haluaa pitää edelleen kynsin hampain kiinni valtio-omistuksesta tällä saralla. Sinipunahallitushan pyrki voimakkaasti yksityistämään ja kritiikkiä kuului lähinnä Kepu, Vasemmistoliiton ja kristillisten puolelta.

        Energiaomistus ja sen motiivit ovat täysin poikkeavat edellisistä. Energiakysymys on nähty tärkeänä kansallisena strategia-asiana eli osana kansan elinehtoja. Energiansaannin turvaaminen valtiojohteisesti on siten hyväksytty yleiseksi tavoitteeksi. Valtio tuskin tulee luopumaan tästä strategiasta, olipa meillä minkävärinen hallitus tahansa. Tämän takia asia todellakin on niin, että Fortum-omistus on ja pysyy. Tämän vuoksi Fortumia valtionyhtiönä kuten muitakin valtio-omisteisia energiayhtiöitä pitää katsoa aivan eri näkövinkkelistä kuin muita valtio-omisteisia yhtiöitä. Näissä muissa on aivan hyväksyttävää se, että valtio pysyy sivussa päätöksenteosta ja pyrkii vähentämään omistustaan. Mutta niin kauan kuin valtio joutuu kantamaan suurta vastuuta maamme energiahuollosta, asia on energiayhtiöiden osalta toisin.

        Kuten olen sanonut valtio ei omista Fortumista yli puolta sijoitusmielessä. Kurssikehitys on valtion kannalta oman omistuksen osalta yhdentekevää. Energiahuoltomme turvaamisessa Fortum on markkinajohtajan asemassa ja pystyy kyllä toimimaan hyvinkin helposti kannattavalla tavalla, ellei teollisuutta kohtaa merkittävä lama. Fortumin kohtuullinen osingonmaksukyky on siis täysin turvattu. Fortumin maksama osinko on ollut erittäin kilpailukykyinen. Eilen irronnut osinko oli vielä eilisillä kursseilla efektiivisellä korolla mitattuna yli 5 %, mikä on huippuluokkaa pörssiyhtiöiden osingoissa. Esim. Nokia jakaa selvästi pienempää osinkoa.

        Nyt tehdyssä ratkaisussa oli kyse yhtiön sisään kertyneiden rahojen käytöstä. Tällä rahalla pyritään palkitsemaan sijoittajia kolmena seuraavana vuonna kurssinousun muodossa. Siitä tulee saajilleen vielä muhkeampaa "osinkoa" kuin vuosittain tavanomaisesti jaetusta. Tämä on todellinen "köyhyyspaketti" Kepulta ja vielä useaksi vuodeksi.

        Ymmärrän toki sen, että ns. laiskaa rahaa ei kannata jättää yhtiöön makaamaan. Mutta tällainen laiska raha olisi helposti saatu ahkeraksi, jos Fortum olisi rahastoinut sen ja sijoittanut kotimaiseen teollisuuteen. Nyt se jatetaan sellaisessa muodossa, mistä suuri osa valuu ulkomaille.

      • historiaa

        Käypä nyt lukemassa hallituksen omistajapolitiikkaa. Se kääntyy yhä enemmän ja enemmän sijoittajapolitiikaksi. MPP, sosialismin juna meni jo. Markkinataloudessa on ongelmansa ja valtion tulee asettaa pelisäännöt. Talouselämän sotkemisen vanhakantaisella sosiaali- vai oliko se sosialidemokraattisella omistushapatuksella aiheuttaa vain vahinkoa.

      • aikaa siitä, kun
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kuten olen sanonut valtio ei omista Fortumista yli puolta sijoitusmielessä. Kurssikehitys on valtion kannalta oman omistuksen osalta yhdentekevää. Energiahuoltomme turvaamisessa Fortum on markkinajohtajan asemassa ja pystyy kyllä toimimaan hyvinkin helposti kannattavalla tavalla, ellei teollisuutta kohtaa merkittävä lama. Fortumin kohtuullinen osingonmaksukyky on siis täysin turvattu. Fortumin maksama osinko on ollut erittäin kilpailukykyinen. Eilen irronnut osinko oli vielä eilisillä kursseilla efektiivisellä korolla mitattuna yli 5 %, mikä on huippuluokkaa pörssiyhtiöiden osingoissa. Esim. Nokia jakaa selvästi pienempää osinkoa.

        Nyt tehdyssä ratkaisussa oli kyse yhtiön sisään kertyneiden rahojen käytöstä. Tällä rahalla pyritään palkitsemaan sijoittajia kolmena seuraavana vuonna kurssinousun muodossa. Siitä tulee saajilleen vielä muhkeampaa "osinkoa" kuin vuosittain tavanomaisesti jaetusta. Tämä on todellinen "köyhyyspaketti" Kepulta ja vielä useaksi vuodeksi.

        Ymmärrän toki sen, että ns. laiskaa rahaa ei kannata jättää yhtiöön makaamaan. Mutta tällainen laiska raha olisi helposti saatu ahkeraksi, jos Fortum olisi rahastoinut sen ja sijoittanut kotimaiseen teollisuuteen. Nyt se jatetaan sellaisessa muodossa, mistä suuri osa valuu ulkomaille.

        myöskään Soneran edeltäjää, Rautaruukkia, Valmetia, Enso-Gutzeitia jne ei omistettu sijoitusmielessä, mutta nyt omistetaan. Ei se paljon vaikuta, jos MPP, Erkki Tuomioja ja vanhat taistolaiset yrittävät jarruttaa.

      • aikaa siitä, kun kirjoitti:

        myöskään Soneran edeltäjää, Rautaruukkia, Valmetia, Enso-Gutzeitia jne ei omistettu sijoitusmielessä, mutta nyt omistetaan. Ei se paljon vaikuta, jos MPP, Erkki Tuomioja ja vanhat taistolaiset yrittävät jarruttaa.

        Kun katselet valtionyhtiöiden yksityistämistä, sitä harrastettiin kaikkein eniten sinipunahallituksen toimesta. Demareille ei ole ollut mikään aatteellinen tavoite pitää valtionomistuksesta kiinni, kun tarve siihen on loppunut. Lippostahan eri tahoilta kritisoitiin siitä, että hänellä on kiire yksityistää valtionyhtiöitä.

        Minun näkemykseni yksityistämisestä on ollut selkeä. Se on ollut erittäin tervetullutta niissä tapauksissa, joissa valtionomistuksen motiivi on kadonnut. Sotien jälkeisenä aikana köyhä maa tarvitsi jo sotakorvausten maksuun investointeja vaativaa teollisuutta ja silloin oli luontevaa, että valtio otti tämän tehtävän hoitaakseen. Kun tarve on kadonnut, voidaan luopua omistuksestakin.

      • ----
        Mielipidepankki kirjoitti:

        täysin väärässä.

        Kun katsellaan historiallisesti valtio-omisteisten yhtiöiden tilannetta, kyse ei ole ollut varmaan yhdessäkään tapauksessa sijoitustoiminta. Valtio on lähtenyt omistajana mukaan sellaiseen yritystoimintaan, missä on ollut kyse suurista investoinneista, joihin yksityisellä puolella ei ole löytynyt resursseja (erityisesti metalli- ja kaivosteollisuus, osin puunjalostusteollisuus) tai sitten sellaiseen, missä motiivina on ollut kansalliselta kannalta tärkeän tekijän turvaaminen kuten energiateollisuus (Neste, myöhemmin Fortum, Neste Oil ja muut voimayhtiöt). Kolmas ryhmä on sellainen, missä toiminnan luonne on myöhemmin muuttunut varsin toisenlaiseksi (Sonera).

        Tällaisessa yritystoiminnassa valtion osuutta on luonnollista pyrkiä vähentämään riskibisneksen osalta (Sonera) ja raskaan teollisuuden osalta, missä yksityisen pääomin turvin kyetään jo tekemään investointeja. Lähinnä aluepoliittisista syistä johtuen Kepu haluaa pitää edelleen kynsin hampain kiinni valtio-omistuksesta tällä saralla. Sinipunahallitushan pyrki voimakkaasti yksityistämään ja kritiikkiä kuului lähinnä Kepu, Vasemmistoliiton ja kristillisten puolelta.

        Energiaomistus ja sen motiivit ovat täysin poikkeavat edellisistä. Energiakysymys on nähty tärkeänä kansallisena strategia-asiana eli osana kansan elinehtoja. Energiansaannin turvaaminen valtiojohteisesti on siten hyväksytty yleiseksi tavoitteeksi. Valtio tuskin tulee luopumaan tästä strategiasta, olipa meillä minkävärinen hallitus tahansa. Tämän takia asia todellakin on niin, että Fortum-omistus on ja pysyy. Tämän vuoksi Fortumia valtionyhtiönä kuten muitakin valtio-omisteisia energiayhtiöitä pitää katsoa aivan eri näkövinkkelistä kuin muita valtio-omisteisia yhtiöitä. Näissä muissa on aivan hyväksyttävää se, että valtio pysyy sivussa päätöksenteosta ja pyrkii vähentämään omistustaan. Mutta niin kauan kuin valtio joutuu kantamaan suurta vastuuta maamme energiahuollosta, asia on energiayhtiöiden osalta toisin.

        ...nyt päästään eteenpäin.

        En väittänyt, että alkuperäinen tarkoitus olisi ollut pörssikauppa noissa valtioyhtiöissä, vaan pörssiin vienti on osittainen rahanpalautuskeino valtiolle jälkikäteen, kun infra on jo pystyssä. Tietysti alkuperäinen tarkoitus on ollut perusinfran rakentaminen ja hallinnointi.

        Tuo kriisitilanneluonne Fortumin kohdalla jäi kyllä huomaamatta minulta. Energiahuollon turvaaminen kriisitilanteessa ei mielestäni kuitenkaan vaadi puuttumista normaaliaikoina normaaliin pörssiyhtiön toimintaan. Sellaisesta tässä on nyt kyse.

        Normaaliaikoinahan markkinaprosessi määrää energian hinnan, siihen ei voida valtio-omistuksilla pahemmin vaikuttaa.

        Fortumin toiminnan laajentuminen ja vahvistuminen on valtiolle eduksi. Sen toteuttamiseen firma tarvitsee välineet, eli toimintakykyisen johdon, joka ei ole valtion tiukassa lieassa. Siitä hyötyy pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunta.

        Yksityistäminen on tietyissä kriisiajan elintärkeissä toiminnoissa on johtanut aika nurinkuriseen tilanteeseen. En jaksa muistaa järjestelyn yksityiskohtia (netistä löytynee), mutta YLE:n toiminnan kannalta oleellisen yhtiön enemmistön omistaa nykyään venäläinen yhtiö. Siinä ovat kriisiajan tiedotustoiminnot hyvissä käsissä...

        Onhan näitä muitakin ja rankempia esimerkkejä, mutta niistä voisi avata myöhemmin uuden ketjun, että kuinka esimerkiksi YETT:n (yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian) toteuttaminen samaisten toimintojen omistusrakenteen pirstoutuessa kriisitilanteessa oikein onnistuu.

      • sitten valitat
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kun katselet valtionyhtiöiden yksityistämistä, sitä harrastettiin kaikkein eniten sinipunahallituksen toimesta. Demareille ei ole ollut mikään aatteellinen tavoite pitää valtionomistuksesta kiinni, kun tarve siihen on loppunut. Lippostahan eri tahoilta kritisoitiin siitä, että hänellä on kiire yksityistää valtionyhtiöitä.

        Minun näkemykseni yksityistämisestä on ollut selkeä. Se on ollut erittäin tervetullutta niissä tapauksissa, joissa valtionomistuksen motiivi on kadonnut. Sotien jälkeisenä aikana köyhä maa tarvitsi jo sotakorvausten maksuun investointeja vaativaa teollisuutta ja silloin oli luontevaa, että valtio otti tämän tehtävän hoitaakseen. Kun tarve on kadonnut, voidaan luopua omistuksestakin.

        Ratkaistaanko energia-alan ja päästökaupan ongelmat Fortumin valtionomistuksella. Kyllä minä sosialidemokratian tunnen ja lipposlaista sosialidemokratiaa arvostan ja olen Lipposta äänestänytkin, mm. viime vaaleissa. Nykyisellään SDP ja vielä enemmän sinä olette kuitenkin täysin eri linjoilla ja harhapoluilla. Siksi minä olen lähtenyt. Ei se tietysti SDP:lle ole mikään ongelma, mutta minä olen päässyt pahasta ongelmasta eli SDP:n tyhmyyksien puolustelusta.

    • Huomailija

      Mistä noita typeriä demariedustajia oikein sikiää? Miapetra ei jää älyn vähyydessä paljon jälkeen Minna Lintosesta. Se taitaa olla demareilla oikein pääsyvaatimus, ettei ymmärrä mitään politiikasta, että pääsee edustajaksi. Ei kai nyt mikään uskottava puolue valitsisikaan iltakoulun käynyttä SAK:n marionettia, vaikka hän kieltämättä hyvin täyttääkin SDP:n jäsenistön perusvaatimukset, joita esittelin kappaleen alkupuolella.

      On hyvä, että hallituksessa on tervettä maalaisjärkeä (kepu), etteivät miapetrat ja minnat pääse sohlaamaan maata taas selvitystilaan.

      • Mikä tuossa Mauri Pekkarisen toiminnassa osoitti maalaisjärkeä ja politiikan tajua? Kenen etua Pekkarinen oli ajamassa? Ovatko kepulaiset kannattajat siis sama kuin Fortumin omistajat. Johan Kepun politiikan edunsaajiksi on valittu Björn Wahlrooskin, joten kyllä tämä nykymuotoinen pekkarointi siihen nähden on ihan linjassa.

    • ansaitsee kiitoksen

      Kun hän nyrjähti presidentin vaalien kampanjoinnissaan asiatasolla jonnekin Oiva Härkösen ja Kerimäen välille lähemmäs kuitenkin Kerimäkeä, niin siellä hän on rehellisesti pysynyt. Mitään paluuta aikaisemmille järkeville linjoille ei ole tapahtunut. Ilmeisesti SDP on vaihtanut nimimerkin takana olevaa henkilöä tai henkilöitä. MPP esittää nykyään SDP:n sekoilevaa nykylinjaa populismilla höystettynä. Jos sillä saa kannattajia niin sitten saa. Demokratiassa ei voi esittää laatuvatimuksia.

      • kirjoituksesi ansaitsee yhden huomion. Aina kun varsinaista asiaa koskevat argumentit loppuvat, aletaan puhua kirjoittajasta. Kun näin teet, se on jokseenkin varma indisio siitä, että nyt mentiin arkaan kohtaan kepulaisen politikoinnin arvioinnissa.

      • Naraja
        Mielipidepankki kirjoitti:

        kirjoituksesi ansaitsee yhden huomion. Aina kun varsinaista asiaa koskevat argumentit loppuvat, aletaan puhua kirjoittajasta. Kun näin teet, se on jokseenkin varma indisio siitä, että nyt mentiin arkaan kohtaan kepulaisen politikoinnin arvioinnissa.

        Et liene tosissasi! Minä luulen, että kirjoittelet typeryyksiä ainoastaan huvin vuoksi, ovelasti haukut aina kepua, vaikka oletkin itse kepulainen! Tällä tavalla saat demarit huonoon valoon, lukijat alkavat kuvitella kaikkien demareiden olevan nimimerkki Mielipidepankin laatuisia höperöjä.

        Siihen rooliin kuuluu tietysti myös huumorintajuttoman esittäminen, hauskatkin kommentit muuttuvat kepulaiseksi haukkumiseksi käsittelyssäsi. Oikeasti tietysti olet huumorintajuinen ja fiksu kepulainen, jolla on hieman erikoinen huumorintaju ja tapa huvitella.

      • Naraja kirjoitti:

        Tuo on varmaan sitä kepulaista viekkautta, mitä muna-Mikko on täällä mainostanut. En tunnista siitä itseäni, koska en ole noin viekas sentään.

      • puuttunut myös
        Mielipidepankki kirjoitti:

        kirjoituksesi ansaitsee yhden huomion. Aina kun varsinaista asiaa koskevat argumentit loppuvat, aletaan puhua kirjoittajasta. Kun näin teet, se on jokseenkin varma indisio siitä, että nyt mentiin arkaan kohtaan kepulaisen politikoinnin arvioinnissa.

        asiaan. Se ei ole mitenkään vaikeaa. Yleensä tapaa olla niin, että argumentoinnin terävöityessä sinä siirryt muualle. Tämä nyt oli eräänlainen yhteenveto ja johtopäätös. Ei se tietenkään sinuun vaikuta, tämä oli selitystarjous monille muille.

    • peruserkki

      Olishan Pekkarista voinut kieltää hyväksymästä? Demaritkin on hyväksyneet homman. Hallitus teki päätöksen ja Kumpula on hallituspuolueen kansanedustaja.

      Naurettavaa!

      • Asia kuuluu kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarisen toimialaan. Ei hallitus voi kokoontua ratkomaan eri ministeriöiden asioita päivittäin. Siinä muut saisivat jatkuvasti olla vahtimassa ja korjaamassa kepujen möhläyksiä. Kantakoot keput vaan poliittisen vastuun omista tekemisistään. Siitä on kuitenkin hyvä pitää listaa, sillä niin paljon Kepu aina tupeksii, ettei niitä kaikkia ilman hyviä muistiinpanoja voi muistaa.

      • peruserkki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asia kuuluu kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarisen toimialaan. Ei hallitus voi kokoontua ratkomaan eri ministeriöiden asioita päivittäin. Siinä muut saisivat jatkuvasti olla vahtimassa ja korjaamassa kepujen möhläyksiä. Kantakoot keput vaan poliittisen vastuun omista tekemisistään. Siitä on kuitenkin hyvä pitää listaa, sillä niin paljon Kepu aina tupeksii, ettei niitä kaikkia ilman hyviä muistiinpanoja voi muistaa.

        Joojoo, Pekkarinen pistää johdon pihalle vaan sellaisen takia??

        Aivan varmasti on demarit hyväksyneet.

      • santeri
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asia kuuluu kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarisen toimialaan. Ei hallitus voi kokoontua ratkomaan eri ministeriöiden asioita päivittäin. Siinä muut saisivat jatkuvasti olla vahtimassa ja korjaamassa kepujen möhläyksiä. Kantakoot keput vaan poliittisen vastuun omista tekemisistään. Siitä on kuitenkin hyvä pitää listaa, sillä niin paljon Kepu aina tupeksii, ettei niitä kaikkia ilman hyviä muistiinpanoja voi muistaa.

        Oikomassa kepujen möhläyksiä heh.Kukas se rakensi
        nämä optio ja kannustinpalkkio järjestelmän.
        Se oli ihailemasi ministeri Sinikka Mönkäre.
        Nyt kun Pekkarinen suitsii tätä pohjatonta
        ahneutta niin saa kimpuunsa eliitti median
        ja kaltaisesi ns "asiantuntijat".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1571
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      981
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      866
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      754
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      750
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      694
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      686
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      684
    Aihe